otsikko
Etusivu      Talli ja tilat      Oriit      Tammat      Toiminta      Muuta

 

    Tallipäiväkirja - tallinpitäjän ajatuksia ja hevosten kuulumisia

Totuuden nimissä: tallikirjaa päivitetään milloin sattuu. Alkuperäinen suunnitelma oli vähintään kerran kuussa. Nyt pyritään siihen, että aina kun omistaja jaksaa.
Tallikirja näki päivänvalon heinäkuussa 2009 ja se sisältää kaikenlaista Paraatiponien arjesta ja arjen vierestä. Ponien kuulumisia, uutisia, suunnitelmia, mielipiteitä ja yleistä horinaa.
Vanhin teksti on alimpana, uusin päällimmäisenä.

09.05.2015 - Still alive, sittenkin
Näiden tekstien perusteella joku varmaan jo diagnosoisi mut bipoksi, (valituksen ja kitinän määrän huomioon ottaen masennuskausi olisi mulla varmaan vallitseva) mutta menkööt! Parin päivän takaisesta purnauksesta huolimatta mä olen nyt tarmoa täynnä! Ai miksi? Koska! Viimeisen viikon sisällä olen vihdoin ja viimein saanut puserrettua kokonaiset kuusi ponia laatisvalmiiksi! Ja ei laatisvalmiiksi siinä mielessä, missä myytäviä hevosia kaupataan, eli vain kisattuina. Ehei, kisaus on se helpoin homma ja kun kisat on kasassa, koni ei ole lähelläkään laatista eikä valmista. Mä oon kuudesta ponista viidelle saanut yhdeltä istumalta kirjoitettua sekä luonnekuvauksen että päiväkirjan (kuudennella oli luonne valmiina, sille siis vain päiväkirja). Päiväkirjat lajilaatiksia ajatellen. Yli sata sanaa per merkintä..

Tämä tarkoittaa sitä, että poneja on menossa siis sekä tällä hetkellä avoinna oleviin VWY:n ja ERJ:n tilaisuuksiin, ja valmiina on myös ponit seuraaviin VWY:n, ERJ:n, eikä tässä vielä kaikki, myös KRJ:n tilaisuuksiin! En muista, milloin olisin viimeksi pystynyt tällaiseen urotekoon. Luulin, että kaikki kaakit valmisteltuani olisin yhtä valmis sukeltamaan ikuiseen hautaan ja unohdukseen, kuin millaiseen aion nuo ponit heittää heti kun niillä on palkinnot, mutta en. Joku tarinatallia pyörittävä tulevaisuuden huippukirjailija varmaan nauraa nyt, mutta oloni on kaikkivoipa noiden tekstien vääntämisen jälkeen. Olen saanut aikaan jotain! Aika paljonkin, itse asiassa! Ja se, että pystyin tähän, innostaa mua entisestään.

Monien kuukausien (varmaan vuosien..) paikoillaan junnaamisen ja soutamisen ja huopaamisen jälkeen sain nuo mahdottomilta tuntuneet tekstit kirjoitettua. Voin vetää noi ponit yli to do -listalta. Edistyn. Joku pyörä nytkähti pyörimään. Pääsen eroon mua pitkään vaivanneista hevosista ja voin suunnata katseen uusiin kompuroihin. Ja ne uudet kuviot eivät tunnu enää musertavan mua alleen, ne eivät ole ylitse pääsemättömiä. Mä tasan keksin kaikille poneille vielä kivat kuvat. Mä jaksan tehdä kaikille sivut ja ehkä jopa keksin nimetkin vihdoin ja viimein uusille poneille. Viimeaikaisten suoritusten jälkeen pystyn mihin vaan. Otan mielelläni vastaan mitalin ahkeruudestani.

Tällä draivilla mennään nyt! Ehkä ulisen jo huomenna uudesta (tai samasta vanhasta) aiheesta, mutta nyt antaa puksuttaa! Ja virtuaalisen amfetamiinannoksen välitän telepaattisesti elenille, Meowlle ja Julille. Yes we can!

07.05.2015 - Hapankorpun tunnustukset
On myönnettävä, että tietyssä mielessä en ole aina ollut maailman avarakatseisin aloittelijoita kohtaan, johtuen joistakin omista negatiivisista kokemuksistani. Joskus, kun olen myynyt kasvatteja itselleni entuudestaan tyystin tuntemattomille ihmisille, jotka ovat kertoneet olevansa vasta aloittelijoita, eivät kasvatit ole koskaan saaneet sivuja tai ne on unohdettu heti sivujen tekemisen jälkeen, kun henkilö onkin päättänyt, että welshit eivät olleetkaan se oma juttu tai koko virtuaalihevoset olivat itse asiassa aika hanurista ja pian kaikki jäljet koko tyypistä ovat kadonneet virtuaalimaailmasta. Joskus ikuinen looppi tästä skenaariosta on kummitellut mielessäni, kun olen myynyt kasvatteja selvästi vasta aloitteleville harrastajille, mutta nyt minulla on syy pyyhkiä se mielestäni pois kokonaan. Myin ponin innokkaalle nuoremmalle harrastajalle. Asiallinen ostotarjous tuli sähköpostitse, kuittasin ponin hänelle myydyksi ja sivut sain seuraavana päivänä. Ostaja kiitteli kovasti ja rekisteröi ponin siitä seuraavana päivänä.

Milloin olen viimeksi saanut joltain vanhemmalta kanssaharrastajalta sivut päivässä? Milloin viimeksi joku on oikeasti vaikuttanut olevan tosi innoissaan juuri siitä kyseisestä ponista? En edes muista. Siis kyllähän minäkin saatan kommentoida, että ”vau hieno suku, toi olisi ihana poni mulle” tai ajatella, että joku poni olisi niiiiin mahtava, mutta kuitenkaan en innostu ponista silloinkaan niin paljoa, että samalta istumalta alkaisin etsiä sille kuvia, tehdä sivuja, kirjoittaa luonnetta yms. Kyllä se odottaa, se on vain virtuaaliponi, ja yhtäkkiä huomaan, että on kulunut kolme kuukautta siitä, kun poni keksittiin, eikä sillä ole vieläkään sivuja. Eikä kuvaa. Tai mulla roikkuu joku astutus, koska en ole vieläkään keksinyt kivaa nimeä ja koko homma onkin tyssännyt siihen. Parhaimmassa tapauksessa unohdan koko jutun. Mä melkein kauhulla mietin nytkin, millaisia yhdistelmiä olen joskus keksinyt ja miettinyt, että ääh en mä näitä mihinkään nyt jaksa laittaa ylös, kyllä mä keksin tän sit ensi kerrallakin ja sitten sillä kuuluisalla seuraavalla kerralla en olekaan tajunnut sitä enää. Ja ehkä vahingossa jopa kuopannut yhdistelmän toisen osapuolen niin, ettei se ole enää mahdollinen.

Kaiken huippu on kyllä ollut se, että mulla kesti yhden ainoan tammavarsan toteuttamisessa niin kauan, että sen oriin, jolla mun piti se astuttaa, omistaja ilmeisesti ehti lopettaa harrastuksen siinä välissä. Mä viime vuoden keväänä huomasin sen oriin, mutta multa puuttui tamma. Sen tammavarsan emä mulla oli kyllä jo silloin, ja tiesin heti, että sen tamman varsalle mä haluan astutuksen. Mulla vain kesti melkein vuosi löytää varsalle sopiva isä. Jos olisin ollut riittävän motivoitunut, olisin varmaan keksinyt itse oriin, olihan tamma suvuton ja varsasta tulisi yksipolvinen. Pari kuukautta sitten sain vihdoin aikaiseksi lähetettyä astutuspyynnön. Ja vähän aikaa sitten huomasin, ettei henkilön talleja ole päivitetty sitten viime vuoden. Jaa. Hyvä homma dani! Tämänkin havainnon olisi ehkä voinut tehdä hieman ennen turhan (en tiedä, elättelenkö enää toivoa vastauksesta vai hyväksynkö tappioni) astutuskysymyksen lähettämistä. Mutta olin varmaan liian kiireinen kaivamaan omaa napaani.

Mulla muutenkin tuntuu projektit seisovan aina vuosikausia. Mukamas jotain ideoita on (ja juu, onkin), mutta ilman toteutusta se on ihan yks hailee. Ei mun pään sisällä olevat ehkä joskus toteutuvat jutut hirveästi lämmitä muita harrastajia tai paranna kasvatusrodun tilannetta. Oma harrastaminen tuntuu olevan ihan täydellisen leväperäistä, joten kyllä tuntuu hieman kyseenalaiselta kyseenalaistaa niitä, jotka samassa ajassa ovat pistäneet pystyyn kymmenen tallia ja lopettaneet toiset kymmenen, aloittaneet ja lopettaneet kertaalleen tämän harrastuksen, palanneet takaisin ja taas on tsiljoona rautaa tulessa. Hei, kyllä siinä yksi ihminen on saanut enemmän aikaan kuin meikäläinen, jolla on vaihtelevasti yksi tai ei yhtään rautaa siellä liekissä! Kovat puheet on, mutta missä action? Taitaa se rautakin olla välillä kadoksissa, liekistä puhumattakaan. Että oisko heittää tulta?

Järkytyksekseni en voi muuta, kuin todeta olevani osittain ainakin täydellinen muumio, vanhentunut hapankorppu, jota saa aina odottaa ja sitten tämän hapankorpun selkä varmaan jo katkeaakin, eikä homma valmistu ikinä. Ei kiva. Vaan eipä tästä muumioitumisesta voi muita syyttää, kuin itseään. Nyt ihan toden teolla koetan napata itseäni niskasta kiinni ja saattaa tallin sellaisiin kuoseihin, että sitä jaksaa taas katsella ja sen parissa pakertaa. Ei tässä touhussa muuten menetä kuin järkensä. Paraatiponit kesäkuntoon 2050.

26.04.2015 - Luonnekuvauksista ja teksteistä ylipäätään
Tässä viime aikoina ht.netissä on taas ollut jonkin verran keskustelua luonnekuvauksista ja erityisesti siitä, milloin ne ovat hyviä. Itselläni on tunnetusti varsin leiskuva viha-rakkaus-suhde luonnekuvauksiin, olenhan tässä viime vuosien aikana joutunut niitä tasaisin väliajoin väkisin lukemaan ja joskus jopa kirjoittamaan, joten jäin miettimään asiaa tykönäni. Useimmiten ihmisten vastaus tuntuu olevan, että hyvä luonne on hauska tai humoristinen. Mun mielestä taas sitä hauskaa ja humoristista on tänä päivänä ihan liikaa luonnekuvauksissa. Toki onhan hauska teksti aina parempaa kuin puiseva luettelointi, mutta mun mielestä luonnekuvaus voi olla hyvä, vaikkei se olisi hauska. On olemassa välimaasto liiallisen läppändeeroksen heiton ja koukeroisen byrokratiatekstin välillä.

Mitä itse kaipaan, on kirjoittajan oma tyyli. Se, että tekstin tunnistaa tietyn kirjoittajan tekstiksi. Se, että tekstin kirjoittaminen on ollut luontevaa ja suhteellisen kivutonta. Musta tuntuu, että yhä useampi tietoisesti valitsee kirjoitustyylikseen sellaisen muka hauskan läpän heittämisen. Sitten keksitään väkisin jotain hauskoja heittoja ja letkautuksia, jolloin luonteesta tulee lähinnä vaivaannuttava lukea. Ehkä tää on vähän liikaa sanottu, mutta musta tuntuu, että itselleni on niiden tsiljoonien luonteiden lukemisen jälkeen kehittynyt jonkinlainen kuudes aisti bongaamaan noita keksimällä keksittyjä vitsejä.

Mä mainitsen nyt törkeästi nimeltä, mutta esimerkiksi mun mielestä elenillä on selvästi oma luonteenkirjoitustyylinsä ja luonnetuomarina oon alkanut arvostaa sitä. Se ei ole erityisen hauska, vaan asiallinen ja suorasanainen tapa kertoa ponista lyhyesti. Saman tyylin huomaa henkilön kaikissa luonteissa ja kaikissa teksteissä. Tekisi mieli antaa ylimääräisiä lisäpisteitä siitä, että kirjoitetaan luonteita sillä omalla tyylillä turhia välittämättä siitä, onko se nyt niin hauskaa ja superviihdyttävää. Kyllä teksti voi olla eteenpäin vievää, mukaansatempaavaa ja eläväistä ilman mitään överiksi vedettyjä juttuja. Toisena esimerkkinä tulee mieleen kaverini, joka kirjoittaa blogia. Hänellä on tosi jutusteleva tyyli (viljelee esim. pistepistepisteitä, joita mäkin oon alkanut kylvää vähän liikaa heheh), joka varmasti ärsyttää monia, mutta musta pysyminen itselleen uskollisena silloin, kun tekstissä on kuitenkin asiasisältö ja keskitytään vain siihen tyyliin tai tyylittömyyteen, on vain hyvä juttu!

Ja kun moni painottaa hyvässä luonteessa myös persoonallisuutta, niin loppujen lopuksi ne hauskoja vitsejä pullollaan olevat hupsunhauskat luonteet alkavat olla persoonatonta massaa, jos niitä on jokaisella. Mistä sitä silloin tunnistaa kenenkään tietyn ihmisen tekstiksi, tyyliksi tai hevoseksi pelkän luonteen perusteella? Mun mielestä persoonallisuus tekstissä (kun ei siis puhuta hevosen persoonasta) nimenomaan tulee siitä omasta kädenjäljestä, mitä ei tietenkään ole, jos päättää tehdä niin kuin kaikki muutkin. Silloinhan niistä arkisen asiallisista lyhyistä luonnesepustuksista tulee särmikkään persoonallisia. Ja kyllä mun mielestä virtuaalimaailmassa on jo esimerkiksi niin monta ”ränsistynyttä ja rempallaan olevaa puskatallia keskellä ei mitään ja omistajakin on vähän vihainen erakko ja hevoset hunningolla” -tyyppistä tallia, ettei mikään niistä jää enää erityisesti mieleen muuta kuin ehkä ulkoasun takia.

Summa summarum: ei naura enää seurakunta! Lähinnä ärsyttää (jos tällainen asia edes voi) toinen toisistaan kopioita olevat superhassut läppändeerosluonteet silloin kun niitä on pakko lukea. Vaihtoehtoja on tarjolla. Esimerkiksi se tyyli, jota käytti ennen kuin siirtyi hassunhauskojen läppändeerosten maailmaan.

30.07.2014 - Kuvakauppojen helmet
Olen jo jonkun aikaa ihmetellyt joidenkin kuviaan myyvien hintatasoja. Tokihan sanonta kuuluu, ettei tyhmä ole se joka pyytää, vaan se, joka maksaa ja ainahan omista tuotteistaan tai työstään haluaa maksimaalisen hyödyn irti. Ymmärrän hyvin. Mäkin haluan. Ja aina voi ehdottaa. Mutta silti jotenkin ihmettelen.

Joillakin kuvaajilla tuntuu olevan turhan suuret luulot itsestään. En ehkä itsekään lähtisi ilman ammattia keskinkertaisilla taidoilla vaatimaan viittä tonnia nettona kuussa tai alkeellisten XHTML-taitojeni perusteella hakemaan IT-alan firmaan toimitusjohtajaksi toimitusjohtajan paikalle. Vinosta rakennekuvasta, jossa hepo seisoo kalastajansorkkasolmussa korvat lurpallaan, lerssi pitkällä ja pää esittäjän takana piilossa, pyydetään viisi euroa. Ei kun unohdin, nyt kesän kunniaksi saa alennusta 50 prosenttia, 2,5 euroa! Ostakaa pois! Ja vaikka kiinnostuneita ostajia ei näy eikä kuulu viikkojenkaan jälkeen, niin silti samoja kuvia mainostetaan kärkkäästi. Vaikka koko foorumin väki on varmasti ne jo käynyt tsekkaamassa, joko alkuun potentiaalisina ostajina tai tylsyyttään.

Netti on väärällään jopa vapaasti kopioitavia ilmaisia kuvia, jotka ovat laadultaan (no, ei ehkä kuvan tekniseltä laadulta, mutta mitä väliä sillä on virtuaalihevosmaailmassa?) kymmenen kertaa parempia, silmää miellyttävämpiä ja nyt vain yksinkertaisesti edustavampia kuvia. En minä halua hevoselleni kuvaa, jossa poni näyttää siltä, että ottaisi mieluummin kuulan kalloonsa kuin esiintyisi kuvassa. Enkä varsinkaan maksaisi tuollaisesta kuvasta oikeaa rahaa. Rahaa, jota oikealla työllä ansaitsen. Joo, vaikka laadukkailla kuvilla tai ulkoasuilla voikin varmasti sievoisen summan ansaita, ei tämä taatusti ole kenenkään päivätyö tai pääasiallinen tulon lähde.

Kuvakauppoja sekä ostajana että sivustaseuraajana seuranneena olen myös huomannut, miten joillain kuvaajilla on hyvin mielenkiintoinen näkemys rakennekuvasta. Se, että hevonen näkyy kuvassa kokonaan, ei tee siitä kympin arvoista kantakirjakuvaa. Muistan, kun joskus (no se oli kyllä ajalla ennen rahaa) kuvia kaupattiin ”arvonimitakuulla”. Tällaiset kuvat saattoi lunastaa itselleen esimerkiksi hienolla ulkoasulla.
Mielestäni oikeasti laadukkaasta ja edustavasta kuvasta voi hyvällä omallatunnolla pyytää korkeampaa hintaa myös rahana, sillä siinä tämän arvonimitakuun voi nähdä ikään kuin kuuluvan hintaan. Ostaja saa laadukkaan kuvan, jota kelpaa esitellä kissanristiäisissä. Kun näitä arvonimikelpoisia kuvia kuitenkin näkee aika usein myynnissä, on huvittavaa, että samanaikaisesti jalat ristissä alamäessä kohti taivasta pyllistävän kolmevuotiaan ”rakennekuvasta” voidaan pyytää sitä viittä kuutta euroa. Eikä tämä ole edes harvinaista.

Hauskoja ovat myös kisakuvat mm. polven korkuista ristikkoa hyppäävistä lämminverisistä (kuvassa heppa loikkaa silmät ristissä, pää taivaissa ja martingaali äärimmilleen kiristyneenä epämääräisen vauhkoontuneen tiikeriloikan, kuski tietenkin roikkuu jotakuinkin ilmassa ohjien päässä) ja muut lähiratsastuskoulun seurakilpailuista räpsäistyt tilastoponi- ja pikkuponikuvat. Tai kouluratsastuskuvat, joissa heppa hiihtää uraa niin, että kuvassa näkyy 15 sentin syvyinen latu ratsukon takana. Tietty alakaula rentona mötköttäen, kaulan ylälinja kuopalla ja suu auki kieli roikkuen. Ja kuski jossain akrobaattisessa asennossa selässä. ”Myydään ratsastuskuvapaketteja kisoista, 5e/paketti”. Heh heh. Ja kuukauden päästä yhtäkään kuvaa ei ole myyty. Joku on koettanut käydä tinkaamassa siitä laadullisesti parhaasta paketista puolet pois, mutta kuvaaja ei myy, koska ”matkakustannukset ja kameran osto täytyisi saada katettua”.

Keksikää jo joku uusi syy ahneudelle (vai typeryydelle?) Eihän sitä voi kukaan hyvällä tahdollakaan uskoa, että joku muka joutuisi pulittamaan hirveät matkakustannukset päästäkseen joihinkin peräkylän pikkukisoihin! Eiköhän sinne olisi menty muutenkin muulla verukkeella ja luppoajalla nopeasti napsaistu pari kuvaa. :D

Ja minulla ei ole mitään rahalla kuvien kauppaamista vastaan. Olen ostanut itsekin kuvia rahalla ja jokaiseen ostokseen olen ollut tyytyväinen. Hinnasta on päästy nopeasti yhteisymmärrykseen ja maksut ovat sujuneet ongelmitta. Olen saanut laadukkaita kuvia huomattavasti alhaisemmilla hinnoilla, kuin millä jotkut myyvät jotain seurakisojen lämmittelykuvia. On vain huvittavaa, kun jengi myy rahalla sellaisia kuvia, että ilmaiseksi saa parempia ja pari vuotta sitten ("vanhoina hyvinä aikoina") joku epätoivoinen olisi tarjonnut ehkä 20 kisaa. Kisaa, ei sijoitusta!

Mutta kukin tyylillään. Näitä on vaan hauska seurata, eli myyjät: uskokaa itseenne! Uskohan siirtää jopa vuoria, joten ehkä joskus myös jonkun kolikon tilillenne!

29.07.2014 - Virtuaalimaailman yleisin ponirotu
Aika ajoin ht.netissä oikotietä onneen etsivän ihmiset kyselevät tietäväisemmiltä kanssaharrastajilta, mitä rotua kannattaisi alkaa kasvattaa. Tähän kyselyyn on miltei aina vahvasti sidoksissa tiedustelu siitä, mitkä ovat virtuaalimaailmassa yleisiä (lue: inhottavia ja sieluttomia massarotuja) ja mitkä taas harvinaisia ja ihanan eksoottisia rotuja, joiden kanssa pääsee pienellä vaivannäöllä tai täysin vaivatta siksi arvostetuksi huippukasvattajaksi, joka jokainen haluaa olla. Helpompaahan se on, jos kasvatusrotua on vain vähän virtuaalimaailmassa, eli kilpailua ei juuri ole ja oman kädenjälkensä saa nopeasti näkyviin koko rodun kantaan.

Yleensä vastaukset näissä topikeissa on melko samanlaisia. Yleisiä ovat puokit, suokit ja ratsuponit. Harvinaisia ovat falabella ja buurinponi. Ja friisiläinen ja tinker. Melkein aina sinne yleisien rotujen joukkoon eksyy ratsuponien lisäksi myös muita ponirotuja, joista itseäni tietenkin kiinnostaa eniten welshponi. Se mainitaan lähestulkoon aina yleiseksi roduksi tai sellaiseksi, että ”sitä nyt on joka puolella”. Tämä on ehdottomasti väärin ja yksi suurimmista welshponeihin kohdistuvista harhaluuloista. Okei, welsh mountaineja on paljon, se on oikeassakin Suomessa sangen suurilukuinen ja tunnettu poni, koska se sopii hyvin ratsastuskouluihin ja pikkulapsille, mutta kun niitä welshejä on muitakin. (Ja yksi osa tätä harhaluuloa on varmasti se, että ihmiset eivät tiedä welshin eri sektioista mitään. Ai eikö kaikki olekaan mountaineja koosta ja ulkonäöstä riippumatta?!)

Esimerkiksi C-sektion aktiivisia (sivut toimii, sivuilla on muutakin kuin tekohetkellä keksityt perustiedot ja ”tulee myöhemmin” -tekstejä kaikissa muissa kohdissa) welshejä, jotka eivät asu jonkun kasvattajan tallilla, tulee itselleni mieleen yhden käden sormilla laskettava määrä. Ja niitä kuuluisia rodun kasvattajiakin on, öö, elen, Meow, Juli, Christa, minä.. Hiljaisuudessa elävä josh.. Assilla on pari.. Alle kymmenen. Ja kun kasvattajat vielä suurimmaksi osaksi diilaavat poneja toistensa kesken, on rodun esiintyvyys yleisesti virtuaalimaailmassa minimaalisella tasolla. Ja jengi haukkoo henkeään silmät päässä pyörien, että niin se on yleinen rotu, että joka paikka tursuaa ja pursuaa welshejä! Ei enempää, pyydämme! Hukumme C-sektion welsheihin!

Oikeassa elämässäkin C-sektio on harvalukuinen. Vermossa pidettävään kansalliseen poninäyttelyyn, joka muuten on Suomen suurin ponitapahtuma, on tänä vuonna ilmoitettu yhdeksän ponia. Että siinä on kyllä kova homma tuomarilla, koko päivä menee varmasti rodun arvosteluun. Toisin kuin mm. russien kohdalla, niitähän on ilmoitettu mukaan vaivaiset 60. Puhumattakaan shettiksistä, niitä on lähemmäs satakymmenen (tarkalleen ottaen 108). Ottamatta nyt kantaa em. rotujen yleisyyteen virtuaalimaailmassa, niin kyllä ne ainakin oikeassa elämässä hakkaavat yleisyydessä welshin C-sektion mennen tullen.

Eikä tilanne ole hirveästi ruusuisempi muidenkaan welshin sektioiden kohdalla. D-cobeja on rakkaan kotimaamme suurimpaan poninäyttelyyn ilmoitettu 15 kappaletta. B-poneja 19. Cobeja nyt on määrällisesti ehkä eniten virtuaalimaailmassa mountainin jälkeen, kiitos jättiläislaumoja omistavien kasvattajien, kuten elenin (Crialltissahan on esimerkiksi aika määrä cobeja) ja allekirjoittaneen (mulla on ainakin 36 cob-tammaa + 25 oritta + ne ketkä puuttuvat hevoslistauksesta), mutta B-poneilla ne harvatkin kasvattajat omistavat vähän poneja. Mäkään en niitä kasvata, omistan vaan niitä hajayksilöitä.

En tiedä, mistä tämä illuusio welshien valtavasta lukumäärästä oikein kumpuaa. Ei se, että ihmiset tietävät rodun, tee siitä yleistä. Kyllä suurin osa varmasti tietää sen falabellankin, tennesseenwalkerin ja friisiläisen, mutta ne eivät siltikään ole yleisiä.
Welsh olisi täydellinen valinta sellaista pikavoittoa tavoittelevalle kasvattajalle. Yksilöitä on vähän, erilaisia sukulinjoja vielä vähemmän. Rodulle löytyy suht hyvin kuvia (no ei ehkä niin paljon kuin russeille, mutta miljoona kertaa enemmän ja helpommin kuin marwareille tai lusitanoille ja ulkomaiset farmit ymmärtävät poikkeuksetta englantia koska brittiläinen rotu) ja oman kädenjälkensä saa sukulinjoihin helposti ja nopeasti, koska ainakin sekä minä ja elen (eikös vaan?!) lupaamme rynnistää heti paikalle lainaamaan oreja ja ostamaan kasvatteja. Ja kun oma talli on täynnä poneja, jotka kaipaavat sitä toista vanhempaa varsoilleen, syntyy jälkipolvea nopeasti ja nimet jäävät ainakin joihinkin sukuihin. Uudet kasvattajat otetaan avosylin vastaan, huudetaan hallelujaa, muutetaan vesi viiniksi, tehdään kukkaseppeleitä ja annetaan kunniapalkintoja.

Silti kukaan ei tartu tähän tilaisuuteen, koska salernonhevoset ne nyt vaan ovat paljon eksoottisempia ja welsh on sellainen ratsastuskoulujen tavisheppa, jota on joka kolkka pullollaan. No, toivotan onnea sille tielle. Jos jotain hyvää täytyy keksiä, niin ainakaan welshit eivät päädy nopeasti innostuvien ja yhtä nopeasti kyllästyvien kokeilijakasvattajien uhreiksi.

PS: Jos joku welshkasvattaja tuntee tulleensa sorretuksi sen vuoksi, etten häntä maininnut, niin kyse on siitä, ettei tullut äkkisältään mieleen. Pitäkäähän enemmän melua itsestänne :)

14.03.2014 - Ärsytystä värihifistelystä
Virtuaalimaailmassa vallitsee selkeä kahtiajako - realistisesti harrastavat ihmiset, jotka merkitsevät mielikuvitushevostensa sivuille kaiken jotenkin periyttämiseen vaikuttavan tiedon, muun muassa värien genotyypit ja kohta varmaan veriryhmänkin, sekä vapaasti omien mieltymystensä mukaisesti harrastavat ihmiset, jotka eivät piittaa pätkän vertaa siitä, syntyykö kahdesta suomenhevosravurista vaativan tason koulupeli tai kahden voikon yhdistelmästä mustankirjava hevonen. Osa pidättäytyy näiden kahden ääripään väliin jäävällä harmaalla alueella, kuten esimerkiksi allekirjoittanut. Tykkään periyttää värejä suurin piirtein oikean elämän mukaisesti (esim. rautias + rautias = aina rautias), eikä kahdesta kouluponista synny puolentoista metrin muureja ylittävää ratakettua. En kuitenkaan ole kiinnostunut genotyyppien merkkailusta, en todennäköisyysjakaumasta, jonka mukaisesti tietyn värin tulisi levittäytyä tietylle määrälle jälkeläisiä, enkä siitä, hyppääkö kahden kouluponin jälkeläinen kuitenkin jotain polvenkorkuisia vai kiitääkö se kenties kärryjen edessä.

Ongelmia syntyykin lähinnä silloin, kun kaksi ensiksi mainittua ääripäätä kohtaavat, eikä silloin se kiistan ulkopuolelle jäävä kumpaakin tapaa sekoittava tiedä, miten suhtautua näihin tragikoomisiin kädenvääntöihin. Itkeäkö vai nauraa? Tällaisen kaltaiseni best of both worlds -soveltajan mielestä kahden mielipiteen välisessä kamppailussa korostuu lähinnä vastapuolten älyllinen regressio.

Ht.netissä, virtuaaliharrastajien mekassa, syntyi jälleen yksikin surkuhupaisa keskustelu, jossa viaton aloittaja tiedusteli, onko tumma rautias hyväksytty väri arabeille. Hommassa sekoittuivat sitten fenotyypit ja genotyypit. Onko hevosen väri rautias, jos se näyttää rautiaalta? Onko se sittenkin kulomusta? Voiko pelkän ulkonäön perusteella varmistua siitä, että aivan voikolta näyttävä kellertävän kultainen vaalea hevonen on oikeasti voikko, eikä jokin epämääräinen hallakkomutaatio? Mikä on hevosen geeneissä määritelty väri? Mistä voimme tietää, minkä väriset vanhemmat sattumanvaraisesti löytyneen hevoskuvan kohteella on? Entäs isovanhemmat? Tässähän pitää selvittää yksilön ja samalla koko hevospopulaation sukutaulu equus caballus -lajin alkuhämäriin asti! Voimmeko tietää mitään? Häh?

Mielestäni tässä mennään perse edellä puuhun. Mitä ihmeen väliä on virtuaalimaailmassa sillä, minkä värinen jonkun kuvan hevonen oikeasti on? Tärkeäähän on vain se, miltä se näyttää! Ja jos kuvan hevonen näyttää mustalta, on aivan yksi hailee, onko se oikeasti geneettiseltä perimältään tummanrautias tai -ruunikko. Sama sävyjen kanssa. Jos hevonen on punertava, sen voi laittaa punarautiaaksi, mutta se voi olla myös pelkkä rautias. Jonkun silmään, tai ehkä ennemmin toisen eri tavalla kirkkaalla näytöllä, se voi olla jopa vaalea rautias. Mistä ratkaisu tähän dilemmaan, onko se tavis, puna- vai vaaleanrautias? Etsitään hevonen Sukupostista ja selvitetään genotyyppi, iih!!!!

Ja vielä se, että jotkut saavat jotain sairasta nautintoa asiasta huomauttelusta. ”Toi sun rautiaaksi merkkaama issikka on oikeesti punahallakko!!” No, itke mulle joki. Jos se näyttää rautiaalta, se voi olla rautias täällä virtuaalimaailmassa ja sillä sipuli. Aivan yhtä idioottimaista olisi kiistellä siitä, voinko kutsua päästä keksittyä mielikuvitushevostani Llygedyn Drystaniksi, kun oikeasti sen kuvissa on Cathael Idris. Miten kehtaan väittää hevosen nimeksi Drystan, kun sen nimi on oikeasti oikeassa elämässä Idris?? Tai että hei, jonkun ponin luonnekuvauksessa lukee, että se on ilkeä, mutta joku tuntee kuvissa esiintyvän ponin oikeassa elämässä ja se on kylläkin tosi kiva!! Miten on mahdollista, että joku vieläpä tämän harrastuksen parissa aikaansa viettävä sekoittaa noin pahasti mielikuvituksen ja oikean elämän? Miten fakta ja fiktio voivat sumentua tuolla lailla?

Mitä muutenkaan en voi ymmärtää, on se, miksi mielikuvitushevosten kanssa kaikesta täytyy saivarrella ja halkoa hiuksia. Virtuaalimaailmassa meillä on jopa täysin mielikuvituksen tuotetta olevia rotuja (mm. RBSH) ja rotuja, mm. kinsky, jotka oikeassa elämässä surutta lokeroitaisiin tilastohevosten, anonyymien lämminverihevosten tai tuntemattomien rotujen sankkaan joukkoon, koska jonkun epämääräisen Unkarin tuonnin polveutumista joksikin oikeaksi roduksi ei voi todistaa. Virtuaalimaailmassa ties mitkä persjalkaiset, puikulanmalliset ravisukuiset suomenhevoset kilpailevat surutta menestyksekkäästi samaan aikaan vaativaa B:tä ja hyppäävät 120 senttiä, 130-senttiset ponitkin suoriutuvat samoista luokista vaivatta. Ja noita kaikkia vielä peräkkäisinä päivinä jossain kenttäkisoissa, joissa lisänä on joku kymmenen kilometrin maasto-osuus! Kyllähän sen joku vuonohevonen pinkoo helposti ja voittaa 50 ratsukon luokan. Siitostammatkin kisaavat vähintään 160-senttiä ja GP:tä ennen siitoskäyttöä, johon ne siirtyvät vasta 20-vuotiaina, pyöräyttävät silti kymmenen tervettä varsaa ja elävät itsekin huippukunnossa onnellisina elämänsä loppuun saakka.

Kaikki tämä on virtuaalimaailman mittapuissa mahdollista ja realistista, mutta ai että, jos tummanrautias on merkattu mustaksi ja se toden totta näyttää ihan mustalta, eikä sitä mitenkään muutoin kuin kuvassa esiintyvän hevosen Sukupostiin merkatun värin perusteella voisi muuksi kuin mustaksi väittää, niin se voidaan silti hylätä näyttelyistä tai evätä VRL:n hevosrekisteristä, jos tuomari vain sattuu tietämään kuvissa esiintyvän hevosen eli ”väri ei täsmää”. Naurettavaa. Viilataan mielikuvitushevosten biologista perimää, vaikka samat otukset ovat kuitenkin mm. fysiikan lakien ulottumattomissa.

Mistä tämä värihysteria oikein kumpuaa? Värihifistely on selvästi in ja myönnän itsekin, että se on ihan hauskaa puuhaa, mutta miten samalla voi unohtua, ettei tämä harrastus nyt oikeaa elämää juuri muutenkaan noudattele. Kuitenkin jotkut ihan rauhassa paasaavat tuomiopäivän pasuunoina, että hei, sun hepan geenikartassa on yksi väärä emäs yhdessä dopakinonin rakentamiseen osallistuvassa kodonissa eli se ei voi syntetisoitua myöhemmin feomelaniiniksi!

Olen sanaton ja jälleen suuren mysteerin äärellä.. Mistä tämä järjettömyys sikiää?

17.02.2014 - Kun raha kirstuun kilahtaa..
Puhelimme tässä yksi päivä Elenin kanssa ja keskustelu ajautui epätavallisille raiteille, virtuaaliponeista universumin suurten mysteerien äärelle: miksei kukaan ole tajunnut vielä elättää itseään tällä touhulla? Rahahan on tehnyt kovasti tuloaan tähänkin harrastukseen ja sehän petailisi oikein hyvää petiä ihan oikealle liiketoiminnalle. VRL:ää rahoitetaan vapaaehtoislahjoituksin, ulkoasuista ja kuvista käydään kauppaa kymmenillä euroilla eikä sekään ole mitenkään outoa, että domainin omistaja saa rahallista korvausta alidomainien haltijoilta. Heidän talliensa sivuthan ovat vähän kuin vuokralla hänen sivutilallaan, ja vuokran maksuhan on ihan normaalia millä tahansa elämän alueella.

Ehkä heti alkuun ei kannattaisi jättäytyä pois omasta päivätyöstään, mutta mukavaa sivutuloa virtuaalimaailma voisi varmasti tarjota. Jos itse lähtisin nyt tavoittelemaan lisätienestiä pikseliponeista, tietäisin, mistä aloittaa: ihmiset - ja tämä ominaisuus korostuu virtuaalimaailmassa! - ovat erittäin persoja maineelle.

Esimerkiksi VRL:n tallilista, jossa mieleistään tallia voi siis joko äänestää ylöspäin tai huonona pitämäänsä alaspäin ja näin annettujen plussien ja miinusten avulla saadaan rekisteröidyt tallit paremmuusjärjestykseen, on kirvoittanut jos jonkinlaista taistelua ja aiheuttanut siinä määrin mielipahaa, että ihmiset ovat jopa poistaneet tallejaan rekisteristä, etteivät joutuisi julkisesti olemaan huonommalla sijalla kuin toiset. VRL:ää voisi ehkä pitää yhtensä virtuaalimaailman sosiaalisena keskuksena kisakalenterin ja rekistereiden takia, joten miksei soveltaa esimerkiksi tallilistassa samaa kikkaa, mikä on älytty jo muun muassa Twitterissä ja Facebookissa: Social Media Storet, Network Supportit ja muut julkista epäsuosiota pelkäävien parhaat kaverit myyvät ihan oikealla rahalla twiittejä, kavereita, tykkäksiä ja ties mitä niitä tarvitseville.

Miltä kuulostaisi 50 plussapistettä tallillesi VRL:n rankingissa vain viidellä eurolla? Toki tämä saattaisi herättää epäilyjä, mutta kyllä päivän aikana 50 uutta Facebook-kaveriakin on aika epätavallista. VRL:n johdolle voisi selitellä tykkäyksiä takaisin käyttöön otetuilla epäaktiivisilla käyttäjätunnuksilla ja sillä, etteivät kaikki ole (tietenkään, eihän sitä kukaan myönnä) vapaaehtoisesti ilmiantaneet alter egojaan ja tuplatunnuksiaan. Lisäksi VRL:n tietoturvallisuus tuskin on minkään pankin tai lennonjohdon luokkaa, joten näpeistään näppärä hakkeri voisi varmasti vähän rukata tietoja mieleisekseen (= asiakkaan mieleiseksi) kenenkään huomaamatta.

Kuuluisat ja arvostetut tallit voisivat myös surutta pyytää kasvateistaan ihan oikeaa rahaa. Asiallinen brändäys, se, että kasvattajaliite erottuu edukseen jo mitä tahansa tuloslistaa scrollatessa, tietenkin vaatii jonkin verran panostusta, mutta eiköhän mieltä sitten lämmittäisi, kun mielikuvituksen tuotetta olevat kasvatit maksaisivat itsensä euroissa takaisin. Ennen (”vanhoina hyvinä aikoina”) tämän toteuttaminen olisi ollut ehkä hieman helpompaa, ihmiset kun jumaloivat paljon yhtenäisemmin samoja talleja, eikä skene ollut niin pirstaloitunut eri rotuihin ja painotuksiin ja yhdistyksiin ja ties mihin, mutta määrätietoisella mainonnalla ja vähällä omalla panoksella olisi varmasti mahdollista nousta kaikenlaisten individualististen alalajien yläpuolelle.

Tai nousta edes omassa harrastajapiirissään jumalasta seuraavaksi, kyllähän näitä superkasvattajia virtuaalimaailmaan mahtuisi useampikin. Lisäksi saataisiin tervettä kilpailua kasvattajien välille, jolloin uusi aloittelija, jolla ei olisi vielä vaikkapa omaa kasvatusrotua, voisi puntaroida, haluaako kisakäyttöön ennemmin viisi euroa maksavan new forestin, kuuden euron welshin vai ehkä sittenkin joka ikiseen luokkaan taipuvan kymmenen euron puoliverisen? Parhaimmassa tapauksessa ihmiset huutaisivat tietenkin kilpaa yhä suurempia summia saadakseen juuri tietyn tallin tietyn kasvatin omiin hoteisiinsa, olisivat brändille uskollisia eivätkä edes ajattelisi muiden tallien rupukasvatteja!

Oikealla kyhnyllä myytävistä kasvateista voisi antaa sitten vaikkapa laatuarvostelutakuun: tämä poni tulee varmasti saamaan ERJ-ykkösen, joten sen hinta on korkeampi. Takuu voitaisiin varmistaa joko laadukkailla vanhemmilla, kasvattajan avulla (kisa-apu, oikoluku, vinkit ja neuvot yms) tai tietenkin lahjomalla tuomarit. Korruptio ei ehkä varsinaisesti ole se tavoitelluin skenaario tulevaisuuden virtuaalimaailmassa, mutta kyllä minulle kelpaisi paikka laatuarvostelumogulina. Vain 20 eurolla täydet pisteet jokaiselta osa-alueelta! Ja kellä nyt näin taantuman aikaan olisi varaa olla mikään moraalipoliisi..

Tietenkin ihmisten suosionkaipuulla voisivat rahastaa myös perinteiset käsityöammatit, jotka myös rantautuisivat virtuaalimaailmaan: ulkoasupajat (brändäys, satavarma toimivuus kivikautiselta kännykältä aina avaruusaluksen hypertietokoneisiin), kuvaajat (laatutakuu, näyttelyarvonimitakuudet), tekstien kirjoittajat (Finlandia-palkinnon arvoista proosaa) ja kaikenlaiset ammattiauttajat, jotka arvostelisivat muiden hevosia etukäteen laatuarvosteluitakin tiukemmin kriteerein ja antaisivat sen jälkeen parannusehdotuksia menestyksen maksimoimiseksi. Tällaisille guruille riittäisi varmasti tekemistä ja kysyntää, sillä ennemmin tai myöhemmin laatuarvosteluennustajat erikoistuisivat kilpailun takia vain yhteen laatuarvosteluun tai jopa vain yhteen rotuun esimerkiksi kantakirjoja ajatellen kehittyen todellisiksi eksperteiksi.

Esimerkiksi rotuyhdistykset voisivat sitten tilailla entistä makeampia ulkoasuja ja kuvia sivuilleen, jolloin yhdistyksen jäseniltä (jäsentalleilta, orilistan oriiden omistajilta jne) voisi alkaa kerätä vuosittaista jäsenmaksua ylläpitokuluihin, joihin on tietenkin lisätty ylläpitäjän palkaksi sataprosenttinen kate plus verot. Sillä mitäpä ihmiset eivät maksaisi laatuarvosteluiden sun muiden pyörimisen varmistamisesta? Ilman ylläpitäjää eivät toimi jaokset, eivätkä kisat, eivätkä arvostelut, jolloin arvonimien saanti saattaisi vaikeutua, hidastua tai jopa käydä kokonaan mahdottomaksi!

Myös tuomarit alkaisivat saada työstään kunnon korvausta, mikä tietenkin lisäisi tuomareiden määrää, mikä vaikuttaisi positiivisesti esimerkiksi näyttelyiden tulosten saantiin ja ihmiset järjestäisivät niitä entistä enemmän. Näin myös kantakirjatilaisuuksia tai vaikkapa laatistilaisuuksia olisi useammin, eli useampi pääsisi niistä myös osingoille, jolloin sosiaalinen paine mahtua mukaan ja saada paras mahdollinen palkinto nousisi! Kun ykköspalkintoja tulisi kasvattajien palkintotakuiden, maksettujen vinkkien ja tuomareiden korruption takia erityisen paljon, pitäisi pisterajoja nostaa ja paine kasvaisi jälleen! Systeemi siis ruokkisi itseään itsestään ja takaisi jatkuvan rahallisen palkkion nousun niissä asemissa oleville!

Mahtavaa! Mitä me virtuaaliharrastajat enää aikailemme? Niitä, jotka ehtivät ensiksi valita ja varmistaa paikkansa tulevaisuuden pikseliponiyhteisössä, odottaa loistokas tulevaisuus miljonääreinä! Kuka uskaltaa ottaa ensimmäisen askeleen kohti rikkauksia? Mä varaan ainakin paikan superkasvattajana, lahjottavana tuomarina, rotuyhdistyksen yksinvaltiaana ja voisinhan mä toimia myös ammattivinkkaajana! Entä sinä?

04.12.2013 - Luonteenpiirteistä siitoshevosen periytyvinä ominaisuuksina
Yksi ponini oli tuossa taannoin mukana eräässä laatuarvostelutilaisuudessa, jossa se sai (kumma kyllä, ilahduttavasti) sanallista palautetta luonnekuvauksestaan. Arvostelleen tuomarin mielestä pipipäisellä tammallani on ”hieman ristiriitainen luonne siitostammalle - kannattaako tuollaista luonnetta jalostaa eteenpäin?” Tuomari on tietenkin vapaa olemaan mitä mieltä tahansa ja pisteyttämään sen mukaan, sillä lähinnä kommentti toimi kimmokkeena palauttamaan minut perimmäisen ikuisuuskysymyksen äärelle. Mitä ihmeen väliä on siitostamman luonteella tai millään muullakaan ominaisuudella, sillä eihän virtuaalimaailmassa periydy mikään eikä vanhempien ja jälkeläisten välillä ole välttämättä mitään yhteyttä joidenkin epämääräisten luonteenpiirteiden saralla?

Varsinkin nyt, kun oma virtuaalihevosinnostukseni on lähes olematonta - olen karsinut harrastuksesta pois kaiken epäolennaisen ja keskittänyt vähäiset voimani vain perustavanlaatuisiin asioihin - olen alkanut yhtä enemmän ja enemmän karsastaa ideaa liian rajoittavasta, realistisesta periytymisestä. Tai lähinnä oikeastaan sitä, että muilta vaaditaan tismalleen saman ideologian noudattamista, vaikka se on virtuaalihevosten kasvatuksessa täysin toissijaista. Kyllähän itsekin tykkään valita varsoille ”realistisen” värin vanhempien värien perusteella, otan osviittaa säkäkorkeudesta ja yleensä mun tallissa kahden kouluponin varsa jatkaa myös kouluradoilla, eikä hyppää 120-senttisiä esteitä. Mulle on kuitenkin täysin se ja sama, haluaako kasvattini uusi omistaja noudattaa antamiani väri- tai painotusvaihtoehtoja. En näe, miksi se, että kahden ruunikon varsasta tuleekin yhtäkkiä vaikka voikko, mitenkään huonontaisi kasvattia itseään saati sen omistajaa. Mun puolesta ponieni varsat voivat kilpailla vaikka poniraveissa, vaikka vanhemmat eivät olisi koskaan kärryä nähneetkään. Eihän vanhemmilta periydy varsalle oikeasti yhtään mitään. Ei vanhempien koulupainotteisuus vähennä varsan mahdollisuuksia menestyä esteiden hyppäämisessä, eikä vanhempien raivotautisuus tee varsasta epäkelpoa ratsastuskouluponia pikkulapsille.

Itse keskityn tällä hetkellä kasvatuksessa vain sukuihin, sillä se on ainoa asia, joka virtuaalihevosilla voidaan katsoa jotenkin periytyvän. Muut asiat ovat mulle täysin toissijaisia - kunhan kasvatin uusi omistaja lupaa olla muuttamatta sukua ja merkitsee edes vanhemmat varsan sivuille, niin homma on mun osalta selvä. Tai no toki, vedän rajan siihen, ettei rotua tai rotumääritelmää lähdetä muuttamaan - mun kahdesta cobista ei voi syntyä shettistä, yksisarvista tai lentävää spagettimonsteria, mutta liikun muutenkin virtuaalimaailmassa sellaisissa piireissä, joissa yliluonnollisuuksia ei harrasteta.

Siitoshevosten luonteissa on kyllä paljon muutakin mielestäni ongelmallista, ei vain se, että sen käyttäminen siitokseen soveliaan hevosen kriteerinä ja periytettävänä ominaisuutena on täysin turhanpäiväistä. Ainakin mulle jo käytäntö sanelee, että jokainen oma siitosponini ei ole hyväluonteinen ja täyspäinen rotunsa edustaja, vaikka totta kai näin asian mahdottomuudesta huolimatta lukee jokaisen kasvatusperiaatteissa - kuka nyt haluaisi hulluja sekopäitä kasvattaa? Mutta siinä vaiheessa kun omaan virtuaalihevoshistoriaan kuuluu muutaman sadan luonnekuvauksen kirjoittaminen, alkaa takki olla suhteellisen tyhjä uusien luonteenpiirteiden osalta. Ihmisystävällisyyttä ja yhteistyöhalukkuutta ei voi loputtomasti muotoilla uudelleen, joten jos haluaa hevosilleen jotain luonnekuvauksia keksiä, joukkoon on pakko ottaa niitä mätiä omenoita. Hermoheikkoja, pelkureita, tappelupukareita, hulluja, laiskoja, tyhmiä ja rumia.. Epäkelvot persoonat tuovat mielestäni ihan mukavaa vaihtelua kilttien lampaiden laumaan ja pelastavat tekstien kirjoittajankin mielenterveyden menetykseltä.

Enkä usko olevani tämän asian kanssa yksin. Kaikilla ei tietenkään ole Paraatiponien kaltaista miljoonan ponin tallia, mutta uskaltaisin kyllä veikata keskivertosiittolan hevosmääräksi ainakin parikymmentä kopukkaa. Riittää siinäkin määrässä jo kirjoiteltavaa.

Summatakseni täysin lapasesta lähteneen tykitykseni jonkinlaiseen lopputulokseen, totean olevani sitä mieltä, etten oikein ymmärrä hevosten luonteenpiirteiden käyttämistä kriteerinä kasvatukselle. Mitä kirjavampia luonnekuvauksia ja suurempia persoonia, sen parempi - sillä virtuaalimaailmassa ei periydy mikään muu kuin suku, ei, vaikka varsan vanhempi olisi millainen herranenkeli tai itse maallinen pahuus.
Ja niin, tietenkin porrastettujen ominaisuuspisteet.

01.12.2013 - Kuoppaamisen sietämätön keveys
Monttubileet, kuoppajuhlat, joukkoteloitus.. Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja tästä yhdellä kertaa tapahtuvasta useamman ponin lahtaamisesta on tullut allekirjoittaneen todellinen lempilapsi. Oma virtuaali-innostukseni rypee nyt jossain syvällä suossa miltei koko kesän kestäneen nousukauden jälkeen, joten pitkin syksyä on tullut päästettyä riippakiviltä tuntuvia kopukoita vehreämmille laidunmaille pikselitaivaaseen. Vaikea uskoa, että joitain vuosia sitten ponien tappaminen tuntui jotenkin ylitsepääsemättömän vaikealta, sillä nyt se tarjoaa lähinnä helpottunutta ja ihanan kepeää oloa.

Tosin edelleen on joitain poneja, joiden laskeminen haudan lepoon tuntuu hieman muita raskaammalta. Näitä ovat olleet muun muassa Fea, jollain tapaa eräänlaisena merkkipaaluna toiminut Fhinstha sekä ihana Bonesig. Alusta lähtien olen mennyt sillä meiningillä, että muistosivuille ei tule mitään ihmeellistä kuolinraporttia tai lähinnä myötähäpeää aiheuttavia muistopuheita - kuka täyspäinen jaksaisi keksiä jokaiselle sadallemiljoonalle ponille uuden kuolinsyyn (tukehtui porkkanaan? Kattorakenteet tippuivat päälle? Heitti voltin niskalleen liukkaassa mäessä?), varsinkin, kun suurin osa kuolemista on ihan tavallisia ja tylsiä lopetuksia vanhuuden vaivoihin, tai etsiä uusia runonpätkiä joidenkin mielikuvitusponien takia?
Olen tylsästi iskenyt kuolleiden ponien sivuille vain kuolinpäivän ja se on saanut riittää - tosin noiden muutamien kanssa olen joutunut poikkeamaan periaatteistani.

Kyllä vain niihin muutamiin on jollain tasolla kiintynyt. Niitä on käyttänyt niin paljon omissa tarinoissa, että niiden puuttuminen tuntuu vieraalta. Siksi harvat ja valitut ovatkin saaneet ruhtinaalliset muistolauseet sivuilleen. Tunnelma on oikeasti aika haikea, kun laittaa surullisia biisejä soimaan ja koettaa lyriikoiden seasta poimia sitä merkityksellisintä - eli synkeintä, mutta jollain tapaa kauneinta - lausahdusta ponin sivulle. Lisää surkeaa turhautumista tilanteeseen tuo Websin surkea käytettävyys.. Tirahtaa kyllä kylmäsydämiseltä meikäläiseltäkin kyynel, kun sivua saa koettaa tallentaa viisitoista kertaa vain sillä seurauksella, että Webs kirjautuukin yhtäkkiä automaattisesti ulos FileManagerista ja kaikki tiedot katoavat sen sileän tien. Ja taustalla soi edelleen se surkea balladi, kun tätä päätä seinää vasten hakkaamista vastaavaa prosessia koettaa turhaan toistaa. Vallitsee kyllä todellinen hautajaistunnelma siinä vaiheessa.

Hampaiden kiristely kuitenkin kannattaa, sillä se onnistumisen tunne muistosivujen vihdoin nätisti tallentuessa palvelimelle on viimeaikaisen virtuaaliharrastukseni parhainta antia. Sanoinkuvaamaton keveyden tunne, kun pääsee poneista eroon ja hevoslistaus lyhenee! Sitä tuntee todella tehneensä jotain, vaikka varsin flegmaattisesti ja toinen jalka haudassa (heh heh) tällä hetkellä rullaillaankin.
Kyllä meno varmaan taas kesää kohti reipastuu!

15.10.2013 - kasvatussuunnitelmien esittelyä
Corbin kyseli ht.netin topikissaan muiden kasvatussuunnitelmista. Kävin kirjaamassa omat tämän hetkiset tuntemukseni ylös, vaikka aika lailla intuition (eli tunnetun kuudennen aistin) varassa tässä toimitaankin, heh. Elvyttääkseni hieman tätä pölyyn hukkunutta tallikirjaa teen nyt törkeän cross postingin vastauksestani, josko vaikka joskus haluaisin muistella ja verrata tilanteita hamassa tulevaisuudessa. Ht.net tunnetusti säilyttää viestiketjut niin hyvin, ettei sen varaan kannata laskea.

"1. Koska aloitit oman rotusi (rotujen) kasvatuksen ja mikä oli suunnitelmasi alussa? Aloititko tuomalla omia hevosia vai ostitko muualta vai molempia?
- Kun ensimmäisen kerran innostuin rodusta (welshponit), ostin tietenkin alkuun päästäkseni poneja muilta kasvattajilta. Muilta ostetut ponit edustivat kuitenkin suvuiltaan ja sektioiltaan vähän sitä sun tätä, eivätkä oikein sopineet paritettaviksi keskenään, joten monien muiden tapaan päädyin lopulta tuomaan suvullisten rinnalle myös omia tuontiponeja, joiden kanssa olisi helpompaa aloittaa kasvatus ja sukulinjojen luonti järjestelmällisemmin ja selkeämmin, kun saisi samalla kertaa aina useamman samanmittaisen suvun omaavan varsan.

Suunnitelmanani oli ja on edelleen kasvattaa sukujen pituutta ja luoda uusia linjoja. Nykyään täysin uusien linjojen luominen vaatisi kuitenkin niin älyttömästi uusia tuontiponeja tasaisin väliajoin (= usein), mikä on suuren ponilauman kanssa aivan liian raskasta, joten olen nyt koettanut monipuolistaa linjoja muilla tavoin. En keksi rotuun uusia suvuttomia yksilöitä, mutta koetan tehdä
- ainutlaatuisia (en tee koskaan useampaa varsaa samasta yhdistelmästä),
- ennakkoluulottomia (en vaadi vanhemmilta kilpailuja, vain suvulla on merkitystä) ja
- monipuolisia (ei rajoitteita esimerkiksi saman painotuksen suhteen) yhdistelmiä mahdollisimman erilaisista vanhemmista, jottei suvuissa pyörisi koko aikaa vain samat nimet ja samat yhdistelmät.

2. Toteutuiko suunnitelma/onko se vielä vaiheessa?
- No joo. Onnistuin luomaan pari uutta linjaa ja vakiinnuttamaan sen hyvin varsinkin C-sektioon, jonka edustajia aikoinani eniten toin. Siitä on tosin tullut nyt sukujen monipuolisuutta ajatellen ongelma, sillä noihin mun tuontiponeihin ja niiden jälkeläisiin törmää nyt todella usein suvuissa, eli taidettiin mennä ojasta allikkoon. Mulla taisi siihen aikaan olla ainoat suvuttomat C-ponit, joten kaikki sitten innostuivat käyttämään ja ostamaan noiden uusien ponien varsoja, kunnes niistä tuli myös ”massanimiä”. Tältä ainakin musta silloin tällöin tuntuu, kun koetan etsiä sopivia C-poneja - joko on ns. vanhalinjaisia, joita mulla on omasta takaa jo paljon, tai sitten ns. uusilinjaisia eli niitä mun ponien jälkeläisiä.. Eli ympyrä on vissiin sulkeutunut ja mä oon taas lähtöpisteessä.

Toisaalta mä näen tän myös sellaisena ikuisuusongelmana, joka ei voi koskaan ratketa kokonaan. Suvut eivät voi koskaan olla liian monipuoliset, erilaisuutta tarvitaan aina, eikä kukaan voi koskaan keksiä liikaa uutta verta johonkin rotuun. Mitä pidemmiksi suvut menevät, sitä selvemmin tämän tunnustaa faktaksi. Eli tätä ohjenuoraa noudattaen saa tehdä töitä ikuisesti tulematta koskaan valmiiksi, mutta se lieneekin homman viehätys. On aina jotain tekemistä ja tavoiteltavaa, voi aina etsiä itselleen vierasta sukua ja tuoda uusia poneja.

3. Mitä teit toteuttaaksesi suunnitelman/mitä aiot vielä tehdä? Kauan toteutukseen meni/kauan luulet siihen vielä menevän?
- No, tähän taisinkin jo periaatteessa vastata.. Aion jatkaa kasvatusta, ponien ostoa erilaisista kodeista ja myyntiä kaikille kiinnostuneille. Olen keksinyt myös uusia tuontiponeja myyntiin, mutta näitä valitettavasti näkyy tosi vähän siitoksessa tai ylipäätään missään käytössä..

4. Onko sinulla emä/isä linjaa jota rakennat omista kasvateistasi tai tiettyä väriä mitä periytät hevoselta toiselle tms mistä haluaisit mainita?
- Joo, tietyistä oreista otan itselleni orivarsat ja tietyistä tammoista tammavarsat. Näitä on kuitenkin useampia useammista sektioista, joten en ala sen tarkemmin erittelemään, minkä ponin suvussa näkyy mitäkin linjaa. Yhtenä esimerkkinä toimikoon vaikka Ffaith, joka edustaa Scaremonger’s Foehen (Foe - Ffiona - Floraidh - Ffaith) perustuvaa emälinjaa, jota aion jatkaa hamaan tulevaisuuteen. Mulla ei sinänsä ole mitään värilinjoja, mutta toisaalta tossa Ffaithin esimerkissä kaikki tammat emälinjassa ovat punarautiaita ja mahdollisuuksien mukaan tulevat olemaankin tulevaisuudessa. :)

5. 1-5 kasvattiasi jotka parhaimmin edustavat sitä mihin kasvattajana pyrit (voivat olla myös muun henkilön omistuksessa) ja hieman selitystä miksi juuri nämä edustavat sinua kasvattajana parhaiten.
Monipuolisia sukuja, joissa on vähän pituuttakin:
Mairghred, vanhoja D-poneja (emälinja) miksattu uudempien C-ponien kanssa.
Derowen, tässäkin vanhoja linjoja yhdistetty uusiin, emän puolen suku on täysin muinaista D-ponisatoa, kun taas isän puolelta löytyy sekä vanhaa että uutta linjaa, A-, C- ja D-sektion poneja.
Caiuksella sama.
Eochaidhin isänisä on saksalainen ori, jota ei suomalaisilta virtuaaliponeilta löydy paitsi mun omistuksessa olevan poikansa kautta. Muutoin ori edustaa uutta sukua, varsin tuntematonta sellaista, jota on kiva käyttää sitten vähän mistä tahansa suvusta polveutuville tammoille, kun ei pitäisi ihan joka nurkan takana törmätä samoihin :)
Llawn Lleuad A x C -viritelmä, isän puolelta polveutuu omasta tuontitammastani, jolla on aika rajoitettu määrä jälkeläisiä, ja emän puolelta edustaa tuntemattomampaa sukua. Musta tuntuu, että Lleuadin emä on oman emänsä ainoa jälkeläinen ja Lleuadin lisäksi sillä on vain yksi orivarsa, joten tähän emälinjaan ei pitäisi muualla törmätä!

6. Missä tilanteessa tahtoisit nähdä itsesi kasvattajana 1-3 vuoden päästä? (olettaen että talli on vielä pystyssä)
- Omassa tallissani olisi vähemmän, mutta keskenään erilaisempia poneja. Kasvatit jaksaisivat kiinnostaa sekä muita kasvattajia, että rodun ”harrastelijoita”. Yleisesti arvonimien perään haikailu vähenisi siitosponien keskuudessa, jolloin siitosoreille ja -tammoille ei pidettäisi niin järjettömiä laatuvaatimuksia monipuolisuuden kustannuksella. Jos kukaan ei halua käyttää muita kuin YLA1-KRJ1-ERJ1-KTK1-palkittuja poneja, kuolevat muut linjat ennen pitkään ja sitten ihmetellään, kun kaikki ponit ovat keskenään sukua tämän superpalkintohirmun kautta."

06.11.2012 - oodi himokisaamiselle
Syksy vaatii aina veronsa virtuaalihevostelusta ja viime aikoina meikäläinen onkin harrastellut hieman pienemmällä liekillä. Omissa oloissa pysyminen ja hiljainen oman tallin parissa pyöriminen antaa aina hieman enemmän aikaa omille ajatuksille ja itsetutkiskelulle, ja olen taas vaihteeksi huomannut itsessäni uuden nousevan innostuksen - tällä hetkellä lempipuuhaani virtuaalimaailmassa on kasvattien keksimisen ja ponien shoppailun ohella ehdottomasti kilpaileminen!
Ja että miksikö? Koska se on niin älyttömän helppoa ja vaivatonta!

Suurimpia syitä kilpailuvimmani uuteen syttymiseen on ehdottomasti VRL:n naurettavan helposti selattava, selkeä ja useasti päivittyvä kilpailukalenteri sekä ihmisten aktiivinen kisojen järkkäystahti. Kilpailemisesta on tullut jälleen jaosten siirryttyä VRL:n hellään huomaan niin vaivatonta, että eihän sitä voi olla hyödyntämättä! Olihan jaosten alaisten kisojen etsiminen toki VRL:n tauonkin aikana melko simppeliä, mutta nyt se on niin idioottivarmaa, ettei ole tosikaan - kaikki kilpailut löytyvät yhdestä osoitteesta ja kalenteri päivittyy ilmeisesti osittain automaattisesti päivittäin. Ei useita osoitteita, ei käsipeliä kisojen hyväksynnän suhteen tai epämääräisiä taukoja ja omituisia päivitysvälejä, kun ylläpito ilmoittamatta katoaa. Ja kun aika ja jaksaminen ovat marrasmasennuksen takia kortilla, on ihanaa, että kynnys virtuaalihevosten kanssa touhuiluun madaltuu entisestään ja vie mahdollisimman vähän eforttia - ja sen pienimmänkin kynnyksen on VRL:n kisakalenteri eliminoinut täydellisesti!

Asiaa jonkin aikaa mielessä pyöriteltyäni musta onkin koomista, että himokisausta kritisoidaan yleensä äänekkäästi epärealistisuuden lisäksi juuri sen vaivattomuuden takia. Toki eri harrastustyylit aina jakavat mielipiteitä, mutten ymmärrä, mitä pahaa on mennä virtuaalihevosten aktiivisuuden kanssa sieltä, mistä aita on matalin. Kyllä ihmiset yleisesti tunnustavat, että arvostavat hevosia megaluokan teksteillä ja päiväkirjoilla enemmän kuin samanlaisia pelkillä pitkillä kisakalentereilla, sillä ensimmäiseen on omistaja joutunut käyttämään enemmän aikaa ja vaivaa. Kilpailuiden katsotaan olevan sellaista lusmuilua, että kun ei viitsitä opetella pitämään kynää kädessä, niin tyydytään vain copypastettamaan häpeissään kisaosallistumisia ja yritetään pönkittää sillä vajavaista itsetuntoa.

Mutta voiko virtuaalihevostelun mielekkyyttä, harrastuksen arvokkuutta ja hevosten hyvyyttä mitata sillä, kuinka paljon verta, hikeä ja kyyneleitä unettomia öitä stressissä viettävä omistaja sen vuoksi vuodattaa? Meikäläisen mielestä harrastus on sitä parempi, mitä helpompi se on - kun ei tarvitse ennen jokaisia harjoituksia käydä sisäistä tahtojen taistelua ja itseruoskintaa, on treeneihin mukavampi mennä ja jotain edistystä voi jopa tapahtua, kun ei koko ajan kyttää kelloa ja laske sekunteja kotiin pääsemiseen. Oikeasta elämästä mulla on varsinkin nappula-ajoilta monia esimerkkejä, jolloin muuten kiva harrastus on jäänyt siksi, että kynnys paikan päälle menemiseen on ollut liian korkea. Kun harjoitusajat ovat lähempänä keskiyötä kuin iltaa ja paikan päälle on kymmeniä kilometrejä, menee koko touhusta ennemmin tai myöhemmin maku, sillä harjoituksista saatu hyvän olon tunne ei enää riitä korvaamaan sitä väsymystä ja henkistä ponnistelua.

Virtuaalimaailmassa tämä voisi mun kohdalla tarkoittaa nyt vaikka luonteiden kirjoittamista. Jo ajatus Wordin avaamisesta ja luonteenpiirteiden väkisin keksimisestä turhauttaa, vaikka kirjoittaminen onkin musta kaiken kaikkiaan mukavaa puuhaa ja älyttömän helppoa. Se lutviutuu multa täysin luonnostaan, nopeasti ja kivuttomasti - se on kuin puhumista, mutta käsillä. Ei tarvitse edes ajatella, niin teksti on jo näytöllä. Mutta se persoonallisuuksien tai päiväkirjamerkintöjen sisällön keksiminen.. Harjoituksiin olisi mukava mennä, mutta ajatus puolen tunnin venailusta loskasäässä bussipysäkillä tappaa mielenkiinnon.
Siksi tykkäänkin tällä hetkellä kilpailemisesta niin paljon. Tahtojen taistelua ei ole. Itseään ei tarvitse pakottaa mihinkään. Kuin olisit siirtynyt teleportilla kotoa treenipaikalle! Eikä tällaisessa mukavuuden halussa ole mun mielestä mitään väärää, sillä kenelle mun tarvitsisi osoittaa luonteeni lujuutta? Harrastukset kun ovat aina itseä varten ja virtuaalihevostelu varsinkin on kovin yksinäistä puuhaa loppupeleissä. Jokainen on yksin koneensa äärellä, vaikka foorumissa voikin jutella kanssaharrastajien kanssa ja verkostoitua ties miten.

Ja no, vaikka himokisaaminen onkin erittäin sutjakka ja vaivaton tapa osoittaa aktiivisuutta virtuaalihevosten parissa, ei sekään ole täysin ilmaista, mikäli meinaa hevosten kisatuloksia jonnekin esille pistää. Sadat kutsut eivät ilmoita tuloksista automaattisesti, eivätkä toiset sadat sijoitukset laita itse itseään muotoon, vaikka päällään seisoisi ja toivoisi kovasti. Onneksi ponien kasvattajia voi aina pyytää googlaamaan kisatuloksia todisteiksi, mikäli aktiivisuuskärpänen ei ole onnistunut tartuttamaan muotoonlaittokuumetta vähään aikaan. Voi ihanat, ihanan julkiset kisatulokset, jotka eivät jää tekstien tapaan roikkumaan pöytälaatikoihin piiloon maailman katseilta!

Mä en näe himokilpailemisessa yhtäkään negatiivista puolta. Se on helppo tapa osoittaa aktiivisuutta, se on helppo tapa pitää kiinni tämän harrastuksen nurkasta, vaikka aikaa ja innostusta ei liikaa olisi ja sillä on helppo miellyttää kasvattien omistajia sekä muita ponien sukulaisten omistajia. Se on älyttömän helppo tapa valmistella poneja laatuarvosteluihin tai nostaa niiden siitosarvoa. Se on myös hyvin nopea tapa korjata huutava omatunto, jos virtuaalihevoset ovat vähän tahtomatta unohtuneet. Pari sähköpostia ja tadaa, taas on tehty jotain pikseliponien eteen ja voi huilata jalat pöydällä niin halutessaan!
Kilpaileminen on mahtavaa!

PS. Ja mitä himokisauksen epärealistisuuteen tulee, miksi sen pitäisi olla mikään hevosta huonontava seikka, jos elukka muuten on realistisen rotumääritelmän muotissa? Virtuaalimaailmassa fakta ja fiktio kulkevat muutenkin niin sopuisasti käsi kädessä, etten näe, miksi hevonen kymmenillä sijoituksilla olisi yhtään sen huonompi tai parempi, kuin hevonen vain muutamilla starteilla tai hevonen ilman minkäänlaisia kisatuloksia. Miksi jättää käyttämättä esimerkiksi muuten kivaa hevosta siitokseen vain sen kilpailukalenterin takia? Eihän jälkeläisen tarvitse olla lainkaan samanlainen - virtuaalimaailmassahan ei jälkipolville kuitenkaan periydy mikään, eivät vanhempien kilometrikisakalenterit, mutta eivät myöskään luokkaa raamattu olevat päiväkirjamerkinnät.

17.06.2012 - part bredien sietämätön helppous
Meikäläisellä on ollut jo jonkin aikaa uusi projekti: Queenscythe Hunters. Sitä ei ole vielä virallisesti julkaistu, sillä en ole jaksanut tehdä kaikille hevosille enkä tallille jokaista sivua valmiiksi, mutta alan jo nyt olla ongelmissa hevosmäärän kanssa. Alkuperäinen ajatukseni oli, että kasvattaisin (no, ei se mitään oikeaa kasvatusta olisi, mutta vähän rodun mainostamista ja populan lisäämistä virtuaalimaailmaan) muutaman yksilön voimin vähän jokaista mielenkiintoista britti- ja irlantilaisrotua, sekä näiden lisäksi jostain syystä munkin aikaisemmin paljon karsastamia cobsukuisia part bredejä. Pienimuotoisesti kaikkea, jotta saisin talliin useita rotuja - vähän sellaisella harvinaisten hevosten kasvattamiseen painottuneen tallin meiningillä.

Dream on, beibe! Noita part bredejä on niin hävyttömän helppo ja vaivaton tehdä, että talliin on syntynyt jo neljä kasvattia, kaikki welshejä. Tallin virallisesta kuudesta asukkaasta neljä on kasvatteja. Nuo ei tietenkään kaikki polveudu niistä kahdesta muusta tallin asukkaasta, koska olen ihan surutta lainannut Paraatiponien tammoja QS:n hevosmateriaalin luomiseen - koska se on niin sietämättömän helppoa! Joka puolella on ihania puoliveri- ja täysiverioreja ja mulla on talli täynnä erilaisia cobtammoja! Vihdoin voin pyytää kauan kuolaamistani puoliverioreista huoletta astutuksia ilman, että mun itse tarvitsee omistaa yhtäkään tylsää ja harmaata rivipuoliveristä - mähän voin miksata niitä eniten rakastamaani ponirotuun, vihdoinkin vailla omantunnon tuskaa tai hampaitten kiristelyä sen takia, ettei jälkipolvi ole NWR-kelpoista!
Noita mun nykyisiä part bredejähän olen kironnut niin maan lukemattoman monta kertaa, sillä liika ratsuponimaisuus ei yksinkertaisesti sytytä. Siksi B-ponitkin ovat mulla jotenkin alitajuisesti epäsuosiossa, vaikka kovasti koetin niiden kanssa pelleillä. Mutta cobsukuiset part bredit, aijaijai! Näyttävyyttä, kokoa, jykevyyttä ja sellaista karun aristokraattista olemusta, mitä esimerkiksi clevelandinruunikossa ihailen - pienellä ponileimalla, käänteen tekevällä welshverellä varustettuna.

Ja nyt kun olen hamstrausmoodiin päässyt, huomaan, että tallissa ei ole kohta tilaa niille muille Brittein saarten hevosille, varsinkaan, kun niidenkään suhteen en voi pysyä vain parissa yksilössä. Ei kasvatuksesta tule mitään yhdellä oriilla ja kolmella tammalla, varsinkaan, kun muilla ei ole kyseisen rodun edustajia riesaksi asti lainailtavaksi. Enkä tiedä, sopiiko sellainen pienimuotoinen näperrys meikäläiselle. Kyllä Paraatiponeista jo näkee, minkälaisiin mittoihin kasvatus ja poninpito kasvavat, kun allekirjoittanut kunnolla innostuu. Ja toista Paraatia en halua. Mutta toisen Paraatin saan, jos part bred -vimma ei laannu ja päälle otan vielä kasan muita hevos- ja ponirotuja.

Olenkin jo nyt, ennen julkaisua, alkanut miettiä tallin toimintaa kokonaan uusiksi. Pitäisikö keskittyä pelkkiin part bredeihin, ottaa rinnalle maksimissaan kymmenen clevelandia pahan päivän varalle ja yksi irlannintyöhevonen, josta voin koristeeksi teettää pari ISH:a? Helpointa olisi tietenkin pyhittää koko talli welsheille, mutta clevelandeista luopuminen heti kättelyssä kirpaisee liikaa. Se on kuitenkin selvää, että mitään muita poneja ei voi tulla, ei mitään työhevosia, eikä irlannintyöhevosia eikä ISH:a minkään armeijan verran. Mitä mä edes tekisin jollain dartmoorilla tai clydesdalella? Welsheistä löytyy sitä dartmoorikokoa paljon paremmalla ulkonäöllä ja ominaisuuksilla ja clydesdalen jylhyyteen ja kolhoon arvokkuuteen pääsen upean, ison cobin ja siihen risteytetyn jykevän puoliverisen kanssa. Iso koko on täysin toissijainen juttu.

Toista welshtalliako mä alan tässä rakentaa? Part bredit, miksi olette niin ihania?!

31.05.2012 - nimihäpeää
Tieto lisää myös tuskaa, hieman edelliseen postaukseeni viitaten. Kun on tietoa ja taitoa, mistä ammentaa, on helpompi ja kivempi olla myös parempi kasvattaja - ja olen muun muassa huomannut, miten nimistä on tullut entistä tärkeämpiä ja ratkaisevampia. Olen entistä tarkempi nimeämisen suhteen - enää ei riitä, että nimi on joku hienon näköinen kirjainten sekamelska. Ei. Nimen on oltava fiksu ja asiallinen, sellainen, jollaisen voisi antaa myös oikealle hevoselle joutumatta selittelemään sen kummempia, ja lisäksi sen on soinnuttava vanhempien nimiin, joko samojen alkukirjainten ja päätteiden kautta tai merkitykseltään.

Niin, merkitykseltään. Olen tässä viime aikoina opetellut hieman kymriä ja soveltanut sitä siihen, mitä IRL- ja toisten virtuaalihevosten suvuissa vilisee ja mitä sanoja haen useimmiten sanakirjasta. Kyllähän siinä alkaa pienimuotoinen sanasto kasaantua ja jokin tolkku tulla siihen vähäiseen kielen ymmärrykseen. Kaikki on sujunut kasvattien nimeämisessä mainiosti, olen touhunnut innoissani uusien hevosten kanssa ja yhtenä päivänä iski kuin salamana kirkkaalta taivaalta, millaisia aikaisempia nimihirvityksiä tallissa seisoo! On ollut koomista huomata, miten joskus kolme vuotta sitten olen jotakuinkin summamutikassa valinnut sanakirjoista nimiä tuontihevosilleni, ja nyt jatkan niistä täysin sattumanvaraisesti valituista nimistä jotain järkevää ja yhtenäistä nimilinjaa.

Sisäinen riivaajani sitten heräsi ja kävin vähän vanhempien hevosieni nimiä läpi. Ja voi kamala, mitä kauheuksia sitä löytyy! Yksi tamma on elegantisti nimetty Hummeriksi (joo, se ravunkaltainen otus), yksi lempihevosistani on Kuluttaja, sitten on tietenkin neiti Tarjotin (Elen… ;)), yksi kääntyy englanniksi "smashed to atoms".. Onneksi joukossa on myös ihan siedettäviä räpellyksiä, joissa olen selkeästi hakenut takaa jotain järkevää, mutta epäonnistunut toteutuksessa.

Lohduttaudun sillä, että nuo vanhat ponit ovat aika lailla kuoppakamaa ja että täällä tuskin kukaan ymmärtää kymriä sen paremmin kuin minäkään. Se onni näissä welsheissä, ja esimerkiksi islanninhevosissa, on, ettei usealla ole pahemmin nokankoputtamista nimistä, toisin kuin esimerkiksi puoliverisillä. Tekee joskus oikein pahaa lukea niitä räpellyksiä. Esimerkiksi saksa on paljon puhutumpaa, kuin mitä jotkut ilmeisesti ajattelevat sen olevan..
Vaikka enhän mäkään tosiaan tuollaisen sekoilun yläpuolella ole. Katsotaan vaikka tallin nimeä. Paraatiponit. Selkeää suomea. Ja kyllä kaduttaa - miksen mä vaihtanut tota nimeä ajoissa, ennen massiivisen kasvatustoiminnan alkamista?!

Menee kyllä sopivasti samaan kastiin neiti Tarjottimen kanssa. Tervetuloa virtuaalihevoshourulaan, nimi puhuu puolestaan!

(PS. Tarvitsen ehdottomasti Goblin-nimisen mustan coboriin..!)

30.05.2012 - knoppitiedon mestariksi
Tiesitkö, että..
- Vaikka kirjava väritys on oikeastaan kielletty welshponeilla, on oikeassa elämässä olemassa täysin sukupuhtaita (Coed Coch -linjoista) selänkin puolelta kirjavia welshejä ja ainakin yksi näitä kasvattava siittola? Sabinon lisäksi puhtailla ja muuten rekisterikelpoisilla welsh mountainponeilla on mahdollista esiintyä splashed whitea. Tämä johtuu siitä, että värin suhteen rotumääritelmää kiristettiin vasta 50-luvulla - tätä ennen myös kirjavia poneja voitiin rekisteröidä yhtä lailla puhtaiksi. Tietyissä linjoissa väri on sitten säilynyt ja esiintyy edelleen. Tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että teoriassa kirjavia welshejä voisi olla mistä sektiosta tahansa - mountain kun on hyväksytty B-ponin jalostukseen ja voidaan C-ponin kautta saada myös D-sektion sukuihin. Sitä en tosin tiedä, miten esimerkiksi VRL tai Suomen Hippos suhtautuu kirjavan welshponin rekisteröintiin. Ainakin Jenkeissä se on mahdollista, mikäli polveutuminen selvitetään ja ehkä siinä vaaditaan jotain geenitestaustakin.

- Welsheillä esiintyy hopeaväriä. Ainakin kahdesta eri sukulinjasta on geenitestattu syntyvän hopeageeniä kantavia poneja. Kyseessä ovat tietenkin, kuten noiden kirjavien kanssa, mountainponit, mutta teoreettisesti väriä voisi näin olla muissakin sektioissa. Myös cobeissa on ollut aika ajoin hopeaepäilyjä, mutta meikäläisen tiedossa ei ole vielä yhtäkään testattua yksilöä.

- Hallakon esiintymisestä welsheillä taas on hieman ristiriitaista tietoa. Esimerkiksi Australian welshponiyhdistys väittää, ettei hallakkogeeniä esiinny rodulla lainkaan, mutta tietenkin Amerikasta on onnistuttu kaivamaan ainakin yksi testattu hallakkogeenin kantaja. Kyseinen mountainori on myös yksi testatuista hopeageenin kantajista. Taustalla saattaa olla jotain kirjavahässäkän tapaista määrittelyiden muuttamista, mutta oli hallakko sitten sallittu tai ei, on se vähintäänkin äärimmäisen harvinainen. Useilla oikean elämän brittisiittoloilla, joista meikäläinenkin kuvia hevosilleen kopioi, kutsutaan ruunivoikkoja surutta hallakoiksi, mutta se on virheellinen käsitys. Etsikääpä vaikka Danaway Flash Jackiltä siimaa ja seepraraitoja. Ei löydy, ei.

- Joskus Aatamin aikoihin, ennen autoja ja rautateitä welsh cobeille järjestettiin ravikilpailuita parhaiden yksilöiden ja siitosoriiden selvittämiseksi. Ainakaan näin suomalaisen näkökulmasta nykyisessä cobissa ei ole juuri jäänteitä sen muinaisesta ravikäytöstä, varsinkaan, jos sitä vertaa esimerkiksi koko ajan yhtä urheilullisemmaksi jalostettavaan suomalaisravuriin. Mahtavat liikkeet ovat kuitenkin jääneet myös ympäristön vaikutuksesta sekä linjojen ja siitosoriiden nimet. IRL-suvuthan vilisevät Expressiä ja Trotting Jackia, muita nopeita nimiä kuten Meteoria ja Cometia unohtamatta. Idioottiesimerkkeinä näistä ravivaikutteisista nimistä voivat olla vaikka Old Trotting Railway ja High Stepping Gambler . Näyttäkää mulle "Cantering"- tai "Galloping" -niminen welshi! Montako löytyy?

...

Niin. En minäkään tiennyt ennen enkä olisi varmasti koskaan saanut tietää, ellen olisi eksynyt näin virtuaalisesti welshponien maailmaan. Yksi päivä ymmärsin, miten opettava harrastus virtuaalihevoset on. Totta kai, informaation määrä on aivan eri, jos vain lorvailee foorumeilla ja kinuaa kuvansa ja kaiken tiedon muilta harrastajilta, kuin jos googlailee aktiivisesti eri farmeja vaikkapa kuvia etsiessä tai muuta tietoa hakiessa, mutta silti. Kyllä tästä aika kokonaisvaltaisesti tarttuu tietoa mukaan, kun ajan kanssa perehtyy kasvatusrotuunsa ja hevosiin ylipäätään. Tällä tietomäärällä alkaisin oikeassa elämässä suomenhevosten, lämminveristen ja virontuontien keskellä olla jo jonkin asteinen guru.

Se on tietenkin eri asia, mitä näilläkään tiedoilla konkreettisessa elämässä tekee. Liinun Virtuaalitallin kantaponien tunteminen ei ole ihan sellainen CV:hen kirjoitettava asia, mutta siitä perillä oleminen tekee taas omasta harrastuksesta entistä antoisampaa. Kasvatukseen saa aivan uusia ulottuvuuksia, kun voi miettiä jotain muutakin kuin vanhempien yhteistä painotuslajia - se ei esimerkiksi mulla paina enää mitään. On paljon kivempi keskittyä väreihin ja yhteen käyviin ulkonäköihin, ammentaa sukuselvityksiin oikeasta historiasta ja niputtaa teksteihin milloin mitäkin knoppeja, kuin tyytyä siihen, että on nähnyt welshponin kerran Vermossa 50 metrin päästä ja vetää kaikki samalla kaavalla kuin muidenkin rotujen kanssa. Ei, ei, ei!

Ja kyllä virtuaalihevosten kanssa opittu alkaa näkyä mulla jo muillakin elämän aloilla. Levyhyllyä valtaa hitaan varmasti Brittein saarten musiikki ja kelttisymboliikka. Pikseliponien avulla mulle avautuu jo ihan oikea, toinen kulttuuri pelkän tietokoneella roikkumisen sijaan. Ei hassumpaa.

27.05.2012 - laiskalla hiki syödessä
Ja soijaahan lentää oikein litroittain kun istuu itse puolilleen kattamaansa pöytään. Iskee sellainen lämpöhalvaus, ettei voi muuta, kuin luovuttaa, lopettaa ja paeta jonnekin todella kauas.

Oikein hävettää, millaisella retuperällä tallikirja on. Se on yksinkertaisesti jäänyt, kun kirjoitusohjelman avaaminen on tuntunut ylitsepääsemättömän raskaalta ja jos se on vahingossa joskus auennutkin, on ensimmäisen rivin jälkeen alkanut silmiä painaa niin, että on ollut pakko pelastautua sänkyyn. Olen keräillyt ylös päivämääriä ja yksittäisiä tapahtumia, koonnut niistä muutamia lauseitakin ja valmiita otsikoita tallikirjamerkinnöille, mutta ne ovat roikkuneet liian kauan, jotta saisin niistä enää kunnon otetta. Se niitä sanoja kirjoittaessa elänyt kuningasajatus on kadonnut aikoja sitten. Turhauttavaahan se on näin kesän kynnyksellä kirjoittaa jostain keskitalven tapahtumista.
Jes, kun iki-ihana Naiad palkittiin VWY-ykkösellä.. Kaksi kuukautta sitten.
Sisu ja Pantherkin pokkasivat ykköset, VPA:n laatuarvostelusta nimittäin.. Sen muutama kuukausi takaperin.
Olen ostanut iki-ihania uusia poneja.. Joskus helmikuussa. En edes muista enää, ketkä tulivat milloin talliin.
Tein myös elämäni ensimmäisen myyntitopikin, jossa oli kaupan maaliskuisia varsoja.. Sen topikin aikaan nekin olivat vielä syntymättömiä. Nyt niistä ensimmäisillä on jo sijoituksia.

Huomaatteko? Ajankohtaisia asioita ei voi kertoa takautuvasti, fiilis puuttuu tyystin. Sen siitä saa, kun on vaan näin saamaton ja laiska ja vielä tyhmän sinisilmäinen omaa "joojoohuomenna"-uskotteluaan kohtaan. Geez!
Nyt lähtee uusi ryhtiliike tämän asian suhteen. Joko pysytään ajankohtaisina tai annetaan olla. Yritetään ensimmäistä uudella innolla.

PS: Ja mitä viime merkinnän uuden vuoden lupauksiin tulee, niin koetetaan vaan pitää lippu korkealla ja jalostaa toimintaa laadukkaammaksi. Viime vuosi oli esimerkiksi kasvatuksen osalta melkoista kuraa, nyt kun sitä näin puolen vuoden jälkeen vuoden vaihtumisesta katselee. Jo tämän vuoden ensimmäisen viiden kuukauden aikana olen saanut aikaan paljon enemmän ja parempaa. Ihmetellään sitten loppuvuodesta. Koetan olla myös hieman enemmän aikaansaava. Homeiset luuskat kuoppaan, palkintoja hyvässä kisaputkessa oleville ja joku roti kisojen järjestämiseen. Kyllä se siitä.

31.12.2011 - uuden vuoden lupaukset 2011 - missä voitettiin, missä hävittiin?
Oho. Vuosi on kulunut aivan liian nopeasti. Toisaalta IRL-elämässäni 2011 oli yllätyksellinen, tapahtumarikas ja kasvattava - siitä johtunee ajan kulkeminen siivillä sekä myös useat, huomattavasti epäaktiivisemmat kaudet virtuaalirintamalla. Ja mitä epäaktiivisiin kausiin tulee, esimerkiksi tallikirjankin päivitystahtia seuraamalla huomannee, että loppukevään ja lähes koko kesän vietin jossain aivan muualla kuin pikseliponien parissa - ajalta ei ole yhtäkään tallikirjamerkintää, vaikka ehkä huutelin satunnaisesti jossain foorumilla, ja siksi myös puolivuotiskatsaus, uuden vuoden lupausten seuraamisen välietappi, sivuutettiin ihan silkasta unohduksesta. Näin vuoden viimeisenä päivänä, viimeisenä hetkenä ennen uutta alkua ja uusia lupauksia lienee hyvä aika vihdoin ja viimein tarkastella sitä, miten viimeisimmistä lupauksista suoriuduttiin.
Käydäänpä kohta kohdalta lista läpi - joskin täydellisen copypasteamisen sijaan otan vapauden lyhentää lupausten kirjoitusasua. Täydellisen ilmaisun nähdäksenne scrollatkaa sinnikkäästi alaspäin päivämäärään 1.1.2011!

1. "-- Lupaan tuoda Paraatiponit enemmän esille esimerkiksi ht.netissä -- esittelen talliani ja hevosiani -- minulla ei viime vuonna ollut yhtäkään myyntitopikkia ht.netissä. -- Pyrin myymään kasvattejani myös muille kuin kasvattajille. --"
Pakkoa sanoa, että tässä tuli näin loppuvuodesta skarpattua, kun sain poneille vihdoin uuden, paljon edellistä siistimmän ja enemmän silmää miellyttävän listauksen aikaiseksi. Kun ei tarvinnut hävetä tallin tärkeimmällä sivulla vallitsevaa täydellistä kaaosta, oli helpompi linkitellä Paraatiponeja muun muassa erilaisiin talliarvosteluihin. Sitä kautta olen saanut myös pari ihan ajattelemisen aihetta antavaa palautetta, jota sopii haudutella mielessä ensi vuoden puolella. Yhtään myyntitopikkia sitä vastoin en tainnut tänäkään vuonna tehdä, ellei alkuvuoden VWY:n welshmyyntiä yhdistyksen mainostopikin yhteydessä lasketa. Siitä piiskaa siis allekirjoittaneen paljaalle iholle. Myyntiä uusiin koteihin se ei silti estänyt. Kasvatteja tuli tänä vuonna yllättävän vähän, sillä oman paikallaan junnaamiseni takia myin niitä lähinnä vain, mikäli ulkoisilla ostajilla oli innostusta tilareihin. Näitä lähti kuitenkin suhteessa syntyneiden määrään niin paljon uusiin koteihin, että ehkä piiska voi vaihtua olantaputukseen. Eikä yhtäkään ponia taidettu palauttaa tämän vuoden aikana!

2. "Lupaan viedä jokaiseen VWY:n laatuarvostelutilaisuuteen maksimimäärän poneja."
Toteutin täysin ongelmitta, yhteen tilaisuuteen sain vielä yhden ylimääräisenkin ja joulukuun tilaisuus tuomareiden ylimääräisten ponien suhteen on vielä avoinna. Heleppoo, heleppoo ja suuri porukka on valmistumassa ensi vuoden tilaisuuksiin, kunhan vaan saan itseäni niskasta kiinni ja rustattua tekstejä!

3. "Lupaan jatkaa VWY:n luonnetuomarina."
Jos on yhtään seurannut tämänvuotisia tekemisiäni, tietää, miten tässä on käynyt. En ole enää vain luonnetuomari, vaan koko yhdistyksen sekä laatuarvostelun ylläpitäjä, jonka kontolla on luonteiden lisäksi myös part bredien ja kummankin cobsektion suvut. Lisäksi varatuomaroin tarpeen vaatiessa mitä vaan. Täytetty siis helposti ja lisäpisteitäkin ropisee antaumuksella, eikä se edes mene itserakkauden vaan yksinkertaisen totuuden piikkiin.

4. "Lupaan anoa ainakin yhden jalostusarvokirjaimen, joka ei tule olemaan C."
Tämäkin on täytetty kunniakkaasti! Aikaisemmin syksyllä lahtaamalleni Collfarn Rhosodille anoin sen jälkeläisten tulevaisuuden vuoksi VWY-C:n ja joulukuu oli silkkaa juhlaa Fean VWY-AB:n takia. Jalostusarvokirjaimia tuli siis vuoden sisällä anottua kaksi ja toinen oli oikeasti laadukkaalle ponille mainioilla jälkeläisillä – C:tä olisin voinut anoa useammankin, mutta ei ego kestä alhaisinta palkintoa.. Ensi vuonna sitten anon vaikka pari kappaletta B:tä kompensoimaan ja pönkittämään ponien egoa arvonimilistojen perukoille. Papukaijamerkki napsahtaa tästäkin.

5."-- Lupaan järjestää vähintään kuudet showkilpailut tänä vuonna --."
Järjestin showkilpailuita kokonaiset 27 kappaletta, mikä tarkoittaa keskivertoisesti hieman reilua kahta kilpailua kuussa koko vuodelle jaettuna. Tämäkin lupaus tuli siis täytettyä, vaikka aktiivisempi olisin voinut tällä saralla reilusti olla. Ensi vuoden alkuun olen suunnitellut ryppään showkisoja, rimaa näiden suhteen täytynee nostaa ensi vuonna huomattavasti. Villien järjestäminen on hieman jäänyt eikä se oikeastaan haittaa mua laisinkaan, en kaipaa sitä stressiä tulosten arpomisesta ja päivittäisiä muistutuksia siitä kännykässä, joten voisin niin sanotusti vaihtaa niistä showkisoihin. Mikä olisi sopiva määrä ja tavoite, sitä en ole vielä päättänyt. Puntaroidaan asiaa huomiseen.

6. "Lupaan järjestää aktiivisesti villejä kilpailuita welsheille -- about samoilla linjoilla kuin viime vuonna."
Nyt tuli haukattua vähän liian suuri pala, innostus villien järjestämiseen hiipui tasaisesti kevään aikana ja viimeiset pidettiinkin elokuun lopussa. Koko syksy tuli siis levättyä kisajärjestäjänä vain laakereilla, mikäli showkisoja ei lasketa, enkä itse asiassa ota sitä edes kovasti itseeni. Vuonna 2010 Paraatiponeissa järjestettiin 201 kilpailut, mutta vuonna 2011 määrä jäi vain sataan villiin kilpailuun ja siihen päälle vielä 27 showkilpailuun - eli 127 yhteensä. Tässä epäonnistuttiin ja siedän sen takia saada sapiskaa ja syödä vanhat saappaani, mutta ainakin tiedä, mitä ensi vuodelle ei kannata luvata, vaikka en aiokaan sulkea itseltäni pois muutaman kymmenen villin järjestämistä. Vuosi 2011 tuli koomattua ansiokkaasti ja vuonna 2012 aion olla kiireinen muilla tahoilla. Ei musta ole pidemmän päälle kisajärkkäriksi.

7. "Lupaan tappaa ainakin kaksi ponia."
Omituinen lupaus, mutta tulipahan toteutettua. Paraatiponien ensimmäiset vainajat saatiin tänä vuonna ja niitä tosiaan tuli se minimimäärä eli kaksi kappaletta, epäonniset Duldsam ja jo aikaisemmin mainittu Rhosod, jotka kuolo korjasi, ensimmäisen alkuvuodesta ja tamman nyt syksyllä. Tunnen pientä omantunnon pistosta siitä, että näiden kahden lahtaaminen sujui hyvin tunteettomissa merkeissä, en jaksanut keksiä mitään sympatioita herättävää ja surullista tarinaa niiden päivien päätteeksi enkä edes etsinyt muka surullista ja koskettavaa biisiä ja copypastennut lyriikoita niiden sivuille muistoksi. Yksinkertaisesti nuo kaksi olivat täyttäneet tehtävänsä ja olivat vain tiellä, joten päästin ne päivistään. Mutta kunhan joudun luopumaan jostakin hieman tärkeämmästä tapauksesta, aion panostaa muistosivuihin edes jonkinlaisen muistokirjoituksen verran. Esimerkiksi Fea voisi olla tulevien vainajien listalla, mutta se on sen verran tärkeä poni, että lienee pakko pitkittää senkin elämää venyttämällä ikääntymistä äärimmilleen ja tekemällä siitä vain oloneuvoksena toimivan maskotin, jollainen se itse asiassa on ollut ties kuinka kauan..

8. "Lupaan tehdä hevoskantaan uudistuksia -- toivon, että muut lupaavat ostaa minulta hevosia --."
Nojaa, tämä on tietenkin hieman tulkinnanvarainen lupaus, mutta katson, että en ole suoriutunut tästä niin hyvin, kuin olisin voinut. Nyt loppuvuodesta olen suunnitellut paljon varsoja näin vuoden viimeisille päiville sekä ensi vuoden alkuun, mutta toteuttaakseni tämän tarpeeksi täydellisesti minun olisi pitänyt ryhtyä toimeen sillä saralla paljon aikaisemmin. Olen miltei koko vuoden ajelehtinut jossain päättämättömyyden, epätietoisuuden, päättämisen lykkäämisen ja kooman välimailla, ja jos olisin oikeasti priorisoinut poneja ja tarkastellut hevoskantaa kriittisesti, olisin saanut paljon enemmän (eli edes jotain..) aikaiseksi. Nyt olen hommannut pari kivaa ponia, mutta siihen suunnitelmat tyssäävätkin. Onneksi pää on täynnä suunnitelmia ensi vuodelle - ja ne lupaukset onkin sitten parasta toteuttaa.. On myös sanottava, että huomasin, että tuskin kukaan lupasi ostaa minulta hevosia. Kasvattimäärä jäi tältä vuodelta naurettavaksi osittain juuri sen takia, ettei menekkiä ollut eikä mulla ollut tarpeeksi kiinnostusta alkaa pitää jokaista arjen sankaria itselläni. Myyntikysymystä onkin syytä miettiä. Kasvatukseen täytyy asennoitua hieman eri tavoin, mikäli päämääränä on myydä edes puolet kasvateista muihin koteihin, kuin jos meinaisi pitää suurimman osan, ellei kaikkia itsellään.

9. "Lupaan tehdä enemmän kasvatteja kuin viime vuonna."
Epäonnistuttu on ja tekee kipeää myöntää. Tämän vuoden tarkka kasvattilukema on vielä hieman auki, mutta pyörii tuossa 30 paikkeilla, nyt tarkka lukema olisi 31, mutta se voi kasvaa vielä parilla, mikäli kasvatit menevät kaupaksi tai niiden synttäreitä sovitaan aikaisemmaksi. Itse asiassa vuoden 2010 tasan 40 kasvatista ei ole jääty edes kovin kauas, mutta koska kasvatteja piti tehdä reilusti enemmän ja mulla kai viime vuoden alussa oli jotain jo unohtuneita suuria suunnitelmia niiden suhteen, niin totta kai tämä epäonnistuminen niiden saavuttamisessa kirpaisee. Tässä eivät nyt selittelyt auta, olen koomaillut ja siittolan pitäjän saappaista huolimatta keskittynyt johonkin aivan muuhun kuin kasvattamiseen - hevosten kilpailuun ja laatispalkintoihin, joitakin mainitakseni - mutta koetan parantaa tulevana vuonna tapani. Mielenkiintoisena knoppina voin mainita, että kasvattilistaa hallitsivat 2010 ehdottomasti C-ponit ja niiden perässä part bredit - tänä vuonna yllättäen mountteja, joista mun piti luopua, on eniten ja ainakin alkuvuosi 2012 näyttää olevan selkeästi D-ponien juhlaa. Jännää ja kummallista. Mun on pakko saada tämä ailahtelevaisuus sektioissa tasaantumaan ja keskittää voimavarani selkeästi johonkin parhaimman tuloksen saamiseksi, eikä vain seilailla eri vaihtoehtojen välillä.

10. "-- Lupaan kunnostautua ainakin toistaiseksi tekstien kirjoittelussa --."
Tämäkin on varsin tulkinnanvarainen lupaus - sanotaanko nyt vaikka niin, että olen pysynyt aika lailla viimevuotisessa. Kehitystä niin hyvään kuin pahaankaan ei ole tapahtunut. Tekstini ovat lyhentyneet ja mielestäni olen saavuttanut tietynlaista ytimekkyyttä, josta ennen vain haaveilin, mutta tilaa kehittymiselle ja kasvamiselle on vielä runsain mitoin ja kirjoitustahti on ollut huomattavasti laiskempaa. Laitetaan tämä vähän fifty-fifty-kategoriaan. Kehitys on varmaa, mutta naurettavan hidasta.

11. "Lupaan keskittyä varsinkin B-, D- ja C-ponien linjojen eteenpäin vientiin ja ponikannan mielekkäänä pitämiseen niiden kohdalla."
Ja lehmät lentelevät iloisina taivahalla. Epäonnistuttu on, hävettää vähän, jos aletaan tarkemmin asiaa ruotimaan. Mountainvarsoja syntyi siis, kuten sanottu, tänä vuonna eniten, ja vaikka suunnitelmia onkin varsinkin B- ja D-ponien suhteen tehty, muun muassa pari orilinjaa B-poneilla ja D:llä vaikka mitä, kaikkea tammoista ori- ja emälinjoihin, ovat esimerkiksi C:t jääneet vähemmälle huomiolle ja no, kaikki meni aika lailla riman ali kasvatuksellisesti. 2012 voisi olla hyvä sauma parantaa nämä surkeat tavat ja nousta uudeksi voittajaksi saamattoman minän ohitse.

12. "VWY:n uutena ylläpitäjänä lupaan tehdä kaikkeni sen eteen, että lafka saadaan mahdollisimman pian uuteen kuosiin --."
No, tässä onnistuin! Ylläpitäjänvaihdosrumba kaikenlaisine sisällön ja ulkoasun päivityksineen ei sujunut täysin ongelmitta, mutta kuitenkin melko sujuvasti. Uusi ulkoasu ei osoittautunut niin toimivaksi kuin olisin toivonut, mutta kyllä se jonkin aikaa välttää. Katsellaan vaikka 2013, jos saisi parempaa koodausta nykyisestä ulkoasusta joltain taholta. Mutta mittari on tässä silti positiivisen, eikä totaalisen surkimuksen puolella.

13. "Lupaan olla vaihtamatta Paraatiponien ulkoasua."
Toteutin helposti. Tekemättä mitään. ;)

14. "Lupaan olla unohtamatta tallikirjaa."
No, kirjoittelu oli vähän katkolla varsinkin kesällä ja kevätkin näyttää olleen melko hiljainen, mutta syksyllä olen ottanut alkuvuoden nyhjäämisen mielestäni korkojen kera takaisin ja olen löytänyt omasta tallistani pälpättämisen mukavuuden ja letkeyden uudelleen. Lukipa joku tätä kirjaa sitten mielenkiinnosta, paremman tekemisen puutteessa tai totaaliseen tylsyyteen viimeisenä ja säälittävimpänä ajantappona, hän kuitenkin tehnee sitä täysin vapaaehtoisesti, joten turha mun on täällä alkaa mitään piruja seinille maalailemaan tai ylistämään jotain epämääräisiä henkilö- tai ilmiökultteja jonkin sortin arkijeesuksena, kun en sellaista todellakaan ole. Rehellisin olen itselleni vain kirjoittamisen kautta.
Kirjoitustahti on hieman epätasaista ja ailahtelevaa, mutta vuosimittarilla tekstiä tulee reilusti. Olen tyytyväinen ja katson tämän lupauksen toteutuneen.

15. "-- Pyrin pitämään hevosten lukumäärän suunnilleen samana, kuin viime vuonna."
Joo, kyllä, kaiken saamattomuuteni takia hevosmäärä on pysynyt suurin piirtein samana kuin viime vuonna. Ensi vuoden alusta hevoskanta tulee mitä ilmeisimmin räjähtämään käsiin, mutta se ei ole tämän päivän, eikä edes tämän vuoden, ongelma.
Tänä vuonna näytin itselleni, miten helppoa kieltäytyminen on. Joka myyntitopikkiin ei tarvitse sännätä sydän pamppaillen ja suu vaahdossa, vaan harkintakyky on syytä säilyttää ja ponin sopivuuden mittaamisen muuta ponikantaa ajatellen voi suorittaa myös rauhallisessa ilmapiirissä. Ja mitä väliä, jos en omista joka ikistä ihan potentiaalista welshyksilöä virtuaalimaailmassa? Ihmiset ovat ihmeellisen yhteistyökykyisiä tämän harrastuksen parissa, joten voin aivan hyvin lainata oreja ja tammoja omaan jalostuskäyttööni. Pikseliponikansa on silloin tällöin hyvinkin kärkästä keskustelufoorumeilla, mutta kaikkien rinnassa sykkii loppupeleissä sellainen pikselisydän täyttä kultaa, ettei nöyrä nörtti voi parempaa toivoakaan elämänsä tylsinä datausöinä!

Ehkä tämän vuoden voidaan katsoa kääntyvän loppupeleissä vielä voiton puolelle. Dani kiittää nöyrästi kumartaen kaikki yhteistyötä tehneitä ihmisiä, tallilla kävijöitä, päiväkirjan lukijoita, mielikuvitusponeja sekä niiden kasvattajia ja myyjiä, ja ajantappoa tarjonneita tahoja tästä vuodesta, ensi vuosi tulee varmasti olemaan vielä parempi! Erityiskiitoksen ansaitsee ehdottomasti welshpoppoo, joka pitää mun pään vielä pinnalla tässä touhussa - tiedät kyllä, jos tarkoitan sinua! Lasit täyteen saavutettujen tavoitteiden, pidettyjen lupausten, maineen ja kunnian ylistykseksi sekä rohkaisuksi entistä parempaan yrittämiseen ja sinnikkyyteen!
2012, maailmanlopun vuosi, ole armollinen ja anna welshien elää ja voida hyvin. Virtuaalimaailmassakin.

08.12.2011 - yleislaatuarvostelun sankarit
Näin loppuvuodesta olen kyllä yltynyt ilmoittamaan poneja mukaan ties minne markkinaruljansseihin ja kisakinkereihin. Syksyltä puuttuikin enää yleislaatuarvostelu kaikkien laji- ja rotukohtaisten laatisten jäljiltä, vaikka yhdestä VWY:n tilaisuudesta puuttuvat vielä tulokset. Ei siitä kuitenkaan sen enempää ennen tulosten julkistamista - toisin kuin YLA:sta, josta meikäläisen mukaan ilmoittamat kopukat saivat eilen pisteensä!

En tiedä, miten muotoilisin asiana mahdollisimman vähän hysteerisesti ja ylihypettäen. Mutta. Wanha kunnon Daisy repäisi itselleen ykköspalkinnon, herranjumala! 2011 on ollut kyllä todellinen yllätysten vuosi, ensin KTK-ykköstä, sitten VWY-ykköstä ja nyt tälle uskolliselle pikselisotaratsulle vielä yleislaatuarvostelusta ykköspalkinto sen kaikkien muiden upeiden saavutusten kaveriksi! Tammalta löytyy kahdesta eri estelaatiksesta kakkoset, VWY:stä kakkonen aivan mielettömillä pisteillä, vaikka tilaisuuden aikaan Daisyllä oli suorastaan kamala kuva, ja nyt, nyt se meni ja kaappasi itselleen vielä yhden ykkösen ilman, että olin edes erikseen valmistellut sitä sen kummemmin laatikseen. Ajattelin, että kyllä se tuollaisenaankin kakkosen saa, enkä tähdännyt korkeammalle - no, käyhän tämä myös näin, en todellakaan valita! Siitä tuli nyt sitten ehdottomasti yksi parhaiten menestyneitä ponejani, sekä toinen YLA1-palkittu hevonen tässä tallissa. Ehkä voin nyt kuopata hyvillä mielin Fhinsthan haudan lepoon, kun tämä tamma jyrää ohi ja lujaa? Daisyn to do -listalta on ruksaamatta enää jalostusarvostelupalkinto, mutta sitä se ei voi saada ilman enempää jälkeläisiä. Nyt äkkiä isäori valintaan ja pikkuveli tulemaan kahdelle aikaisemmalle kakaralle, vaikka eipä tässä kiirettä liene..!

Yleislaatuarvostelun iskuryhmään kuului myös C-ori Wolfcult, joka nappasi nimiinsä tasaisesti ja varmasti turvallisen kakkospalkinnon kahden muun aikaisemman kakkospalkintonsa kaveriksi. Ei ollut mitenkään yllättävää tämä vaan täysin odotusteni mukaista, olen tyytyväinen, mutten erityisen kikseissä. Tällekin voisi hommata vielä jalostusarvostelupalkinnon, kunhan sen jälkeläiset menestyvät hieman lisää - pitäisi itse kärrätä sen poika Paganaidd kantakirjatilaisuuteen ja VWY:n laatikseen, että en mä tässä muita kasvatin omistajia käy syyttelemään! Sen jälkeen voisi kuoppa kutsua. En voinut koskaan uskoa, että suunnittelisin parhaimmille hevosilleni näin julmasti kylmää kohtaloa, mutta minkäs teet. Wolfcult on työnsä tehnyt ja sen poika on jatkanut mainiosti pappansa popoissa. Nothing left to do.

Kolmantena pyöränä paraatiponilaisista oli YLA:n tilaisuudessa kaunis, ihana ja sympaattinen arabitammani Halima, jonka pisteet jäivät hieman odotettua alemmaksi. En ole kuitenkaan täysin lannistunut, vaikka palkinto olikin jokseenkin odotettua laimeampi - Halima sai tuomarilta hyvät kehut, eivätkä sen pisteet mitenkään ala-arvoiset ole. Itse asiassa olen salaisesti hieman ylpeä - täysiveritammoja näyttää tilaisuudessa arvostelleen Ionicin Virginia, jolla on varmasti tietotaitoa sekä arabeista rotuna että lafkan tuomarina toimimisesta. Meikäläinen kuuluu myös Ionicin blogin salaiseen ja hiljaiseen lukijakuntaan, joten tuomarin nyrpeä suhtautuminen ylipitkiin teksteihin, miljardien sijoitusten kisakalentereihin ja muihin nykyvirtuaalimaailman teennäisyyksiin ja turhuuksiin on tiedossa - sydäntä lämmitti tieto siitä, että arvostelija piti Haliman luonteesta ja päiväkirjasta. Tiedän kokemuksesta, kuinka luonnetuomarin silmissä voi parin tekstin lukaisun jälkeen alkaa hyväkin luonnekuvaus muistuttaa tusinatavaraa, mutta Halima sai kehut persoonallisesta tekstistä ja koko luonne oli kuulemma jaksettu lukea ilman hampaiden kiristelyä ja tuskan hikeä! Tämä kuulostaa varmasti ulkopuolisen korvaan todella vähältä, mutta tämä on kannustava taputus allekirjoittaneen olkapäälle. Kirjoitustaitoni ei ole vielä täysin kuihtunut!

Tästä inspiroituneena päätin, että tamma saa osallistua myös ERJ:n ja mahdollisesti myös ERL:n laatuarvosteluihin, kunhan sopiva päivä koittaa ja saan kilpailtua sille sen tyttärestä sopivaa jälkeläisnäyttöä.
Ja jälkeläisnäytöistä puheen ollen, turtunutta mieltä lämmitti myös superpaljon huomata, että marraskuun YLA:n tilaisuudessa oli kokonaiset kolme meikäläisen kasvattia - maailmalle eksyneitä paraatiponilaisia ja dawnilaisia! Lisääkin saattaa olla, kun kaikkia tuloksia ei ole vielä julkistettu, mutta pakko sanoa, että tuollainen määrä on jo paljon enemmän, mitä olisin voinut toivoa - ja kaikki ovat vielä saaneet hyvät kakkospalkinnot mukavilla pisteillä, että eivätpä ole jääneet edes luokkien häntäpäähän nuohoamaan ovenkynnyksiä! Suuret, suuret kiitokset kasvattien omistajalle, nostan hattuani pitkään ja hartaasti juuri teille, heittelen ruusuja, pyhää vettä, skumppaa ja kultaa tiellenne punaiselle matolle!
Paraatiponit olisi vain lattea maitokahvi ilman piristäviä papukasvattejaan, joita tulee vastaan siellä täällä - parhaimmillaan juuri silloin, kun on valmis lyömään hanskat tiskiin.

04.12.2011 - pikkunäpertelyä
Tunnen jälleen kerran ylevää aikaansaamisen tunnetta - sain vihdoin, ties kuinka kauan tämänkin asian kanssa kättä väännettyäni ja silmät killissä yömyöhään näperreltyäni, uuden hevoslistauksen aikaiseksi! Se on hieno, kuvallinen, suorastaan silmää miellyttävä eli passaa myös vaateliaampien esteetikkojen silmään, lisäksi se on miljoona kertaa siistimpi ja selkeämpi kuin edellinen häkkyrä. Ponit on nyt jaoteltu sukupuolen mukaan aivan erillisille sivuille, joilla tammat ja oriit on sitten tuttuun tapaan jaoteltu vielä sektioittain pienimmästä suurempaan, part bredin ollessa viimeisenä sekä suvun pituuden mukaan lyhimmästä pisimpään. Ajattelin, että nyt kun tälle hullulle lokeroimisen ja järjestelyn linjalle poikettiin, olisin voinut listata ne vielä aakkosjärjestykseen tai värin mukaan, mutta se antaisi ehkä hieman liian neuroottisen kuvan. Aivoni menisivät solmuun ja hevoset ovat kyllä noinkin rennon huolettomassa järjestyksessä, kodikkaassa kaaoksessa sukupuolta, sektiota ja suvun pituutta lukuun ottamatta.

Nyt ainoastaan toivon, että Photobucket, jonne listauksen kaikki thumbnailit on ladattu, jättää lagaamisen vähemmälle ja kuvat lataavat vastaisuudessakin yhtä nopeasti kuin tänään. Loppumattomalta tuntuneen kuvien pienentelyn päätteeksi uusin myös hevossivun tekstejä, edelliset olivat jotenkin kamalat. On jotenkin teennäistä jeesustelua paasata heti hevoslistauksen alussa kappalekaupalla hevosten aktiivisesta kilpailusta ja elämästä, joka ei kuitenkaan ole tosielämässä niin aktiivista, kuin annetaan ymmärtää. Turha mun on myös kaikenmaailman laatiksia erikseen mainita, kun tavoitteita jää kuitenkin aina saavuttamatta tällaisen jumalattoman ponilauman kanssa ja uusia ideoita kytee jatkuvasti. Näistä hyvänä esimerkkinä vaikkapa viimeaikaiset ERJ:n ja ERL:n arvostelut, joihin heitin hevoseni ihan huvin vuoksi mukaan ilman sen suurempia suunnitelmia, kun sopiva tilaisuus sattui nenän eteen sopivaan aikaan.
Tätä rehellisyyttä ja aitoutta itseäni kohtaan silmällä pitäen pitäisi raapustaa uusiksi myös toimintasivu kaikkine kasvatusta koskevine romaaneineen.. Saa nähdä, milloin jaksaa.

Tämän mahtavan urotekoa (.. I wish) vastaavan uudistuksen lisäksi sain tietää, että ponien NK on päässyt uusiin käsiin ja arvonimihakemuksiin voi nykyään odottaa jopa jonkin sortin vastausta. Huitelin siinä sitten äkkiä muutamat hakemukset kasaan, toivottavasti nyt Honoria, veljensä Hagor, Naiad ja se kirottu Rashawn saavat arvonimensä! Viimeiselle siunaantui muuten myös viimeinen serti championia varten, mistä olen enemmän kuin tyytyväinen. Muotovaliota siitä tuskin koskaan tulee, en tiedä jaksanko enää yrittää, mutta champion ja KTK-kakkonen ovat kyllä myös ihan mainio saavutus! Nyt enää odotellaan vastausta NK:n suunnalta ennen suurempaa ilakointia.

Positiivisen energian puuskassa olen tsiigaillut myös kisatuloksia koulusta ja esteiltä ja huomannut onnekseni, että mukava määrä poneja on taas valmistumassa kisaeläkkeelle. Ainoastaan showkisojen kannalta tilanne on suorastaan surkea ja mähän jätin osan ponien kisakalenterin viimeksi päivittämättä juuri sen takia, ettei tarvitsisi sitten jälkikäteen lisäillä showtuloksia, vaan saisin kaiken hoidettua kerralla. No, koko lafka näyttää kuolleen taas vaihteeksi pystyyn, mikä mua sinänsä surettaa - ollaanko minä ja Fancy oikeasti ainoat kilpailuiden järjestäjät? Eiih.
Vaan toisaalta kuka mä olen painostamaan ketään järkkäämään mitään. Pitänee itse suunnitella vaikkapa tuohon lähestyvän joulun ajalle jotain toimintaa, miksei showkisoja. Voisi pitää taas kerralla kunnon putken ja antaa sitten asian olla joksikin aikaa. Kilpailuiden järjestäminen ei ole aikoihin enää napannut sillä lailla kuin joskus aiemmin.
Ja minähän suon sen itselleni näinä kiireisinä aikoina.

01.12.2011 - Mission #666: "Fealle VWY-AB" successfully completed!
Saavuttaminen tuntuu hyvältä - varsinkin pitkäaikaisten tavoitteiden, joiden suhteen useaan kertaan on jo miltei luovuttanut, mutta silti on jostain aina keksinyt jonkun tekosyyn venyttää kärsivällisyyttään aivan uusiin sfääreihin. Tänään sain vihdoin anteeksi viimeaikaisen ryvettymiseni saamattomuuden syvässä suossa, kun rakkaalle Fealle myönnettiin vihdoin pitkään himoitsemani VWY-AB -jalostuspalkinto. Nyt ei tarvitse enää koskaan kiristellä hampaita sen jälkeläisten päivittämättömien kisakalentereiden suhteen, huudella foorumeilla omistajien perään tai muutenkaan neuroottisesti tuijottaa sen sivua maaniset viisi minuuttia päivässä toivoen, että juuri sillä sekunnilla sen jälkeläisten sivuja ladattaisiin uudelleen nettiin.
Maaliin on päästy. Napakymppi. Tavoite on saavutettu. Rima ylitetty. Tyhjä, mutta tyytyväinen fiilis.

Ennen kuin alan suunnitella, kuka poneista on seuraava uhrini (no, Daisyn lisäksi tietenkin) jalostusarvostelun kivikkoisella polulla, on mainittava, että Fean AB on edistysaskel myös erään toisen ikuisuusprojektini suhteen. VWY:n kasvattaja-arvostelu nimittäin vaatii jalostusarvostelussa palkittuja siitosponeja. Vähintään B:tä pitäisi löytyä, joten nyt varmuuden vuoksi vedetään suurella ilmavaralla riman yli. Ja Diamondiin tarvitaankin sitten vähintään AB:lla palkittuja siitosponeja, sitten kun sinne asti tulevaisuudessa kerkeän..

23.11.2011 - mainetta ja kunniaa
Paraatiponilaisille on taas siunaantunut seppeleitä korvien päälle, kun vähän aikaa sitten saatiin tuloksia sekä lokakuun ponikantakirjan että marraskuun ERL:n tilaisuuksista. Aloitetaan vanhemmasta eli kantakirjasta, jonka tuloksiin olen jälleen kerran aivan mielettömän tyytyväinen - jälleen kerran meille palasi tilaisuudesta punaisella matolla ja fanfaarien saattelemana ykköspalkittu poni, kun Cedion Ionawr pölähti paikalle putsaamaan palkintopöydän. Tamma on luonnollisesti elenin kasvatti, kuten viimeisin ja ensimmäinen ykköspalkittuni cobori Dewi, eikä Ionawr jäänyt pisteidensä kanssa lainkaan pekkaa pahemmaksi - 80 pointsia ja kehut muun muassa erinomaisesta kokonaisuudesta päälle! Nyt tamma lukeutuu sitten virallisesti yksiin parhaista poneistani ja sille pitäisi kiireesti alkaa keksiä oriseuraa jälkeläisten takia. Mä niin tahdon siitä itselleni varsan suvunjatkajaksi, mutta ilmeisesti kriittisyyteni hipoo taivaita ja maalailen liikaa uhkakuvia isäehdokkaiden sukujen räjähdysmäisestä yleistymisestä. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Orien tilaisuudessa Paraatiponeja edusti part bred -poitsu Rashawn, joka yllättäen nappasi kakkospalkinnon, eikä lainkaan tyhmemmillä pisteillä. Mikä tästä tekee yllättävää, on se, että mä olen kierrättänyt tuota elukkaa joka helkkarin kissanristiäisissä (tunnetaan myös nimellä NJ-näyttelyt) ja se on vaivoin saanut muutaman sertin kasaan. Ja jos se joskus onkin ollut ehdokkaana sertille tai luokan kärjessä, on viimeistään BIS-luokan tuomari pudottanut sen vaivaisille kunniamaininnoille sun muille. Nyt ilmoitan Rashawnin sitten KTK-tilaisuuteen, asetan odotukset jonnekin kolmosen tietämille ja saan paljon parempaa. What? Huomaa kyllä, millaisia tuomareiden välisiä näkemyseroja varsinkin NJ:n näyttelyissä on. Ei ole jäänyt vain muutamaan kertaan, kun joku new forest-ratsuponi -miksaus menee Rashawnista ohi part bred -luokassa! Ja ei, tiedän kyllä, ettei tuolla oriilla ole maailman paras rakenne tai orileima, mutta kyllä se nyt enemmän welshiltä varsinkin polveutumisen huomioon ottaen näyttää.

Rakennekukkasten ohella myös pari hyppääjätyttöä toi palkinnot muassaan. ERL-tilaisuuteen olin ilmoittanut kauniin, voikon Jaden sekä wanhan mamman Daisyn, ja kumpikin sai palkinnon, jota olin odottanutkin - kummallekin hieno kakkonen, eivät jääneet ollenkaan häntäpäähän, vaan itse asiassa koko 30 osallistujan tilaisuudesta vain viidellä oli näitä kahta paremmat prosentit! Reilusti ollaan siis keskiverron paremmalla puolella, kun suurimman osan tulos pyöri siellä jossain seitsemänkymmenen prossan köykäisemmällä puolella. Ainoastaan eivät osoittautuneet tammat laadukkaiksi, vaan myös pirun tasaväkisiksi keskenään - Jaden ja Daisyn tuloksessa on eroa kaksi prosentin kymmenesosaa niin, että ne kumpikin pyöristettäisiin samaan lukuun. Ero on tietenkin konkari-Daisyn hyväksi, mutta se tuskin on yllätys kellekään. ;)

03.11.2011 - superponi Norppa ja ahkeruuden aalto
Eilisestä rustauksesta unohtui kokonaan maininta siitä, että myös tolkienlaisittain nimetty PB-tamma Lindórië on ansainnut paikkansa kisaeläkeläisten joukosta.
Ja herranjumala, millaisella statistiikalla! Tämä voidaan nyt vetää osittain hieman ylimääräisen, egoa pönkittävän itsensä pyhittämisen piikkiin, sillä eihän meikäläinen välitä siitä, että arvontakilpailut ovat todella epärealistisia, eikä ponin hyvyydellä ole niissä mitään merkitystä. Ei seuraavaa havaintoa voi verrata vaikkapa virtuaalisen laukkamaailman statistiikkoihin tai ravureiden tuloksiin, sillä turhanpäiväisiä arvontakisoja Norpan sijoitukset ovat yhtä kaikki. Mutta viis siitä, tällaisena tapauksena se on ensimmäinen laatuaan allekirjoittaneen tähänastisessa elämässä ja on mukava leikkiä, että sen taidot ovat perittyjä ja se siirtää niitä myös eteenpäin kakaroilleen.

Mutta katsokaa nyt sen kisakalenteria! 50 sijoituksestaan se on voittanut 32! Siis aivan jumalattoman määrän! Sijoituksista katsottuna sen voittoprosentti on siis päätä huomaava 64, tosin tässä käytän satana prosenttina koko sijoitusmäärää eli 50, enkä koko kilpailumäärää, sillä olen ottanut ylös vain sijoitukset. Joka tapauksessa tulos on mielestäni melko hurja, eivätkä Norpan supertulokset siihen lopu - se on sijoittunut toiseksi kolme kertaa ja kolmanneksi 11 kertaa, mikä tarkoittaa sitä, että kaikista 50 sijoituksesta se on ollut kolmen parhaan ulkopuolella vaivaiset yhdeksän kertaa! Ja mä kun oon tottunut siihen, että ponieni sijoitukset ovat aina jotain luokkaa 10/100.. Norppa näyttää tehneen siihen nyt reilun muutoksen!

Ja joo, kyllähän sen kalenterista näkee, että luokat, jotka se on voittanut, ovat olleet naurettavan pieniä. Vastakilpailijoita on ollut välillä vain muutama, joskus jopa vain yksi. Mutta ainakin meikäläisten kokemusten perusteella arvontakoneen tulisi heittää välillä noin pienissä luokissa järjestys päinvastaiseksi - siis ensimmäisenä osallistujalistassa oleva siirretään automaattisesti viimeiseksi, tai muutaman arvonnan jälkeen etunenässä pysynyt poni heitetään hännille ja sieltä nostetaan joku pohjasakan piipertäjä palkintopallille. Mutta jostain syystä Norpan kohdalla niin ei ole käynyt. Mahdottoman onnekas elukka! Pitäisikö nyt ihan piruuttani ja kohonneen itsetunnon boostiani valmistella se ERL:n arvosteluun, sillä siellä saa jokaisesta voitosta kaksi pistettä, kun muusta sijoituksesta saa vain yhden pisteen.. ;) Pakko tuosta tammasta on kyllä saada varsa itselleni jatkamaan voittokulkua emän saappaissa, Norpalla kun on sen verran päätä kääntävä sukukin!

----

Sen lisäksi, että olen uppoutunut omien ponieni sijoitusten ja kisakalentereiden maailmaan, päätin heittäytyä pitkästä aikaa aikaansaavaksi ainaisen jumittamisen sijaan. On outoa, miten yksinkertaisimmat ja vaivattomimmat asiat alkavat muistuttaa rasittavuudeltaan triathlonia, kunhan niiden antaa jonkin aikaa kasaantua ja homehtua koskemattomina. Pian onkin kasassa sellainen lista ”nopeita pikkujuttuja”, että aloittaminen alkaa tuntua kamalalta, ja sitä lykkää vielä kauemmas tulevaisuuteen. Noidankehä onkin sillä sitten valmis. Tällaiseen sorrun aivan liian usein.

Nyt nappasin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja arvoin ne hirveää päänsisäistä tahtojen taistelua aiheuttaneet showkilpailuiden tulokset. Homma hoitui naurettavan nopeasti ja kivuttomasti, en edes ymmärrä, miten sain kehiteltyä siitä itselleni niin suuren jutun. Järjestelmällisellä copypasteamisella sain jopa tulosten lähettämisen hoidettua muutamassa minuutissa. Sitä ennen kehittelin mielestäni varsin piristävät grafiikat, jotka tosin vielä puuttuvat hevosten sivuilta, sivupalkin listaukseen. Tallin ilme muuttui mun mielestä saman tien hieman lämpimämmäksi - ei pelkkiä tummia pikselipalloja enää. Suunnittelin myös uuden ponilistauksen loppuun ja aloitin tietojen muuttamisen - eih, sitä en kyllä jaksa tehdä enää loppuun, jokainen poni tarvitsee thumbnailkuvan listaukseen.. Jaksoin tehdä kaikki oriit ja pari sektiota tammoja. Jeesus, pää räjähtää vähemmästäkin. No, kerran se kirpaisee ja sitten on hieno listaus loppuelämän - tai ainakin siihen asti, että keksin paremman.

Lisäksi keksin yhden mielenkiintoisen uudistuksen - tosin se sisältää linkkien lisäilyä menuihin ja koska olen toteuttanut sivut surkeasti ja epäkäytännöllisesti ilman php:ta, joudun nyt kärsimään siitä ja sen aiheuttamasta lisätyöstä, enkä varmasti jaksa tehdä tämän idean eteen yhtään ylimääräistä, ennen kuin kaikki on varmaa. Mutta whii, tulossa on kaikkea jännää, ennen kaikkea rutkasti lisää turhaa materiaalia, jota voin itse kirjoittaa ja lukea tylsyyteeni ja jollaisesta olen aina haaveillut! Jos vaikka saisi tätä ideaa jalostettua vuodenvaihteeseen mennessä.

02.11.2011 - tuloksia ja päivittelyä
Niin saatiin taas VWY:n laatuarvostelustakin tulokset. Viime viestini katkera vinkuna ja ounastelemani epäonni toteutuivat ja ihanan, kultaisen Morwennan pistesaldo jäi melko laihaksi - no, itse asiassa se pärjäsi toisaalta paremmin kuin odotin, se jäi vain puolen pisteen päähän kakkospalkinnosta, mutta ei kolmonen paljoa lämmitä, kun ostaessani tammaa ajattelin siitä tulevan oikeasti superponin. Lisäksi mielestäni sen kuvissa esiintyvä otus on syötävän suloinen, mutta eivätpä nuo ratsastuskuvat nyt oikein uponneet rakennetuomariin. Totta kyllä, että kuvat eivät ole maailman laadukkaimmat, itse asiassa sillä ei ole lainkaan kunnollista sivukuvaa ja fotojen poni taitaa olla kaikkea muuta kuin welshponi (vrt. aikaisempi Briallen-mokani), joten pakko myötäillä tuomaria.

Kaksi muuta mukana ollutta, Briallenin poika Vermont ja Catriona sitä vastoin pärjäsivät ihan hyvin. Molemmat palkittiin 44 ja puolella pisteellä tilaisuuden parhaana ponina (jee, jaettu parhaan ponin sija paraatiponilaisille!), ja vaikkei pistesaldo ole mikään päätä huimaava, ei kummankaan tulosta voi sanoa yhtään tyhmemmäksi. Yllätyin varsinkin oriin sukupisteitä ja tamman rakenteesta. Tuollahan voisi ajatella kokeilevansa nyt näyttelyitäkin, tosin kuvien ponista voisi laittaa sivuille ehkä hieman päivitetymmän otoksen vaikka viime vuodelta.
Tähän kaksikkoon olen tyytyväinen, mutta täytyy sanoa, että lokakuun tilaisuus jäi jotenkin laimeaksi ja mitäänsanomattomaksi. Tilaisuuden parhailla poneilla oli alle 45 pistettä? Ehkä muutkin ovat samalla linjalla kuin minä ja työntävät näin loppuvuodesta mukaan nyt niitä vähemmän panostettuja poneja, kun kiireellisimmät on saatu pois alta..

En ole väsymykseltäni jaksanut hirveästi viime aikojen tapahtumia raportoida, mutta sitten viime kirjoituksen olen päivitellyt myös hevosten sivuja varsin ahkerasti. VRL:n rekisteriin laitoin parisenkymmentä hakemusta vetämään ja nyt jo saadut VH-tunnukset on suurimmilta osin latailtu ponien sivuille. Tallissa on muutama uusi asukas ja allekirjoittaneen pääkopassa kytee pari hyvää ideaa C- ja D-ponien suhteen. Muutamalta kivalta varsalta puuttuvat vielä sivut.

Kilpailueläkkeelle pääsi kerralla valtava määrä elukoita. Näihin lukeutuvat muun muassa ruunivoikko Annwyl Rhiannon ja voikko poikansa Crwymwn, hieno part bred -ori RCF D'amico, pari puoliveristä ja ainoa koulusuomenhevosoriini, anglotamma Miura, jonka harmikseni huomasin jääneen orvoksi, kun bittiavaruus jossain vaiheessa meni ja nieli sen vanhemmat, kehnosti näyttelyissä pärjännyt Llygedyn Adain, outolintu Lovemaster sekä kultatammani poika Hagor, ihanan Vendettan tytär Eleri sekä Julilta ryövätty komea Farquhar - kolme viimeistä saavat luvan kuitenkin kilpailla vielä showkisoissa, joten en laiskuuttani nähnyt vaivaa lisätä kisoja vielä niiden sivuille.. Heitän sitten kaikki kerralla, kunhan nuo pääsevät kakkostasolle.

Ahkerana olen siis ollut, vaikka yhtään ylimääräistä melua en ole jaksanut itsestäni pitää. Showkilpailut odottavat vielä arpojaansa (herätys, ahkera minä!), nahkaruoska viuhuu omasta kädestä omalle selälle, jollen saa sitä aikaiseksi viimeistään huomenna.

12.10.2011 - wanhaa kunnon ärsytystä
Sain tuossa VWY:n uuden laatuarvostelutilaisuuden julkaistua, mitä seurasi tietenkin myös omien osallistuvien ponien valinta - mulla on ollut tässä vähän sellaista linjaa, että koetan nyt saada noita vanhempia, mutta silti ihan laatiskelpoisia poneja pois alta arvosteluihin, jotta ensi vuonna voin sitten alkaa ilmoitella omia kasvattejani ja uudempia poneja mukaan. Ja ei, vanhat ponit eivät ole mitään kiven ja kepin pyhänä vuonna syntyneitä fossiileita, vaan useimmiten jotain vuoden 2007 jälkeen, mutta ennen vuotta 2010 syntyneitä. Vanhuuden nyt sinällään määrittelen sen mukaan, kauanko olen ponin omistanut, mutta vain muutama on tuon akselin ulkopuolella.

Kolme vuotta ei ole kauaa. Mutta kyllä siinä ajassa kerkeää hyvin kadottaa vaikka koko hevosen suvun! Esimerkiksi nyt periaatesyistä mukaan ilmoittamani Morwenna oli vielä tähän päivään asti riutunut muka kaksipolvisena ponina, jonka suvusta löytyi tasan yksi toimiva linkki, emä. Emän emälle löytyi onneksi vielä toimiva sivu ja se näyttää olevan jopa elossa ja isä löytyi WebArchivesta, mutta muu suku (50% linkitetyistä, mikä musta on melko paljon) on nyt bittiavaruudelle menetettyä. WebArchiveenhan on ihan hyvin säilynyt esimerkiksi noita SOHOn ponien sivuja, mutta tietenkin tämä Morwennan suvusta löytyvä on juuri se yksi, jonka sivu on jäänyt kokonaan arkistoimatta. Yksi syy vähemmän luottaa kys. sivustoon ja yksi syy lisää vedota ilmaispalvelimien nimiin.

Morwennan isän vanhempia ei löydy mistään, ne ovat olleet nääs jollain pienellä, jonkun personal-webhotellilla ja on täysin ymmärrettävää, että sellaisia, ehkä muutaman vuoden netissä olleita sivuja ei noteerata, ellei niistä erikseen ilmoita, eikä arkistoida. En voi edes sanoin kuvailla, kuinka helppoa noidenkin kahden sivun siirtäminen esimerkiksi Freewebsiin vai mikä onkaan nykyiseltä nimeltään, olisi ollut. Mutta ei. Ei tietenkään voi sellaista tehdä. Tulee nyt varmasti ponien jälkeläiselle todella mairittelevat sukupisteet, kun kaikki isovanhemmat ovat kadonneet kuin järki tästä touhusta.

En nyt tiedä millaisia arvoja juuri kyseisen domainin haltija on virtuaalimaailmassa kannattanut ja tämä voidaan laittaa saman tien ankaran yleistyksen piikkiin, mutta tottahan se on, että suurin osa harrastajista paasaa sivujen katoamista vastaan, ilmaispalvelimien ja sivujen säilyttämisen puolesta ja sen sellaisesta, vieläpä täysin avoimesti. Ollaan oikein kovaan ääneen julistamassa omaa vihaa toimimattomia linkkejä kohtaan ja kivitetään sivujen kadottajat. Silti meikäläisen havaintojen mukaan suurin osa lopettaessaan vain kadottaa kylmästi sivut, välittämättä kaikesta siitä taistelusta sivujen säilymisen puolesta - hyvänä esimerkkinä tämä yksi nyt lopettanut suuri talli, jonka omistaja paasasi blogissaan usein aiheesta, ja nyt ilmoitetaan, että sivujen säilyttäminen on kasvattajien velvollisuus, jos jotain haluavat säilyttää. Saanko kysyä, että mitvit?!
Että pistää kiehumaan.

Salaisesti aina meikäläisellä arvostus laskee, kun joku vinkuu jostain oikein sydänveri kiehuen ja tekee sitten itse oikeastaan aivan muuta, koska ei vaan välitä, eikä kiinnostus riitä, eikä ole eforttia ja nyyh, kun on jo päättänyt lopettaa!!! Toki ymmärrän, että suurella hevosmäärällä siirtelyssä kestää jonkin verran (kauhulla oman virtuaaliajan päättymistä odotellen..), mutta kerrasta se on ohi ja miksi alentua samalle, synkeälle tasolle muiden kanssa. Bonarina saanee vielä pyhimyksen sädekehän ja lämpimät muistelut perään. Pakko tähän vielä huomauttaa, että suuri osa tulee kuitenkin vielä takaisin, jos ei muuta, niin notkumaan vähän foorumeille. Sitten sitä itketään, kuinka kaikki hienot omat hevoset ovat kadonneet ja on vaikea aloittaa uudelleen, kun ei tiedä, mitä poneja vielä omistaa. Mutta siitä edellisestä kerrasta kyllä viisastuttiin ja paasaus sivujen säilyttämisen puolesta jatkukoon.. Voi jeesus. Jos jotkut asiat eivät muutu, niin tuo ei ainakaan ikinä.

Sitten jos meikäläinen lopettaa ollen vielä elävien kirjoissa ja jos en lataile hevosten sivuja niin turvaan kuin mahdollista ilmaispalvelimille, niin älkää päästäkö enää takaisin.

04.10.2011 - tulosruudun tarjontaa
Pitäisi varmaan perustaa joku oma uutisvuoto näille tulosasioille, eihän tässä tallikirjassa kohta muuta olekaan. Sellainen olisi oikeasti näppärä, etusivulle Facebookin newsfeedin kaltainen reaaliajassa päivittyvä palsta, johon kirjoittelisin twittermäisesti hyvin lyhyitä tulospäivityksiä vaikka suoraan kivikautisesta puhelimestani.. Kävijät voisivat sitten lueskella viimeisimpiä tuloksia pähkinänkuoressa suoraan etusivulta - ”Polle VWY-II, vaikka luonne oli surkea, jes!”, ”Polletar sijoittui melkein KRJ-cupissa, mutta oli sitten pakko olla vain 11/100, skwkwjs!”, ”Koni ktk-tilaisuuteen, peukut pystyyn!”, ”C’MON PONIEN NK, MINÄ ODOTAN”, ”@#%@#% juntti päätuomari pudotti Pollen taas serteiltä prkslfoksc nyt en saa siitä ikinä championia!!!”
Sosiaalinen media on imaissut minut.

Mutta siirtyäksemme itse aiheeseen, VWY:n laatuarvostelusta saatiin tulokset selville. Allekirjoittaneelta oli poikkeuksellisesti tilaisuudessa mukana neljä ponia, kun muuten mokoma olisi jäänyt vajaaksi ja muut tuomarit nöyrinä antoivat minun täyttää sen. Ilman sitä neljättä ponia koko tilaisuus olisi mennyt vähän poskelleen. Briallen sai vaivaisen kolmosen 37 ja puolella pisteellä, vaikka olin odottanut kakkosta - no, toisaalta nyt kun ponia kriittisesti tutkailen, ei se kovin kummoinen ole, mulla on vaan vahva tunneside siihen siitä huolimatta. Esimerkiksi rakennepisteissä on pakko myötäillä tuomaria, vaikka se kipeää tekeekin (tamma sai vain 2,5 pistettä) - mä olen aina vain katsonut, että voi kun söpö poni, mutta eihän sillä tosiaan mitään welshleimaa ole, kuvissa oleva hevonen on vieläpä oikeasti trakehner. (En todellakaan tiennyt sitä vielä silloin, kun otin nuo kuvat käyttöön :D)

Lempparipojuikseni lukeutuva Sisukin sai pelkän kolmosen, mutta se jäi vain yhden pisteen päähän kakkosesta ja voin elää asian kanssa. Se on kuitenkin suvuton eikä sillä ole rakennekuvaa - tuomari ei ole ollut aivan yhtä mieltä joko teksteistä tai kuvista ja se yksi vajaa piste on jättänyt sen ilman kakkospalkintoa. Varsinkin sukuselvitysten lukeminen on kauhua ja kuolemaa, joten ymmärrän hyvin, että tuomari on antanut niin vähän pisteitä kuin mahdollista, ja että liikekuviin ei ehkä suhtaudutakaan niin innokkaasti. Ei harmita armottomasti, mutta pakko sanoa, että kakkoseen olisin ollut tyytyväisempi.

Kolmantena mukana ollut Riona sai kakkosen, tosin ei millään kovin kummoisella pistesaldolla, sekä ylimääräisenä tilaisuudentäyttäjänä mukana ollut Rhongomiant pokasi onneksi saman palkinnon. Mikäli jompikumpi niistä olisi saanut vielä kolmosen, tai Riona olisi ollut ainoa kakkosponi ja joku muu tuomari olisi tuonut neljännen ponin tilaisuuteen, olisi harmittanut enemmän. Nyt kuitenkin puolet ilmoittamistani sai sen palkinnon, jota odotinkin - ihan ok tulos siis, kyllä se elämä tästä vielä jatkuu. Toisaalta ei ole ihmekään, jos kakkoset ja kolmoset tuntuvat laimeilta, kun otetaan huomioon viime aikojen tapahtumat - kasvatti saa yllättäen ykköspalkinnon, joka tulee aivan puskan takaa, KTK-tulosten joukossa on ykkösiä (Elenin omistuksessa oleva meikäläisen kasvatti Caer Llion palkittiin viime tilaisuudessa ykkösellä!), muotovalio-championeita on anottu oikein reilulla kädellä.. Nyt lieneekin aika palata todellisuuteen pilvien päältä.

Ja aikaisemmista hienoista tuloksista tulikin mieleeni, kuinka unohdin viime kirjoituksessa hehkuttaa vittumaisen Vatun saamaa XLA-ykköspalkintoa! Se oli tilaisuuden paras hevonen, yli kahdeksan pistettä toiseksi parasta edellä ja ainoa ykköspalkinnon saaja. Lisäksi Vattu oli tietenkin ensimmäinen koskaan kyseiseen laatuarvosteluun ilmoittamani hevonen, tosin varmaan myös ainoaksi jäävä, mutta silti. Sujuipa kivutta tuonkin laatuarvostelun valloitus, vähän niin kuin Daisyn kanssa kävi ERJ:n laatiksen suhteen.
Ai siis miksi se Briallenin kolmonen kaivelikaan..?

28.09.2011 - menestystä paraatiponilaisille
Masentavassa syksyssä pilkahtelee silloin tällöin myös valopilkkuja. Yksi suurinta tyytyväisyyttä aiheuttava asia on iki-ihanan Daisy-mammani kakkospalkinto tämän kuun ERJ:n laatuarvostelusta! Tamma on ensimmäinen ponini, jonka olen koskaan ilmoittanut ERJ:n laatuarvosteluun ja päätös ilmoittaa elukka mukaan oli kaiken kaikkiaan aika ex tempore - en valmistellut sitä lainkaan erikseen tuota laatista varten muuten kuin muutaman estevalmennuksen verran ja tamma keräsi aivan upean pistesaaliin. 94 ja puolella pisteellä se jäi viiden ja puolen pojon päähän ykköspalkinnosta, ei kummemmin ikivanhalta ponitammalta puoliveristen joukossa!
Samassa tilaisuudessa palkittiin myös Daisyn esikoinen, Julin omistuksessa oleva raivostuttava Terrwyn. Pistesaalis jäi pikkuisen mammaa pienemmäksi (totta kai, Daisy on paras! ;)) - 87,5 pistettä ja kakkospalkinto on kyllä kuitenkin hatunnoston arvoinen suoritus eikä allekirjoittanut voi muuta kuin heitellä ruusuja ja samppanjaa Julin suuntaan entistä enemmän. Kyseisen kasvatin arvonimilista kun on jo ennestään mieletön!

Myös ponien tämän kuun kantakirjatilaisuuksista saatiin tulokset, joita voi meidän osalta tyytyväisenä esitellä - Heatherin esikoinen, voikon mountainlinjan ensimmäinen tuotos ja emälinjan mainio jatkaja Honoria palkittiin kakkospalkinnolla 71 pisteen turvin. Ei lainkaan tyhmemmin tammalta, jolle aikaisemmin tässä kuussa anoin virtuaalisen muotovalion arvonimeä. Vastausta sen suhteen ei kuitenkaan ole vielä kuulunut, kun ponien NK-sivusto näyttää olevan pahemman kerran jäissä..
Oriedustuksena ktk-tilaisuudessa oli Fhinstha-linjainen komea Arthur, joka ylsi 77 pisteellä myös kakkospalkintoon. Nyt siltä puuttuu enää yksi serti, jotta voisin anoa sille myös championia..

NJ:n saralla menestystä ovat saaneet myös Naiad, jolle laitoin myös VIR MVA Ch-arvonimihakemuksen vetämään, sekä Rashawn, joka vihdoin, jumalattoman kauan sietämättömänä riippakivenä näyttelyremmissä roikkuneena sai kolmannen sertinsä kasaan ja on nyt siltä osin champion-kelpoinen. Täytyy laittaa hakemus vetämään ja toivoa, että NK tuosta vielä heräilisi hyväksymään arvonimiä..
VWY:n laatuarvostelutilaisuudesta saadaan myös varmaan lähiaikoina tuloksia, samoin kisoja täytyisi jaksaa päivitellä. Kuka piiskaisi muhun motivaatiota..?

11.09.2011 - loman tarpeessa?
Kirjoittelin tuossa viime yönä hevosille luonnekuvauksia. Erästä siinä sitten tallentaessa valitti kone, että samalla nimellä on jo tallennettu yksi tiedosto - mikä tietenkin aiheutti lievää kummastusta, koska tallennan luonteet aina hevosen kutsumanimellä. Mietin siinä, olisiko mahdollista, että olen jo kirjoittanut kertaalleen ponille luonteen, jonka olen kuitenkin tyystin unohtanut ja kirjoittanut sille nyt toisen luonteen, niin kun on käynyt aikaisemminkin. Luulin jo, että saisin tyhmyyttäni kaksi kärpästä yhdellä iskulla - kaksi luonnekuvausta siis.

Mitä vielä. Osoittautui, että minulla on kaksi samannimistä hevosta. Miten voinkin olla niin hölmö, että kutsun hevosiani samalla nimellä?! Tein lisätutkimustyötä tallissa ja tajusin, että kahden Hannin lisäksi mulla on kaksi Pulmua, Arttua, Eetua ja Henkkaa.. Oho.. Ja mielessäni mulla on myös kaksi Pamsua, luonteeseen olen kyllä osannut toiselle kirjoittaa oikein nimen, mutta itselleni käytän siitä aina nimeä Pamsu. Mielikuvitukseni nimien suhteen on ilmeisen rajallinen (pitäisikö alkaa kutsua kaikkia tuttavallisesti Polleiksi ja Poneiksi? Tamma ja Orihan ovat mainiota nimiä, perään vaan järjestysnumero!), tämähän voi myös toimia varoituksena siitä, että mulla alkaa olla pirusti liikaa hevosia.

Kohta joudun käyttämään nimigeneraattoria saadakseni hevosille lempinimiä tai sitten täytyy ottaa wanhat kunnon Maunot, Vellut ja Martat (mun edellinen Marttani on onneksi jo kuopattu!) käyttöön. Pitänee varmaan vetäytyä hetkeksi ponien parista ja tuulettaa aivoja. En taida pystyä siihen.

03.09.2011 - kun ponit eivät päästä otteestaan
Miten ihminen voikin olla näin ailahtelevainen virtuaalihevosten suhteen? Joku minua yhtään tunteva tietää kyllä, miten vähintään joka toinen kuukausi manaan joko part bredejä tai mountaineja - yleensä ensimmäisenä mainittuja hieman useammin. Siinä on minun kohdalla kaksi sellaista murheenkryyniä, etten tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa - olenkin kovin usein uhannut ja luvannut itselleni potkia ne kokonaan ulos tallistani.
Ja silti niitä kumpiakin löytyy multa vieläkin vaikka millä mitoin. Itse asiassa, viimeisimmät poniostokseni ovat juuri lisäyksiä omiin PB- ja mounttikantoihini, nätti voikko tamma Cinderella Julilta sekä kasvattajalta, johon harvemmin ponipiireissä törmää, tullut Sternchen, sekä mountaintamma Llessar, Julilta sekin. Näiden ostosten myötä ajauduin sitten suunnittelemaan noiden kahden sektion asemaa tallissani pidemmällekin ja nyt on astutuksia, varsoja ja jopa kilpailukuvioita suunniteltu sellaisessa euforiassa, ettei ole tosikaan. Siis miten nämä riippakivet vieläkin roikkuvat mukana menossa?!

Part bredit ovat ihanan vihattavia ja vihattavan ihania. Minua viehättää niissä juuri se, että ne ovat niin pirun kauniita ja elegantteja, koska niihin saa halutessaan suuret määrät täysiveriverta ja welshien "kauniimpia sektioita", jos asiani näin vulgaarisesti ilmaisen. Part bredit ovat ihastuttavia showponeja, barbeja ja mannekiineja, jollaiset juuri oikeassakin elämässä jakavat aika hyvin mielipiteitä - ainakin allekirjoittaneen mielipiteitä. Kai se tässä kytevä ristiriita minut aina, yhä uudelleen ja uudelleen niiden äärelle ajaa.

Toinen niiden puolesta puhuva asia on siitoskäytön naurettava helppous. Valikoima on mittaamattoman laaja joihinkin pitkäsukuisiin cobeihin verrattuna - vaikka välillä tuntuu, että juuri sitä oikeaa, täydellisesti natsaavaa oria ei omalle tammalle löydy, on sanottava, että ei pitäisi olla varaa valittaa. Kyllä ihmisiltä löytyy mountainponeja, B-poneja, PB:tä sekä täysiverisiä vaikka millä mitalla ja millaisista suvuista, jos jaksaa etsiä. Ja noin siis vain NWR-kelpoisten kohdalla, virtuaalimaailma on täynnä myös toinen toistaan hienompia puoliverisiä, jotka astuvat kyllä myös ponitammoja.
Itse olen nyt kovin viehättynyt uusien miksausten tekemisestä, en siis varsinaisesti luo mitään uutta muuta kuin sekoittamalla kahta sellaista, joista kukaan ei ole vielä keskenään miksannut. En halua suvuttomia part bredejä, mutta haluan suvuttomille täysiverisille PB-varsoja. Vanhan linjan PB-kasvattajat eivät päätäni varmaan nyt silittele, mutta saanpahan hieman erilaisista miksauksista vähemmällä vaivalla pitempisukuisia poneja. Ei ne vanhalinjaiset mun tallista mihinkään katoa, katselevat rauhassa uusien viritelmien kasvamista ja pääsevät sikiämään niiden kanssa, kun aika on oikea.

Mountteja olen alkanut hamstrata ja niiden tilannetta tallissani suunnitella eteenpäin osittain siksi, että ne ovat söpöjä ja tahdon niitä kilpailemaan showkisoihin, mutta osittain myös pelkästä säälistä. Niiden tilanne on vain niin huono, etten voi jättää vielä leikkiä kesken. Minä sanoisin jo melkein, että tilanne alkaa olla kurjempi kuin cobeilla - tällä hetkellä monelta löytyy suvuttomia tai lyhytsukuisia cobeja, joita voi toistaiseksi huoletta risteytellä keskenään pitempien sukujen aikaansaamiseksi. Ymmärrän vanhojen linjojen nimiin vannovien ärsytyksen sillä saralla, mutta ilman uusien linjojen eteenpäinviemistä, joka vie jonkin verran aikaa, keskittymistä ja panostusta, minkä aikana ei voida paapoa niitä vanhalinjaisia niin täyspäiväisesti, ei vanha- ja pitempisukuisia paljoa kenenkään kanssa risteytellä. Kunhan uudempilinjaiset omaavat pitemmät suvut, ne pääsevät ainakin tässä tallissa pariutumaan vanhalinjaisten kanssa.

Mutta mountainien kohdalla näin ei ole. Kaikki nyhjäävät muutaman oman poninsa kanssa, yhteistyötä ja ponien lainailua ei jalostuksessa mielestäni näy niin paljoa ja meikäläinen on useaan otteeseen tsekannut kanssakasvattajien ponitarjonnan läpi. Kaikkea alkaa jo löytyä itseltäni tai usealta muiden poneilta, ja nirsona en tietenkään ihan kaikkia halua omien ponieni sukuihin ainakaan kovin varhaisessa vaiheessa. Suvuttomia kaivattaisiin kovasti, jotta linjoja saataisiin eteenpäin ilman, että kaikki kolmepolviset ovat sukua keskenään. Tällä menolla ne pitkäsukuiset, joiden kaikkien suvuista löytyy B.B. Castwell, Ali El Din, Sunwillow Catriona, Dayfor, Liinun Charleston, Greymaskin poneja, Montreal, tai uudempisukuisista Tyford Birdie/Brilliant, Adhemar v. 78, Genims Micklee ja kumppanit, eivät pääse ikinä tekemään varsoja, jotka eivät olisi sisäsiittoisia tai kaikkiin linjattuja.

Siksi minullakin on tuontitamma Heather, joka on saanut upeita jälkeläisiä. On kuitenkin alkanut mietityttää, että minulla on kuitenkin siitä kaksi jälkeläistä ja muun muassa Julilla yksi. Onkohan Heather tulevaisuudessa sellainen, jota karsastetaan kuitenkin suvuissa liian yleisyyden takia? Kaikkia mahdollisia lyhytsukuisia miksataan kuitenkin keskenään, koska niistä on kova pula, eli se voi helposti levittäytyä hyvin moniin sukuihin. Mounttien kohdalla kun ei ole edes pienintä varaa valita, toisin kuin part bredeillä ja onhan cobejakin kahta eri sektiota. Pitäisi keksiä varmaan taas uusi suvuton tuontitamma, kunhan päähäni pälkähtää sopiva nimi - vai samalla kerralla kaksi tammaa? Entäpä yksi ori? Ää! En osaa päättää minkään suhteen mitään, kuten tuuliviireilystäni näiden sektioiden suhteen voi päätellä.

Se on kuitenkin varmaa, että ainakin yksi suvuton mountaintamma tähän talliin vielä tulee, muttei yhtäkään suvutonta part brediä. Katsotaan, milloin seuraavan kerran jo kihisen kiukusta näiden suhteen ja olen valmis deletoimaan jokaisen välittämättä niiden kauheasta kohtalosta kadota bittiavaruuteen. Kyllä mä vielä tätä ponimäärää saan karsittua.. Myös näiden sektioiden kohdalla!

(Niin varmaan. Ostin eilen suomenhevosen, hups, mutta se on sentään heijastuslainen!)

25.08.2011 - tulosten tulvaa!
Tänään saatiin viimeisimmän VWY:n laatuarvostelutilaisuuden tulokset kursittua vihdoin lopullisesti kasaan. Vaikka kaikki ponini ovatkin enemmän tai vähemmän mukavia ja ansaitsevat tulla kohdelluksi edes siedettävästi, vaikka pelkkää mielikuvitusta ovatkin, on myönnettävä, että viime laatiksissa Paraatiponien edustus ei ole ollut sitä kirkkainta kärkeä. Tegwen sai toukokuussa hienon tuloksen sekä Fea jäi hieman sitä aikaisemmin vain yhden pisteen päähän ykkösestä, mutta mua kaivelee vieläkin Rullan vaivainen kolmospalkinto, sekä tuontieni kolmoset. Ehkä ne ajan myötä helpottuvat entisestään, mutta tämän uusimman tilaisuuden tulokset peittoavat kyllä kaikki vastoinkäymiset.

Paraatiponilaisista jokainen sai vähintään 45 pistettä ja herranjumala, oma, kesällä kantakirjaankin päässyt upea kasvattini Panther palkittiin ensimmäisellä palkinnolla ja se valittiin myös tilaisuuden parhaaksi poniksi! Tiedän, että suurin syy mainiolle tulokselle piilee tietenkin sen komeassa ulkonäössä. Eihän se muuten omaisi muun muassa muotovalioarvonimeä tai ktk-palkintoa, jotka tuovat mukavan lisän kisapisteisiin, eikä tuon retaleen luonteessa ole kiittämistä. Mutta silti, kasvattajaomistajasta tuntuu juuri nyt todella upealta. Ori on ensimmäinen ykköspalkittu kasvattini sekä omistuksessani oleva poni, eikä sen pistesaldo ollut edes nippanappa 50 pointsia, vaan jopa yhden pisteen maagisen rajan yli - 51! :D Huhhuh. Kyllä se Rullakin vielä kolmosensa korottaa, kun tuo poika onnistui vetämään tällaisen ässän hihastaan!

Olen myös todella tyytyväinen Chymweddan sekä Ariannaidin tuloksiin. Jälkimmäinen sai upeat 47 pistettä ja potti on mukava kaveri sen näyttely- ja ktk-palkinnoille. Vaatimattomampi Chymweddakin onnistui nappaamaan 45 pistettä ja näin se tekee hienosti kunniaa koruttomalle, mutta äärimmäisen mielenkiintoiselle vanhalle suvulleen sekä edesmenneelle muotovaliovarsalleen. Laatis sujui siis PP:n poppoon osilta paremmin kuin hyvin ja tämä jääkin varmasti parhaaksi tulokseksemme taas vähäksi aikaa - seuraavaan tilaisuuteen saavat luvan osallistua suvuttomat tuontini ja pari kasvattia.. Odotuksia lienee syytä laskea jo nyt, heh.

Mutta ei tässä todellakaan vielä kaikki! Hyvän onnen putki jatkui, kun huomasin, että tämän kuun kantakirjatilaisuudestakin olivat tulleet tulokset. Aloitan vaatimattomammasta, eli allekirjoittaneen oman kasvattitytön Jameela Vendettan tuloksesta: vänkyräpolvistaan ja äskettäisestä varsomisestaan (vain viisi päivää ennen arvostelua!) huolimatta tamma sai hienosti kakkospalkinnon 73 pisteellä, sekä runsaasti kehuja muun muassa tyypistään, kauniista päästään ja takaosastaan. Vendetta ei olekaan mikään surkea jatkaja mitäänsanomattomalle emälinjalleen ja tällaista itse asiassa olen toivonutkin. Jos sen emä Nabila pyöräyttää vielä edes yhden yhtä hienon jälkeläisen, en varmaan näe vaivaa viedä sitä ollenkaan VWY:n laatuarvosteluun vaan suoraan jalostusarviointiin. Toivottavasti Vendettan pikkutyttö Eleri tajuaa ottaa emästään mallia tulevalla näyttelyurallaan..

Kakkospalkinto on hieno saavutus, mutta oriiden tilaisuuteen ilmoitetun Dewin oli heitettävä "pantherit" - sydän meinasi jättää kerran lyömättä, kun huomasin sen pokanneen ensimmäisen palkinnon 83 pisteellä! Siis onko tämä tottakaan, Paraatiponeihin saatiin samalla kertaa sekä VWY-ykkös- että kantakirjaan ykköspalkinnolla palkitut coboriit?! Mitä tässä maailmassa tapahtuu?! Upeasta Dewistä tuomarit eivät olleet löytäneet moitteen sijaa, vaan sen ktk-lausunto on silkkaa ylistystä sen mainioista tyypeistä, jaloista ja takaosasta! Ukko on selvästi tullut vanhempiinsa, se pisti oman isukkinsa kolmospalkinnon paremmaksi ja muotovalioemälläkin on varmasti osansa asiaan hienon rakenteen perimisen saralla. Nyt pitäisi saada vielä oriille itselleen pari kakaraa alulle suuria saappaita täyttämään..
Astutuskyselyitä otetaan vastaan. ;)

Näihin tunnelmiin kuittaa ylpeä virtuaalihevosten omistaja!

18.08.2011 - silmäteriä vai teriä silmässä?
Katselin tässä aikani kuluksi kisatuloksia ja huomasin, että itselleni tärkeimpien tammojen joukkoon kuuluvien mammojen kakaroista on kasvanut salonkikelpoisia ja hienosti kilpailleita valioyksilöitä. Heatherin ensimmäisen polven tytär Honoria omaa sertit champion-arvonimeen, miltei 60 sijoitusta sekä voiton tarinaluokasta. Bonesigin ainoa tammajälkeläinen, Bonedigges taas ei ole loistanut näyttelykehissä toivomusteni mukaisesti, mutta se on tahkonnut kouluratoja ja ansainnut 56 sijoitusta nimiinsä. Ylpeys ja iloisuus omien ponieni puolesta ajoivat minut sitten etsimään niille sopivia oreja ja miettimään yhdistelmiä tulevaisuudenkin varalle tuntikausiksi. Nämä kaksi emälinjaa vain tempaavat minut aina mukaansa, kunhan jaksan keskittyä - en tarvitse edes ylimääräistä aikaa, sillä silmäterien hyväksi saan sitä pakolla aina väännettyä jostain.

Eipä siinä muuta, mutta alun perin toin varsinkin Heatherin vain linjojen laajentamiseksi, kuten sivuja vilkaisemalla voi huomata, on sen kisakalenteri tyttäreensä verrattuna huomattavasti köyhempi, eikä sillä ole edes luonnetta. En suunnitellut pitäväni siitä yhtäkään varsaa itselläni. Sitten Honoria syntyi ja jäi nurkkiin pyörimään, ja myöhemmin siskoa seurasi myös pikkuveli. Hieman samoin on myös Bonesigin ja Bonediggesin kanssa - joskin tuosta emästä olen pitänyt aina, sillä on monia, toinen toistaan hienompia jälkeläisiä upeissa kodeissa ja kun Bonedigges syntyi, en aluksi pitänyt siitä. Itse asiassa vähän kaduinkin sen tekemistä, koska ei huvittanut kilpailla sillä, enkä jaksanut tehdä sillä mitään, kun kisalista oli niin täynnä. Kun osa elukoista saatiin eläkkeelle, puhkesi tuokin ruma ankanpoika kukkaansa ja enää en missään tapauksessa luopuisi siitä.

Tallissa mulla on toki muitakin silmäteriä - on mountaintamma Nefisa, yksi ensimmäisiä pitempisukuisia A-tammojani, Fea, ensimmäinen suvullinen, jonkun muun kuin itseni kasvattama mountainponini, Fhinstha, ensimmäinen C-tuontiorini, Chymwedda, randomilla Anfarwolista hankittu komistus, Caedus, lähes huomaamattani talliin ujuttautunut sekametelisoppa, Defnyddiwr, ensimmäinen brenniläinen cobini ja niin edelleen. Niitä ja muita suuria virtuaalisia rakkauksiani yhdistää suunnitelmattomuus - olen vain törmännyt kaikin puolin sopivaan poniin, joka on vienyt sitten mukanaan, tai olen etsinyt jotain, mutta päätynyt kuitenkin melko tai täysin erilaiseen poniin loppujen lopuksi. Osa on sellaisia, jotka ovat muokanneet kaikki muut suunnitelmat uusiksi, koska juuri ne yksilöt oli pakko saada myös sillä ehdolla, että muiden täytyy väistyä. Niistä on sopimattomuudestaan huolimatta tullut täydellisen harmonian soljuvia sointuja.

Olen itse melko analyyttinen ja suunnitelmallinen ihminen. Haluan nähdä ja varmistua jokaisesta kannasta ennen päätöksen tekoa ja maalailen asioita pitkälle tulevaisuuteen - monille poneille on suunniteltu eri yhdistelmistä varsoja sukupolvienkin päähän, vaikka poni itse hommaa vielä ensimmäisiä sijoituksiaan. Se on hyvä asia, kun mietitään kasvatuksen tarkoitusta ja huolellisuutta, mutta se tappaa ihastumismahdollisuuden poniostoksia tehdessä. Mitä tarkemmin on suunniteltu se, mitä halutaan ja mitä tiukemmin siitä pidetään joustamattomasti kiinni, sitä nirsommaksi heittäydyn myös nimen, vanhempien ulkonäön sun muun turhan suhteen. Liian tarkasti suunniteltu varsa ei ole enää yllätyksellinen eikä aiheuta enää ”OMG PAKKO SAADA” -reaktiota. Vaikka ne olisivat hyviä poneja, upeita suvultaan ja nimikin on tarkkaan valittu, voivat ne silti jäädä ikuisuudeksi pyörimään kisalistoille ja möllöttävät tekstittöminä ties kuinka kauan. Ärsyttää heti, jos kaikki ei mene kuten parhaassa päiväunessa. Sille säälistä ostetulle on helpompi antaa anteeksi huono kisamenestys, mutta sen hyvän pitäisi jo onnistua aina ja mieluiten kaikessa!

Omien kasvattien suhteen suunnitelmallisuutta ei voi tietenkään välttää, joten koetan koukuttaa itseni niihin muilla tavoin - parhaat kuvat, mitä löytyy, nimiä etsin ja maistelen hartaasti ennen päätöstä ja muuta mukavaa. Olen huomannut kuitenkin, että nykyään olen jopa itseäni ärsyttävissä määrin nirso muiden poneja kohtaan. Etsin koukkua, johon tarttua ja takertua ennen ostopäätöstä. Ei kiinnosta enää se tehdasmaisuus, jossa vain suku merkitsee, vaan myös persoonalla on väliä, vaikkei ponilla olisi tekstejä tai edes kuvaa, mulla kun on tallissa jo liikaa sellaisia hevosia, jotka eivät vain innosta.

Toisaalta tämä on hyvä asia, ei tule ostettua enää turhaan poneja. Mutta koskaan mikään ei voi koskaan olla hyvin, on tässäkin valitusta aiheuttava puoli. Tekisi kovasti mieli hankkia uusia poneja, tarvitsisin uudempien linjojen edustajia talliini ja kisalistalla olisi runsaasti tilaa, nykyinen kisapoppooni on naurettavan pieni, mutta liian monessa ponissa tuntuu olevan jotain ylitsepääsemätöntä vikaa..

17.08.2011 - realistisempi Paraatiponit?
Otsikko on harhaanjohdattelevaa huijausta. Jo tallin nimi kertoo, ettei se tule koskaan olemaan mitenkään sekoitettavissa oikeaan talliin - mielikuvitukseni on joissain määrin sen verran villi ja minä suuruudenhullu taivaanrannanmaalari, ettei Paraatiponeista ikinä tule varteen otettavaa, todentuntuista virtuaalisiittolaa. Järjettömästä ponilaumasta, olemattomasta henkilökunnasta ja typerästä nimestä huolimatta haluaisin kehitellä tallia vielä hieman realistisempaan suuntaan. Muutokset voisi aloittaa vaikka tästä ja nyt - kaikki tämän päivän jälkeen talliin tulevat noudattelisivat uutuuttaan hohtavaa ja parempaa harrastustapaa, mutta olen niin laiska ja saamaton, että taitaa jäädä toistaiseksi vain haikailuvaiheeseen.

Mitä sitten haluaisin tehdä toisin? Ensinnäkin, vilkaisu ponien kisakalentereihin antaa ihan hyvää osviittaa siitä, mistä realistisuuden kannalta löytyy paljon parannettavaa. Järjettömistä kisa- ja sijoitusmääristä en tule laatuarvosteluiden takia luopumaan, mutta herranjumala, jokainen estepainotteinen C-ponini hyppää kevyesti yli metriä, muutama mountti ylittää nätisti 90-senttiä ratana kilpailuissa ja joku romuluinen cob pomppaa muka 120-senttiä tuosta vaan. Päälle tietenkin superponi vääntää vielä helpon A:n kouluohjelman hyväksytysti tuosta vain, sektiosta riippumatta. Jotenkin kouluponien parissa olen osannut pysyä kohtuudessa, vaativaa B:tä tahkoavat tuupparihirmut hyppäävät vain muutaman kymmentä senttiä kuskin kanssa, mutta esteponien kanssa olen aivan hukassa! Haluaisin saada cobit hyppäämään maksimissaan 110-senttiä ja C-ponit koosta riippuen korkeintaan metriä, mieluiten kymmentä tai pariakymmentä senttiä vähemmän, mutta olen kangistunut tähän multitalenttiponikaavaan. Jokainen ponini on vähintään virtuaalimaailman Milton omassa sarjassaan. Kauanko kestää pyristellä vapaaksi tapojensa orjuudesta?

Kilpailuttamisen lisäksi myös kasvattamista haluaisin saada realistisemmaksi. Värien suhteen noudatankin jo fanaattisen tarkasti periytymisoppeja ja myös ulkonäkö muuten (pään profiili jne.) parhaassa tapauksessa periytyy jommaltakummalta vanhemmalta, jos kuvissa on laaja valikoima, sekä säkäkorkeus on aina jotain vanhempien välistä, samoin myös osaaminen. Kahden yleispainotteisen varsa tahkoaa yhtä suurella innolla kaikkia ratoja, yleis- ja koulupainotteisen varsa on hieman vahvempi koulupuolella ja päinvastoin taas yhden tai kahden täysin estepainotteisen vanhemman omaava hyppää paremmin. Silti joku tökkii. Olen leikitellyt ajatuksella arpoa varsojen sukupuolet, mutta se tuntuu liian vieraalta - minulla on liikaa tavoitteita, emälinjan turvaksi tietystä yhdistelmästä on pakko saada tamma ja toisesta ori. Jos joskus saan aikaiseksi sen oman showponiprojektin, voisin soveltaa arpomista siinä - kun homma on enemmän tai vähemmän pelkkää showponien luontia vailla sen ihmeellisempää agendaa.

Ja kun katsetta nostetaan yhdestä yksittäisestä ponista, tulee realistisuuden tuhoajia taas vastaan - ponilaumani on jumalattoman kokoinen ja siihen kuuluu myös mielettömästi poneja, jotka eivät ole lainkaan tarpeellisia poninkasvatussaralla. Itse asiassa minulla on niin paljon elikoita, että jokaisen käyttäminen panostetusti jalostukseen on mahdotonta - ei mulla ole aikaa ja jaksamista niin paljoa. Tekisi miltei mieli luopua mahdollisimman monesta ja jättää talliin vain sellainen siitosponien ydinporukka, mutta toisaalta vaihtelua welshlinjat tarvitsevat. Se, että joku tamma tekee edes yhden varsan, voi olla pelastus jonkun toisen linjan sujuvalle jatkumiselle. Pitää miettiä, miten tämän suhteen toimisin.

Lisäksi oriiden määrä on suunnaton. Jos jossain jättiranchilla vielä onkin sata tammaa, niin ei siellä kyllä sataa oria ole, yhtä jokaista tytsyä kohti! En ole mitenkään suunnitellusti koettanut karsastaa oriiden ylimääräistä hankintaa, mutta huomasin juuri, että pirulainen, mä olen jotenkin itse niin mieltynyt tammoihin, että niitä tulee hommattua talliin ukkoja useammin. Hyvä, että alitajuinen oriinrajoittajani toimii, mutta se ei sinällään vielä riitä. Muutamasta äijänköriläästä olisi ihan kiva luopua, jo ihan työmäärän vähentämiseksi, mutta minne mä niitä muka tungen? Lisäksi varsinkin omat orilinjat on vaan liian kivoja ja niitä on hankala päästää käsistä, vaikkeivät vedä vertoja tammoille.
Olen miettinyt ponien viemistä ulkomaille, näinhän muun muassa Rio on toiminut suvuttomien kantaponiensa kanssa Aelwenissä, mutta se tuntuu jotenkin julmalta, hylätä nyt poniparat niin, etteivät pääse ikinä VWY:n laatuarvosteluun tai minnekään. Suvuttomien kohdalla tuo ei olisi edes ongelma, mutta suvulliset muodostavat oman probleemamuurin ympärilleen. Äh, pitäisi oppia olemaan kiintymättä mielikuvitushevosiin..

Viimeiseksi haluaisin tallin sivuille kunnolliset, kattavat ja laajat esittelyt tallin tiloista, toimintatavoista, rutiineista ja jotain osviittaa ehkä henkilökunnastakin - siis muualle, kuin tänne päiväkirjan uumeniin. Vaikka ponimäärä ja ponit itsessään olisivat aivan hatusta vedetyn oloisia, toisi tarkka esittely kuitenkin tunteen siitä, että tässä on tähdätty johonkin - omistajalla on aavistus, miten tällaista imperiumia voitaisiin pyörittää ja ainakin jostakusta olisi ehkä mukava saada tietää, miten Paraatiponien omistaja tallinsa maat ja mannut näkee. Millaista on arki parinsadan ponin kanssa? Ei silloin pidetä mitään tylsiä ”klo 8 aamuruokinta, ponit ulos, karsinoiden siivous, klo 14 sisään päiväruuille” -systeemeitä.

Itse asiassa olen aloittanut jo aikoja sitten esittelytekstin kirjoittamisen, mutta syntini mainitsinkin jo tämän kirjoituksen alussa - saamattomuus, saamattomuus ja saamattomuus. Eiköhän se joskus vielä valmistu.. Sitä odotellen.

03.04.2011 - VRL-bisneksiä
Onnistuin VRL:n tauon aikana irrottautumaan sen toiminnasta melko hyvin. Keskityin lähinnä welshpiireihin, jossa porukalla järjestelimme toisillemme villejä kilpailuita ja laatuarvostelutilaisuuksia sekä tehtailimme rekisteröimättömiä kakaroita aivan yhtä rekisteröimättömistä vanhemmista. Alaiset kilpailut, hevosrekisteri, tallien top-lista ja jopa koko lafkan osoite ja käyttäjätunnukseni salasana pyyhkiytyivät niin meikäläisen kuin koneenkin muistista.
Mutta sitten VRL palasi. Vajavaisena tosin, se ei vieläkään ole täysissä voimissaan ja esimerkiksi ottanut kilpailujaoksien kalentereita sivuilleen, vaikka se on ollut uudistettuna ja esillä jo ties kuinka kauan. Tai ainakin muutaman kuukauden.

Koska elin veeärällättömässä hurmoksessa, onnistuin ensi kerran laitoksen paluun jälkeen ottamaan siihen kunnolla kontaktia vasta eilen. On pakko lisätä, että hyvä, että pidin viimeisen muutaman kuukauden vielä mestaan etäisyyttä, sillä muuten tuskin olisin saanut samanlaista kaikkivoipaa ahkeruuskohtausta, jonkalaisen eilen koin. Käyttäjätunnuksellani oli surkea määrä elukoita ja Paraatiponien profiilisivuilla tallissa oli pyöreät nolla asukasta. Mikä huutava vääryys! Täytin ennätysvauhtia noin 70 rekisterihakemusta poneilleni ja pistin ne vetämään. Meikäläinen on taas työllistämässä niitä poloisia vapaaehtoisia, jotka VRL:n niskalenkkiin ovat nöyrtyneet. ;)

Eikä niihin 70 hakemukseen mahtunut edes jokainen ponini. Suuren osan omista, omassa omistuksessani olevista kasvateista meinaan rekisteröidä vasta sitten, kun niiden vanhemmilla on tunnukset - näin saan näppärästi jo hakemukseen lisättyä niille vanhemmat, ja niiden profiilisivuilla näkyy mahdollisimman tarkasti niiden tiedot. Suvun selvittäminen ja toimimattomien linkkien korjaaminen on yksi asia, jonka tiimoilta VRL:n hevosrekisteriä usein käytetään - siksi haluan poneilleni mahdollisimman täydelliset tiedot profiilisivuille. VRL tuskin säilyy ikuisuuksiin, mutta on paljon mahdollista, että se säilyy virtuaalimaailmassa meikäläisenkin lopettamisen jälkeen. Saavatpahan sitten tulevaisuuden kasvattajat oikeaa tietoa poneista edes VRL:n profiilisivuilta, kun olen merkinnyt sinne kaiken vanhemmista painotukseen, kotitalliin ja väriin.

Siksi lähestulkoon itkin verta, kun joillekin suvullisille poneille jouduin jättämään hakemukseen vanhemmat merkitsemättä, kas kun niillä ei ollut rekisteritunnuksia. Onneksi tietoja voi vielä jälkikäteen lisätä (Kuten tänään teinkin jo rekisteröityjen ponien kohdalla.. Kotitallin merkitseminen virtuaalihevosille on ehdottomasti reaalielämän askareita tärkeämpää!), mutta saas nähdä, milloin jaksan seuraavan kerran ahertaa VRL:n parissa. Ponien rekisteritunnuksia tulen tuskin edes tulevaisuudessa lisäämään ponien sivuille, mutta ainakin ne etsiessä löytää hevosrekisteristä. Ei oikeidenkaan tallien sivuille merkitä rekisterinumeroita, ne voidaan tarkistaa aina myöhemmin vaikka Suposta.

Hevosten rekisteröimisen lisäksi anoin myös vihdoin Dusk-kasvattajanimeä puoliverisille ja Dawnille uutta rotua. En edes muistanut, että sillä nimellä VRL:n mukaan kasvatetaan vain C-poneja. Mitä roskaa! Harmi, että anoa voi vain yhtä rotua kerrallaan, joten toivottavasti uuden rodun hyväksymiseen ei mene kauaa. Eilen laitoin cobeille anomuksen, sitten puuttuvat enää A-, B- ja PB-ponit. ;)

Ja ai niin, VRL-sepustuksesta takaisin Paraatiponien kamaralle! Meikäläinen murheenkryyni ja silmäteräori-Panther sai vihdoin ja viimein virtuaalisen muotovalion arvonimen! Nyt ei tarvitsekaan muuta kuin heittää se seuraavaan VWY:n laatuarvosteluun, niin siitä tulee mitä mallikelpoisin ukkeli ja oikein tallin ylpeys! <3 Nyt coboreista minun ei tarvitsekaan metsästää maanisesti sertejä enää kuin Dewille ja Drystanille..

25.02.2011 - Viimeisimpiä päivityksiä
Tiedän, että sietäisin saada sapiskaa tallikirjan päivittämättömyyden takia, mutta yksinkertaisesti ei ole vain napannut eikä huvittanut kirjoitella yhtään mitään. Nyt pitkästä aikaa sain mielettömän vimman tehdä jotain ja olen päivitellyt hevosten kilpailutuloksia oikein urakalla. Lisäksi mietintämyssyyn ovat joutuneet useiden ponien kohtalot, sillä tämänkokoisen hevoskatraan kanssa ei järki päässä kauaa viivy. Vaikka toivonkin, että saisin hevoslaumaa hivenen karsittua, en ole kohdannut pahinta mahdollista vihollista, virtuaalista masennusta ja kykenemättömyyden tunnetta - pöh pah, virtuaalihevoset jaksavat odotella ja voivat hyvin, vaikka heittäisin tietokoneen seinään. Niin kauan, kuin tiedostot ovat jossain varmassa tallessa..

Aloitetaan hyvistä uutisista.
Olen ollut todella ahkera. Siis aivan mielettömän ahkera, en vain saanut tänään loppuun 40 kilpailun rypästä, vaan olen ilmoitellut poneja ahkerasti myös jaosten alaisiin kilpailuihin ja foorumilla mainostettuihin villeihin. Olen jaksanut myös kiinnostua aivan uudella tavalla showkilpailuista - eleganssin ja esiintymisen arvostelu ei vain jostain syystä tunnu oikeilta Paraatiponien mudan kirjomille karvapalloille, joten en vielä tiedä, miten aion niihin käytännössä suhtautua. Oma mountain/b-ponilinja showkisoihin? Pidetään mielessä!

Jumalattoman kilpailuosallistumisten copypasteaminen on tuottanut toivottua tulosta - tänään siirsin virallisesti kilpailueläkkeelle kokonaiset 15 ponia! Joukkoon kuuluu vastikään champion-arvonimellä meikäläisen silmäterän Excaliburin tapaan palkittu Cedion Eres Heledd, suvuttomat WPB-oriini Ibiz-Rashidi ja Haertel Nino, komea musta ori Irving, joka kilpaili itsensä eläkkeelle ennen isukkiaan Icarosta, Excaliburin ensimmäistä jälkeläisluokkaa edustava Balladwr, ihana Jameela Vendetta, Acheflourin komein, joskin myös toistaiseksi ainoa, sysimusta poika Draig Monarchos, epäonnea aiheuttavat ja hermoromahduksen partaalle meikäläisen ajavat Voodoo ja Scaremonger’s Foe, upea Bloeddfawr Viana sekä isäpappansa muistoa kantava Greenwich's Leannan, rienaaja Riona, sympaattinen Hanifa Serana ja Naiad, joka sai allekirjoittaneen melkein itkua vääntämään kadonneiden kisatulostensa kanssa, toistaiseksi mitään sanomaton Coch Chwilen sekä Fhinsthasta lähtöisin olevan orilinjan viimeisin vesa Arthur.

Muistojen kunnioittamisesta ja viimeisimmistä vesoista onkin hyvä siirtyä siihen ponikannan karsimiseen. Heittäydyin jokin aika sitten brutaaliksi, sydämettömäksi ja julmaksi, ja tapoin Duldsamin. Tajusin vasta eilen, että minun olisi pitänyt muistaa anoa sille jalostuspalkinto tuon VWY-kakkosen kaveriksi, mutta kuollut mikä kuollut - mitä sitä turhia jotain vippaskonsteja sen henkiin herättämiseksi enää kehittelemään, maailma ei kaadu siihen, että kerran unohdin. Ensi kerralla olen sitten viisaampi. En ole vielä keksinyt, minne päin tallin sivuja teen kuolleiden hevosten listan, sillä yhden yksilön ”lista” näyttää missä tahansa typerältä. No, katsotaan nyt.

Lisäksi olen laittanut myytävien pöydälle taas melkoisen kasan elukoita. VWY:n yhteyteen ideoitiin ja toteutettiin welshmarkkinat, jonne ylläpitäjänä päätin näyttää hyvää esimerkkiä ja tuoda myytäviksi vaatimattomat 28 ponia. Joukossa on vanhoja kasvatteja, palautettuja hylkiöitä, helmiä ja syntymättömiä kasvatteja suvuttomia tuonteja unohtamatta. Muutaman mielestäni laadukkaan ponin toivon oikeasti tekevän kauppansa. Jos pari ei-niin-kivaa homehtuu ikuisesti myytävien listalla, ei se maailmaa kaada, mutta on ikävää pitää itsellään mielettömästi poneja samoista vanhemmista. Meikäläisellä on tallissa jo nyt ahdasta, tunnen, että vain B-poneilla menee linjojen väljyyden suhteen nyt hyvin. Kaikissa muissa mättää joku - omat ponini eivät ole tarpeeksi menestyneitä ja linjat eivät tunnu kivoilta, tai sitten kaikki ovat sukua keskenään.

Ikuiset pattitilanteet ja paikoillaan junnaaminen syö mielenkiintoa harrastamiseen. Olenkin päättänyt pikkuhiljaa alkaa luopua mountainponeista. Nykyiset pidän, omia kasvattejani ehkä vähän karsin tallista ja markkinoillakin on kakkospalkittu Talaith, valmis ja hieno siitostammapaketti, myynnissä, mutta uusia en meinaa hankkia, ellei jotain todella mukavaa satu vastaan. Olen jostain syystä vain liian kyllästynyt aina vaan Jillian Poniesin kasvatteihin tai tuonteihin päättyviin linjoihin, muilla poneilla on tyhmät ja epäinspiroivat nimet, Greenwichin ja Monietin linjat ovat aivan liian tuttuja ja käytettyjä, kun ponien suvuissa vilisee aina vaan samat vanhemmat ja yhdistelmät ja vanhasukuiset nyt ovat kaikki samaa hässäkkää. On turhauttavaa, että minulla on jo muutamia vuosia vanhoja poneja tallissa, joille ei vieläkään löydy mistään sopivaa partneria varsojen tekoon.
Tiedän, että on typerää valittaa asiasta ja olla itse tekemättä sille mitään, mutta en vain jaksa. En edes pidä tuomastani Shanahan Blackburn -oriistani enää niin paljoa, mutta koska tahdon olla edes siltä osin kunnon kansalainen, hoidan sen loppuun asti ja käytän järkevästi jalostukseen. Niin!

Eiköhän tämänkertainen purkautuminen ollutkin sitten tässä. Allekirjoittanut suuntaa työrintamille monen virtuaalisen puoliverikasvattajan unelmamaahan, ostakaa poneja, viekää mountainlinjoja eteenpäin minun mieliksi ja nähdään ensi kuussa!

01.01.2011 - Uuden vuoden lupaukset
Se on aika tehdä uudet lupaukset alkaneen vuoden varalle! Viime vuonna lupauksia oli neljä, nyt niitä on melkoisesti.. Mutta tavoiteltavaahan pitää olla ja lupausten lisääntyvä määrä kertoo vain siitä, että viime vuonna on tapahtunut jonkin sortin edistystä, jota voin nyt jatkaa ja kasvattaa omien rimojeni korkeutta, ja ettei meikäläisellä tule olemaan tylsää, tai virtuaalihevostelu ei pääse muuttumaan päämäärättömäksi jauhamiseksi foorumeilla.

1. Vuosi 2010 oli melkoista itsekseni nyhjäämistä ja varsinkin loppupuoliskolla welshien foorumilla muiden kasvattajien kanssa pyörimistä. Lupaan tuoda Paraatiponit enemmän esille esimerkiksi ht.netissä, jos vain sopiva sauma sellaiselle sattuu - esittelen talliani ja hevosiani, ehkä joku innostuu tai inspiroituu samoista asioista kuin minä ja uskaltautuu mukaan. Muistaakseni minulla ei viime vuonna ollut yhtäkään myyntitopikkia ht.netissä. Tänä vuonna pyrin myymään kasvattejani myös muille kuin kasvattajille, joskaan en lupaa onnistua siinä..
2. Lupaan viedä jokaiseen VWY:n laatuarvostelutilaisuuteen maksimimäärän poneja.
3. Lupaan jatkaa VWY:n luonnetuomarina, ellei jotain oikeasti kriittistä tapahdu. (Sokeutuminen..)
4. Lupaan anoa ainakin yhden jalostusarvokirjaimen, joka ei tule olemaan C.
5. Showkisat eivät napanneet meikäläistä ponieni surkean menestyksen takia ja laiskana kavahdan myös sitä linkin lisäämistä osallistumiseen.. Lupaan silti järjestää vähintään kuudet showkilpailut tänä vuonna, kerran kahdessa kuukaudessa ei vaadi liikaa eforttia, voin pakottaa itseni vielä siihen. Lisäksi se pitää minut turvallisesti järjestäjälistalla.
6. Lupaan järjestää aktiivisesti villejä kilpailuita welsheille, en osaa vielä sanoa mitään tarkkaa tavoitetta, mutta pyrin jatkamaan about samoilla linjoilla kuin viime vuonna. Silloin meikäläisen tavoite oli saada 100 este- ja koulukilpailua, mutta ensimmäiset kisat pidettiinkin vasta toukokuussa.. Mikä nyt on sopiva lisämäärä näille kevättalven viidelle kuukaudelle, sitä en tiedä.
7. Lupaan tappaa ainakin kaksi ponia. (:D) On osattava luopua ja minun on aika opetella pois ajatustavasta, jossa kaiken voi korjata jälkikäteen. Jos joskus huomaan, että tappamastani ponista haluankin jälkeläisen kahden vuoden päästä, niin se on voi voi.
8. Lupaan tehdä hevoskantaan uudistuksia, mitä tarvitsen ja mitä en, mikä on mukana vain säälistä ja kuka taas on pölyyntyvä timantti jossain viime vuosikymmenellä päivitetyllä nettisivulla. Toivon, että muut lupaavat ostaa minulta sitten hevosia..
9. Lupaan tehdä enemmän kasvatteja kuin viime vuonna.
10. Viime aikoina olen viitannut kintaalla aika ahkeraan tahtiin luonteille ja muille kirjoituksille. En tahdo vääntää hampaat narskuen ja ruuvi ohimolla kiristyen mitään junttiluonteita vain siksi, että jollain hevosella ei luonnekuvausta ole, mutta tänä vuonna lupaan kunnostautua ainakin toistaiseksi tekstien kirjoittelussa, hoitaa alustavat suunnittelut vaikka matikan tehtävien lomassa ja pitää tekstit sopivan lyhyinä, jolloin kaikkia ideoita ei ole käytetty kerralla..
11. Lupaan keskittyä varsinkin B-, D- ja C-ponien linjojen eteenpäin vientiin ja ponikannan mielekkäänä pitämiseen niiden kohdalla.
12. VWY:n uutena ylläpitäjänä lupaan tehdä kaikkeni sen eteen, että lafka saadaan mahdollisimman pian uuteen kuosiin niin ulkoasun kuin sisällönkin puolesta. En halua sivuille epämääräisyyksiä, ristiriitoja tai tyhjiä lupauksia.
13. Lupaan olla vaihtamatta Paraatiponien ulkoasua.
14. Lupaan olla unohtamatta tallikirjaa.
15. Viimeiseksi uusin viime vuoden lupauksen: pyrin pitämään hevosten lukumäärän suunnilleen samana, kuin viime vuonna. Taisi se tosin viime vuonnakin hieman nousta, mutta ei mitenkään erityisen radikaalisti - että kymmentä uutta ponia kohden mun ei tarvitse lahdata tai päästä eroon kymmenestä, mutta jokaista kasvattia ei ehkä tarvitse pitää itselläni, niin, ettei niitä uusia poneja koskaan tulisi edes kymmentä kerralla..

Viime vuoden lupaukset täytin mielestäni varsin hyvin, puolen vuoden päästä otan seuraavan katsauksen näihin katsoakseni, missä mennään ja mitatakseni oman luotettavuuteni ja aikaansaamiseni.
Loppuun vielä tahdon toivottaa mainiota uutta vuotta 2011 kaikille tallikirjaa lukeville, luvatkaahan itsekin jotain virtuaalisen olemisenne suhteen ja tykittäkää pohjolan synkän talven ratoksi Suomen parasta metallimusiikkia. See y'all @ Ilja's last gig!

29.12.2010 - Viimeisimmät kilpailukuviot
Vanha tietokoneeni, uskollinen läppärini, jonka kanssa vietin monen monta hyvää hetkeä virtuaalihevosten parissa useiden vuosien ajan, otti ja käräytti itsensä muistaakseni viime lokakuussa. Olihan sen rakkineen jo aikakin päästä ongelmajäteastian lepoon, mutta se vei pirullisuuttaan mukanaan useat meikäläiselle tärkeät tiedostot - muun muassa kaikkien hevosteni kilpailutiedot, sijoitukset, tulokset, kisaosallistumiset.. No, kaiken, mitä nyt noin äkkiä kuvitella saattaa.
Viimeiset pari päivää olen kalastellut noita tietoja ympäri Internetiä ja olen kokenut monia pettymyksen ja onnen hetkiä.
Hlvetti, mä en tahdo enää koskaan laittaa kisoja muotoon.

Kaksi mieletöntä riippakiveä meikäläiselle jäi - Cedion Naiad ja ah-niin-ihana-mutta-niin-turhauttava Scaremonger's Foe. Kummallakin oli ennen koneen hajoamista reilusti yli 40 sijoitusta ja olin enemmän kuin tyytyväinen, koska ne olivat vihdoin ja viimein laatisvalmiita ja jopa täydellisesti ajoitettuna, kumpikaan ei ollut liian nuori, vanha tai muutenkaan kummallisen ikäinen. Nyt nämä kaksi laatisvalmista leidiä ovat sijoituslukemissa 25 ja 29! Nuo Foen kymmenen plus yks sijoitusta vielä menevät, kun mulla ei ole montaa vaativan tason ponia tällä hetkellä, mutta että Naiadille pitäisi jostain repäistä 15 sijoitusta.. :E Metrin ja metrikympin luokat olen juuri saanut niin hyvin rullaamaan, ja nyt tämä yksi kanttura pitäisi saada jotenkin järkevästi tungettua joka kisaan mukaan, jotta se saisi ne pirun sijoituksensa mahdollisimman nopeasti. Vaatii aivan liikaa henkistä eforttia. Koko elukka turhauttaa tuon takia. :/

Muiltakin totta kai jäi sijoituksia löytymättä, mutta niiden kohdalla puhutaan ehkä muutamasta sijoituksesta, eikä niillä muutenkaan ollut niin paljoa väliä - mutta kun noiden kahden takia ehdin jo huokaista helpotuksesta ja nyt pitääkin kilpailla lisää. Prkl.

Positiivistakin kerrottavaa on - olen saanut vaihteeksi taas muutaman ponin kilpailueläkkeelle! Alaisia kisoja kiertäneiden sijoituksista kuuluu iso kiitos Fancylle, joka on ilmoitellut meikäläisen poneja omiensa muassa kisoihin ja sijoituksia on kertynyt _mielettömästi! Varsin ylpeä olen varsinkin Blodeuyn Viennan varsasta, Bloeddfawr Vianasta, jolle on kertynyt alaisia sijoituksia ruhtinaalliset 36 kipaletta kouluratsastuksesta. Mulla siintääkin silmissä nätti kuva siitä KRJ-palkittuna emänsä tapaan, sen isällä Rheibes Defodillakin on jonkin verran koulusijoituksia, joita voin itse kilpailla lisää ja Blodeuyn itsehän on ykköspalkittu. Vianalta ei puutu kuin muutama sijoitus, tekstit ja jälkeläisnäyttö (ja näyttelykokemusta.. :E) niin se voisi lunastaa paikkansa meikäläisen ensimmäisenä KRJ:n laatispalkittuna kasvattina, joka ei ole puoliverinen! Tosin, koska nyt olen luonut näin hyvät tulevaisuuden suunnitelmat tälle sankarille, olen päättänyt myydä sen itselleni vähemmän tärkeän puolisiskon Tywyllwch Delwin. Ostakaa pois, 71 sijoitusta omaava elukka, sopii hyvin mihin vain.

Vianan lisäksi hyvin moni muukin poni on sijoitustensa kanssa onnellisesti kolmestakymmenestä plussan puolella - muutamia mainitakseni niihin melkein laatisvalmiisiin kisojen puolesta kuuluvat muun muassa Llaoise Ibiz-Rashidi, Haertel Nino NLD, Coch Chwilen Dawn (Tasan 30 sij. ja mä luulin, että tää floppaa!), Lucas Dawn sekä Anfarwol Heulwch Fwyaren. Tyystin kilpailueläkkeelle pääsivät ensimmäinen itse keksimäni ja yksi silmäteräni B-poneista, nimittäin Excalibur, joka on kaikenlisäksi viittä vaille champion - kunhan BIS-lista vain päivitettäisiin, sekä Cymraeg Chwa, jonka toivottavasti saan alkuvuodesta laatuarvosteluun ja pieni yllättäjätamma Noelle, jonka sivuja päivitin myös kuvien osalta. Ei raukkaparasta tykätty varsaluokissa, joten tyytykööt nyt ratsastuskuviin.

Noellen kuvat saattavat saada jonkun niskavillat pystyyn - zomg, nuohan ovat noita ratsuponien keskuudessa suosittuja ratsuponikuvia - mutta katselkaahan nyt tuota ponia sen kuvissa avoimin silmin. Sehän on ilmiselvä Noelle, vikkelä, omapäinen, temperamenttinen ja hyppäämistä rakastava otus, pienikokoinen poni suurella täysiveriprosentilla, jonka suon mieluusti näkyvän ulospäin. Ainoana miinuksena kuvien poni on aivan liian pienikokoisen näköinen, mutta koska se muuten on täydellinen, kirsikkana kakun päällä sillä on jopa väritykseensä matchaavat viininpunaiset varusteet, annan kokoasian mennä sormieni lävitse. Noiden kuvien takia itse asiassa pidän tästä tammasta vielä vähän enemmän, se ei ole mikään erityisen tärkeä ja rakas, mutta todella kiva. Mukava. On kivaa, että omistan sen. Ja häpeän sitä, ettei sillä ole vieläkään luonnekuvausta, vaikka nuo kuvat miltei kirkuvat sen persoonallisuutta.

Hieman vielä KRJ:n laatuarvosteluun palatakseni ja welsheistä pois hypätäkseni myös tyylikäs ja tumma arabioriini Nile Czcibor kilpaili itselleen laatikseen vaadittavat sijoitukset täyteen, ja vaikkei se koskaan mikään tavoite tuon kanssa ollutkaan, olen päättänyt viedä senkin arvosteltavaksi. Niilolla on kuin luonnostaan kaikki kohdallaan, tosin jälkeläisnäyttö siltä vielä puuttuu - hoi, tästä hyvä, pidempisukuisillekin ponitammoille matchaava kolmepolvinen täykkäriori siitoskäyttöön!
Outoa, että olen muka viemässä hevosia muualle kuin VWY:n laatuarvosteluun. Taidan palauttaa itseni welshien maailmaan aloittamalla joulukuun VWY:n tilaisuuden elukoiden arvostelun.

24.12.2010 - hyvää joulua!

Joulukortti

Upeaakin upeampi kortti on osoitettu kaikille welshponiharrastajille ja tallin kävijöille. Meikäläinen kiittää kanssakasvattajia kivasta ja welshponirikkaasta vuodesta, paraati jatkukoon joulupyhien jälkeen. ;)

06.12.2010 - itsenäiset welshponit
Tämä aihe on kiertänyt kehää takaraivossani jo ties kuinka kauan, ja näin itsenäisyyspäivänä lienee sopiva aika julkaista jotain tekstiä tämän suhteen.
Welshponit ovat meikäläisen kokemuksiin ja havaintoihin pohjautuen yksi virtuaalimaailman itsenäisimpiä ja yhtenäisimpiä yhteisöjä. Welshponitoiminta ei ole osallistujia ja järjestäjiä lukuun ottamatta riippuvainen mistään - ei VRL:stä tai muista isoista yhdistyksistä, ei kilpailujaoksista, ei muista rotuyhdistyksistä, ei foorumeista kohtauspaikkana eikä mistään muustakaan. Jos koko muu virtuaalimaailma yhtäkkiä sortuisi tai lakkaisi olemasta, welshponitoiminta voisi huoletta jatkua, jos rodun harrastajat olisivat siis säilyneet tästä kuvitteellisesta tuhosta.

Mielestäni tämä oikeastaan on todella kummallista. Welshit ovat pieni rotu esimerkiksi virtuaalimaailman ikisuosikkien suomenhevosten, puoliveristen ja viime vuosien ratsuponien rinnalla. Yksilöitä omistetaan paljon, joka ratsastuskoulun tavaramerkki on se rauhallinen mountaintamma tai -ruuna russin ja shettiksen lisäksi, mutta tavoitteellinen kasvatus on pientä. Pienestä kasvattajaporukasta huolimatta ovat yhdistyksen tapahtumat ja vain welsheille avoimet tapahtumat yleensä täynnä juuri näiden kasvattajien poneja.
Sillä sen, mihin moni muu rotuyhdistys kompastuu, ovat welshponit ylittäneet kunnialla. Ja se on juuri se riippumattomuus.

Itse suunnittelin tässä vähän aikaa sitten parin suomenhevosen hankkimista ihan kokeilu- ja chillailumielessä. Oleellista oli siis tietenkin käydä heti katsomassa, mitä virtuaalinen suomenhevoskasvattajayhdistys tarjoaa rodulle - miten minä saan yksilöistäni laatiksessa ykköspalkittuja huippuhevosia. En tätä welshyhdistyksen tiettyyn suvaitsevaisuuteen ja laajaskaalaisuuteen tottuneena osannut odottaa: vain VRL:n alaisten kilpailujaosten kisatulokset ovat hyväksyttäviä laatuarvostelun kannalta! Siis miksi ihmeessä?! Onko suomenhevospiireissä yleinen ajattelutapa se, että vain jaosten alaiset kilpailut ovat hyviä? Mihin tällainen ajattelu oikein pohjautuu, eikö laatikseen haluta mahdollisimman monenlaisia hevosia, myös villeissä kilpailevia?

No, kyllähän laatikseen näyttää pääsevän myös VSHK:n ”omilla” kisoilla, siis sellaisilla, joita saa vapaasti järjestää, mutta ne pitää erikseen lähettää hyväksyttäviksi yhdistykseen, ja joku sitten myöhemmin lisää sopivat kutsut sivulle. Yhdistys on säätänyt itse rajoitteet kilpailuita varten ja ne koskevat mm. luokkien tasoja ja määrää - eli meikäläinen lukee nämä kisat jo jaoksen (VSHK) alaisiksi, eikä villeiksi kisoiksi.
Ns. täysin villeillä kilpailuilla laatuarvostelussa ei hevosta kisapisteiden kohdalta palkita, ellei sitä ole ERIKSEEN palkittu VPA:n (Villeihin painottuneet) laatispalkinnolla. Mitähän ilveilyä tämäkin on? VSHK ja VPA eivät näytä olevan missään yhteistyössä toistensa kanssa, joten miksi VSHK asettaa VPA:n laatuarvostelupalkinnon vaatimukseksi villeissä kisoissa kilpailleen hevosen pisteytykselle? Ei KRJ:n laatuarvostelussakaan vaadita erikseen vaikka shetlanninponeilta rotuyhdistyksen laatuarvostelupalkintoa laatua todistelemaan, vaikka kaikki tietävät, ettei shettis voi olla oikeasti hyvä kouluponi.

Entäpä yhdistystoiminta virtuaalisten puoliveristen kohdalla? Se on melko toivotonta. Puoliverisillä ei taida olla minkäänlaista yhteistä yhdistystä, ja yhdistyksiä tietyille puoliverisille (hannover, holstein jne) on niin paljon ja sekalaisesti, ettei niistä ota selvää, mikä on oikeasti toiminnassa ja minkä tarkoitus on vain vonkua ekstrahuomiota Saksan ja Ranskan väliselle vuoristoalueen mäennyppylä-lammaspaimen -puoliveriselle tai muulle vastaavalle yhden yksilön turhalle rodulle. Jos minä olisin puoliverikasvattaja, tahtoisin ehdottomasti kaikista kätevimmän vaihtoehdon käyttöön, eli kaikille puoliverisille yhteisen ratkaisun - mutta eihän se käy, kun kukaan ei halua myöntää sitä tosiasiaa, että Hollannin puoliverisellä, Suomen puoliverisellä ja Brandenburgin hevosella ei ole mitään eroa. Tietääkseni vain trakehner on laskettavissa omaksi rodukseen, mutta muut ovat vain puoliverisiä.

Lisäksi puoliverimaailmaa tuntuu vaivaavan lähes täysi riippuvaisuus kilpailujaoksista. Googletin Virtuaalisen hannoveryhdistyksen sivut, ja tsekkasin sen tarjoaman toiminnan - yhdistys on kaksivuotisen elinikänsä aikana pitänyt kolme kisaa ja kolme laatuarvostelutilaisuutta. Vaikka kaikki yhdistyksen järjestämät kisat ovat olleet kilpailujaosten alaisia, ei laatuarvostelun säännöissä puhuta siitä, etteikö laatiksessa arvosteltaisi myös sijoituksia villeistä kisapisteinä. Synnynnäisenä kyynikkona oli pakko katsoa tuloksista, pitikö muka paikkansa se, että puoliverisiltä arvosteltaisiin myös villit kisatulokset. Ei tietenkään pitänyt. Eräässäkin tilaisuudessa (27.09.2009) 23 sijoitusta kilpaillut hevonen palkittiin vain 18 kisapisteellä (yksi sijoitus = yksi piste), koska vain 18 kisoista oli jaosten alaisia. Onko jaosten alaisten kilpailuiden suurempi arvostus ja villien kisojen hyödyttömyys laatista ajatellen niin itsestään selvää, ettei siitä edes vaivauduta kertomaan? Ilmeisesti. Puoliverisiähän perinteisesti käytetään vain lajilaatuarvosteluissa, jotka ovat tietenkin kisajaosten alaisia ja vaativat jaosten alaiset kilpailusijoitukset pisteitä varten. Ymmärrettävää lajilaatuarvostelussa, mutta yleisessä rotulaatiksessa tätä ei vain voi mielestäni vaatia.

Virtuaalinen welshponiyhdistys eli VWY on tähän asti onnistunut kiertämään muun muassa edellä mainituista ongelmista jokaisen, ja se on kehittänyt paljon omaa toimintaa, jota muut ovat sitten kopioineet ja muokanneet myös omalla rodulleen sopivaksi.
Jos heittäydytään nirppanokiksi, myös welshponeissa on sektioittain eroavaisuuksia, kuten puoliverisissäkin vaikkapa alkuperämaan mukaan - jossain on raskaampia hevosia, toisaalla kevyempiä. Welshien sektioissa erot ovat verrattain kuitenkin paljon suurempia kuin puokeissa, eikä varmasti kukaan rotua tuntematon sanoisi mounttia, suurta cobia ja urheilullista part brediä samaksi roduksi. Silti ne ovat. Ja se on hyväksytty, ja niillä kaikilla on yhteinen yhdistys. Jos joku kytee salaista vihaa vaikkapa mountainponeja kohtaan ja rakastaa C-sektion poneja, voi niille varmasti keksiä oman yhdistyksen. Siitä vaan. Mutta se vain on tosiasia, ettei se yhdistys tulisi koskaan saamaan niin suurta kannatusta, kuin kaikkien sektioiden oma yhdistys. Siksi usein erilaisten puoliveristenkin omat yhdistykset ovat lyhytikäisiä tai epäaktiivisia, kun osallistujia ei löydykään liian rajattuun toimintaan.

Welshit ovat myös oikeasti todella monipuolinen rotu, ja ne soveltuvat moneen lajiin, ja tämä on otettu huomioon yhdistyksen laatuarvostelussa. Kilpailupisteitä saa niin villeistä kuin alaisistakin, ja lajeja löytyy ponilaukoista kouluratsastukseen, westernistä valjakkoajoon ja gymkhanasta showkisoihin, joka on VWY:n kehittelemä erillinen kilpailumuoto vain welshponeille. Rodun kasvattajille on jopa järjestetty mahdollisuus jakaa ideoita ja kehitellä uusia systeemeitä yhdessä, kun viime kesänä avattiin welsheille oma foorumi, jossa on erillinen keskusteluosio yhdistyksen toiminnasta. Yhdistys on kuin pieni imperiumi virtuaalimaailman keskellä, kun sen toiminta ei rajoitu ori- ja tallilistaukseen, eikä esimerkiksi laatuarvosteluun tai jälkeläisarvosteluun ilmoitettavia hevosia valikoida kilpailuiden mukaan.

Totta kai ulkopuolisen silmiin welshihmisten toiminta voi vaikuttaa kyräilevältä sisäpiiriltä, mutta toimintaan on oikeasti helppo ja vaivaton osallistua vaikka vain yhden rodun edustajan omistajana. Ei porukasta tehdä kavereita yhdessä yössä, mutta se ei ole niin missään muussakaan valmiissa yhteisössä uutta tulokasta ajatellen. Ja jos yhdistyksen ja rodun kannalta ajatellaan, ei welshien kaltaista itsenäisyyttä saavuteta uppiniskaisuudella ja oman mielipiteen ja lempiasian sokealla ihannoinnilla. Pitää olla myös joustava ja suvaitseva yhteisten pelisääntöjen luomiseksi.

En ole VWY:n historian sivuilla loistava ja uraa uurtanut tukipilari, vaan ponejaan rakastava kasvattaja, työväenluokkainen kilpailuiden järjestäjä ja laatuarvostelun tuomari, mutta olen silti hyvin ylpeä welshponitoiminnasta ja - yhdistyksestä. Omalta osaltani tahdon näin juhlapäivän hengessä kiittää erityisesti kanssakasvattajiani sekä VWY:n aikaisempia ja nykyisiä toiminnan suunnittelijoita, järjestäjiä, pitäjiä ja kaikkia muita jotain welshien tähän pisteeseen tuomisen hyväksi tehneitä.
Pidetään rinta rottingilla ja lippu korkealla, vaikka joskus innostus olisi aallon pohjassa ja virtuaaliponit kirottu Helvettiin!

03.12.2010 - tallin henkilökunta
Tässä täydellisessä tylsyyden tilassani olen ehtinyt suunnitella ja pohdiskella kaikenlaista ”kivaa lisää” tallin sivuille, mutta suurin osa niistä on jäänyt vain ajatusasteelle - Paraatiponien tekstit, olemus ja tyyli (hevosten sivuja luonteineen sun muineen ei lasketa…) miellyttävät itseäni tällä hetkellä niin paljon, etten tahdo alkaa väkisin tehdä tyylimokia tunkien vaikka esittelysivulle yhtäkkiä lyhyen ja paljon avoimeksi jättävän tekstin perään tarkkaa analyysia osasta tallin työntekijöitä. Ehkä vielä jonain päivänä saan aikaiseksi kirjoittaa tekstejä uudelleen ja tehdä jonkun ylimääräinen krääsä -sivun muun muassa pohjapiirroksia, karttoja, nimeämiskäytäntöjä, henkilökuntaa ja kuvitteellista historiikkia varten.
Tämän pienen porukan tallihenkilökunnasta voisin kuitenkin copypasteta tänne - painotan sanoja pieni porukka, sillä ei monen sadan ponin tallia oikeasti näin pienellä staffilla pyöritetä. ;)

Erkki ”Ironfist” Härmä on monien hevosten luonnekuvauksissa varmasti tutuksi tullut raavas ja hieman vanhempi mies, joka ei kyllä muilta osin takerru kliseiseen kengittäjän rooliin. Erkki ei ole alkoholisoitunut tai ärhäkkä vaikka varsinkin viskistä pitääkin, vaan hyvin ajattelevainen ja kylmäpäinen kaveri - ennen muinaista liittymistään johonkin Suomen Hell’s Angelsin tapaiseen moottoripyöräpäristely/rötöstelyjärjestöön oli Erkki onnellisesti tajuntaa laajentavia käyttävä hippi, ja se piirre, haaveilu ja luova tapa ajatella ja hoitua hommistaan, näkyy hänessä edelleen. Toki kukkaispojan ulkokuori on vuosikymmenten saatossa hieman kovettunut muun muassa Motörheadin avulla, mutta salaisuuden paljastaakseni nakuttelee miekkonen vieläkin moottoripyöräkollegoidensa eli 150-kiloisten kaljujen miesten selkiin verrattain kauniin karuja kuvia. Taiteilijasielu siis.
Kengittäjänä ja hevosten kanssa Erkki on kirjaimellisesti armoton - hommat hoidetaan joko hänen tavallaan, tai hevonen niiaa silmät päässään pyörien miehen repiessä varoittavasti kettingeistä. Hän ei ole kuitenkaan väkivaltainen, vaan pyrkii vain olemaan selkeä johtaja, josta pelokkaat hevoset saavat tarvittaessa tukeakin - usein nuoret hevoset lähes kirjaimellisesti ovat Erkin niskassa kolmella jalalla seistessään ja äijään nojatessaan.

Siinä missä Erkki on tärkeä osa tallin arkea, on saksalais-virolainen Bernard ”Bernd” Waldmann kaikkea muuta kuin hyödyksi. Nousevaksi nuoreksi eläinlääkäriksi, joka tosin suomeksi taitaa tarkoittaa hevosiin erikoistunutta puoskaria, itseään tituleeraava pyöreäposkinen nuorimies on kuluttanut Paraatiponien maita mukamas tallityöntekijänä jo ties kuinka kauan saamatta mitään aikaan ”eläinlääkärin urallaan” tai tallissa muutenkaan. Vielä muutaman vuoden jälkeenkään Bernd ei tiedä kaikkien hevosten nimiä, tunnista niitä toisistaan ja myöntää pelkäävänsä isompikokoisia kavereita, niin oriita kuin tammojakin. Ratsastaa hän ei kuulemma osaa ja suostuu liikuttamaan hevosia vain pitkin ohjin käynnissä maastossa - sitä mieluummin hän taas huristelee punaisella minitraktorilla ympäri tallipihaa ja punastuu aina samalla 10-vuotiaan koulupojan tyylillä kiinni jäädessään.
Hevosten käsittelijänä Bernd ei ole sen kummempi, hän tulee toimeen pienempien ponien kanssa ja saa otettua ne talliin, ulos sekä suoriutuu ihan mallikkaasti muistakin arkisista askareista. Hyödyllisimmillään hän on silti tallin lattiaa lakaistessa tai Danin puolesta ruokaostoksia tehdessä, mutta omalaatuisen persoonansa ja vielä kummallisemman puhetapansa, jonka vahvaan eteläsaksalaiseen aksenttiin ja outoihin sanavalintoihin tottuminen kestää kuukausia, takia hän roikkuu silti palkkalistan jatkeena - Berndiä ei ilmeisesti haittaa koko tallihenkilökunnan pienin palkka, kunhan hän vain saa katon päänsä päälle vanhasta aitasta.

Bernd on kuitenkin varsin hauska ja miellyttävää seuraa sakin luuseriin verrattuna - Tony Elliott luulee olevansa jotenkin siisti omatessaan saman sukunimen kuin Def Leppardin laulaja, mutta todellisuudessa hän on itsestään liikoja luuleva torvi, joka käy jopa aina iloisina olevien ihmisten hermoille. Erotusuhkauksille ja valituksille Tony viittaa kintaalla ja väläyttää päälle jonkinlaista varmasti tuntikausia peilin edessä harjoiteltua vinoa hymyä, jonka ilmeisesti pitäisi saada naisväki lakoamaan hänen edessään. Temppu ei ole tiettävästi onnistunut koskaan eikä purrut yhteenkään ihmiseen. Totuus siitä, miksei rasittavaa Tonya ole vieläkään potkittu pellolle on se, että hän on liian tyhmä ja itseään täynnä pelätäkseen edes suuria ja vihaisia oriita. Siinä missä Erkkikin kieltäytyy kengittämästä joitakin vuoden suurinta raivopäiväänsä viettäviä kilipäitä, on Tony jo uhittelemassa hevoselle takaisin ja irvailemassa koko kansalle, kuinka helposti vaarallisen elukan käsittely häneltä sujuu - hän on aina mieltänyt hevosen kuin hevosen vaarattomaksi pikkulasten leikkikaveriksi kaikenmaailman Hevoshullujen ja Villivarsojen perusteella, vaikka oikeasti hän on tietysti uhkarohkea idiootti ja siksi niin vaikeasti korvattava.

Naisten puolta tallissa pitää muun muassa kipakka Christella ”Keke” Ramon, joka ainaisesta kalpeudestaan huolimatta on espanjalais-italialainen. Hän on todella korvaamaton apu tallissa, vaikka usein sukset menevätkin aivan liian tiukasti ristiin hänen ja Danin kesken - heidän välillään on vaarallinen female twist, kummallakin on samanlainen psykoottinen temperamentti, että yhtäkkiä he voivat räjähtää aivan mitättömistä asioista toisilleen, raivota ja paiskoa ämpäreitä sinne tänne ja haukkua toisiaan, mutta loppupeleissä välit aina sovitaan uudelleen. Kumpikin on tosin tietysti liian ylpeä pyytääkseen anteeksi, mutta jutut luonnistuvat ilman kummallisuuksia viimeistään seuraavana päivänä uudelleen ja jatkaa voidaan suoraan siitä, mihin edellisellä kerralla jäätiin.

Voitaisiin jopa sanoa, että Kekestä kannattaisi pitää tiukimmin kiinni ponien hyvinvoinnin kannalta - hän ei ole mikään anorektikko tai Alppien vuoristosta löydetty kääpiö, mutta silti varsin sirorakenteinen ja pienikokoinen ja ainoa, joka kykenee kunnolla liikuttamaan ja viemään kilpailuihinkin asti pienimpiä poneja. Ei hänkään tietenkään kaikista pienimpien ponien selässä sopusuhtaiselta näytä, mutta lihaksikkaan mountainponin selässä istuminen sopii hänelle kuin nakutettu - ja hänen vertaistaan nuorta, osaavaa ja erittäin päättäväistä ratsastajaa on missään koossa vaikea löytää näin pienillä palkoilla! Hevosten seurassa Keke on muutenkin kuin kala vedessä, eikä epäröi pyytää vaikeissa tilanteissa apua - siis tietysti joltakulta muulta, kuin Danilta - sillä hänen periaatteisiinsa kuuluu oppia vaikeuksista ja virheistä. Jos jotain huonoa pitäisi näin piruuttani tästä typykästä keksiä, niin se on ehdottomasti ulkonäkökeskeisyys. Keken tulee aina olla tallille tullessaan niin viimeisen päälle laitettu, ettei mustaa irokeesia tai mitä milloinkin kampausta voi vahingossakaan litistää kypärän alle - allekirjoittaneen lisätienestit, talutusratsastukset pikkulapsille, eivät koskaan onnistu Keken ratsastaessa samalla kentällä ilman kypärää huonon esimerkin takia.

Tallihenkilökunnan uusimpia tulokkaita ja vielä paikkaansa ja tallin rutiinia hakeva Anna Schmidt on muita vastoin varsin normaalin oloinen ihminen - uutena tulokkaana hän on hieman ujo, mutta on ahkeran kannustuksen (”Ota se nyt vaan äkkiä sieltä tarhasta vaikka otsatukasta ja portti kii, mä en jaksa seistä näiden viiden kanssa ja venailla! Et sä nää miten tää ykskin jo venkoilee?!”) ansiosta varmistunut ja suorittaa hommia jo paljon rutiininomaisemmin kuin aivan alussa. Luonteeltaan Anna on vähän viherpiipertäjä, yliystävällinen ja kaikkia kohtaan yhtä mukava ja avulias, jolla alkuun oli hieman epärealistinen käsitys tallityöntekijän duunista ja varsinkin Erkki ja Keke olivat häntä kohtaan melko tylyjä - Anna saapui talliin porkkanapussin kanssa söpösti itse kudotut villalapaset kädessä valmiina paijailemaan pörröisiä poneja ja vekkuleita varsoja. Siitä ei toki häntä voi syyttää ja hän on sopeutunut mainiosti siittolan sittenkin hieman karumpaan meininkiin, mutta osa odottelee vieläkin Annan ”todellista palaamista maan pinnalle”, vaikka eihän sitä ihminen luonnolleen oikein mitään mahda.
Työpaikan insidevitseihin mukaan pääseminen voi viedä vielä hetken, mutta jo nyt Anna pärjää ihan hyvin ponien kanssa. Kaikki ponit eivät ymmärrä hänen pehmeitä ja varovaisia tapojaan, mutta onneksi nainen itse osaa tarvittaessa näyttää olevansa selkeästi arvoasteikossa ylemmällä tasolla. Ratsastajana hän on erityisen kiinnostunut kouluratsastuksesta ja itse asiassa hän antaakin varsin mainiota ihmisystävällistä, mutta silti selvää palautetta ratsastuksesta sitä pyydettäessä.

27.11.2010 - mitä tehdä jalostukseen sopimattomien hevosten kanssa?
Kyllä, vaikka olen pitkään uskotellut itselleni, että jokainen hevoseni on siitostoimintani kannalta tärkeä ja että jokainen tulee kyllä vaikuttamaan siinä jonkin verran, on minulla jo vuoden tai parikin vanhoja hevosia, joilla ei ole yhtäkään jälkeläistä. Siihen joukkoon kuuluu myös aivan liian monta hevosta, joille en ole edes suunnitellut minkäänlaisia kuvioita varsojen varalla - ne vain seisoskelevat tallissa kisanneina ja tekstillisinä, valmiina paketteina.

Suurin osa näistä on pitkäsukuisia ja ne omaavat varsin yleisen suvun - on siis ymmärrettävää, etten ole teettänyt sellaisesta tammasta jälkeläistä, jonka vaikkapa sisaruksia on Cillalla ja Elenillä ja ties kellä tekemässä pari penskaa vuodessa, mutta osa niistä seisoskelevista hevosista on lyhytsukuisia, jopa jollain tavalla uniikkeja, mutta silti ne vain lahoavat aloillaan. Liian moni niistä on sellaisia, että minulla on joku niiden sukulainen kummittelemassa jo jonkun itselleni jääneen kasvatin suvussa, eikä periaatteisiini kuulu tehdä kasvatteja suoraan myyntiin. Jos en voisi pitää varsaa itselläni, se jää tekemättä ja näiden kohdalla on jäänyt.

Nyt mua on jostain syystä alkanut ahdistamaan, että mulla on näitä toistaiseksi täysin hyödyttömiä hevosia pyörimässä kasoittain nurkissa. Yhdestäkään en voi luopua tunnesiteiden ja panostuksen takia, ja lisäksi en oikein haluaisikaan. Mitä siitä nyt tulisi, jos yhtäkkiä heittäisin vaikka viisi pidempisukuista cobia pois tallistani, vain siksi, etten tarvitse niitä nyt. Enkä ehkä edes ensi vuonna. Omien linjojeni kasvatus on ollut huomattavasti hitaampaa kuin kuvittelin laiskuuteni takia, mutta etenen linja kerrallaan hitaasti, mutta varmasti. Pidempisukuiset cobini tulevat siis käyttöön ehkä vasta joskus vuonna 2012…. Kaikenlisäksi pitkäsukuiset cobit ovat sisäsiittoisuudestaan huolimatta kuoleva luonnonvara. En näe tarvetta haalia itselleni nyt viittämiljoonaa toisilleen sukua olevaa vanhan linjan cobia, mutta yhdestäkään tämän hetkisestä en aio luopua kokonaan, koska eihän sitä tiedä, milloin porukka lopettaa ja omille cobeille tuleekin oikeasti tärkeää tekemistä linjojen elossapysymisen kannalta.

Olen ajatellut hevosteni vuokraamista (ts. täydellistä käyttöön antamista..) muille, kisakäyttöön tai vaikka ratsastuskoululle, pidättäen tietenkin jalostusoikeuden. Ei se nyt voi haitata, että tuntihevonen onkin oikeasti hienon luokan kilpa- ja jalostushevonen, ei vuokraajan tarvitse kisatuloksia sivuille merkitä, jos ei halua. Kuulostaa alkuun hyvältä, mutta tahtooko joku kaistapäisiä hevosiani? Eikö hevosten vuokraaminen ole muutenkin aika lame nykyisessä virtuaalimaailmassa, kun uuden ja paremman hevosen voi tuosta vaan keksiä. Lisäksi miksi kukaan tahtoisi ratsastuskoululle tai yhtään minnekään hienosukuista hevosta, jos sillä ei saa tehdä penskoja? Esimerkiksi mountainponista voisin antaa astutusoikeuden vaikka yhteen ratsuponi- tms varsaan, mutta en oikein tiedä. Tahtoisin vaikuttaa siihen liikaa itse. Ja tässä tulee tietenkin ongelmaksi oriit. Vaikka se virtuaalimaailmassa olisikin mahdollista, niin meikäläinen ei anna 150-senttistä coboria yhtään kellekään opetushevoseksi tunneille. Ruunaus ei tule kyseeseen, menee huijauksen puolelle, että joku hevonen ruunataan ja sitten tulevaisuudessa keksin sille kymmenen pakastetta.

Oriit voisi sitten antaa kisakäyttöön jonnekin. Harmi vaan, että suurimalla osalla olen jo kilpaillut noin miljardi sijoitusta, eli ei niitä oikein kilpailuttaakaan enää tarvitse. Niitä voisi kierrättää näyttelyissä, mutta kuka haluaa hienon hevosen vain käyttääkseen sitä näyttelyissä ja ehkä jopa kantakirjassa ilman lupaa jalostukseen? Kuka tahtoo viedä ventovierasta hevosta laatiksiin, kun sitä ei tarvitse edes itse kisata ja tekstitkin on kirjoitettu meikäläisen puolesta kymmeneen päiväkirjamerkintään asti?

Vuokraaminen/lainaaminen/liisaaminen whateva ei siis tunnu kovin houkuttelevalta vaihtoehdolta, ihan vain siksi, etteivät hevoseni ole sillä saralla kovin mediaseksikkäitä. Myynti ei todellakaan passaa, ellei puhuta jostain kymmenestä prosentista ja jalostusoikeuden pidätyksestä. Vaihtoehdoksi jäisi welshpiireissä jo aika perinteiseksi muodostunut hevosten lomailemaan vienti ulkomaille, ja onhan mullakin pari vanhaa ponia ja hevosta mukamas Englannissa viettämässä eläkepäiviä, kun en ole niitä raaskinut tappaa, mutta tahtoisin nuo seisovat hevoset ”oikeasti” jonnekin pois, pois omista jaloistani, enkä vain koomaavien hevosten listaan jonnekin toiselle sivulle. Toki se saisi hevoslistauksestakin vähän tiiviimmän näköisen ja sitä olisi meikäläisen mukavampi selata astutuksia sun muita miettien, mutta olisi mukava nähdä hevoset jossain oikeassa käytössä, vaikka maailman turhimmassa duunissa virtuaalisena vammaisratsuna, vaan se ei taida onnistua.
Yhyy, mikä dilemma.

26.11.2010 - pari ärsyttävää asiaa virtuaalimaailmassa tällä hetkellä
Tämä ei oikeastaan liity Paraatiponeihin eikä virtuaaliwelsheihin juuri lainkaan, mutta päiväkirjahan on tunnetusti olemassa ajatusten kokoamista ja raivon kanavoimista varten, joten toimikoot nyt omana raivopäänurkkauksenani hetken aikaa. Syyt tähän kirjoitukseen ovat parin päivän takainen topikki ht.netissä, jonne itsekin kirjoitin jonkinlaisen listan, sekä liika vapaa-aika. Kokeilkaa olla kaksi viikkoa sairaana, syödä tomaatteja ja juoda kaljaa - siinä rumbassa murtuu vahvempikin.

Aloitetaan järjestyksessä ja siteeraan topikkiin omaperäisellä .-nimimerkillä kirjoittanutta henkilöä:
”Lähettäjä: .
Päivämäärä: 20.11.10 14:33:49

NJ:n kalenterin päivitystahti. 13 jonossa ja 5 päivää päivittämättä?! Ihan sama miten kiireinen irl-elämä, ÄRSYTTÄÄ SILTI”

Niinpä muuten todella ärsyttää! Kalenteria ei tunnu kukaan päivittävän koskaan - muistan selvästi, kun uusia kutsuja lisättiin joka tai joka toinen päivä, nyt päivitystahti on ollut jo jonkin aikaa kerran reilussa viikossa, ja silloinkin vain muutaman kutsun verran! Tämä aiheuttaa tietenkin ei vain tylsistyneelle allekirjoittaneelle hampaidenkiristelyä, vaan myös sumean osallistujaryntäyksen niihin harvoihin kisoihin - ei ole toivoakaan päästä kilpailuttamaan coboria nuoren varsan kuvilla, kun welsheille ei muutenkaan ole näyttelyitä ja nyt kaikilla on kova tunku päästä niihin nuori varsa -luokkiin, joihin otetaan kaikkia rotuja falabellasta orlovinravuriin. Totta kai ymmärrän NJ:n pitäjän mahdolliset kiireet, mutta luulisi kalenterin päivityksen olevan helposti delegoitavissa vaikkapa väliaikaisesti jollekin muulle. JA RAIVOSTUTTAA SE SILTI.

NJ:n tapaus on toivottavasti kuitenkin vain väliaikainen juttu, mutta seuraava on vaivannut virtuaalimaailmaa jo iät ja ajat - JEESUSTELIJAT. Siis ne maailman rasittavimmat tyypit, jotka ovat aina puolueettomia, aina pitämässä ”pienten, heikkojen ja sorrettujen” puolta, niin hippejä, vihreitä, ydinvoimanvastustajia, neuvonantajia ja Jumalan oikeita käsiä. Raivomittari alkaa näyttää hälyttäviä lukemia ja höyry nousee todellakin korvista, kun näkee jonkun itsejeesuksen kirjoittelemassa foorumille tyyliin: ”En ymmärrä, mitä vikaa on muka virtuaalisissa ex-ravureissa. Ne ovat virtuaalihevosia siinä missä muutkin, ja niillä on aivan samanlaiset tunteet ja tarpeet kuin ratsastuskoulun russponilla! Kaikki, jotka sanovat minulle vastaan edes jotain viisasta, ovat umpimielisiä, ahdaskatseisia ja elävät yhdessä pimeässä putkessa!”
Ja kuka on muka koskaan väittänyt, että virtuaalisissa ex-ravureissa on jotain VIKAA? Ne ovat vain yksinkertaisesti HYÖDYTTÖMIÄ esimerkiksi tavoitteellisen jalostustoiminnan kannalta, ja sillä on paljon vankempi jalansijassa virtuaalimaailmassa kuin jollain puskaratsuilla. Valitettava fakta, jota yksikään jeesustelija ei voi ruunatalleineen, aloittelijan opastuskeskuksineen ja koulua vääntävine lämppäreineen kumota. Ai niin, kukaan jeesustelija ei ole koskaan saanut aikaiseksi mitään muuta kuin ruikutusta foorumilla.

Kolmosraivonpurkaus koskee muka omaperäisiä ja ihkuja hyperindividualisteja, joiden on pakko koettaa ja oikein vääntämällä vääntää itsestään ja tekemisistään niin muka poikkeavia ja erikoisia niin, että allekirjoittaneen sappi kiehuu jo ennen heidän tekeleittensä valmistumista. On totta, että oikeasti omaperäiset, hauskat ja jopa toteutuskelpoiset tai ihan vain ajatusleikkitasolla olevat uudet ideat otetaan hyvin vastaan ja meikäläinenkin tykkää niitä lueskella ja tutkia. Vaaleanpunaisia ja vihreitä, lentotaidolla varustettuja shetlanninponeja kasvattava talli nosti jokin aika sitten melkoisen kohun, ja sitä oli hauska seurata. On kuitenkin selvää, että se oli vain provosointitarkoitus. Mainio sellainen. Olisin vain vaihtanut ihailevan banderollini haulikkoon, jos olisin nähnyt tyypiltä yhdenkin kasvattimyyntitopikin, jossa hän yksin itkee sitä, etteivät hevoset mene kaupaksi.

Se erottaakin oikeasti jutustaan tykkäävän ihmisen, joka ei pelkää muiden tuomitsevia mielipiteitä ja huomiota jollain muka siistillä tempauksella hakevan ruikuttajan. Keksitään mahdollisimman harvinaista ja outoa rotua topikkikaupalla, mietitään nimeä ja yömyöhään väännetään idioottimaisia tekstejä urpoilla vitseillä, tyyliin ”Olet juuri saapunut maailman mainioimpaan (.. köh köh, astuit juuri myyränkuoppaan ja kaaduit, jalkasi ja nenäsi murtuivat) talliin, jossa asuu ihania ja valloittavia pieniä karvakorvia (joista yksi juuri juoksi päältäsi HAHAHHAHAHA).” No, yleensä noissa teksteissä viljellään enemmän niin typeriä ja muka sarkastisia ilmauksia, etten edes itse keksi mitään niin typerää. Yli menevät kovalla voimalla ne tallit, joissa kävijä ja tallin puitteet hevosineen haukutaan tallin omistajan toimesta teksteissä, mutta silti hän unohtaa mainita olevansa itse iso idiootti ja suuren luokan sulatejuusto - näin yhden muka hauskan ja erilaisen ääripään esimerkkinä kertoakseni.

Lisä-ärsytystä aiheuttaa myös se, että nyt kun nykyään ht.netin foorumilla pyörii todella paljon nimimerkittömiä ihmisiä, ei osa siltikään osaa suhtautua heihin mitenkään neutraalisti. Totta kai, jos joku virtuaaliegoaan kasvattava 12-vuotias trolli tulee ilkeästi topikkiisi ja sanoo talliasi tyhmäksi vailla perusteita, se ei ole hauskaa, mutta asian voi vain kylmäpäisesti ignoorata eikä aloittaa heti mielettömät sfäärit saavaa kolmatta maailmansotaa. Tuollaisia juttuja laukovat muutenkin vain täydet idiootit, joten itse ei tarvitsisi heittäytyä vähintään samanlaiseksi ja alkaa meuhkata - tämä tosin ei ole käynyt kenenkään meuhkaajan mielessä toistaiseksi. Kakkosärsytys nimimerkittömiin ihmisiin liittyen on se, että vaikka nimimerkitön kirjoittaisikin jotain oikeasti fiksua tai ainakin hyvin ja huolella perusteltua, voidaan hänen sisällöllisesti mainiokin viestinsä leimata trollailuksi vain sen takia, että hänen nimimerkkinsä on viiva tai piste. Siis mitä PELLEILYÄ?! Jos joku heittää jotain viisasta, on silkkaa typeryyttä alkaa itkeä siitä, ettei kirjoittajalla ole nimimerkkiä? Minäkin alan morkata kaikkia muita kuin D-kirjaimella alkavan nimimerkin omaavia peeloiksi ja kaikki heidän sanomisensa ovat automaattisesti roskaa.

Ja vaikka itse tässä nyt raivoankin, yksi oikeasti rasittavimpia juttuja virtuaalimaailmassa on VASTAANVÄITTÄJÄT ja alituisesti PÄTEVÄT ihmiset varsinkin silloin, kun puhutaan asioista mielipidetasolla eikä edes yritetä muodostaa jotain totisten tosien faktaopusta! Jos joku sanoo, ettei pidä suomenhevosista, niin miksi siitä pitää nostaa sitten niin helvatan kova melu, että oma lempirotu on suomalainen ja suomenhevoset on kyllä niin monipuolisia ja kauniita ja kivoja ja viisaita ja blablah ties mitä! Se, että jollain ei ole sama lempiväri kuin jollain muulla, ei ole mielestäni mikään syy aloittaa minkään valtakunnan riehumista asian tiimoilta, edes päiväkodissa eivät kakarat kinastele toistensa lempiväreistä, mutta ht.netissä kyllä heti flipataan, jos joku sanoo, ettei tykkää puskatalleista. Mielipiteet jotain ihan yleisiä asioita kohtaan otetaan niin vakavasti itseensä ja henkilökohtaisina loukkauksina, että vähintäänkin pitäisi hommata oma asianajaja hoitelemaan lempiponia rumaksi sanonut vastuuseen teoistaan ja vankilaan.

Lopetetaan tietty legendaariseen - sivujen katoaminen! Jokaisen kasvattajan pahin painajainen ja punainen vaate, joka saa varmasti kirjoittamaan katoamaan päässeen ponin nimen tappolistaan ja harkitsemaan murhaajan palkkaamista. Onkohan oikeasti mitään rasittavampaa, että ponille rakennetaan vuodeksi sivut jonnekin koti.terrieriin, siirretään sitten vuodeksi domainille ja lopulta poistetaan. Ihan kuin tällaisista hevosista jäisi jokin jälki jonnekin!? Siinä sitten metsästät tuntikausia jotain yhtä puuttuvaa hevosta, jota ei löydy mistään, ja ainoa olemassa oleva linkki siihen elukkaan liittyen on toimimaton VRL:n profiilisivu! VOI JEESUS!! Ymmärrän, että se on oikeasti rasittavaa vääntää vapisevin käsin jotain muistosivuja freewebsiin, jos on oikeasti todella tympääntynyt virtuaalimaailmaan ja -hevosiin. Totta kai, eikä ketään voi sellaiseen pakottaa. Ärsyttääpä vain. Jumalattomasti. Aina. FFFUUU!

Holtiton avautuminen loppuu tähän. Rattoisaa joulunodotusta itse kullekin!

03.11.2010 - turhauttaa ja tylsistyttää
Tuskin kukaan ulkopuolinen on tätä huomannut, mutta Paraatiponit on elänyt jo hyvän aikaa hiljaisemmalla, tai paremminkin kuvattuna kuolleemmalla meiningillä. Muutama viikko takaperin silloinen tietokoneeni lakosi näppärästi käsiini ja kadotin kaikki virtuaalihevosiin liittyvät tiedostot, mm. paljon farmeilta ja muilta saatuja kuvia. Uuden ja toimivan koneen myötä innostus ei ole kuitenkaan palannut, vaikkeivät kadonneet tiedostot juuri mieltäni paina - nojoo, okei, miltei laatisvalmiilta hevosilta, jotka suunnittelin vieväni jo jopa seuraavaan VWY:n laatuarvosteluun, katosi myös useita kymmeniä ja satoja sijoituksia, joista suurin osa oli tietenkin welshpiirien underground-kisoista, joita ei tuosta vaan Googlella löydä. Totta kai se saa padan jumiin, että pitää kilpailla mielettömästi uudestaan samoilla vanhoilla kaakeilla, mutta en ole sitä tietenkään vielä aloittanut. Ei kiinnosta.

Eikä huvitakaan, mutta taidan olla ainoa welshpiireissä ja muutenkin melkoista vähemmistöä sanoessani, että kilpaileminen on yliarvostettua ja aivan turhaa. Ja jos vain voisin, pisteyttäisin laatuarvosteluissakin hevosia joko pienemmillä sijoitusmäärillä tai statistiikoilla, pelkillä starteilla, eikä vain sijoituksilla TAI MITEN VAIN, kunhan täydet tai edes hyvät kisapisteet saadakseen ei tarvitsisi osallistua puolen vuoden ajan typeriin arvontakisoihin, jotka saavat aivot lahoamaan. Useammilla päiväkirjamerkinnöillä (Nykyisin kymmenestä saa viisi pistettä, eli 25 kisapisteeseen päästäisiin 50 merkinnällä.. Joka on kyllä todella paljon) tai muulla ylimääräisellä ekstralla voitaisiin ehkä korvata osa kilpailupisteistä, mutta millä ja miten se olisi toimivinta?! Olen miettinyt tätä vaikka kuinka kauan, ja kaiken sen ajan mulla on ollut tapana kilpailla vain welsheillä vain niiden laatispisteiden takia, mutta jos vain voisin, jättäisin senkin tekemättä, kuten olen jättänyt muiden rotujen kanssa.

Kilpailut eivät ole ainoa turhautumisen aihe, myös tekstit aiheuttavat suurta päänvaivaa tyypilliseen tapaansa. Ei kiinnosta yhtään rustata aina vain samanlaisia ja samanlaisia tekstejä, luonnekuvauksia ja ties mitä yhä uudelleen ja uudelleen mielikuvitushevosille. Tekisi mieli korvata luonnekuvaukset napakoilla infopaketeilla tai ranskalaisin viivoin tehdyin listoin ja jättää persoonan ja arkitilanteiden tapahtumien ja tottumusten tarkentaminen sitten sinne päiväkirjaan, mutta siitäkään tuskin laatuarvostelusta kiitosta ropisisi - ja kyllä, olen aivan riippuvainen siitä laatiksesta, vaikka se hankaloittaa elämääni suunnattomasti. En halua edes tietää, kuinka moni pitäisi sellaisia listoja persoonattomina ja tylsinä, vaikka niihin olisi huomattavasti helpompi keksiä erilaisia luonteenpiirteitä, kuin kirjoittaa Raamattua aina uudelleen ja uudelleen.

Lisäksi mulla on mennyt kokonaan mehut tämän minun ponikatraani kanssa. Kilpailut ja tekstit saattavat minut vielä ennenaikaiseen hautaan, jos koetan toteuttaa ne maksimipisteiden vaatimalla tavalla jokaisen miljardin ponini kanssa ja viedä ne laatuarvosteluun. Jos yhtään tekee mieli uutta welshponia, voi selata ponilistaa ja tarjota kotia omistuksessani oleville omille kasvateilleni. En tiedä, raaskinko luopua yhdestäkään, mutta ihmeessä jos jollakulla on pienintäkään kiinnostusta, niin myymistä ja hevoskannan rajoitusta sillä tavoin voisin ajatella. En mä myytäväksi henno ketään erikseen merkitä, mutta jos jotakuta kiinnostaa, niin miksei - saa myös kysellä, millaisia yhdistelmiä mä olen mistäkin sektiosta tulevaisuuden varalle suunnitellut.

Tuntuu, että olen asettanut itselleni tavoitteet ja paineet liian korkealle, eikä oma juttu kiinnosta ainakaan tällä hetkellä yhtään. Kun sitten koetan hakea freesimpää fiilistä viime aikoina varsin kuolleena maanneen welshfoorumin ulkopuolelta, ovat ihmisten ideat typeriä, vielä tylsempiä kuin omani ja kulutettuja. Virtuaalimaailmassa ei yksinkertaisesti tapahdu mitään minua sen kummemmin kiinnostavaa, ja jos tapahtuukin, jätetään kilpailut/tapahtumat/projektit kesken, ei arvota tuloksia tai anneta leireillä palautetta osallistujien kirjoittamista tarinoista huolimatta, ja se vastaperustettu mukava tallikin kohtaa loppunsa kahden kuukauden sisällä.

Paraatiponien hiljaiselo jatkuu varmasti vielä jonkin aikaa. Toivottavasti kohta taas nappaa ja saan jouluvarsat työn alle..

10.10.2010 - holtiton avautuminen luonnekuvausten kirjoittamisen sietämättömästä rasittavuudesta
Allekirjoittanut on painiskellut jo pitkään tämän aiheen kanssa - luonnekuvausten kirjoittaminen ei yksinkertaisesti kiinnosta, sillä se on aivan jumalattoman hankalaa! Teksti ei vain ota kunnolla syntyäkseen ja kirjoittelut rajoittuvat vain näihin tallikirjamerkintöihin ja jo muilta osin laatisvalmiiden elukoiden päiväkirjoihin. Jossain vaiheessa tulen olemaan laatisheppojen kanssa pulassa, kun huomaan, että niiltä puuttuvat sekä päiväkirjat että luonnekuvaukset.

Enkä varmastikaan ole ainoa, joka kärsii luonteista puhuttaessa ainaisesta ideakadosta - tallissa on reilusti yli sata hevosta, eli ideavarastot alkavat olla viimeistä myöten tyhjillään. Mistä ihmeestä sitä pitäisi keksiä noille poneille uusia luonteenpiirteitä, kun en kuitenkaan tahdo niistä tyhmiä tai sietämättömiä?! Olen sortunut noin miljoonasti siihen, että miellyttävän ulkonäön omaavat ponit ovat aina meikäläisen unelmaponeja, supernöyriä megaratsuja ja kauniit ponit ovat lähes poikkeuksetta myös kilttejä, hieman tammamaisia, mutta hyviä ratsuja, kun taas söpöt ponit ovat lapsirakkaita ja sitten ne ”rumat” ovat jästipäitä, kiukkuisia ja huonoja selästä käsin. Tahtoisin tästä tavasta eroon, mutta miten? :(

Lisäksi en nykyään osaa edes kirjoittaa itseäni miellyttävällä tavalla. Tahtoisin ponieni luonnekuvausten olevan ytimekkäitä paketteja, muutaman kappaleen tietoiskuja, joiden kirjoittamiseen menee alle kymmenen minuuttia, mutta mitä vielä, pituus venyy yleensä ainakin yhteen a4:seen, aika yli 20 minuuttiin ja kerronnasta muuttuu päiväkirjatyylimäistä - ja oikeastaan pidän siitä kirjoitustyylistä, mutta sitä ei voi tiivistää niin tehokkaasti. Ehkä mä vielä jonain päivänä opin kirjoittamaan napakampaa tekstiä ilman tarinoita Pollen nuoruusvuosista ja ensimmäisistä kisoista. Harmi vaan, että vieläkin salaa tykkään siitä tavasta, lyhyet luonnekuvaukset eivät tunnu omilta ja niitä ei ole edes itse kiva lukea. AARGH.

Koska en voi nykyään laittaa hevosteni sivuille luonnekuvauksiksi mitään muita kun muutamia lauseita tai kaunokirjallisuuden helmiä (..?!), jotka vaativat juuri sen tietyn inspiraation ja kirjoittamismoodin syntyäkseen, toivon melko usein voivani jättää luonteet kokonaan kirjoittamatta. Mutta ei sekään tietenkään onnistu, sivut näyttävät sitten vain silmiini keskeneräisiltä, rumilta ja pisteitä laatiksesta heruu pyöreä nolla. Snif..!

Vaikeampaa hommasta tekee vielä se, että niitä luonteettomia hevosia on tosiaan jo melkoinen vuori - sitä sumaa kun lähtee purkamaan, saa heittää hyvästit laatisheppojen päiväkirjamerkinnöille hyväksi aikaa. Eipä tässä mitään kiirettä tietenkään ole kenenkään saralta mihinkään suuntaan, eikä joka laatikseen tarvitse tuoda kymmentä ponia, mutta saamattomuuden tunne on yksi inhottavimpia, mitä tämän harrastuksen kanssa voi kokea. Vaikka kuinka koettaa ottaa rauhassa ja asettaa sen virtuaalihevosen kirjallisen taideteoksen laatustandardeja alemmas, päätyy silti loppujen lopuksi hohtonsa toteutusvaiheessa menettäneeseen tulokseen. Pään sisälläni kun voisin koota vaikka kirjan virtuaalikaakkieni luonteista, mutta oikeasti yksikään hevosten sivuille oikeasti copypasteema luonne ei ansaitsisi paikkaa siitä niteestä.

Opittavaa, mietiskeltävää ja kehiteltävää riittää ainakin minun systeemissäni ja tavassani kirjoittaa erityisesti niitä kirottuja luonnekuvauksia. Jospa joskus vielä onnistuisin ja osuisin siihen napakymppiin? Virtuaalinen nirvana ja luonnekuvausorgasmi silmissäni kiiluen päätän jatkaa lusmuiluani kirjoittamisen suhteen.
Nimimerkillä Kunnianhimoinen laiskamato.

29.09.2010 - Menestystä VWY:n laatuarvostelusta
VWY:n laatuarvostelun uusimpaan tilaisuuteen lähti Paraatiponeista alkuperäisen neljän ponin kokoonpanon sijasta kokonaiset seitsemän ponia ja kaakit vetivätkin melkoiseksi paraatiksi tunnettuun tapaansa - eikä yhtäkään pettymystä tällä kertaa! ;)

Mukana olleet kaksi evm-sukuista matamiani pokkasivat kumpainenkin kolmospalkinnon - no, olisihan kakkonen kummallekin ollut vielä kivempi, mutta mitäpä noille suvuttomille nyt voi olettaa, kun en ole jaksanut edes rakennekuvia niille etsiä. Kunhan niillä on joku palkinto, jotta niiden jälkeläiset voivat puolestaan saada lisäpisteitä suvusta - enpä mä niitä muissa aikeissa varmaan olisikaan laatikseen kiikuttanut.. Salaisesti harmittelen sitä, että pitkäaikainen silmäterätammani Bonnie sai huonommat pisteet kuin Sara, josta en pidä läheskään yhtä paljoa, mutta piste-ero johtuu kuvista ja ymmärtäähän sen. Mutta silti Bonnie olisi ansainnut enemmän.. :D

Koko loppukööri ansaitsi sitten kakkoset, ja näistä yksi oli silmäterämountaintammani Fean ensimmäinen tammajälkeläinen Try Or Die. Ei yhtään huonommin tuolta typeräkäytöksiseltä, mutta kieltämättä kauniilta ponilta, mutta eniten minua ilahduttaa, millainen lisä tämä on Fean jälkeläisten meriittiluetteloon - tamman neljästä jälkeläisestä nyt kolme on palkittu, kaksi muotovalion tittelillä ja nyt Try VWY:n laatispalkinnolla. Kunhan sen jälkeläiset kisaavat vielä jonkin verran ja Florrie tai Caer Llion viedään laatuarvosteluihin saamaan vähintään se kakkospalkinto (helppo nakki!) voin anoa Fealle jo AB-jalostusarvonimeä! Myös tuolle palkitsemattomalle, toistaiseksi vieläkin Gwen Poniesissa homehtuvalle jälkeläiselle voisi keksiä jotain käyttöä, vaikka sitä kilpailemista.

Laatis sujui myös varsin hyvin toisenkin kasvattini kohdalla - jo ongelmatapaukseksi muodostunut Terrwyn toi kakkosen kotiin tehden emänsä Daisyn hyvin ylpeäksi itsestään. Siltäkään ei puutu kuin enää toinen kakkosella palkittu kakara Terrwynin lisäksi, niin se voi saada jalostusarvonimen meriittiluetteloonsa.
Toinen ilmoittamani herrasmiescob Morgannwg esiintyi myös edukseen ja toi odotetusti sen kakkospalkinnon mukanaan. Tuollaisena jo laatuarvostelunkin kolunneena konkarina voisin vihdoin ja viimein keksiä ja laittaa täytäntöön sen varalle tekemiäni astutussuunnitelmia, ehkäpä joku jopa voisi olla kiinnostunut ostamaan sellaisen isän palkinnon takia, jos nyt aivan kaupallisiksi heittäydytään. ;)

Kaksi viimeistä palkittua ovat uhkeat leidit Llewelydd ja Ionawr. Leidi sai kakkospalkinnon champion-varsan -tittelinsä seuraksi ja olen tähän enemmän kuin tyytyväinen - nyt jos tamman ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa penska Panther kunnostautuisi uuden rakennekuvansa ansiosta näyttelyissä, voisin ehkä ilmoittaa sen mukaan jo seuraavaan laatuarvosteluun, tai viimeistään sitä seuraavaan, kun se on saanut itselleen näyttelyarvonimen ja kumpikin sen vanhemmista on jo VWY-palkittu. Itse asiassa Cillan omistuksessa oleva Pantherin kakara Klasu oli jo tässä viimeisimmässä tilaisuudessa mukana ja pokkasi todella hyvät pisteet puolelleen, mutta jos nyt Cilla jostain ihmeellisestä syystä tahtoisi käyttää oriaan vielä uudelleen laatiksessa, se voisi saada lisäpisteitä palkitusta isästään… Öö.

Sokeriksi pohjalle jätin tietenkin jo edellä mainitsemani Ionawrin, joka jäi vain puolen pisteen päähän ykköspalkinnosta ja oli sen ansiosta koko tilaisuuden paras poni! Puoli pistettä.. Luulin, että pisteen päähän jääneet Fea ja Cimwch Yr Afon liippasivat läheltä, mutta olipa tuonkin tamman nyt pakko pistää paremmaksi! :D Enpä muuten ymmärrä, miksei poniparalla ole vielä yhtäkään jälkeläistä, vaikka viimeistään nyt tuli todistetuksi, että se on varmasti kelpo humma - sen sukukin on hyvin hieno, joskin tunnettu. Heti kun jaksan paneutua taas cobien ja C-ponien maailmaan, voisin keksiä sille hienon esikoisen. Sitä odotellessa. ;)

14.09.2010 - Mitä kuuluu, uudenvuoden lupaukset?
Alun perin suunnittelin tarkastelevani uudenvuoden lupausteni toteutumista jo joskus puolessa välissä vuotta, mutta nyt taidetaankin olla jo loppusuoralla?! On siis korkea aika katsoa, mitä kaikkea tyhmää sitä tulikaan luvattua ja miltä asiat siltä kantilta oikein näyttävät.

Lupasin panostaa linjojen eteenpäinvientiin päätehtävänäni, ja totta pirulainen, olen onnistunut siinä paljon paremmin, kuin edes osasin olettaa. Vaikka itse asiassa muutin kokonaan systeemiäni ja tapaani suunnitella ja toteuttaa uusia varsoja ja yhdistelmiä viime hetkellä, on kasvatteja syntynyt roppakaupalla ja hevosille tullut parhaimmillaan jälkeläisiä yli kolmessa polvessa tässä vuoden aikana. Ihan vain tätä todistellakseni ja itseäni olalle taputtaen päivitin myös vuoden 2010 kasvattilistan, vaikkakaan kaikki linkit eivät välttämättä toimi. (Esimerkiksi Caiuksella (<3<3) ei ole sivuja, koska sille on vaikea keksiä arvolleen sopivia kuvia! :/)

Nojoo, seuraavan kohdalla olen joko epäonnistunut tai onnistunut, riippuu vähän - lupasin siis rajoittaa hevoskannan älytöntä käsiin räjähtämistä ja pitää populan koon suurin piirtein samana. Ja pyh, jo kasvattilistaa vilkaisemalla on selvää, ettei tämä ole missään tapauksessa voinut toteutua ja muistaakseni jossain vaiheessa taisin antaa itselleni ihan luvankin luistaa tästä lupauksesta.
Toisaalta, olen nyt alkanut kiinnittää siihen enemmän huomiota, ja olen rajoittanut huomattavasti muilta ostamieni welshien määrää, enkä ole ostanut koko kesänä yhdenkään muun rodun edustajaa. Alkuun tästä oli vaikea pitää kiinni, mutta nykyään on helpompi pitää päänsä herkullisimminkin myytävän edessä - kompromissina voisi sanoa, että tämä lupaus ei ole toteutunut täysin, mutta parempaa päin mennään.

Enteilemäni suurremontti tuli ja meni suhteellisen kivuttomasti, siihen ei ole mitään lisättävää tai kommentoitavaa. Sitä vastoin kilpailusysteemiäni en ole fiksannut yhtään, yhtä sekalaisesti nuo hevoset vieläkin starttaavat.. Onneksi nykyään kilpailen lähinnä vain omissa kisoissani, joten siltä kannalta kontrolli on ehkä parempi.

Tavoitteeni kierrättää mahdollisimman monta ponia VWY:n laatuarvostelussa on tuottanut tuloksia, olen tuonut tämän vuoden puolella jokaiseen järjestettyyn tilaisuuteen maksimimäärän poneja. Hevosia on palkittu myös näyttelyiden saralla, joskaan en ole koskaan ollut kovin hyvä noiden rakennekuvien kanssa - en yksinkertaisesti pysty joustamaan siitä, miltä jokin hevonen näyttää vaikkapa värinsä ja yleisilmeensä vuoksi. Jos heikkorakenteisella on juuri täydellinen väritys ja olemus, en yksinkertaisesti kykene vaihtamaan sille enää parempirakenteisesta hevosesta kuvia!
Myös muutama kasvatti on päässyt menestymään kunnolla, näistä esimerkkeinä vaikka Rheibes Defod (Champion, om. Rops), Tuatha De Dawn (Champion, om. Vipeltäjä), Caer Llion Dawn (VIR MVA Ch, om. Elen) Florrie (VIR MVA Ch, om. Daivive), sekä omassa omistuksessani oleva Paganaidd (VIR MVA Ch) ja Dryllrhiain (VWY-3). Nousevia tähtiä ovat mm. Rhonwen Dawn (useita irtoja, om. Huttis), Melangell Dawn (useita irtoja, om. Ellen M.) Penfelyn (2 x irto), Farr Icaros (sertejä varsaluokista) ja mieletön Jameela Vendetta (2 x irto). Lista tulee tietenkin tulevaisuudessa jatkumaan, kunhan saan mm. omia poneja kärrättyä VWY:n laatiksiin. ;)

Viimeisenä lupauksena lupasin aloittaa täysillä B-poniproggiksen kanssa, joka on kyllä nyt lykkääntynyt vähän myöhemmäksi hevosten kisaamisen ja sen sellaisen takia. Nyt olen kuitenkin tämän jutun parissa valmiimmalla ja laajenevalla jalostusmateriaalilla sekä entistä suuremmalla innolla! Kyllä tämäkin tästä vielä rullaamaan lähtee!

13.09.2010 - Tulosseurantaa
Ainiin, viimeisimmästä VWY:n laatuarvostelusta saatiin tulokset. Meiltä mukana oli wanharouva Fea, greenwichiläinen Aderyn sekä kultatammani Daisyn esikoinen, ihana voikko tamma Rulla. Fea ja Aderyn saivat odotetut kakkoset ja varsinkin ensimmäisen arvonimilistaan myös tilaisuuden parhaan ponin maininta ei ole lainkaan hassumpi lisä. Rulla taas joutui tyytymään ja sai ensimmäisenä hevosena ikinä vain kolmospalkinnon - totta puhuen olen varsin pettynyt sen tulokseen, sillä olin laskenut aika paljolti sen varaan, että se saa kakkosen ja pääsisin anomaan Daisylle pian jalostusarvonimeä, mutta eipä se tietenkään nyt yllä haluamalleni palkinnolle kolmospalkitun jälkeläisen kanssa - eli joudun venailemaan Terrwynin ja jonkun tulevaisuuden varsan laatiksiin asti. Kaikista eniten tuossa Rullan kolmosessa kaivelee se, että ilmeisesti Photobucket ei ollut toiminut arvostelun aikana, joten tamma arvosteltiin kuvattomana hevosena ja sai näin ollen nolla pistettä rakenteesta. JA JUURI NE PARI PISTETTÄ, JOTKA SE OLISI VOINUT SAADA NIILLÄ TARHAKUVILLAAN ESIMERKIKSI PÄÄSTÄ JA YLEISILMEESTÄ, puuttuvat siltä kakkospalkinnosta. Kyllä, olen katkera. En ole koskaan ennen pettynyt virtuaalihevoseeni tai sen saavutuksiin, koska olen aina pelannut niin tarkasti varman päälle. Mutta kuvien toimimattomuudelle ei nyt mitään voi.

Muutama päivä sitten julkaistiin myös uusin laatiskutsu, johon ilmoitin noita vähän vanhempia poneja - kaksi suvutonta, Swansea Tanin ja Bonesigin, sekä Fean esikoisen Try Or Dien ja D-ori Morgannwgin. Voisin ottaa prosessiksi heitellä nyt noita vähän vanhempia poneja pois alta, esimerkiksi seuraavaan laatikseen paiskaan enemmän kuin mieluummin vaikkapa Duldsamin ja kuoppaan sen sitten pois alta. Homehtukoot nyt vielä siihen asti tuolla päivittämättömän ja hämähäkinseitinpeittoisen hevoslistan jatkeena. Se taitaa muuten olla sitten ensimmäinen vainaja tässä tallissa!
Loppuun on pakko mainita hieman kevyemmissä tunnelmissa, että meikäläisen ponit ovat sijoittuneet ihan normaaleissa kilpailuissa nyt todella hyvin ja olen saanut roppakaupalla poneja kilpailueläkkeelle. Vielä kun saisi kaikille tekstit ja kokeiltua näyttelyitä, ja sitten jos laatiskutsujakin tulisi 50 vuodessa ja voisin aina heittää maksimimäärän poneja mukaan, niin saisin kaiken mallilleen ja hommat valmiiksi.

11.09.2010 - Part bredeistä B-sektion poneihin
Viime kirjoituksessa parjaamani WPB-ongelma on saatu ratkaistua ja sen avulla itse koko silloinen part bred -puuska pääsi vihdoin väliaikaiseen päätökseensä - ensi kerran kannan huolta sitten kunnolla niiden asioista vasta, kun nämä nyt tehtailemani yksilöt ovat saaneet edes hieman kisoja ja tuloksia alle, hienona esimerkkinä hyvin aloittaneesta uratykistä toimikoot vaikka Jameela Vendetta, joka on kerännyt jo kokonaiset kaksi irtoa!

Koska kiinnostuskiikarit eivät ole koskaan poissa muodista, päätin palata vielä kerran tuohon viimekertaiseen ongelmaani ja sen ratkaisun esittelyyn, johon olen enemmän kuin tyytyväinen. Ibiz-Rashidin ja Pussycatin kakaran väriksi valikoitui lopulta aina yhtä viehättävä voikko, ja tammavarsa nimettiin Britny Foxiksi, eli lyhyemmin vain Barbiksi - jos lempinimi ei ole tuon näköiselle ponille sopiva, niin ei sitten kellekään! ;) Barbin muassa ei vain saatu kuin aloitettua yksi uusi tammalinja part bredeille, vaan myös aivan uudenlainen nimiperhe linjan tunnukseksi. Jos Faster Pussycat ei ole hölmön niminen glam metal -bändi, on varmasti Britny Fox vielä vähän kliseisempi bändi! Mielestäni nämä eläinaiheiset kasaribändit toimivat kuitenkin paremmin kuin hyvin myös virtuaalihevosten vähän erilaisempana nimenä ja muodostavat tunnistettavan ketjun. Niinpä Barbin tammavarsa Anfarwol Chorwyntista nimettiinkin Tigertailziksi ja jatkoa seuraa heti kun palaan taas part bredien pariin!

Syksyn puuhastelut eivät kuitenkaan jää tähän, sillä keksin juuri siirtyä part bredien ihmeellisestä maailmasta viime aikoina entistä vähemmän esillä olleisiin B-poneihin - meikäläisellähän on tallissa tällä hetkellä varsin köykäinen populaatio, jota ajattelin ihan alkuun terästää muutamalla tuontiponilla ja kehittää niistä omaan tyyliini uudempaa omaa linjaani, vähän niin kuin olen esimerkiksi Aethelburnin kanssa saanut kivasti (<3) aikaan C-puolella. Koetan kuitenkin pitää itseni tällä kertaa enemmän aisoissa tässä proggiksessa, etten pala saman tien loppuun ja itse asiassa olenkin kehitellyt itselleni vasta kaksi suvutonta ponia, joista tosin diggailen todella paljon - herrasmies Epun sekä tämän ensimmäisen morsiamen Ballerinan. Tulossa on vielä ainakin pari tammaa ja ehkä toinen ori ja sitten ajattelin tehtailla ensimmäiset varsat, ja sotkea niitä jo ensimmäisessä ja toisessa polvessa tallissa jo oleviin, muita linjoja edustaviin poneihin.

Myös mountainponien pienimuotoista kannankohotusta olen pohtinut Eleniltä saamani Cedion Wynfor -oriin sekä muutaman toistaiseksi sivuttoman tuontitamman myötä. Mountit tulevat kuitenkin varmaan aina pysymään sinä vähemmistönä, mutta ehkä niitä voisi vaihteeksi vilkaista, kunhan saan nuo B-ponit rullaamaan.. Joulun alla voisi tehtailla sitten urakalla lisää C- ja D-varsoja, cobit ovat viime aikoina rajoittuneet vain yhden tamman jälkeläisiin.

12.08.10 - värivalitusta
Minkä pirun minä nyt valitsen Llaoise Ibiz-Rashidin ja Faster Pussycat!in tammajälkeläisen väriksi?! Vaihtoehtoja on neljä: A) ruunivoikonkimo B) ruunivoikko C) voikko D) ruunikko. Jokaisessa on puolensa, mutta en keksi, mikä olisi paras, kun millekään ei ole oikeastaan tarvetta. Ruunivoikko olisi viehättävä, mutta tein juuri Lucaksen ja tämän tyttären Cianan, jotka kumpikin ovat ruunivoikkoja - lisäksi minulla on samanvärinen wm-ori, B-tamma, ja kaksi ruunivoikonkimoa B-ponioria. Lisäksi minulla on tallissa aivan mielettömästi voikkoja tai voikkopohjaisia kimoja (yht. 12 kpl mm. Ibiz-Rashidi), joita voin risteytellä kyllä mielin määrin ruunikoiden ja mustien ponien kanssa saadakseni lisää ruunivoikkoja, ja varsinkin ruunikoita PB-poneja löytyy läjäpäin muilta talleilta. Ruunivoikolle eikä voikolle ole siis kummallekaan mitään erityistä tarvetta ja noille väreille on superhankala löytää sopivia kuvia.

Ruunikko taas on tylsä, supertylsä, mutta sille värille löytyisi paljon kuvia ja näin ollen hevosen ulkonäön valintaan tulisi paljon enemmän valinnanvaraa ja mahdollisuuksia - ja meikäläinen tykkää siitä, että hevoset näyttävät jotakuinkin siltä, miltä ne VOISIVAT oikeastikin näyttää. On itse asiassa melko ironista, että lempisuosikkini tällaisesta tapauksesta on Rashawn, jonka kohdalla olen tehnyt yhden harvoista poikkeuksistani värienperiytymisessä - se on voikonkimo, vaikka kumpikaan sen vanhemmista ei ole kimo. Olen perustellut tätä valintaa sillä, ettei sen isäkään voisi oikeasti olla voikko.. No okei, oikea syy on kuitenkin se, että Rashawnin kuvissa oleva poni on NIIN 72 prosenttisen, vähän arabityyppisen (tsiigatkaa isä Radomir, niin ymmärrätte) PB:n näköinen!

Lisäksi tallista löytyy jo melkoinen kasa ruunkoita - ja vastahan aloitin ruunikon emälinjan luomisen noiden Jameela-ponien kanssa.. Jäljelle jää ruunivoikonkimo (tai voikonkimo, en ole vielä aivan varma), jossa on myös omat hyvät puolensa - hevonen itse ei olisi ulospäin voikko, mutta se voisi kuitenkin periyttää voikkoa väritystään, eli halutessani saisin siitä voikkoja varsoja. Olen itse asiassa jo päättänyt, että kunhan saan tälle värin keksittyä ja sivut tehtyä, astutan sen ruunivoikonkimolla Anfarwol Chorwyntilla ja varsasta tulee myös ruunivoikonkimo.
Kimot hevoset, varsinkin arabityyppiset ja tässähän on melkoisesti arabia, ovat myös hyvin kauniita - mutta toistaiseksi en ole keksinyt yhtäkään kuvaa, jossa hevonen näyttäisi juuri siltä, miltä haluan ja piru vie melkein jokainen ”ooh tämä se on!” -reaktion aiheuttanut kuva onkin ollut ruunasta

Ja jos varsasta nyt tulee ruunikko tai kimo, niin silloin sen prkl pitää näyttää juuri oikeanlaiselta. Ruunivoikon tai voikon kohdalla olen valmis vähän nipistämään siitä, miltä hevonen näyttää - oivana esimerkkinä mainitsemani Lucas, joka yksinkertaisesti nyt ei voisi mitenkään näyttää noin ponimaiselta. Yli 160-senttisestä täysiverioriista ei yksinkertaisesti voi saada noin pullasorsamaista varsaa, mutta värin takia oli pakko tinkiä - kuvan hevonen sentään omaa jotenkin welshmäisen sivuprofiilin naamassaan, ja sen takia sen tyttären Cianan kuvaan olen tyytyväinen. Tamma näyttää aivan hirmuisesti emältään, mutta sen ponimaiselle päälle löytyy nyt selitys isänpuolelta.

Jos tämä WPB-proggis nyt jumittuu yhden hevosen väriin, olen hyvin pettynyt itseeni. :D

07.08.10
Tuossa muutama päivä takaperin koin kummallisen valaistuksen. Ymmärsin part bred -sukujen viehätyksen.
Ymmärsin myös, että oman tallini sukutarjonta part bredien kohdalla vastaa naurettavan liian vähän sitä, mitä haluan - mulla on paljon erilaisia yksilöitä, mutta jos yhtäkään niistä ei tee mieli risteyttää keskenään, ovat ne ihan turhia. Lyhytsukuisilla näpertely ei nyt maita, vaikka arabitammoista kehittämäni Hanifa Serana ja Jameela Nabila ovatkin suloisia - tahdon kehittää tätä juttua paljon nopeammin, saada saman tien sotkettua kasvattejani ja hevosiani vanhempilinjaisiin ja pitempisukuisiin hevosiin, mikä onnistuu parhaiten ottamalla Elenistä mallia ja tekemällä suoraan pitempiä sukuja: Jos Draig Monarchos ei ole makea, niin ei sitten mikään!

Ja mahdollisuuksia tehdä tällaisia pitempiä sukuja (tai ainakin uudempia linjauksia) on miljoonia muitakin - ajattelin ehkä risteyttää anglo-oriini Vanishing Emotionsin puoliarabialaisen Jameela Nabilani kanssa, ja risteyttää näiden tammavarsan vaikkapa jollain kaksipolvisella, superhienolla NWR-oriilla. Se ori on vielä auki (Vera Sioner?), mutta meikäläinen on valppaana talleja kiertelemässä ;) Ajattelin myös astuttaa toisen puoliarabini Hanifa Seranan Lustig-täysiverisellä tehden tästä orivarsan ja risteyttää sen myöhemmin Catrionan kanssa tehden siitä tammavarsan. Lisäksi tahdon ainakin Faster Pussycat -anglotammasta itselleni WPB-tammavarsan, jonka risteytän myöhemmin Anfarwol Chorwyntilla. Aah, mitä hienouksia! <3

Lisäksi talliin on ainakin tulossa myös jo olemassa olevista WPB-linjoista kolmepolvinen tammavarsa Morwennasta ja Swinghill's Asad-Rashadista. Entä millaisen WPB-orivarsan saisikaan, jos pyytäisin astutusta Beaufortista (isälinja Saskia Vester) supersuloiselle arabitammalleni Halimalle? Myös Griet Ascotista olisi orivarsa tallissa todella mieluinen, mutta pitää nyt tsiigailla näitä tammavalintoja - suurin osa näistä orheista pohjautuu Elenin keksimiin hevosiin, joten tammoissa voisi olla sen suhteen vähän vaihtelua. Itselleni muistiin vielä, että kaksi hienoa yksipolvista WPB-oria ovat Celebrian (Ares) ja Laurent Jacqui (Brenn).

Siinä muutama suunnitelma tämän vuoden kalenteriin part bredien osalta. Ja missähän välissä meikäläinen ehtii toteuttaa jokaisen näistä? :E Hevosten kilpailuttaminen on yliarvostettua, jos vaihtoehtona on siitoskäyttö!
Loppuun angstaan vielä Jade Jeopardista. Rakastan sen sukua, MUTTA MIKSEI SE VOISI VAIN OLLA NWR-KELPOINEN? :( Angst. Maailman sympaattisin poni hienosta suvusta, mutta minä en voi, enkä halua käyttää sitä omiin siitoskuvioihini. Kyynel.

07.04.10
Tallissa on jälleen pari uutta supersuloista hevosta sekä muutama uusimmasta VWY:n tilaisuudesta palkinnon napannut konkari, joihin meinaan näin aluksi paneutua. Uusi tilaisuus järjestettiin noin suunnilleen heti vanhan tilaisuuden tulosten julistamisen jälkeen ja meiltähän sinne nyt on ollut poneja jonossa asti.. Hyvä saada poneja kierrätettyä alta pois, vaikka nyt laatis varmaan jääkin lepäämään laakereillaan joksikin aikaa.
Kotiin tuomisiksi saatiin kolme kakkospalkintoa Dusketelle, Demigoddessille sekä Kestrelille, joka valittiin myös koko tilaisuuden parhaaksi poniksi - jo kolmannen kerran tilaisuuden paras paraatiponilainen, wohoo! ;)

Tähän pariin viikkoon mahtuvat myös aivan megamakeat uudet ponit, greenwichläinen Leannàn (kyllä, heittomerkillä.. ;)), joka polveutuu omasta Duldsamistani ja saa jäädä ainoaksi siitä kotiin jääväksi varsaksi, sekä Fancyn söpöstä Llyndin-tammasta, jonka isä on kauan katselemani King Llywelyn - jota toivoinkin salaisesti toiseen polveen, ensimmäisen polven jälkeläisenä sillä olisi liikaa puolisisaruksia.. Tallissa on myös kaksi aivan pirun kovaa oritta, allekirjoittaneen ensimmäinen oma B-ori Anfarwol Rhewffwr Auraidd sekä mahtavan suvun C-poika Anfarwol Chymwedda. Kummankin suku on aivan mahtava, Ressuksi nimetty B polveutuu täysin comebackin parissa pauhaavan Anfarwolin omista ikivanhoista linjoista, joita voin sotkea mielin määrin tammojeni tunnetumpiin ja uusiin linjoihin. Mielenkiintoisimpana näistä kolmesta pidän kuitenkin Peetu-nimen saanutta C-ponia, joka polveutuu sekin osittain Anfarwolin omista ikivanhoista mountainponeista, mutta johon on sekoitettu myös allekirjoittaneen koskaan aikaisemmin kuulematon ja näkemätön C-tuontitamma Las And Only Demi sekä muutama tosi hieno cob, nimittäin kaikkien tuntema Lollypop sekä tuntemattomampi Langara's Obelix näiden pojan Asterixin sekä Peetun matalaa profiilia pitäneen emän Sandy-Sweetin kautta. Tämän ukkelin suku on meikäläiselle toteutunut unelma omassa siitosmateriaalissani ja odotan siitä vielä paljon!

Kun uudet ponit valtaavat alituiseen alaa, pitäisi ehkä alkaa miettiä ajankohtaisemmin vanhempien ja tehtävänsä täyttäneiden ponien kohtaloa. Duldsam on ainakin menossa ehkäpä ensimmäisenä tästä tallista kuoppaan, saas nähdä, saako se jostain hautaseuraa. Vanhat siitostammat eivät tunnu myyvän, onneksi jo toistamiseen palautunut Melangell löysi jälleen uuden kodin, sekä yksi tilausvarsa teki kauppansa.
Kuittaan tältä erää tulevaisuutta vakavasti mietiskellen ja Nefisa-tammalle sopivaa sulhasta etsiskellen..

28.03.10
Ja heti perään lupaamani merkintä myytävistä ja myynnissä olevista hevosista. Suvuttomat C-tammat Dragonlady sekä Moonspell lähtisivät mielellään uusiin koteihin. Ensimmäisellä on 33 sijoitusta kouluratsastusjaoksen alaisista kilpailuista, sekä kaksi hienoa orijälkeläistä, joista Paganaidd on hyvää vauhtia matkalla kohti championia ja myöhemmin toivottavasti muotovalion arvonimeä. Moonspellillä on myös yksi hieno orivarsa, joka on napannut kertaalleen irton näyttelyistä.
Hyvän kodin löytyessä myös Rhaib Nwyfre vaihtaisi mielellään elämänsä maisemaa, tamma on hieman ilkeähkö, mutta erittäin hyvä ratsu sekä aivan supersuloinen. Kilpailutuloksia sillä ei ole.
Pitkän suvun omaava cob-ori Terrwyn Dawn on myös mahdollisesti myynnissä, mikäli sopiva koti löytyy. Ukko on sijoittunut 60 kertaa esteillä ja kaipaa lähinnä paikkaa siitoskäytölle.
Lisäksi myynnissä on vielä joitakin syntymättömiä kasvatteja, ne löydät toiminta-sivun takaa vuoden 2010 kasvattilistalta!

Kiinnostaako? Ota yhteyttä sähköpostitse!

28.03.10
Kesäaikaan siirtymisen kunniaksi oli hyvä sauma antaa vihdoin viimeinen niitti tallin remontille ja kirjoittaa piitkästä pitkästä aikaa päiväkirjaankin jotain - lähes kaikki on nyt kertakaikkisen hienoa, uutta ulkoasun puolesta sekä juuri sellaista kuin minä haluan ;)
Ja heti alkuun muutaman synnin tunnustaakseni kaikilla hevosilla ei vielä ole uutta ulkoasua. En näe kuitenkaan syytä antaa sen jarrutella tallin uutta julkaisua, sillä yksikään niistä poneista ei ole welshi eli ne eivät tule löytymään uudesta hevoslistauksesta! Nykyään muut hevoset löytyvät sivun muut.html takaa ja sinne on itse asiassa linkki etusivulla. Muutoin siitä en kovin suurta älämölöä pidä, olkoot Paraatiponit nyt muka kokonaan welshtalli!

Viimeisen kahden kuukauden aikana ei ole kyllä tapahtunut melkein mitään mainittavaa tallin suhteen, olenpahan yömyöhään kirjoitellut tekstejä uusiksi ja pällistellyt muistiossa kahta eri koodipohjaa. Ponikannan saralla on kuitenkin tapahtunut jos jonkinnäköistä ja itse asiassa nyt olen poneihini kokonaisuudessaan tyytyväisempi kuin koskaan, vaikka pari ponia pitäisikin vielä myydä, mutta taidan tehdä niille ihan oman merkinnän.

Ensinnäkin lupasin itselleni unohtaa typerän uudenvuoden lupaukseni hevoskannan rajoituksen suhteen. Kivan ponin kohdalle sattuessa se on yksinkertaisesti pakko pelastaa oman tallin suojiin, enkä halua ottaa siitä enää mitään omantunnontuskia ;) Vaikka melko paljon olenkin lyhytsukuisia hevosia myynyt pois, ovat talliin saapuneet myös ihastuttavat lyhytsukuiset C-tammat, jotka ovat kummatkin harvinaisia kimoja. Llestri Ariane polveutuu hyvin mielenkiintoisesta mountain x C -yhdistelmästä, eikä Champion’s Handelininkaan suvussa mitään valittamista ole silfranilaisen isän ja championlaisen emän ansiosta. Lisäksi se on puolisisar Duldsamille ;) Tallissa on myös pari uutta mountainponia, aivan supersöpö kaksipolvinen Greenwichin Mehefin sekä hauskanvärinen Serennu, joka polveutuu muuten siitä kauan himoitsemastani Delilight Milenasta. Kahden oriin kaveriksi toin itselleni Walesista myös uuden tamman Eponan, jonka kanssa toin maahan myös Nathille pari ponia.

Ropsin harmillisesti vähentäessä harrastamistaan siirtyi meikäläiselle hänen entinen poninsa Haf Noswaith, jonka emä Fallway on todella miellyttävä - siltä Nossukka on perinytkin mainion rakenteensa! Viime aikojen villit vedot ovat kaksi Global Horsesalesista ostetut suvuttomat siitostammat, joista varsinkin D-tamma Nala on valloittanut allekirjoittaneen sydämen. PB-tamma Voodoo on luonteeltaan melkoisen hankala, mutta sen suku on ainutlaatuinen! Vaikken aikonutkaan päästää PB-vimmaa jylläämään, on tallissa myös muutama muu uusi PB-poni, joskin hieman Voodoota pitempisukuisina versioina. Kaksipolvinen Catriona on alunperin Brenn Poniesista lähtöisin, kun taas about kolmepolviset oripojat, superviehättävä Rashawn sekä rauhallisempi Maldwyn ovat kumpainenkin Tessalta - vaikka jälkimmäinen alunperin onkin Ionicissa syntynyt allekirjoittaneen parin uuden arabin tapaan!

Muut uudet hevoset edustavatkin sitten vähän pitempiä sukuja ja niistä olen erittäin ylpeä! Oma kasvattini Iodr Arian ei ole ehkä kuin kolmepolvinen, mutta sen suku on silti varsinkin omaa silmääni suuresti miellyttävä. Ukkelin puoliveli Tywen on myös palaamassa tallille, kunhan saan aikaiseksi noutaa sen edellisestä kodistaan.. Toinen kolmepolvinen on reipas ja supersuloinen Naiad-tamma, josta kaavailen Ilonan seuraajaa näyttelykehiin. Seuraksi uudelle tammalle piti tietenkin hommata toinenkin kolmepolvinen siitostamma, tällä kertaa erittäin upeasta vanhasta linjasta polveutuva Aeriadne, jonka suvusta löytyvät ne tutut Rhythmit ja Milkyway’s Flowerit hieman tuntemattomampaa Lanslowd Mabonia unohtamatta.
Uusista cobeista jokainen polveutuu vanhasta suvusta ja ah minä rakastan niitä! Mai polveutuu aivan uskomattoman mielenkiintoisesta miksauksesta, kun emä Frondo’s Melinda on risteytetty aivan uuden ja tuntemattoman suvun omaavalla Golden Princella. Ori Drystan sekä tamma Kerttu ovat pitempää linjaa, ja sieltä löytyvät ne kaikki himoitut legendat yksistä suvuista <3 Varsinkin jälkimmäisellä on upea emälinja suoraan Heaven Must Have Sent Youhun!

Kaiken tämän uusien ponien saapumisen ja parin vanhan lähtemisen nostattaman hullun myllyn keskellä ovat tämän tallin ponit myös menestyneet aivan kadehdittavan hyvin tässä viime aikoina! Tallista löytyy nyt kaksi uutta virtuaalista muotovalio championia, kun Nefisalle myönnettiin vihdoin allekirjoittaneen sekoilusta huolimatta arvonimi lähes heti Ionawrin tittelin myöntämisen jälkeen! Myös viimeisimmästä VWY:n laatuarvostelusta tuli menestystä oikein roppakaupalla, kun vihdoin sain vanhoja tammoja vietyä sinne - kolme VWYn kakkospalkintoa ei olekaan yhdelle kertaa ihan huono saavutus, Defnyddiwr ja Frederique esiintyivät ihan edukseen, mutta C-tamma Cimwch Yr Afon hoiti kyllä koko potin hienosti nimiinsä. Eikä Kiira itse asiassa jäänyt kuin pisteen päähän ensimmäisestä palkinnosta, mitä pidän todella hyvänä näyttönä tuolta polvivammaiselta tädiltä ;)

Kaiken kaikkiaan Paraatiponeihin kuuluu nyt erittäin hyvää ja taso niin ponien laadun kuin yleisen tyytyväisyydenkin suhteen pyritään pitämään vastaisuudessa samassa, toivottavasti myös kävijät nauttivat hienoisesti uudistuneesta tallista!

06.01.10
Lupailemani huominen venyi nyt ylihuomiseksi, mutta en usko, että sillä on kenellekään mitään merkitystä - lukeekohan kukaan edes tätä piskuista päiväkirjaa jossain Paraatiponien satulahuoneen nurkassa? Tahtoisin korostaa, että kaikenlainen kommentointi merkintöihin on sallittua, toivottua, haluttua ja jopa mahdollista vaikkapa tallin oman vieraskirjan kautta! :)
Tosin omaan blogiin siirtyminen voisi pikkuhiljaa alkaa olla jo ajankohtaisempaa sekä mahdollisten lukijoiden (joita mitä ilmeisimmin on tällä hetkellä kaunis, pyöreä nolla) kannalta käytännöllisempää. Samalla suurisuinen allekirjoittanut voisi ottaa kantaa myös muihin kuin omaa napaa koskeviin asioihin - voi ei, alkaa kuulostaa jo liian hyvältä. Onneksi en osaa vielä käyttää bloggeria.

Tämänkertainen puheenaiheeni koskee jo ennustellusti uusia joululahjojani, sekä sivuaa aavistuksen uutta aluevalloitustani B-sektion ponien jalostusta. Olematonta jännitystä ylläpitääkseni aloitan kuitenkin jostain aivan toisesta galaksista tulleella ponilla - quarterponitamma Sunset Blonde eli Blondi on kaavoihin kangistuneen allekirjoittaneen villein veto pitkiin aikoihin. Kuten kunnon quarter, on tämäkin kaunis voikko tamma westernpainotteinen, vaikkei minulla ole mitään aavistustakaan lajista saatika sen kilpailusäännöistä tai -tottumuksista. Onneksi Blondilta sujuu perinteinen englantilainenkin ratsastustyyli, joten aivan hukassa ei olla - tulevaisuuden monitoimikone, se tämä tyttö on!

Tallissa on myös uusi C-sektion siitostamma, vanhempi, hyvin mielenkiintoisen suvun omaava Seren Aeriadne, jonka nyt on yllätys, yllätys kasvattanut dracey ;) Matamin suku nyt on melkoisen epätasainen ja tunnettu, muttei kyllä huonoimmasta päästäkään. Rhythmit ja Milkyway's Flowerit löytyvät kolmen ensimmäisen polven sisältä ja isäksi on valittu white starilainen tuontiori Lanslowd Mabon. Saas nähdä, mitä tästäkin tammasta vielä tulee - ehkä Caeduksella astutettuna voitaisiin saada yksi hyvin mielenkiintoinen varsa lisää maailmaan..

Jotta homma ei pääsisi liian tammapainotteiseksi, on talliin hommattu itse kasvattamani Pantherin lisäksi myös koulupainotteinen, yksipolvinen cob-ori Nemglan! Ei tämäkään ukko mistään maailman erikoisimmasta suvusta polveudu, mutta sen isä on jalostuskäytössä suhteellisen uusi, täysin koulupainotteinen ja mahdottoman komea ori Poltergeist, sekä emä jo useampaan kertaan varsonut, mutta hyvin vähän suvuissa näkynyt Rhagair. Aluksi allekirjoittanut olisi tahtonut nimetä Nemglanin emän mukaan R-kirjaimella, mutta nimen suhteen päädyttiin sitten N-kirjaimeen ja isään viittaavaan nimeen - plääh, vaikkei oriin nykyisessä nimessä mitään vikaa olekaan! Ukko toivottavasti aloittaa kilpauransa nätisti sijoittumalla, revin hiuksia päästäni näiden minun koulucobieni kanssa, kun yksikään ei osaa suorittaa rataansa kerralla puhtaasti :D

Ja nyt seuraa Awenalle seuraa pitävä kolmen näpsäkän tytön kopla, Cymreig Chantal, Cymreig Acheflour, sekä Eryl Ceridwen, jotka ovat kaikki kolme hurmaavia, yleispainotteisia B-sektion tammoja. Jokainen varmasti kasvattajanimestä voi jo tunnistaa, mutta kaksi ensimmäistä ovat veyan kasvattamia (myös mm. Rhongomiant) sekä jälkimmäinen Ropsin Brenn Poniesista. C-alkuiset tammat Chantal ja Ceridwen edustavat kumpainenkin kivoja, yksipolvisia sukuja, sekä kaksi muuta ovat sitten kaksipolvisia.

Mitään kovin ihmeellisiä ne eivät suvuiltaan ole, tunnettuja nimiä niillä kaikilla siellä pyörii, mutta suvut ovat lyhyitä, tasaisia, sekä jo kasvatuksessa paikkansa saavuttaneita hevosia - näillä on hyvä tutustua uuteen sektioon ja aloittaa niiden pienimuotoinen kasvattaminen. Jokaiselle toivon oikein hyvää alkavaa kilpailumenestystä, sekä näyttelytunnustusta rakennekuvallisille otuksille - josko uudet ponit kääntäisivät kurjan onneni? Mitä mieltä yleisesti muuten ollaan, ajattelin myös tuoda ensi kerralla tuontihevosia keksiessäni myös kaksi evm-sukuista B-tammaa sekä ehkä yhden tai kaksi oria? Niistä varmaan on kaikkea muuta kuin haittaa, mutta jonkinlaista mielipidettä olisi kiva kuulla. Tai sitten tuon ne vaan keltään kysymättä, kuten olen kaikki muutkin aina vaan tuonut ja pällistelen sitten myöhemmin niiden tapauskohtaista menekkiä. But blahblah, how boring is that?

Näiden kaikkien lisäksi tallissa on lukuisia uusia tuonteja, joita en jaksa kyllä millään lähteä erikseen esittelemään - kaikki löytyvät kuitenkin kuvineen ja sukutauluineen ponien kilometrin mittaiseksi venyneestä listauksesta! Muutamien ihmisten toiveista tallissa on myös kolme uutta, täysin suvutonta welshmountainponitammaa, joista toivottavasti kostuvat kasvatuskäytössä myös muut kuin allekirjoittanut itse. Vaikka vuoden 2010 pääpaino tuleekin olemaan niissä aloitetuissa, uusissa C-sektion linjoissa, on allekirjoittaneella aina aikaa aloittaa myös uusia sivuprojekteja - ensiksi cobit, mountit, sitten part bredit, ja nyt B-sektio! ;) Näiden kanssa väkertely on kyllä vähäistä, mutta silti ehdottoman kivaa. Welshit ovat yksinkertaisesti parhaita.

04.01.10
Tervetuloa, 2010 ja oikein hyvää alkanutta uutta vuotta jokaiselle, joka tämän tekstin nyt sattuu lukemaan! Toivottavasti kaikilla on ollut hyvä loma ja aikaa ladata akkuja, koulunpenkillä painavilla alkaa piakkoin kevätlukukausi ja sitä tympääntyneenä odotellen..
Oma loma on vierähtänyt melko tiiviisti virtuaalihevosten seurassa ja ht.netin foorumin touhuja seuraillen, paljon olen myös saanut aikaan, mutten ole yksinkertaisesti jaksanut kirjoittaa mitään - uuden vuoden toivotukset olisin tahtonut jakaa vielä vanhan vuoden puolella, mutta se pirulainen meni jo ;)

Jotakin raportoidakseni voinen ilmaista huomanneeni todella megasuureksi yllätyksekseni jouluvarsat tehneen yllättävän hyvin kauppansa, vaikka totta kai sieltä jäivät ne kenellekään kelpaamattomat jämät ylimääräisiksi. Osaa niistä ihmettelen suuresti, sillä omaan silmääni kehnommat varsat olivat sitä kysytyintä kamaa ja nuo, joista joskus voisi jotain tullakin, jäivät nyt talliin. No, niitä kaupitellaan sitten uudelleen myöhemmin, ei niillä kiire ole, saavat elää ajattomina varsoina niin kauan kuin on tarve - Paraatiponien vauhdikkaasta keväästä myymättömät jouluvarsat ovat huolistani pienimmät.

Lupailin edellisessä merkinnässäni tilitystä nyt alkaneen vuoden varalle, ja sitä seuraakin nyt melkoinen pläjäys. Ei ainoastaan oma reaalielämäni ole melkoisen mullin mallin ja tiukalla aikataululla seuraavien neljän tai viiden kuukauden ajan, vaan myös paljon pitäisi saada tallissa aikaan. Ensinnäkin aion panostaa kasvatukseen ja linjojen eteenpäinvientiin ykköstehtävänäni - olen suunnitellut jo noin 20 syntyvää varsaa kesäkuuhun asti! Kilpailemisesta minulla on mennyt vähän maku, mutta toivon vielä jotenkin aktivoituvani sen saralla - tai ei, aktivointi on väärä sana, innostuvani paremminkin. Kilpailenhan minä nytkin niillä kaakeilla, mutta en millään jaksaisi. En millään.

Siksi ainakin tällä hetkellä aion painottaa sekä näyttely- että VWY-menestystä ennen lajilaatiksia, joihin suuntaavat vain etukäteen sinne suuntaaviksi mietityt hevoset - tällä hetkellä minulla on valmiina paperilla muutama aivan satavarmasti lajilaatikseen vietävä hevonen. Kilpaileminen jää vähän kakkosasiaksi, enkä aio kompastuttaa kasvatustyötäni puutteellisiin sijoitusmääriin - jokainen varsa tulee kuitenkin jäämään kotiin, joten varautukaa monipuolisiin, mutta hieman köykäisiin sukulinjoihin. Ehkä syksyllä pidetään sitten taukoa kasvatuksesta, ja keskitytään hevosten kilpailemiseen, näin alustavasti. Olisin enemmän kuin iloinen, mikäli VWY:n laatiksessa voitaisiin alkaa laskea kilpailupisteitä myös rankingista tai ominaisuuspisteistä - ehkä tästäkin pitäisi nostaa keskustelua? Lähinnä itselleni muistutukseksi tämä.

Koska suurin osa kasvateista tulee koko ensi vuoden aikana varmasti jäämään kotitalliin, on hevoskannan ylettömän paisumisen estäminen ja lukumäärän noin ennallaan pitäminen yksi tavoite. Muilta talleilta tulleiden hevosten määrä toivottavasti ei pääse nousemaan hirveästi, ja olen ajatellut rajoittaa osteluani muiden kuin welsh-rotuisten hevosten saralla. Welshejäkin täytyy alkaa nyt katsella myynti-ilmoituksissa tiukemmalla silmällä, pyrkimys on ostaa vain mitä tarvitaan, eikä myös niitä, jotka olisi kiva omistaa tai jotka muuten vain kolahtavat ilman mitään sen kummallisempaa syytä - minua saa potkia, mikäli lähden heti luistamaan tästä asiasta. Enhän minä voi kerralla viittäsataa hevosta hoitaa muutenkaan, joten se on vain kaikilta pois.

Kilpailusysteemin hienoisen muuttumisen ja hevosten siitoskäytön ohella tallissa pitäisi saada aikaiseksi suurremontti, jonka kesto jää toivottavasti alle kuukauteen. Ulkoasu muuttuu, tai paremmin sanoen uskoakseni vain koodia fiksaillaan, tekstejä päivitellään, kuvavalintoja mietitään uudelleen, kilpailukalenterit kuntoon, sukutauluihin toimivia linkkejä ja laatishevoset selvitetään.. Tämän aikana kilpailu- sekä muu toiminta voi jäädä vähäiseksi, mutta pyrin suoriutumaan tauosta mahdollisimman nopeasti - ajankohta tulee alustavasti olemaan joko maalis- tai huhtikuussa.

Hieman toisarvoisempi tavoite on myös saada mahdollisimman monta hevosta käytettyä VWY:n laatuarvostelusta läpi - olen työstänyt ja saanut hevosia laatiskuntoon seuraavaa kolmea kuukautta (= tilaisuutta) ajatellen, ja esimerkiksi luonteita olen kirjoittanut uusille ja vanhoille hevosille seitsemän ja sukuselvityksiä vielä enemmän varsinkin uusille tuonneille - en edes muista milloin viimeksi kirjoitin sukuselvityksiä näitä ennen, ehkä joskus pari vuotta takaperin. Alustavasti on mietitty myös muita piakkoin laatisvalmiita hevosia, ja näistä ainakin kaksi on omia kasvatteja ;) Menestyneitä dawnlaisia, niitä pitäisi saada - odotuksia on myös muutamille muualle myydyille kasvateille...

Eipä tässä varmaan muuta, uuden vuoden lupaukset voivat vielä lisääntyä, mikäli yhtäkkiä jotain todella tähdellistä keksin. Muutoin allekirjoittaneen sanainen arkku alkaa olla melko tyhjennetyssä tilassa, mutta huomenna tuon esittelyyn kertaalleen joulunajan uudet ostokset sekä ensi vuonna alkavan projektini - B-sektion ponit.

21.12.09
Lunta tuiskuttaa kuin viimeistä päivää, kinokset ovat metrin korkuisia, kasvateista vain muutama on saatu myytyä, mutta onpahan sentään jotakin, joka mieltä lämmittää. Nuo supersuloiset uudet varsat, jotka saapuivat talliin joulupukin etuajassa tulleen lahjasäkin salamatkustajina! Omien myytyjen kasvattieni sijaan tällä kertaa on hehkutettavana talliin jääneitä sellaisia ja uusia tulokkaita, mutta hei - en minäkään jaksa jouluvarsojeni huonosta menekistä hermostua, kun on joulu ;) Lisäksi, mitä muuta kuin huono menekkiä voisikaan olettaa welshponivarsoille, kun suurin osa kanssaharrastajistani tuntuu painuneen kiven alle näistä hommista talven ajaksi. Kaamosmasennus? Joululoma? Ken tietää.

Aivan ensimmäisenä tahdon tuoda päivänvaloon sen kauan puhutun B-tammavarsan, Gwen Awenan. Tyttö on todella kultainen ja iloinen luonteeltaan, ja lisäksi se on aivan jumalaisen värinen - kyllä, se on molempien vanhempiensa (ah <3) tapaan voikko (ah <3), vaikkakin melko tummansävyinen sellainen. Mutta voikkogeeniä minä juuri havittelinkin, myös Awenan varsat tulevat varmaan olemaan kauniin kultaisia! Ennen varsatamman uraa neiti saa kyllä kilpailla oikein rutkasti niin esteillä kuin koulussakin, ja hyvä aloittamisajankohta olisi VRL:n katkolta palaaminen - kevät on siis täynnä tiukkaa toimintaa, kesälle tahtoisin jo Awenan esikoisen syntymän :)

Muut jouluvarsat ovat sitten allekirjoittaneen omia kasvatteja, mutta tällä kertaa olen näihin erityisen tyytyväinen - eivät siis ole nämäkään mitään säälistä kotiin jätettyjä rimppakinttuja! Yksi näistä on Rhongomiantin esikoinen, ja Briallenin jo kolmas varsa Vanessa Dawn. Tammasta olen erityisen ylpeä, sillä se on vihdoinkin tulos jo vuosia havittelemastani yhdistelmästä, jota en koskaan voinut toteuttaa Rhongomiantin tiukan kilpailukalenterin vuoksi. Nyt sekin on kuitenkin saatu siitosoriin hommiin, ja Vanessa on vahva näyttö sen periyttämislahjoista - vanhaa, uskollista Briallen-äitiä nyt unohtamatta kiittää jälleen kerran lapsensa ihanan persoonan varmistamisesta. Kaikki Briallenin varsat tähän mennessä ovat olleet todella hyväluontoisia, eikä boheemin rento ja iloinen Vanessa poikkea linjasta.

Kaksi viimeistä varsaa ovat molemmat kaksipolvisia cobeja tallini melko suuresta yksipolvisten tammojen kannasta, toinen ori ja toinen tamma - ja kummatkin harvinaisen suuria, ja siksi näin varsana romuluisia, mutta pirun komeita, tummia yksilöitä - täydellisiä cobeja! Panther Dawniksi nimetty ori on kuin ilmetty isänsä, tosin emänsä kevyemmällä rakenteella sporttisemmaksi muovautunut tuleva näyttelytähti. Sen isä on lähes legendaarinen Sprietland's Black Magic ja emä taas pienikokoinen Leidini - joka nyt varsoi ensimmäisen varsansa ennen kesken kilpauraansa, mutta mitäpä pienistä. Panther on yksi allekirjoittaneen komeimmista kasvateista, mutta on se kyllä myös yksi kovapäisimpiä ja hankalimpia kouluttaa. Kyllähän se korkeassa lumessa esittelee jo nyt mielellään upeita liikkeitään, mutta ettäkö narun varressa.. Harjoiteltavaa riittää!

Cob-tammavarsa on Nepparin eli Cahn Neifidiorin esikoinen Myrr Dawn, joka on myös tullut komeaan ja tummaan isäänsä, Brenn Poniesissa asustavaan Llygedyn Neithiwriin. Luonteeltaan Myrr on Pantheria paljon, paljon hiljaisempi, ja se sopiikin paremmin pienen Awenan leikkikaveriksi, kun se osaa varoa pienempää eikä vaan hyppää niskaan lumihangen takaa. Vaikka tammaa voisikin ehkä näin varsana kutsua jonkinlaiseksi nynnyksi, se on silti pirun komea, hyväliikkeinen ja kaunis - näyttelyainesta! Sen suvussakaan ei ole mitään valitettavaa, ja tämän joulun cobit tulevat suvullisesti olemaan hyödyllisiä sitten joskus myöhemmin - siitoskäytön aloittamisen suhteen ei ole kiirettä!

Itsekeskeinen kun olen, viimeinen merkintä ennen joulua sisältää nyt pelkkää hehkutusta omista uusista joululahjoistani :D Se ei kuitenkaan estä minua toivottamasta kaikille Paraatiponien kävijöille sekä welshponien ystävillä oikein mainiota ja valkoista joulua - jos et pidä lumesta ja toivot mustaa joulua, et ole yksin. En minäkään pidä oikeasti lumesta. Samaan syssyyn toivotan kaikille vielä hyvää alkavaa vuotta, tilitystä omista suunnitelmistani tulevan vuoden varalle sitten, kun olen saanut siivottua tallista jäljelle jääneet piparit poneille parempiin suihin.

29.11.09
Huh huh, tekstien kirjoittaminen ei vieläkään maita, mutta olen saanut todella paljon muuta aikaiseksi tässä viimeisen neljän päivän sisällä! Kello on puoli kaksi yöllä sunnuntain puolella tätä kirjoittaessani ja olen ahkeroinut viimeiset kolme tuntia ponieni kilpailutulosten parissa. Olen saanut katsottua kaikki kilpailut elokuun ja marraskuun väliseltä ajalta, joihin olen mahtunut mukaan ja joista on tullut tulokset! Ja ettepä muuten arvaakaan, miten hyvin mamman kurakavioiset tassuttelijat ovat menestyneet <3

Kokonaiset kolmetoista hevosta pääsivät kilpailueläkkeellä supersuuren menestyksensä ansiosta! Osalla on reilusti yli kuusikymmentä sijoitusta, mutta päätin vetää kisaeläkkeelle siirtymisen viivan uudelleen - tapauskohtaisesti VWY:n laatuarvosteluun vaadittavat 40 sijoitusta riittävät osalle hevosista, muun muassa Champion's Duldsam sai päättää kilpailuissa kiertämisensä 42 sijoitukseen, kun se ei yksinkertaisesti tuntunut haluavan sijoittua enempää - ja mikäs sitä sitten pakottamaan. Muita hevosia ja lukuja huvikseni kertoakseni, esimerkiksi jo miljoona vuotta kilpaillut Rhongomiant pääsi jalostusoriin (joihin olen sitä kuukausikaupalla jo odotellut!) hommiin 59 sijoituksen turvin, kun taas Dryllrhiain Dawn pokkasi tasan 60 sijoitusta Cedion Ionawrin ja Vermontin tapaan. Ai että, ja minä kun luulin sijoitusonneni kadonneen kummasti. Ehkä olen ollut vain liian laiska katsomaan tuloksia :D

Ja ne hevoset, jotka eivät vielä päässeet kuiville kilpailemisesta, tahkoavat tuloksia kuin viimeistä päivää. 28 päivää sitten ostamani Lustig on jo kahminut 36 sijoitusta nimiinsä, ja ERJ:n laatuarvostelua silmällä pitäen siltä puuttuu enää yhdeksän sijoitusta koko elämänsä kisaryppäästä! Myös ukkelin kilpakumppani Primo Miura on sijoittunut jumalaisella tavalla, mutta en ole vielä jaksanut niitä laskeskella. Vanishing Emotions on myös kohta valmis eläkkeelle, tosin se on niin pahansuinen, etten tiedä mitä se tekisi, jos se ei voisi kilpailla. Kilpailkoot siis vielä vähän lisää.

Tästä kaikesta olen enemmän kuin iloinen - voin taas huoletta ostaa lisähevosia tietäen, että ne pääsevät kilpailemaan ja sijoittumaan. Lisäksi saan paljon uusia hevosia jalostuskäyttöön, kun niiden ei tarvitse enää kituuttaa kilparadoilla. Ja näin saadaan jalostuksen pyörät jälleen pyörimään tehokkaammin ;)

Jalostusmateriaalista puheen ollen, olen suunnitellut niitä lupailemiani B-tammavarsoja jo niin pitkälle, että mailia ja astutuskyselyjä on lähetelty. Ainakin yksi supersuloinen voikkovarsa on meille tulossa Gwen Poniesista todella näteistä vanhemmista, mutta siitä lisää sitten, kun itse poni on meillä tallissa eikä vain varmistettuna suunnitelmana paperilla!

25.11.09
Elämä kukoistaa jälleen Paraatiponienkin saralla, vaikka tekstien suhteen olen ollut todella tylsistynyt. Luonteita sun muuta härpäkettä olisi jälleen kirjoitettavana, mutta en vain saa aloitettua yhtään mitään. No, kai sekin into palaa kun hieman irrottautuu ajatuksesta, että hommat olisi pakko tehdä justhetinyt.
Olen sortunut jälleen uusiin hevosostoksiin, eikä minulla itse asiassa ole aavistustakaan, miten aion loppupeleissä pärjätä tämän shoppailuaddiktioni kanssa. Ehkä jonain päivänä minulla on sellainen Ionicin kokoinen talli täynnä "vahinko-ostoksia" hoidettavanani, hekoheko :D

Tämänkertaiset hankinnat ovat kuitenkin oikeasti upeita, joten en ole tehnyt minkään valtakunnan syntiä hankkiessani ne itselleni - päinvastoin, Helvetti kutsuisi, jos olisin jättänyt nämä ostamatta!
Ensimmäinen uusi kasvo on jälleen kerran yllättäen draceyn kasvattama pikkupiru Primo Miura x, joka on yksi ehkä maailman suloisimpia angloarabeja. Sekin on tosin luonteeltaan Vanishing Emotionsin ja Lustigin kaltainen aikapommi, mutta kyllä siitä vielä hyvä tulee ;) Suvullisesti neiti on erityisen upea, kolme täyttä polvea virtuaalimaailmasta löytyviä hevosia, eivätkä nimet todellakaan ole siitä surkeimmasta päästä. Vaikka Miura itse estepainotteinen onkin, on sen suvussa myös muutamia koulutähtiä - muun muassa omassa omistuksessani oleva Faster Pussycat toimittaa isoisoäidin virkaa!

Toinen tulokas on maailman suloisin connemaratamma Violan Michelle. Ensimmäinen oma violalaiseni Viivi on jo eläkettään viettävä, suurimahainen muotovalio, kantakirjattu ja ykkösellä kouluratsastuksessa palkittu matami, joten oli aika saada sille Jennan kasvattama seuraaja - ja siihen hommaan valikoitui Miska! Ja tällä tammalla sitä onkin kaikkea, mitä menestyksen eteen vaaditaan - luonnetta, kapasiteettia, pirun moinen suku sekä oikeasti mainio ulkonäkö. En jaksa edes odottaa, että saan nuoren Miskan mallin mittoihin ja kiertämään kisakenttiä, sillä tästä otuksesta tulee vielä jotain suurta ;)

Connemaroista nyt hieman innostuttuani ajattelin herätellä henkiin vanhaa poniani Rentukan Luciusta, joka on aika pirun hieno sekin, rentukkalainen vuosimallia 2007 :) Toisaalta en kyllä tiedä, onko minun juuri nyt kannattavaa hommata suurta läjää connemaroja talliin, kun welshit ovat kuitenkin niin paljon kivempia ja noita täysiverisiäkin on tullut haalittua… Saas nähdä, miten käy!

09.11.09
Ei todellakaan olisi pitänyt ahkeroida niiden luonnekuvausten kanssa - minulla ei ole virtuaalimuistiin ollut näin tylsää ja näin vähän tekemistä! :(
Olen miettinyt pääni puhki esimerkiksi uusien tuontien kanssa, mutta miulla ei ole kisalistalla yhtään tilaa - niitä täytyy siis lykätä ehkä tammikuulle tai jonnekin. Jouluvarsat ovat jo pitkään olleet lähes valmiita myyntiin, mutta vielä pitäisi odotella muutaman oriinomistajan vastauksia ja sitä että se pirun joulukuu alkaisi jo. Jouluvarsoja en kuitenkaan ala marraskuussa myymään, vaikka sitten joulukuun ensimmäisellä minuutilla.

Koska minulla on supertylsää enkä jaksa keskittyä kouluun, vaikka se vaatisi sitä, olen vain liian addiktoitunut virtuaalihevosiin juuri nyt, kun minulla ei ole edes mitään tekemistä, päätin hommata meille uusia sankareita pihapiiriä värittämään. Toivottakaa tervetulleeksi uusivanha ystävä Rusetti, maailman nyrpein aasitamma, johon allekirjoittanut tutustui vuosia sitten mutaisessa tarhassa, jossa nykyisen eläkeläis-Kapamoankin oli tapana riehua ;)
Rusetin niskoille on ujutettu epävirallisen virallisena maskottina toimiminen, tai siis, totta kai tallissa täytyy olla myös muita eläimiä kuin hevosia. Ja koska meillä ei koiria ole, ja lampaat ovat typeriä, on aasi ennen kaikkea mainio vaihtoehto.

Ja mä tahtoisin jo nyt jopa toisen aasin.. Pikkuinen aasilauma.. Kohta mennään sille tielle, että Paraatiponeista tulee Paraatiaaseja ja -muuleja D:

Ennen melkoisen turhan merkintäni lopettamista haluaisin kiittää vielä KAIKKIA viime aikojen kävijöitä MILJOONASTI - käytätte ihanasti meidän vieraskirjaa, rakastan lukea viestejänne ja tutkia tallejanne vastavierailulle tullessani! Betonisydäntä lämmittää huomata, ettei vieraskirjaa ole unohdettu. Kiitokset kaikille, kirjoittakaa vaan rohkeasti lisää - kommentoikaa vaikka päiväkirjamerkintöjäni, jos ei muuta :D

01.11.09
Tänään on yksi parhaista ja muistettavimmista hetkistä koko Paraatiponien historiassa - jokaisella tallin hevosella on nyt LUONNEKUVAUS. Siis aivan joka ikisellä on! Jokaisella sivut omaavalla yksilöllä, joita on yhteensä sellainen 110 kipaletta - en nyt ole tarkasta määrästä ihan perillä, mutta hevoset-kansiossa näyttäisi olevan about niin monta tiedostoa. Eilen allekirjoittanut kirjoitti yöllä seitsemän luonnekuvausta, viimeisenä draceyn Vanishing Emotionsille, ja huomasi tämän jälkeen, että kappas pirulaista, kirjoitustyöni on tähän mennessä täysin VALMIS. Ette uskokaan, kuinka ylpeä olen itsestäni - toki rumba alkaa uudelleen, kun saan ostettua uusia hevosia sitten joulun alla, mutta nauttikaamme tästä niin kauan kuin tämä kestää. Alkaisinko kirjoitella seuraavaksi sukuselvityksiä?
Ehken.

Lisäksi saadaan esittelyyn se kauan toitotettu Lustig! :) Ukosta on kehkeytynyt todellinen raivonpesä luonteeltaan, mutta katsokaan sen ihanaa ulkonäköä <3 Sukukaan ei ole huonoimmasta päästä, tuntemattomat vanhemmat takaavat sen, ettei Lustigin sukulaisia ala liiaksi parveilla näissä ratsutäykkäreiden piireissä.. Toivottavasti me saadaan nyt tästä pojasta uusi 160 senttimetrin ratojen tykki, kun Cold As Ice aka Nuuttikin pääsi viime kuussa eläkkeelle - eihän me pelkissä poniluokissa voida kunnostautua!

23.10.09
Nyt kun taas pääsin tallikirjaan raapustamisen makuun, saatte toisen merkinnän heti perään luettavaksi. Vielä ei ole terveisiä Chaon Lustigin karsinan suunnasta, vaan jotain paljon, paljon mielenkiintoisempaa ja akuuttia..

JOULUVARSAT OVAT SUUNNITTEILLA NYT!

Ja täytyy saman tien yhdistelmien pääpiruna sanoa, että tällä hetkellä päässäni muodostuneet yhdistelmät ovat parempia kuin koskaan! Vaikka varsojen rysämyyntiä ei olekaan meille ennen koettu, on nyt viimeistäänkin aika tuoda markkinoille samaan aikaan useampia varsoja joulusta hullaantuneiden ihmisten osteltavaksi. Totta kai, jouluun on vielä pitkä matka ja varsat ovat vasta suunnitteilla, mutta allekirjoittaneen oli pakko kertoa! ;) Tällä hetkellä näyttää ainakin vahvasti siltä, että vain yksi näistä superihanista welshvauvoista on jäämässä kotiin - toivottavasti loput menevät hyvin kaupaksi arvoisiinsa koteihin :) En ole edes mailannut kaikille oriin omistajille tämän asian tiimoilta, mutten siltikään jaksa pysyä nahoissani. Mahdotonta, miten virtuaaliheppailu voi innostaa!

Omien jouluvarsojeni sijasta aion uudistaa tallin jalostusmateriaalikantaa ulkopuolisilla talleilla kasvatetuilla poneilla. Tämän hetkisessä omassa, ennenaikaisessa joululahjalistassani (... wtf? Eilen vielä koetin pitää ostolakkoa, mutta tässä sitä mennään. Ehkä jos saan nämä nyt hankittua, voin rentoutua joulun yli.. Ostamatta enempää joululahjoja itselleni? Mahdotonta!) on kuusi kohtaa ja hirmuinen määrä tarvittavia poneja. Ensikertaa elämässäni ajattelin sotkea sormeni B-sektion ponien sukutauluihin muutaman tamman ja ehkä yhden oriin kautta, mutta käyttää enimmäkseen alkuun ulkopuolisten apua ja tukea niillä B-poneilla noita WPB-kasvatteja... Saas nyt nähdä :) Toivottavasti saan näitä poneja hankittua eikä Ropskaan ehdi teurastaa kaikkia ihania otuksiaan ennen kuin ehdin hyödyntää ne itselläni :( Täytynee koettaa olla nopea.

Miten minulla voi olla nyt miljoonan uuden kisahevosen kanssa aikaa ostaa vielä uusia hevosia? Helposti! Olen viime päivinä katsellut sormet liekeissä kisatuloksia, ja olen saanut 13 hevosta kisaeläkkeelle - ei huono juttu kaltaiseltani laiskamadolta, eihän? ;) Tilaa on varsinkin estepuolen hevosille RUTKASTI, ja kun noita kouluotuksia alkaa jo tursuta tallin putkistoistakin, niin hyppypuolella olisi nyt aika kunnostautua. Yleiskaakit olisivat jotain maailman ihaninta, mutta en tiedä niiden suosiosta.. Eikö monipuolisuus ole silti hyve, vaikka yhdessä lajissa voikin viedä itsensä äärimmäisyyksiin? Osaapahan piruetin ja laukanvaihdon lisäksi hypätäkin, josta on kaiken kaikkiaan enemmän hyötyä!

Ensikerralla on tulossa toivottavasti lisäspekulointia todella jännittävästä arjestamme. Paraatiponit kiittää ja kumartaa, sekä muistuttaa hankkimaan joulun parhaan pehmeän paketin meiltä <3

22.10.09
Nyt onkin ollut taas kuukausi taukoa kirjoittelussa, reaalielämässä on ollut kiirettä ja tarvetta revetä samanaikaisesti useampaan paikkaan virtuaalihevostelun samalla kuljettua omaa varsin leppoisaa uraansa.
Vaan minullapa onkin taas aihetta kirjoitukseen, hevoskatras kun on kokenut jälleen pieniä muutoksia ja palan halusta esitellä uusia ostoksiani; olen varsin tyytyväinen, että niiden määrä on melko vähäinen, tällä hetkellä ostovauhti vaikuttaa olevan keskimäärin yksi uusi hevonen yhdessä viikossa kymmenen viikkoa kohden sijaan. Ellei kukaan kanssakasvattajista aloita syyskasvattimarkkinoita, aion olla jonkinlaisessa hevosenostolakossa. Ainakin yritän. Toki muutamat poikkeukset vahvistavat säännön..

Ensimmäinen ostos on Chaolta hankittu Kheras, joka on supermakean ulkonäön omaava arabialainen puoliveriori. Alkujaan se on Katin Aworei-kasvatti, ja omaa näin ollen myös supermakean suvun. Kahteen polveen mahtuu kolme VIR MVA Ch -palkittua hevosta, yksi esikantakirjattu sekä kakkoset niin yleis- kuin estelaatiksestakin pokannut kaveri. Kilpauransa Kheras on jo startannut parilla sijoituksella, tämä ei mikään surkea otus olekaan.. ;)

Seuraavana talliin matkusti uusi arabiori Jami, joka on sekin hurmannut allekirjoittaneen täysin. Sillä on toista arabiorittani lyhyempi suku, joten pääsen käyttämään sitä nopeammin omaan welshjalostukseeni - miksi se tuntuu pyörivän kovin paljon WPB:den ympärillä näinä päivinä? Myös Jami polveutuu Kheraksen tapaan todellisten rakennekukkasten suvusta, ja siksipä toivon oriille itselleenkin näyttelymenestystä, kunhan se nyt tuosta kasvaa ja komistuu hieman.

Uusin ostos on aivan SUPERIHANA WPB-tamma Jade, jossa rakastuin ensiksi suvun jännittävään miksaukseen, ja seuraavana sen megasupersuloiseen voikkoväritykseen! Että allekirjoittanut rakastaakin noita kultaa hohtavia otuksia. Jade on reipas esteponi, jolle toivon käyttöuran lisäksi menestyksekästä näyttelyuraa - ja sitten myöhemmin tottakai siitosponia, katsokaa nyt vaikka sen sukua; Rockfeller Luna (i. Sunflower's Al Sheik ox e. Sunwillow Catriona)!

Kaikista tuorein Chaon syntymätöntä Lustig-täysiveristä lukuun ottamatta (koska eihän se meille ole vielä muuttanut, kun ei ole syntynytkään) on _eilen draceyn minulle huijaama angloarabi-ori Vanishing Emotions x, emänsä iltatähti. En aluksi kokenut uuden anglo-oriin ostoa mitenkään ajankohtaiseksi tai hyväksi ideaksi, mutta nyt oriin seistessä AINOANA GP-hevosena tallissa en voi olla kuin tyytyväinen. Vattu on todella makealiikkeinen ja korrekti rakenteeltaan. Tutustumisvaiheessa mennään vielä tämän uuden tuttavuuden kanssa, mutta räikeitä luonteenpiirteitä on vilauteltu.. Mutta enhän minä sekopäitä ole ennenkään kavahtanut.

Tallista on myös kaiken uusien hevosten tohinan tiimellyksessä lähtenyt yksi vanhempi poni uuteen ja sille sopivampaan kotiin. Pullatamma Kulonpään Seren Aerona näyttää viihtyvän enemmän kuin hyvin uuden omistajansa Johanna M:n luona, ja laiskasta turrutetusta kovakallosta on kuoriutunut jälleen se edellisvuosien kisaviilettäjä. Toivottakaamme kaikkea hyvää uudelle kaksikolle, joka toivottavasti pysyy kehissä vielä pitkään :)

23.09.09
Herranen aika! Ponnistelut yhden toiveen (ja muun miljoonan..) eteen ovat kantaneet hedelmää ja niitä kauan kaivattuja, näkyviä tuloksia on vihdoin saatu. Jos et tiedä mistä tuloksista puhutaan, niin kerrottakoon, että tietenkin elokuun yleislaatuarvostelun tuloksista! Pilvilinnoihin on kerrankin kannattanut kurkottaa, sillä allekirjoittaneen pitkäaikainen silmäteräponi on vihdoin miljoonien työtuntien jälkeen palkittu ensimmäisellä palkinnolla! Saanen esitellä saavutuksistaan nöyrän Vinskin, joka on tallin ensimmäinen YLA1-hevonen.

Tallin uusien linjojen tärkeimpänä kantaoriina Vinski on ollut todella tuottelias. YLA1-arvonimen lisäksi sillä on plakkarissa VWY-II -arvonimi sekä virtuaalisen muotovalion titteli. Jälkeläisiä on tällä hetkellä viisi, joista kolme on omassa tallissa - Ropsille ja Johannalle myydyt tapaukset ovat keränneet mainioita kilpailutuloksia, ja oma tuleva toisen polven siitosori Broderick on kerinnyt hakemaan muotovalio-sertejä näyttelyistä! Kaksi muuta tammavarsaa, Melangell ja Gaenor antavat maineen päivien toistaiseksi odottaa itseään. Allekirjoittanut koittaa panostaa kahdeksankymmenen muun ponin lisäksi nyt heidän Broderick-veljeensä :D

Vinski pääsee nyt viettämään leppoisaa eläkettä varmaan ainakin puoleksi vuodeksi reaaliaikaa. Sen seuraava jalostuskausi alkaa vasta, kun sen ensimmäinen polvi on jo lopetellut kilpailunsa ja toinen polvi on hyvällä mallilla vauhdissa. Tai sitten vielä myöhemmin, en tarvitse tällä hetkellä yhtä oria kummittelemaan joka sukuun, oli se kyseinen otus kuinka upea tahansa. Oma tavoitteeni on saada Vinski vaikuttamaan eniten jälkeläistensä kautta, ei vain hommata oriille itselleen viittämiljoonaa varsaa ja jättää se homma sitten siihen.

Tämän ikiviikarin lisäksi olen päättänyt avata myös muutamalla muulle ponille, suloiselle Kapamoalle, erikoiselle Korpulle, upealle Villelle, sekä herkälle Leeville eläkeläisten loppumattomien laidunmaiden portit. Ne ovat aivan liian hyväkuntoisia ja kaksi kertaa rakkaampia, jotta niitä voisi lopettaa, ja koska omalla tallilla tarvitaan vähän enemmän tilaa noille temmeltäville nuorille, olen saanut koko konkkaronkan lähetettyä samaan paikkaan eläkettään viettämään; tuttu seura tekee uudenkin paikan helpommin miellyttäväksi, kun otukset pääsevät ystäväni luokse kauneimpaan Englantiin tammien ja kivimuurien jylhyyteen.

Jutussa on tietenkin myös se hyvä puoli, että saan ne rahdattua takaisin kotiin heti jos tulee liian kova ikävä tai jos niille löytyykin yllättäen jonkinlaista käyttöä kotopuolesta esimerkiksi jalostuskäytön merkeissä. Toivottavasti otukset vain pysyvät yhtä hyväkuntoisina kuin ovat nytkin :)

12.09.09
Lupailin siis esittelyjä uusista hevosista, joten täältä niitä pesee! Hevoset ovat jälleen alkaneet vallata alaa sen kesäisen puoliverikarsinnan jälkeen, mutta nämäpä ovatkin upeaakin upeampia täysiverisiä sekä vieläpä kelpoja WPB-jalostukseen ;)

Nyt kun sain suuni hevosista avattua, voitaisiin vaikka niiden selvittämisellä aloittaa.
Kuvankaunis kolmepolvinen arabialaisori Niilo saapui meille jokin aika sitten kauan ihailemastani Al Rayad Studista. Olen todellisen ihastunut otuksen persoonaan, ja toivon siitä todellakin menestyvää yksilöä niin jalostuskäytössä kuin näyttelykehissä. Vaikka tuo koulupainotteinen on kovasti olevinaan, ei se poneja kummempia ratoja kulje.

Ruunikko, supersympaattinen Halima-tamma on jo vähän vanhempi hankinta, mutta sitäkin hienompi ja sattuu myös edustamaan tuota arabialaisten heimoa. Se on Miljan kasvattama (sama joka kasvatti joskus vuosina peruna ja silli omistamani suomalaisen Fiktion Niilon) estepainotteinen pikkutamma, joka asteittaisesta herkkyydestään huolimatta osaa olla hirmuisen ihana!

Seuraavaksi esittelyvuoroon tuleva englantilainen täysiveriori Teemu on sukunsa puolesta aivan mahtava Rowlandin kasvatti, mutta korviensa välistä siltä puuttuu jotakin olennaista - nojaa, aivan kuin mielenvikaiset hevoset olisivat jotenkin uutta täällä meillä päin? Pitkälle koulutettu kouluhevonen se on vajavaisuudestaan huolimatta, enkä pitäisi näyttelymenestystäkään tämän terroristin kohdalla pahana. Katsotaan, miten ehtii toteuttaa..

Uusimmat täysiveriset ovat eilen saapuneet, hieman vanhemmat tapaukset Pepe, tumma angloarabialainen tamma, sekä puhdas arabialainen Tipsu, jonka ulkonäköön olen äärimmäisen rakastunut, vaikka kimo värinä ei olekaan mitenkään erikoinen. Molemmat saapuivat meille Melba Sporthorsesin jäänteistä, samasta paikasta kuin vuosi sitten ostamani Sakke. Varsinkin Tipsulle toivon näyttelymenestystä sen supersuloisen ulkonäön takia, Pepe mahtaa olla vähän liian sporttinen vielä siihen hommaan..

Uusia poneja on tullut myös vaikka millä mitalla, ja varsinkin omiin, talliin jääneisiin kasvatteihini olen tällä kertaa erityisen tyytyväinen.
Jos aloitetaan vaikkapa pienimmästä, taitaa jonon kärjessä olla se jo viime kirjoituksessa mainitsemani brenniläinen Rhianna, jolle tulee kyllä tarvetta mountainkasvatuksessamme. Hieman ilkeähkö tuo tamma tuppaa olemaan, mutta ulkonäkönsä puolesta se on aivan ihana - katsokaa nyt vaikka tuota väritystä!

Muita uusia ovat omat kasvattini Talaith, tasan kolmipolvisen uudemman linjan suvun omaava tamma, sekä tämän poika Taffy, jota voin kiistatta kutsua yhdeksi parhaimmista kasvateistani tähän mennessä - katsokaa herranjumala tuota sukua, jossa yhdistyy nätisti vanha sekä uusi linja ilman miljoonan polven heittoja. Kaikki näistä kolmesta ovat vielä melkoisen kilpailukokemattomia, mutta asia tullaan korjaamaan :)

C-sektioiden kanta on kasvanut kahdella oriilla, aivan perkeleen upealla Caeduksella, joka on - yllätys, yllätys - draceyn kasvattama estepainotteinen, pirun makean kimovärityksen omaava ori, jolla on vielä varsinkin emänpuolelta verrattain hyvin erikoinen suku. Vanhemmalla iällä tästä tulee varmasti oiva ja värikäs (minä tahdon lisää kimoja!!) piristysruiske nykyisten C-ponien kantoihin!

Toinen uusi C-sektion edustaja on oma kasvattini Trolli, jonka suvusta pidän enemmän kuin paljon - tämän ikiliikkujan emä on oma silmäterätammani, josta tullaan vielä kuulemaan, ja tuosta isästä on useita hyvin menestyneitä ja jopa ykkösellä palkittuja hevosia! Ulkonäkönsä puolesta Trolli on melko vaatimaton eikä niinkään miehekäs, mutta persoonallisuushan on hyve? Tästä otuksesta tulee toivottavasti myös yksi kiintotähti vielä joskus.

Kuin noita edellisiäkin, myös ihan niitä isoja cobeja on tullut kaksin kappalein lisää - molemmat viehättäviä tammoja, vaikka toisen kohdalla ei suuruudesta voikaan puhua. Kyseessä on Monietista ostettu Leidi, sirorakenteinen, mutta silti jo tässä vaiheessa näyttelymenestystä niittänyt pienikokoinen raudikkotamma. Luonteeltaan otus on melkoinen säheltäjä Trollinkin tapaan, mutta eiköhän tästä ihan kunnon esteponi kouliudu.

Itse kasvattamani Bella on Leidin vastakohta - suuri, tynnyrimäinen, ja maailman räjähtäessäkin rauhallisena pysyvä körmy, vaikka sitä naisellisempaa sukupuolta nyt edustaakin. Erityisen innostunut olen sen aivan supermakeasta värityksestä, joka on selkeästi isältä perittyä; tätä täytyy vanhemmalla iällä alkaa näyttelyissä kierrättää!

Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä astuu estradille kuvankaunis ja oikein mukavan herrasmiesluonteen omaava Vermont, joka on sekin itse kasvattamani, ja ensimmäinen kotiin jäänyt WPB-kasvatti. Sen suvusta pidän harvinaisen paljon, ja sen isää Lancelot Du Lacia olin kuolaillut jo pitkään ennen astutuskyselyn lähettämistä - mikä onni, että Vermont muistuttaa ulkonäöllisesti enemmän isäänsä kuin keijukaismaista emäänsä! Näyttelymenestyksestä en tämän miekkosen kanssa tiedä, mutta voisihan sitä kokeilla, kun isäkin on noin hyvin menestynyt.

Siinä taisivat olla viimeisen kolmen kuukauden aikana ilmestyneet uudet otukset, tuonnit jätin nyt suosiolla esittelemästä, kun niitä on niin hirmuisen paljon. Kaikille paljon rapsutuksia, kiitoos! :)

10.09.09
Hups, heti kun pääsen uhoamaan, että kirjoitan tallikirjaa joka kuukausi, luovunkin saman tien ajatuksesta enkä kirjoita vuoteen. No okei, eihän tässä vuotta ole mennyt, mutta kolmisen kuukautta..
Tässä viestissä seuraa ankaraa tilitystä viime aikojen tapahtumista, päätöksistä, sekä uusista hevosista, mihin kaikkiin olen itse varsin tyytyväinen. Koulun ohella ehdin vielä jonkin verran kilpailla, sillä tarjonta on ollut todella hyvää ja foorumienkin kautta pääsee osallistumaan entistä useammin. Nostan hattua jokaiselle kilpailunjärjestäjälle! Satsatkaa vielä niiden näyttelyidenkin kanssa :)

Tällä hetkellä tallin WPB-kasvatus kukoistaa, sillä olen tehnyt uusia hankintoja (esittelyä tulee seuraavassa merkinnässä) muokaten kasvatusmateriaaliani enemmän omaan makuuni ja väkerrellyt muutenkin aiheen parissa. Muutama viikko takaperin tein jonkinlaisen sopimuksen Gwen Poniesin Miian kanssa tallien välisestä ystävyydestä, ja toivon sen tuovan minulle paremmat jaot hänen oriensa siitoskäytöstä ;) Muutamat oriit olen jo heiltä katsellut pahan päivän varalle, eli tulevaisuudessa siitoskäyttöön kinuttaviksi, heti kun vaan saan omat tammani jälkeläisten pyöräyttelykuntoon.

Vaikka WPB:t ovatkin tällä hetkellä allekirjoittaneella aktiivisimmin silmän alla, olen kerinnyt myös mounttien eteen jotakin tekemään. Ainoaa uusilinjaista oriani, vanhempaa Jackia olen tarjonnut jalostukseen muutamia kertoja, sillä sille vaikuttaa todellakin riittävän kysyntää, mistä olen enemmän kuin iloinen. Ainoaksi ongelmaksi voi muodostua se, että se saattaa olla jo niin heikossa hapessa ja miljoonien varsan isä ennen kuin omat yksipolviset tammani ovat täysin valmiita varsatehtailuun. Pitäisikö kaiken varalta hankkia toinenkin ori..? Myös muutamia mountainostoksia olen tehnyt viime kuukausien aikana, yksi yksipolvinen tamma matkasi meille jollakin asteella ihailemastani Brenn Poniesista, sekä kaksi muuta pidempisukuista otusta syntyivät oman tallin hevosista kasvattajaliitteemme alle.

Cobien ja cob-tyypin ponien tilanne on tällä hetkellä hieman huonompi. Olen tuonut taas jättilastin lisää uusia hevosia itselleni, yhteensä yhdeksän uutta suvutonta, mikä nostaa tallin suvuttomien C-sektioiden määrän kahteenkymmeneen neljään. Uusia yksipolvisia ei ole tullut, enkä ole WPB:den ohella kerinnyt keskittyä cobien eteenpäin vientiin. Sitä vastoin olen kilpaillut otuksillani ihailtavan paljon, joten noita vanhempia saadaan varmasti pian nähdä jalostuskäytössä.
Pitkäsukuisten kanssa olisi jo korkea aika tehdä jotakin, mutta ulkopuolista tukea on perkeleen vaikea löytää, eivätkä kaikki omani sovi sukujensa puolesta toisilleen. Ne saavat vielä seistä jonkin aikaa kysymysmerkkinä ja lyhytsukuisten kasvatus saa vielä jatkua vain omien seinieni sisäpuolella, ensi kasvattirysästä myydään kyllä vähintään suurin osa ulkopuolisille tahoille.

Muuta akuuttia kasvatustyöstämme en tähän hätään keksi, ensi kerralla esittelen uusia hevosiani - nyt lisätyötä minulle, mutta laajempaa siitoskäyttöä sitten myöhemmin :)

PS. Onnitteluja Vinskille VIR MVA Ch - sekä VWY-II -arvonimistä! Ori ilmoitettiin myös uusimpaan yleislaatuarvostelun tilaisuuteen, jonka tuloksia odotellaan sormet syyhyten. Myös draceyn kasvattama Ilona on menestynyt näyttelykehissä ilahduttavan hyvin :)

01.07.09
Me olemme uinuneet pohjamudissa. Meidän oletettiin kuolleen. Joku kaiveli jo ehkä mahdollisia fossiileitamme tallin takapihalta, tai ainakin lähes tuhoutunut puutarha viittaa moiseen. Mutta nyt me, kuolleet, nousemme entistä ehompina takaisin elävien kirjoihin, kuten jo useat welshkeskustelijat ovat saattaneet huomata.

Elämä on mukavaa, vaikka on aivan liian kuuma ja auringonpaiste särkee silmiä. Viime kuussa meille hankittiin muutama uusi asukas, joiden hehkuessa vielä uutuuttaan voimme olla iloisia. Kultainen Vintiö, lumenvalkea Tintti sekä kasa omia kasvattejani ovat vasta alkusoittoa uudesta loistostamme (jota saadaan kyllä taas odotella).

Tässä tai ensi kuussa lähdetään hakemaan talliin värivahvistusta yhdeksän uuden C-ponin voimin. Otukset on jo suurin piirtein valittu, vielä odotellaan palkkapäivää, jotta saamme reissun aloitetuksi. Neljä oritta, viisi tammaa, upeita värejä. Varautukaa siihen että silmänne kieroutuvat ja sydämenne sulavat ne nähdessänne! Dani murahtelee jo innoissaan ja käärii kannabista poltettavakseen: Kohta meillä on jälleen uutta verta vaikka mihin.

Kilpailuiden saralla olemme vielä maassa - Allekirjoittanut on raivoissaan kilpailuiden järjestäjiä kohtaan, mutta aikaa ei itsellä riitä pienempienkään luokkien järjestämiseen, osallistujien päivittämiseen tai tuloksien lähettämiseen. Vanha viisas dracey neuvoi keskittymään villeihin kisoihin. Niin voisimmekin tehdä ja tanssia sitten tyytyväisinä sammaloituneilla siirtolohkareillamme vailla jaosten alaisten kilpailuiden stressiä ja vittumaisia järjestäjiä, jotka aivan varmasti tahtovat tehdä Dani-paran elämän todella hankalaksi. Tietenkin.

 

Paraatiponit on virtuaalitalli.
Kaiken muun materiaalin © dani 2013, ellei toisin ole mainittu. Kopiointi kielletty!