Virallinen nimi | Cahn Defnyddiwr | Säkäkorkeus | 155 cm |
Lempinimi | Daisy | Syntynyt | 30.9.2007* |
Rotu | Welsh Cob (sektio D) | Sukupuoli | Tamma |
Väri | Rautias | Kasvattaja | Brenn Ponies |
Omistaja | dani VRL-03561 | Painotus | Estepainotus |
Koulutustaso: heA, 110 cm Käyttö: Siitosponi Saavutukset: VWY-II, 3,5 + 7 + 11,5 + 20 + 5 = 47p. 22.01.2010 ERJ-II, 9 + 50,5 + 10 + 15 + 10 = 94,5p. 25.09.2011 ERL-II, 100 - 73,33 - 70 - 76 - 80 - 72 = 84,47% 01.11.2011 YLA1, 35 + 40 + 30 + 35 = 140p. 21.11.2011 *Oma ikääntyminen, 4-vuotias 30.01.2008 |
Tamma on kuitenkin ollut kaikkea muuta kuin ongelma tähän asti! Se on aivan uskomattoman suorituskykyinen ja kapasiteetikas hevonen, ja jollei allekirjoittanut olisi niin kovin pelännyt ihastuttavan värisen tammansa jalkojen ja oman henkikultansa puolesta, olisi tammalla voinut startata pari kertaa myös 120 sentissä - metrissä ja metrikympissä startatuissa kilpailuissa hevonen kun sijoittui niin hyvin, että sen kisaaminen sujui kuin siivillä!
Nykyisin Daisy on allekirjoittaneen rakkaimpia siitoshevosia, jonka kumpikin varsa on jäänyt tallin suojiin kasvamaan ja oppimaan hevoseksi, vaikka ensimmäinen näistä kahdesta olikin todellinen floppi ja järkytys - Terrwyniksi nimetty poika lienee kuitenkin vain pieni maahanpalautus näin hienon tamman kohdalla, sillä kärsivällisyydellä odotettu seuraava varsa loikkasi emänsä tapaan nätillä värityksellään ja kapasiteetillaan suoraan jokaisen sitä käsitelleen sydämeen.
Daisy ei kuitenkaan silti ollut vain kilpahevonen, tai nykyisin pelkkä laadukkaita varsoja tuottava masiina, ei, ei! Kultasydäminen tamma on omistajansa paras ystävä, vaikka täti osaakin vetää hernettä nokkaansa, pelätä muovituoleja ja saada paniikkikohtauksia juuri ennen tärkeitä tilaisuuksia. Heppa on niin höpsö, ettei siitä voi olla pitämättä!
Hoitaessa Daisy seisoo kiltisti paikallaan, vaikka saattaakin harjauksen alussa tahtoa häärätä omiansa. Se tarkkailee mielenkiinnolla, mitä hoitaja puuhastelee, tai oikein nauttiessaan esimerkiksi ronskista kumisualla pyörittelystä, se nuokkuu silmät puoliummessa. Puoliunessa Daisy kuitenkin säpsähtää herkästi kovia ääniä sekä äkkinäisiä liikkeitä, joten varothan kaatamasta harjasankoa ja laitat kännykkäsi äänettömälle, kiitos. Vaikka tamma rakastaakin meluavia pikkulapsia, sen hoitajan täytyy osata olla myös rauhallinen, ettei hän jäisi vaan säikähdyksissään yllättävää tanssiliikettä tekevän cobtamman alle. Kaviot neiti nostaa hyvin, vaikka saattaakin välillä ottaa kavioiden putsauksen liian lunkisti. Tällöin se vain laskee painonsa sille jalalle, jota hoitaja yrittää putsata, jolloin hoitajan on hyvä omata hyvät käsivoimat.
Päänharjaus sujuu ongelmitta, kuin myös letitys. Letityksestä Daisy pitää niin kovasti, että rentoutuu usein saman tien, kun vaan näkeekin kamman ja kumilenkit.
Melkoisena diivana tamma pitää kovasti siitä, kun sitä puunataan erityisen huolella ja että se pyntätään viehättäväksi. Ennen kilpailuja se tietää saavansa täydellisen kolmen tunnin tehohoidon ja manikyyrin, joka saa tamman aina hyvälle tuulelle. Tämä taas voidaan laskea eduksi kilpailuihin lähtiessä, hyväntuulinen hevonen tekee parhaat radat. Traileriin Daisy marssii luottavin mielin, mikäli siellä on kaveri odottamassa. Tamma on melkein mahdoton kuljettaa ilman seuraa, mutta uskollisen seuralaisensa kera hevossäiliössä matkaaminen ei ole tammalle paniikin paikka.
Ratsastaessa Daisy toimii useimmiten perushienosti, mikäli maneesin toisessa päässä ratsutetaan toistakin hevosta samaan aikaan. Mikäli näin ei kumminkaan ole, kannattaa maneesin katsomoon pyytää mahdollisimman paljon väkeä katselemaan, kun tammaa ratsastetaan. Daisy nimittäin esittelee suhteellisen korkeita liikkeitään ja huimaa vauhtiaan mielellään - mutta mikäli se joutuu yksin suurten muurien ja pelottavien, kamalan värikkäiden puomien viidakkoon, se saa aikamoisen hepulin, vaikka ratsastaja kuinka vakuuttelisi tilanteen varmuudesta. Se kulkee kankeana kuin lauta, aivan kuin se ei mistään niskasta myötäämisestä olisi kuullutkaan. Kulmissa vaanii sen mielestä suorastaan kauhistuttavia mörköjä, joita se alkaa tuijotella jo kymmenen metriä aikaisemmin. Myös muovituoli voi saada tamman pukittelemaan hysteerisesti - siksi ennen Daisyllä ratsastusta kannattaa käydä siivoamassa muovituolit pois maneesista ja napsauttaa valot päälle!
Kun tamma ei ole ratsastajansa kanssa yksin maneesissa, kaikki sujuu useimmiten ongelmitta - Daisy kulkee pyöreänä ja notkeana, esittelee ratsastajallekin suht miellyttäviä askellajejaan ja ennen kaikkea hyppää suurella sydämellä. Tammalla on myös ihailtavan hyvä hyppytyyli - varsinkin kisoissa se loikkaa rohkeasti korkeimman ja räikeimmän puomirakennelman yli, ja sillä on hyvä etäisyyden arviointi -pää, joka helpottaa tammaa löytämään lähes aina sen ihanteellisimman ponnistuspaikan. Tamman hyvä selänkäyttö, sekä kyky vetää tarvittaessa etukaviot korviinsa, varmistaa hienon kaaren ja onnistuneen esteen ylityksen.
Daisyä täytyy kuitenkin myös ratsastaa, se ei nimittäin aivan tuosta vain voisi ajatella kääntyvänsä tiukasti esteiden välissä. Vaikka tamma hoitaakin lähes koko homman hienosti, tulee ratsastajan pitää huoli siitä, ettei laukka pääse liian nopeatempoiseksi (tätä Daisy harrastaa innostuessaan, kiihdyttämistä nimittäin). Ratsastajan pitää myös varmistaa että tamma on varmasti valmisteltu käännöksiin ja siirtymisiin ja tulee asetettuna kaarteisiin.
Itse kilpailutilanteessa Daisy käyttäytyy yleensä hyvin luottavaisesti, vaikka ratsastajan pitääkin pitää huoli siitä, että ylimääräisiltä säikähdyksiltä vältytään ennen rataa - mekastava yleisö ja muu väenpaljous voi tehdä tilanteesta vaikean.
Paras kiitos hyvästä radasta tahi päivästä Daisylle on se, että sen oma, rakas hoitaja puunaa sitä huolella kolme tuntia, jonka jälkeen se päästetään laiduntamaan rakkaiden hevosystäviensä seuraan.
isä YAN Rhadlon VWY-II, wD |
ii. Ceridwyn Rasgall VWY-II, wD |
iii. Rosenbaum's Dai Emiel KTK-I, wD |
iie. Ch Dwynarth Seren KTK-II, wD |
||
ie. Ffraid Bronwen wD |
iei. Derwa Tywysog wD | |
iee. Ffraid Catriona KTK-I, wD |
||
emä Rhoscfflach Rianwen YLA2, VWY-II, KTK-III, wD |
ei. Rhimynnau Carwr KTK-II, wD |
eii. Rhimynnau Calactic wD, evm |
eie. Rhimynnau Nestla wD, evm |
||
ee. Rianna Luna wD |
eei. VIR MVA Ch Laakson Rick KTK-III, wD |
|
eee. Ch Jasmin KTK-III, wD |
Daisy on tarjolla welshponijalostukseen!
28.08.2008 o. Terrwyn Dawn (i. Whiten Bowen), omistaja: Juli 20.12.2008 t. Dryllrhiain Dawn (i. April Hill's Dunharrow), omistaja: dani |
10.08.08, päiväkirjamerkintä
Daisy on kotiutunut todella hyvin uuteen kotiinsa ja se nauttii täysillä kesälaitumen rehevästä ruohosta ja aurinkoisten päivien ulkokilpailuista. Tamma on hermoillut jonkin verran kisoissa, eikä se ole aina mennyt kotonakaan niin helposti ja nätisti kuin mihin se pystyisi, mutta yhteinen elämämme onkin vasta alkutaipaleella. Ponilaumassa tytöllä on paljon uusia kavereita ja se on mukavampi ratsastaa laitumen vieressä olevalla ratsastuskentällä kuin maneesissa. Toinen Brenn Poniesista ostettu poni Kiira tulee usein laitumen reunalle katselemaan ja hirnumaan kun Daisyä liikutetaan - ja Daisy vastaa yleensä hirnumalla takaisin! Nuo kaksi ovat suloinen parivaljakko, mutta välillä tamma voisi keskittyä työskentelyyn eikä kavereihinsa.. Maastoihin olen myös tammaa tutustuttanut niin maasta käsin kuin selästäkin, eikä se tunnu pelkäävän mitään. Maastoilu on siitä selkeästi mukavaa puuhaa!
02.09.08, estevalmennus kotitallilla
Tälle päivälle olin sopinut Daisylle estevalmennuksen kotimaneesiimme. Tarkoituksena oli treenailla ihan perusjuttuja näin kesken kilpailukauden ja saada vinkkejä siihen, miten voisimme hioa työskentelyämme radalla vielä paremmaksi. Tunti aloitettiin helpoilla kavaleteilla ja puomeilla ja valmentaja todellakin toteutti toiveeni pilkunviilaamisesta - hetken tuntui toden teolla siltä, etten osaa lainkaan ratsastaa, vaikka tein mielestäni kaiken oikein, ohjeiden mukaan ja Daisykin kuunteli hienosti, mutta silti löytyi koko ajan jotain korjattavaa. No, oppia ikä kaikki.. Korjauksen kohteiksi joutuivat sekä istunta painopisteestä lähtien, asento selässä sekä tuntuma hevoseen. Valmentajan mukaan ratsastan ilmeisesti aina pitäen hevosta liian tiukalla paketilla, mikä kyllä antoi aihetta ajatteluun. 6
Seuraava harjoitus painotti lähestymistä sekä esteiden välejä, toisin sanoen pienillä sarjoilla viilattiin askeleen pidennyksiä, lyhennyksiä, asetuksia ja taivutuksia. Askeleita piti laskea ja hyppyjä huutaa ääneen - Daisy kummasteli tätä uutta tekniikkaa sekä vapaampaa muotoaan, mutta pysyi kuitenkin hyvin tuntumalla ja monien puolipidätteiden takia myös herkkänä suustaan. Lopputunnista hypättiin sitten hieman suurempaa rataa vauhdikkaammalla meiningillä. Kaikki sujui mainiosti ja Daisy suuntaa loppukaudelle entistä luottavaisemmin mielin!
05.09.09, estevalmennus kotitallilla
Tänään keskityttiin valmennuksessa erikoisempiin esteisiin ja haasteellisimpiin juttuihin. Alkuverkka hoidettiin alta pikaisesti, sillä Daisy oli hyvin herkkänä ja muutenkin vastaanottavaisella tuulella, joten sain sen rentoon muotoon vaivatta. Verkasta jatkettiin pienehkölle jumpparadalle, joka sisälsi mielettömästi tiukkoja kurveja, parikin innaria ja muun muassa kummallisen pressuesteen - hieman vesiesteen kaltaisen, mutta jossa hypystä tulee lähes luonnottoman pitkä, jos pressua koettaa koskematta ylittää. Olin alkuun hyvin epäileväinen, mahtaako hevonen mennä moisella alustalla nurin ponnistaessa, mutta valmentaja oli onneksi suunnitellut radan kunnolla, eikä mitään sattunut.
Tamma kyllä kieltämättä hieman tuijotteli estettä ja sitä sai kannustaa raipankin kanssa menemään yli. No, ensiksi mentiin ujoina ravissa pari kertaa, kunnes estettä nostettiin ja rennossa laukassa Daisy meni sitten yli kunnolla hypäten. Innareissa tammalla pysyi tahti todella hyvin, joskin allekirjoittanut sai satikutia siitä, ettei takalisto noussut välttämättä tarpeeksi penkistä, kun hevosen pitäisi saada varsinkin innarissa paljon liikkumatilaa. Daisy tosin keräsi siinä hieman kierroksia, joten suuremmille oksereille ja pystyille jatkaessamme oli menohaluja hieman liikaa ja sain pysyä tarkkana satulassa. Valmennus sujui kuitenkin vallan hyvin ja kehujakin saimme varsinkin lopuksi. Loppuverkaksi suunnattiin metsään mäkiä kiipeilemään!
13.09.08, päiväkirjamerkintä
Herranjumala Daisy on tämänhetkinen paras kilpahevoseni! Voitko uskoa, että se sai melkein 90 sijoitusta reilussa kuukaudessa?! Sen tuorein sijoitus on tänään järjestetyistä kenttäkilpailuista ja nyt ei voi ponia muuta kuin kehua! Kesä on lopussa ja syksy alkaa, aivan kuten tämän tamman kilpaura ja sen kilpaeläkekin! Daisy on ehdottomasti ollut varmaan paras ostokseni ikinä, se on ollut niin hyvä hevonen! Seuraavaksi se saa laiduntaa rauhassa vähän aikaa sitten syntyneen varsansa Terrwynin kanssa, josta olen ilmeisesti unohtanut kertoa - astutin tamman aika pian sen jälkeen, kun olin ostanut sen, ja musta orivarsa syntyi tuossa pari viikkoa sitten. Todella suuri ego sillä varsalla on, mutta eiköhän siitä hyvä tule, jos sen osaa emänsä tapaan oikealla lailla kouluttaa.
Nyt Daisy saa siis vain nauttia elämästään varsansa kanssa, ja myöhemmin se tulee kyllä saamaan lisääkin varsoja - tamma on niin ihanan värinen, että tahdon lisää tuollaisia liinaharjoja talliini! Nyt pitäisi varmaan alkaa valmistella ponia laatuarvosteluja varten, vaikka sen ensimmäinen varsa vielä ihan pikkuinen onkin eikä siltä kunnon kisanäyttöä saa vielä aikoihin - mutta hyvähän se on aloissa aloittaa..
20.12.08, päiväkirjamerkintä
Varsa! Daisyn toinen varsa, todella suloinen ja kaunis tyttölapsi syntyi tänään, vain neljä päivää ennen joulua! Varsan isä on todella komea ja hyväsukuinen April Hill’s Dunharrow, joten varsasta tulee aikuisena vähintäänkin yhtä upea ilmestys kuin emästään - isän komeus emän värillä… Tämä on ehdottomasti paras joululahjani aikoihin, ja siitä kuuluu suurin kiitos yksinomaan Daisylle!
Varsansa kanssa saa tamma nyt nauttia täysin rinnoin joulusta sekä talvesta, jota allekirjoittaneen harmiksi on jäljellä vielä ainakin reilu kuukausi - vihaan lunta, toisin kuin ponini, jotka suurin liikkein rypevät hangissa rinta rottingilla, Daisy mukaan lukien! Vuodenvaihde tulee muuten olemaan ensimmäinen yhteinen minulle, Daisylle, sekä tämän varsalle ja toden teolle toivon, ettei äitiponi saa paniikkikohtausta näyttäen samalla huono esimerkkiä varsalleen… Kamalaa. Laatisten toivon ajankohtaistuvan ensi vuonna, kiirettä meillä ei ole, mutta enpä tiedä, kauanko kukaan jaksaa toimettomana seistä.
Yksityinen estevalmennus 04.07.09 cirithin valvovan silmän alla
Kommentit työskentelystä: "Daisylla oli aivan aluksi selvästi keskittymisvaikeuksia ja verryttelyssä se kulki jäykkänä kuin lankku. Kerroit, ettei poni pidä yksin olemisesta, joten pyysin tallityttöä tulemaan samanaikaisesti liikuttamaan toista hevosta kentälle, mikä tuntuikin ratkaisevan kaikki ongelmat - heti kun Daisylla oli seuraa, se rentoutui aivan silmissä. Valmennuksen aluksi teimme hieman paljon siirtymisiä ja temponvaihteluita sisältävää puomi- ja kavalettityöskentelyä, jonka tarkoituksena oli herkistää Daisy avuillesi. Olette selvästi tottunut parivaljakko, sillä tässä ei ollut teille mitään ongelmaa. Varsinaisesti harjoittelimme tänään pientä rataa, jonka etäisyydet oli tarkoituksella tehty tiukoiksi, sillä treenasimme askelten sovittamista ja vauhdin säätelyä. Herkästä ponista ja suorittamastanne alkuverryttelyssä oli tässä hyötyä. Kun esteet kasvoivat reilu metrisiksi, tuntui Daisy innostuvan vähän liikaa, sillä välillä sinulla oli kovan vauhdin takia vaikeuksia saada askeleet mahtumaan ja ponnistus tapahtumaan oikeasta kohdasta. Kun Daisy alkaa kiihdytellä, pyri säilyttämään ohjiin vakaa, mutta kevyt tuntuma ja yritä hidastaa istunnallasi. Suunnittele tiet huolella ja pidä käsi tasaisena. Muuten valmennus sujui oikein hyvin ja teistä huomaa, että olette jo paljon kisannut ratsukko."
Yksityinen estevalmennus 07.07.09 Femman pitämänä
Valmentajan silmästä katsottuna tunti kulki seuraavalla tavalla: "En ihan osannut odottaa maneesiin saapuvan ovesta sisään neljällä jalalla pomppivaa pallosalamaa, kun odottelin kiitokseksi lupaamani valmennuksen osanottajaratsukkoa. Daisystä huomasi heti, ettei se ollut lainkaan hyvällä tuulella jouduttuaan uuteen maneesiin, vieläpä meidän ruosteiseen ja kolisevaan sellaiseen, ilman ponikavereitaan. Tamma teki Danin työskentelystä yhtä helvettiä alkutunnista lähtien. Se ei halunnut kulkea kertaakaan oikein päin, rentona ja luottavaisena. Koko ajan se oli pomppimassa Danin pohkeita vasten ja niinkin yksinkertaisissa asioissa kuin taivutuksissa sitä sai johtaa reilusti kädellä kuin nuorta ponia. Hyppääminen aloitettiin varovaisesti puomeilla ja kavaleteilla, joita tamma mukamas niin kauhistuneena tuijotteli ja ylitti todella pitkillä askelilla. Jatkoimme taivuttelua ennen matalalle, mutta teknillisesti todella haastavalla radalle etenemistä. Hyppäämisen makuun päässyt Daisy työskenteli paljon paremmin radalla, jonka aikana se joutui itsekin käyttämään aivojaan. Hypyt olivat hyviä, mutta tamma puski varsinkin tiukoissa kaarteissa ja ohituksissa aivan liikaa sinua vasten ja siksi muutama tolppakin meinasi matkalla kaatua. Kotona voisitte harjoitella ehdottomasti tällaisia pikkutarkkoja, mutta matalia ratoja, mikäli otuksen asenne hyppäämistä kohtaan ei muutu, vaikka oletankin otuksen olleen vain hermostunut yksinolosta."
08.07.09, estevalmennus kotitallilla
Daisyä ja minua tuli tänään tallille valmentamaan ulkopuolinen valmentaja, joka itse asiassa auttoi minua myöhemmin päivällä nuorempien hevosten koulutuksessa. Oli kuitenkin hyvää vaihtelua saada myös Daisylle hieman reippaampaa liikuntaa, joten aamupäivästä se pääsi hyppäämään rataa ja irrottelemaan. Alkuun se tuijotteli hieman uutta valmentajaa ja oli kovin säpäkkänä, valmiina ampaisemaan mihin suuntaan tahansa. Verryttelyksi teimmekin sitten paljon ympyröitä ja kaaria jumppailumielessä. Kun tamman sai rentoutumaan, jaksoi se keskittyä hienosti ja oikein esitteli parhaita puoliaan. Virtaa riitti ehkä hieman liikaakin suht tiukkoihin teihin ja lähestymisiin ja laukkaa sain säädellä melko paljon - alkukankeuden jälkeen tamma kuunteli kuitenkin hyvin myös puolipidätteitä ja hidasti tempoaan, vaikka korva pysyivät innokkaasti eteenpäin suunnattuina! Hyppäsimme teknisesti melko kinkkistä, mutta matalaa rataa ja suoritukset paranivat huomattavasti loppua kohden. Allekirjoittanut ei ollut tuntemuksiensa kanssa yksin, vaan myös valmentaja siirtyi kehulinjalle pelkän kauhistelun sijaan. Kiitosta tamman työskentelystä tuli paljon ja jälleen Daisystä sai olla hyvin ylpeä. Tunnin jälkeen suuntasimme metsään jäähdyttelemään kevyen kävelyn ja ravailun muodossa.
10.07.09, päiväkirjamerkintä
Daisy on nyt ollut omistuksessani aika lailla tasan tarkkaan vuoden, mutta aika tuntuu rutkasti pidemmältä! Siihen on mahtunut paljon tapahtumia, kaksi omasta mielestäni hyvin onnistunutta varsaa, jumalaton kilpaura, joulu, niin allekirjoittaneen kuin poninkin synttärit.. Toisaalta tamma on kyllä myös seissyt toimettomana melkoisen kauan. Olisi niin pirun mukavaa laittaa se pyöräyttämään muutama varsa lisää, mutta mistäs sitä yhtäkkiä pitäisi sopivia oriita repiä? Lisäksi kaksi otusta minulla jo Daisystä tallissa on, enkä tiedä, millainen menekki varsoja odottaisi. Uskoakseni melkoisen huono, cobit eivät ole vuosikausiin olleet kuumaa kamaa suuren yleisön keskuudessa.
Kiirettä varsojen suhteen ei kuitenkaan ole, mutta jos tamma jotain odottaa, niin maineensa päiviä laatuarvostelussa palkittuna menestyksen kukkasena. Täytyisi jostain repiä aikaa vanhalle tädillekin, vaikka uusia poneja vyöryy jatkuvasti talliin ja nuorien kilpaileminen pusertaa aika tehokkaasti mehut ulos. Kesälaitumella pulskistunut Daisy on käynyt myös vähän laiskanpulskeaksi, ja mikäs kiire tammalla elämässään olisikaan, kun päivät täyttyvät leppoisella ruohon rouskuttamisella? Huomenna on kuitenkin luvassa valmennus tällekin vanhalle mammalle, ja siellä nähdään, paljonko otuksen lihaksistosta on enää jäljellä.. Toivottavasti paljon :D
Yksityinen estevalmennus 11.07.09 Mari H:n opissa
Kommentit tunnin kulusta: "Kun tulitte kentälle, Daisy katseli kiinnostuneesti ympärilleen. Aloitimme tunnin alkuverryttelyllä. Aluksi Daisy meni nätisti, mutta sitten se huomasi, että oli yksin ja alkoi vikuroida. Sait sen kuitenkin käynnissä hyvin toimimaan. Heti kun siirryit raviin, Daisy alkoi taas vikuroida. Kun toit sitä ekaa kertaa puomi suoralle, jonka olin teille tehnyt, Daisy väisti kaikki puomit pää korkeuksissa. Toisella kerralla sujui jo paremmin, vaikka Daisy vieläkin yritti kiemurrella, sait sen jo pidettyä paremmin pohkeitten välissä. Kun nostit laukkaa, Daisy teki railakkaan pukki sarjan. Pysyit onneksi selässä ja saitkin Daisyn pikkuhiljaa rauhoittumaan. Laukassa puomit sujuivat vauhdikkaasti, mutta sait sen kuitenkin kulkemaan sutkot suoraan. Sitten ravasitte ja laukkasitte myös toiseen suuntaan, mikä sujui hyvin. Tein teille seuraavaksi puomeista pieniä ristikoita ja aloitte tulla niitä heti laukassa. Daisy meni todella reippaasti ja eka kerralla se kielsi. Toisella kerralla olit jo valmistautunut kieltoon ja pääsittekin kunnialla sarjan yli. Nostin sitten esteet pystyiksi ja niistä tuli n. 60cm korkeita. Daisy töllisteli aluksi esteitä ja yritti väistää niitä, mutta olit onneksi valppaana eikä kieltoa tullut.
Jätimme sitten sarjan ja siirryimme n. 60cm korkealle aaltoesteelle. annoit Daisyn ensin käydä tutustumassa esteeseen ja tulitte sen sitten laukassa. Daisy kielsi kahdesti, ennen kuin leiskautti jätti hypyllä sen yli. Pysyit kuitenkin itse hyvin mukana ja myötäsit hyvin käsillä. Tulitte sen vielä pari kertaa ja sitten nostin sitä. Aaltoeste oli nyt 90cm ja siitä tiedän oli tarkoitus jatkaa 80cm korkealle portille. Aaltoeste sujui hyvin, mutta portille Daisy kiemurteli. Sait sen kuitenkin menemään yli, vaikka portti tippuikin. Toisella kerralla sujui jo paremmin ja Daisy leijui helpon näköisesti yli. Seuraavaksi esteet olivatkin jo 100cm. Daisy selvitti esteet helposti. Päätimme lopettaa valmennuksen siihen ja loppuraveissa Daisy toimi hienosti. Valmennus sujui siis teiltä kahdelta hienosti, alkuvaikeuksien jälkeen."
20.09.09, päiväkirjamerkintä
Syksy saapuu, eikä sitä käy kieltäminen. Kohta on jo sateinen ja pimeä lokakuu, mikä merkitsee ponien iki-ihanan laidunkauden loppumista. Daisykin on saanut palautella itseään arkeen, vaikkei sillä kilpailuita eikä varsoja olekaan tiedossa, tulee senkin liikkua hyvin ja jaksaa työskennellä.
Tamman kanssa on viime aikoina rennosti ratsasteltu koulua pelloilla ja hiekkateillä, sillä meikäläisethän pysyvät ulkosalla niin kauan kuin vain pystyy! Kotikentällä on kyllä täytynyt sen verran pysytellä, että harjoittelussa on voitu käyttää kavaletteja ja puomeja apuna - Daisy hyppää tätä nykyä enää korkeintaan valmennuksissa kunnolla, kotona otetaan ihan rennosti vaikka entisellä superestehyppääjällä tässä ratsastetaankin ;) Meno on ollut ponin ikä huomioon ottaen rentoa, mutta se on pysynyt kumman hyvässä kunnossa vähäiseen liikuntaansa nähden - pinkaisee poloinen korkeimmankin ylämäen tuosta vain ylös edes puuskuttamatta, tulee saman alas varovaisesti horjahtamatta, ja käyttää kotonakin hyvin selkäänsä esimerkiksi kavalettiharjoituksissa. Daisyllä on ehkä suurempi vatsa kuin ennen, mutta toisaalta se on ryhdikkäämpi ja kulkee laadukkaammassa ravissa. Ja hyvä selkä, sellaisesta ei ole koskaan haittaa!
15.11.09, päiväkirjamerkintä
Ette muuten helposti arvaakaan, mitä tänään tapahtui Daisylle. Hevoshieroja saapui lähikaupunkiin, ja pyysinpä naikkosta tulemaan katsomaan minunkin hevosteni lihaksistoa, nyt kun hän oli vaivalla tänne takapajulaan saapunut. Nainen itse olisi halunnut ihan oman harjoituksensa vuoksi tunnustella nuorten hevosten kasvavia ja kehittyviä lihaksia, mutta arvaapas vaan, pysyikö yksikään niistä paikoillaan? Eihän noita saa tuolta pimeästä sisään talliinkaan, tie on liukas ja ponit mutaisia. Mene siinä sitten iltakahdeksalta arvailemaan, että kuka on kuka. Mission impossible.
Näin saatiin hierojan pää käännetyksi vanhempien hevosten hoitoon, ja Daisy saatiin listalle ensimmäiseksi. Tyyppi todella osasi hommansa, tamma mietti hetken, että mitäs nyt tapahtuu, kas kun meillä ei usein tallissa asti vieraita käy - allekirjoittanut se on ainoa, kun tämän tallin poneihin koskee - mutta muutaman hetken jälkeen tamma rentoutui kunnolla ja selkeästi nautti naisen käsittelyssä olemisesta. Operaation jälkeen tuli tammaa liikuttaa kevyesti, joten lähdin vain kävelemään sen kanssa ympäri maneesia - olen hyvin mielikuvituksellinen ja seikkailunhaluinen ihminen, kyllä. Daisy oli kuitenkin kuin eri poni, ja seuraavana päivänä tamma oli niin pirteänä, että oli pakko päästää sitä hyppäämään irtona maneesiin pieniä esteitä - jotka tamman innokkuuden takia korotettiin melko äkkiä sinne 80 senttiin. On mukavaa huomata, että Daisy-muorissa vielä puhtia riittää - ja siihen poppanaiseen, joka sen selkää koetteli, täytynee ottaa myöhemmin yhteyttä uudelleen!
26.07.08, ERJ, 100 cm : 02/50 31.07.08, ERJ, 80 cm : 01/25 31.07.08, ERJ, 100 cm : 03/25 26.07.08, ERJ, 110 cm : 10/100 01.08.08, ERJ, 90-100 cm : 03/30 29.07.08, ERJ, 100 cm : 06/40 22.07.08, ERJ, 110 cm : 08/93 23.07.08, ERJ, 110 cm : 06/100 28.07.08, ERJ, 100 cm : 02/45 29.07.08, ERJ, 100 cm : 02/35 02.08.08, ERJ, 100 cm : 06/40 02.08.08, ERJ, 110 cm : 04/40 04.08.08, ERJ, 110 cm : 05/40 01.08.08, ERJ, 100 cm : 03/29 01.08.08, ERJ, 50 cm : 06/40 01.08.08, ERJ, 80 cm : 01/40 03.08.08, ERJ, 100 cm : 04/50 04.08.08, ERJ, 80 cm : 01/35 04.08.08, ERJ, 100 cm : 04/41 04.08.08, ERJ, 100 cm : 02/37 04.08.08, ERJ, 100 cm : 05/46 04.08.08, ERJ, 60 cm : 01/38 04.08.08, ERJ, 100 cm : 04/42 16.08.08, ERJ, 80 cm : 07/60 20.08.08, ERJ, 100 cm : 05/35 14.08.08, ERJ, 80 cm : 05/35 14.08.08, ERJ, 100 cm : 03/35 14.08.08, ERJ, 100 cm : 03/35 14.08.08, ERJ, 100 cm : 01/35 11.08.08, ERJ, 110 cm : 05/40 15.08.08, ERJ, 90 cm : 01/41 10.08.08, ERJ, 100 cm : 02/60 14.08.08, ERJ, 100 cm : 01/21 08.08.08, ERJ, 110 cm : 05/50 08.08.08, ERJ, 100 cm : 02/50 08.08.08, ERJ, 110 cm : 03/50 10.08.08, ERJ, 100 cm : 05/40 10.08.08, ERJ, 110 cm : 02/40 31.08.08, ERJ, 100 cm : 03/30 * 01.08.08, KERJ, helppo luokka : 04/23 01.08.08, KERJ, helppo luokka : 05/26 04.08.08, KERJ, helppo luokka : 01/20 04.08.08, KERJ, CCI/CIC* : 01/20 14.08.08, KERJ, CCI/CIC* : 01/27 14.08.08, KERJ, CCI/CIC* : 02/27 14.08.08, KERJ, tutustumisluokka : 02/26 17.08.08, KERJ, CCI/CIC* : 01/25 14.08.08, KERJ, CCI/CIC* : 02/40 13.09.08, KERJ, CCI/CIC* : 01/40 * |
02.08.08, ERJ, 90 cm : 05/30 02.08.08, ERJ, 90 cm : 04/30 02.08.08, ERJ, 110 cm : 01/30 02.08.08, ERJ, 110 cm : 04/30 05.08.08, ERJ, 80 cm : 01/20 04.08.08, ERJ, 110 cm : 03/30 04.08.08, ERJ, 100 cm : 05/30 04.08.08, ERJ, 80 cm : 06/45 05.08.08, ERJ, 30 cm : 05/30 05.08.08, ERJ, 40 cm : 02/30 05.08.08, ERJ, 50 cm : 01/30 05.08.08, ERJ, 60 cm : 05/30 05.08.08, ERJ, 50 cm : 05/30 05.08.08, ERJ, 50 cm : 04/30 07.08.08, ERJ, 100 cm : 02/40 07.08.08, ERJ, 110 cm : 02/40 08.08.08, ERJ, 110 cm : 03/40 12.08.08, ERJ, 90 cm : 02/13 12.08.08, ERJ, 100 cm : 03/13 10.08.08, ERJ, 110 cm : 01/38 20.08.08, ERJ, 100 cm : 04/50 20.08.08, ERJ, 100 cm : 06/50 20.08.08, ERJ, 100 cm : 05/50 12.08.08, ERJ, 90 cm : 05/67 12.08.08, ERJ, 100 cm : 06/77 14.08.08, ERJ, 110 cm : 08/90 14.08.08, ERJ, 90 cm : 01/81 14.08.08, ERJ, 90 cm : 05/81 15.08.08, ERJ, 110 cm : 03/30 15.08.08, ERJ, 100 cm : 05/30 15.08.08, KRJ, 80 cm : 01/47 15.08.08, ERJ, 110 cm : 05/40 10.08.08, ERJ, 110 cm : 03/25 20.08.08, ERJ, 110 cm : 02/12 20.08.08, ERJ, 80 cm : 01/30 18.08.08, ERJ, 90 cm : 04/40 18.08.08, ERJ, 110 cm : 01/40 18.08.08, ERJ, 90 cm : 01/40 30.08.08, ERJ, 100 cm : 02/30 * 31.08.08, ERJ, 90 cm : 04/25 * |