Paraatiponit on suuri ja valtava, jonkin verran jo ikääntynyt ja parhaat päivänsä nähnyt kivitalli, joka sijaitsee mielikuvituksissamme avarien nummien ympäröimänä mukavalla vehreällä kukkulalla maassa, jossa kesäisin aurinko paistaa ja lempeä tuulenvire hätistää ötökät kiusaamasta hevosparkoja ja missä talvisin luonnonvoimat piiskaavat jokaista elävää olentoa pakkasen häätäessä kaikki kivitallin vintin modernien ilmastointien suojiin tarinoita kertomaan.
Paraatiponit ei ole kovin ylellinen talli, vaikka sieltä ilmastointi löytyykin, varsinkaan sijainti ei ole aina allekirjoittaneen mieleen - milloin lähimpään kaupunkiin junalla tunnin verran matkustaminen ottaa aivoon, milloin naapurin ovelat lampaat häiritsevät ja viettävät puutarhajuhlia luvatta Danin rakkaudella hoidetulla kasvimaalla. Karaistuneet, pörrökarvaiset hevoset ovat kuitenkin viihtyneet valtavaan siirtolohkareeseen taotussa tallissaan, ja sieltä löytyykin niin poneille että hevosille omat käytävänsä tilavine karsinoineen ja muine tilpehööreineen.
Vaikka mikä tahansa katto kelpaakin pään päälle yksinäiselle kulkijalle sään yllättäessä, usea vierailija on kaikonnut kolkon yksinäistä, kivikautisen näköistä rakennusta, joka niin ikään myös tallinamme tunnetaan. Kodikkaan maalaismainen punainen maali ei vaan ota pysyäkseen sen seinissä, ja katto hilseilee joka kevät asukkaidensa tapaan talvikuontalonsa pois. Syksyisen nuorikkojen karavaanimaastoretken rinnalle katon maalaustalkoista on muodostunut perinne, joka toistetaan ainakin kolmesti, kun sade pyyhkii kuivumattoman värin pois.
Ystävällistä väkeä me silti olemme. Tallipihaan pystytetty "Knock, knock.. Who's there?" -kyltti sekä Rimpulan tarkkaavainen katse heinäkasan seasta toivottavat tulijat tervetulleiksi.
Paraatiponeissa arki sujuu yksinkertaisesti ja verkkaisesti omaa ennalta määrättyä kulkuaan, höperöityvien asukkaiden kavahtaessa liikaa konstikkuutta ja monimutkaisuutta.
Nykyisiin vaatimattomiin tiloihinsa talli muutti, kun ponilauma oli kärvistellyt ensin Suomessa heinäpellossa ja ollut tämän jälkeen osana Englannin kuohukermaa - tällöin talli oli jaettu kahdeksi osaksi, Paraatiponeina säilyneeseen ponikatraaseen ja Ulkopuolisiksi nimettyihin puoliverisiin. Nuo puoliveriset elivät aikansa myös Ranskassa, mutta lopulta turvallinen ei-missään houkutteli Danin sijoittamaan tallinsa sinne remontin yhteydessä loppukesästä 2008. Samalla luovuttiin myös kahden erillisen tallin pidosta - homma meni liian monimutkaiseksi ja alkuperäinen nykyistä tallinmuotoa varten kehitelty ponisiipi versus siittolasiipi -idea sai painua roskakoriin.
Paraatiponit-nimen takana poppoo on liikkunut kesästä 2007 asti, vaikka osa hevosista on ollut remmissä mukana jo huomattavasti tätä aikaisemminkin allekirjoittaneen aivan ensimmäisessä virtuaalitallissa. Useiden osoitteenmuutoksien, kasvatusrotujen (mm. hannover, FWB, old, she, ic, ...) ja ulkoasujen lisäksi mukaan mahtuu yksi merkittävä ja suuri muutos - alun perin neljän hevosen pientalli on vaihtunut päätyökseen yhtä rotua ja sen viittä sektiota kasvattavaksi siittolaksi, jonka hevosyksilöiden laskemiseen tarvitaan jo reilusti yli sadat sormet. Määrä on silti miltei alituisessa kasvussa - tällä porukalla täyttää vaivatta pienen Helvetin, minne allekirjoittanut ahneita ja törkeäluontoisia ponejaan joskus kiroaa. Mitään pahaa hän ei kuitenkaan oikeasti mussukoilleen tahdo, vaan hevoset viettävät melko lokoisia päiviä kiusaten harvoja hoitajiaan, jotka puunaavat niitä sinnikkäästi paremman palkan toivossa.
Welshponi kaikessa värikkyydessään ja monimuotoisuudessaan päätyi kasvatusroduksi allekirjoittaneen tutustuttua ja rakastuttua niiden ikivanhoihin sukuihin ja mielenkiintoisiin linjauksiin. Jo vuodesta 2004 on Danin ponikatraaseen kuulunut welshponeja, mutta aina pientä muutaman yksilön vähemmistöä edustaen - jostain syystä reaalielämässä paljon kosketuksissa oleva rotu ei kuitenkaan kiinnostanut, ennen kuin tallissa koettiin valaistus pitkäsukuisten cobien innoittamana. Ensimmäinen kunnollinen welshponikasvatti, jota allekirjoittanut ei häpeillyt, syntyi alkuvuodesta 2008 - ja sillä tiellä ollaan edelleen.
