| Virallinen nimi | Violan Michelle | Säkäkorkeus | 146 cm |
| Lempinimi | Miska | Syntynyt | 01.09.2009, VHKR |
| Rotu | Connemara | Sukupuoli | Tamma |
| Väri | Ruunivoikonkimo | Kasvattaja | Viola |
| Omistaja | dani VRL-03561 | Painotus | Estepainotus |
|
Koulutustaso: heB, 110 cm Käyttö: Kisaponi Saavutukset: Champion, myönnetty 12.11.2010 4-vuotias 01.01.10 |
Eikä Miska mikään huono ostos olekaan, päinvastoin, se on pirun upea. Se omaa todella hyvän suvun, ja tällä kertaa en sano näin vain sen takia, että olisi kurjaa sanoa uuden hevosensa sukua huonoksi - katsokaa vaikka itse noita kilpailutuloksia vanhempien meriittilistassa! Tulevaisuudessa söpö Miska saa luvan seurata aivan vanhempiensa kantapäille näiden kulkemia jalanjälkiä, ensiksi vallataan näyttelykehät kauniilla ulkomuodolla, ja sitten kiidetään kilpailusta toiseen ja siitostamman uraan. Ah, ja koko elämä aikaa toteuttaa tämä.
Ei liene mikään yllätys, että hieman lihomaan taipuvainen tamma on erittäin suurisydäminen ja ihmisrakas - kaikki kelpaavat Miskan kavereiksi yhteisiin hoitohetkiin! Se on enemmän kuin iloinen uusista tuttavuuksista, ja yleensä iskee kertaheitolla syvälle hoitajan sydämeen tullen jo ensimmäisellä kerralla iloisesti höristen vastaan karsinan ovelle takaseinän varjoista. Osaa toki tamma myös ärsyttää seurallisuudellaan muun muassa potkimalla ruoka-aikoihin kärsimättömästi karsinansa ovea, mutta muutoin se viestii äänillään ja olemuksellaan vain iloisuudesta.
Harjauksesta Miska nauttii, ja osoittaakseen kiitollisuutensa se seisoo kiltisti aloillaan sen kummempia hötkyilemättä. Nuorempana sillä oli tapana olla aavistuksen rauhaton, mikä vain vahvisti allekirjoittaneen tekemää tamman vertausta pilvenpolttajaan - vain yksi ylimääräinen sätkä olisi sen voinut rauhoittaa, tosin vuodet tekivät tehtävänsä aivan yhtä hyvin. Ei Miska enää häsellä.
Kosketusherkkä tamma ei ole, mutta ei sen kovin voisi väittää nauttivan korvien harjaamisesta. Otus on kehittänyt itselleen tavaksi heittää korvansa aivan rennoiksi sivuille, kun hoitaja koettaa niitä putsata. Kieltämättä tamma näyttää tällä ilmeellä niin lehmältä, kuin vain connemaranponin on koskaan mahdollista, ja yleensä korvien harjaus unohtuu hoitajan nauraessa. Ovela poni ;)
Kaviot Miska nostaa hoitajan pyynnöstä useimmiten kiltisti, vaikkakin nostajalta tarvitaan melkoisia käsivoimia tamman heittäessä jalkansa korviensa tapaan aivan rennoiksi. Kengittäjän kanssa sitä vastoin poni tykkää kujeilla ja mitata Kenkä-Erkin olematonta hermoa yhä uudelleen ja uudelleen nostamalla ensiksi jalan kiltisti, mutta sitten joko ojentamalla sen eteen tai nostamalla kainaloon asti juuri ja juuri miekkosen ulottumattomiin. Eläinlääkärin luona Miska on myös aina osannut hauskuuttaan, se on aivan erilainen kuin kaikki muut hevoset yhteensä - ruiskut, pihdit, kääreet ja pullot ovat sen mielestä supermielenkiintoisia, ja sen päivän kohokohta onkin keritä kenenkään huomaamatta avata lekurin salkku ja tunkea turpansa sinne.
Pestessä tamma innostuu tavallista enemmän, se kun pitää vedessä telmimisestä hulluuden partaalle saakka. Se hyppelehtii ajoillaan ja nostelee peräjälkeen jokaista jalkaansa läiskäyttäen vettä aina hieman kovemmin kuin edellisellä kerralla. Hoitajan on lähes mahdoton pysyä itse pesun aikana kuivana, vaikka tamma kuinka olisi kiinni - ikilapsea ei helpolla kuriin saa.
Varustaessa Miska ei toimi kuin satukirjan unelmaponi, ei avaa suutaan kuolaimille eikä vedä vatsaansa sisäänpäin satulavyötä varten. Se vain seisoo paikoillaan ja kuuntelee solkien iloista kilinää välittämättä hoitajan epätoivoisista yrityksistä vetää satulavyötä kireälle sen suuren vatsan ympärille.
Ratsastaessa Miska yllättää - pulleamahainen ilopilleri muuttuu jokaiseen apuun vastaavaksi työnarkomaaniksi, joka tykkää mennä yllättävän kovaa. Vaikka tamma sopii myös aloittelijoiden höpöhöpöpullaponiksi kesäisten sunnuntai-iltojen maastoponiksi, on se oikeasti pitkälle koulutettu, megasuuren ponnun omaava ratsu, jonka kanssa tarvitaan jarrua kipeämmin kuin maastorallien äkkimutkassa. Se on mukavan rento ja notkea alkutunnista lähtien, ja se kulkee mielellään todella mukavassa pyöreässä muodossa suurin liikkein, mutta sen paha tapa on salamyhkäinen kiihdyttely. Jos ratsastaja ei kiinnitä siihen alkutunnissakaan mitään huomioita ja on vain iloinen kertyvistä kierroksista, voin luvata ponin hyppäävän maneesin seinästä ulos tunnin edetessä loppuaan kohden.
Miska on hyvin herkkä hevonen, ja vaatii osaavan ratsastajan - siis muutoinkin kuin vain jarruja pitelemään. Selässä kummallisesti heiluva perunasäkkiä muistuttava ihminen saa tamman vain hätäilemään ja kulkemaan vielä kovempaa kahden metrin puoliveriaskeleillaan. Ratsastajan on osattava istua hyvin hiljaa, ja pidettävä tamma alituisesti jonkun ajatustehtävän ääressä varsinkin kouluradalla - ponin kärsivällisyys ei aina meinaa riittää.
Esteet ovat pienen pyöreän tykinkuulan ominta alaa, ja kieltämättä se on yksi tallin parhaimpia hyppääjiä. Se ei vain ole pyöreämuotoinen ja notkea hyppääjä, vaan myös hyvin ketterä ja omaa täyden kympin hyppytyylin. Ratsastaja saa vain pysyä aina hieman tarkempana kuin ilosta villinä kaahottava poninsa, joka suostuu kyselemättä myös uhkarohkeisiin hyppyihin - yleensä tamma saa korjattua huonon tien hyvällä hypyllä kummallisenkin puomikyhäelmän yli, mutta ei se ole kivaa, kun tyttö loikkaa yhtäkkiä vesihautaan kesken laukkakiihdyttelyn. Kilpailuissa Miska käy aina hieman kuumempana kuin kotitreeneissä, mutta toisaalta se on valppaampi ratsastajaansa kohtaan ja tuntuu käyttävän jopa enemmän omia aivojaan. Suuren kilpailuvietin omaavana otuksena Miska ei tyydy muuhun kuin ykkössijaan, ja antaa luottohyppääjänä kaikkensa - voi, mikä pallero <3
|
isä Rentukan Jerry ERJ-I, YLA2, KRJ-II, conn |
ii. VIR MVA Ch Verlangzamen KTK-II, ERJ-II, YLA3, conn |
iii. Zwijgzaam conn, evm |
|
iie. Beheerzing conn, evm |
||
|
ie. Miss Helen KTK-II, YLA3, conn |
iei. Mrs. Sir Dantegul conn, evm | |
|
iee. Miss Lavendel conn, evm |
||
|
emä One O'Clock Call ERJ-I, YLA2, KTK-II, conn |
ei. VIR MVA Ch Solross Amen ERJ-I, KTK-II, YLA2, conn |
eii. Aslant Arloss conn, evm |
|
eie. Transvaal Daisy conn, evm |
||
|
ee. Irish Whisky ERJ-III, KRJ-II, YLA3, conn |
eei. Max Cola conn, evm |
|
|
eee. SO Lenamore conn, evm |
|
Miska on tarjolla jalostukseen!
12.12.2010 t. Missy May (i. Volcaire Grand), omistaja: Daivive, Painswick Ponies |
|
18.12.10, ERJ, 100 cm : 07/60 16.11.10, ERJ, 110 cm : 07/50 16.11.10, ERJ, 110 cm : 01/50 28.12.10, ERJ, 110 cm : 01/30 08.12.10, ERJ, 100 cm : 01/30 18.12.10, ERJ, 110 cm : 05/50 09.12.10, ERJ, 100 cm : 06/60 10.12.10, ERJ, 100 cm : 03/60 19.12.10, ERJ, 100 cm : 01/70 08.11.10, ERJ, 100 cm : 08/70 30.10.10, ERJ, 100 cm : 05/30 31.10.10, ERJ, 100 cm : 05/30 16.12.10, ERJ, 110 cm : 02/60 20.12.10, ERJ, 100 cm : 06/50 01.11.10, ERJ, 100 cm : 03/30 28.12.10, ERJ, 100 cm : 04/50 27.07.11, ERJ, 70 cm : 01/30 28.07.11, ERJ, 90 cm : 03/30 30.06.11, ERJ, 70 cm : 02/50 23.08.11, ERJ, 90 cm : 03/50 03.09.11, ERJ, 110 cm : 01/50 09.09.11, ERJ, 100 cm : 08/100 19.09.11, ERJ, 100 cm : 07/50 26.09.11, ERJ, 100 cm : 01/30 30.09.11, ERJ, 100 cm : 02/30 02.10.11, ERJ, 110 cm : 05/30 03.10.11, ERJ, 110 cm : 02/30 25.09.11, ERJ, 100 cm : 10/100 26.09.11, ERJ, 110 cm : 02/100 02.10.11, ERJ, 100 cm : 04/40 09.10.11, ERJ, 100 cm : 02/60 11.10.11, ERJ, 100 cm : 04/60 11.10.11, ERJ, 100 cm : 05/50 |
14.10.11, ERJ, 110 cm : 05/50 18.10.11, ERJ, 110 cm : 02/50 09.10.11, ERJ, 100 cm : 02/60 11.10.11, ERJ, 100 cm : 04/60 21.10.11, ERJ, 110 cm : 05/30 23.10.11, ERJ, 110 cm : 02/30 22.10.11, ERJ, 100 cm : 04/40 12.11.11, ERJ, 110 cm : 01/30 26.11.11, ERJ, 110 cm : 01/60 24.11.11, ERJ, 110 cm : 04/50 25.11.11, ERJ, 110 cm : 05/50 23.11.11, ERJ, 100 cm : 05/50 19.11.11, ERJ, 100 cm : 07/60 24.11.11, ERJ, 100 cm : 03/60 01.12.11, ERJ, 110 cm : 05/50 23.11.11, ERJ, 100 cm : 02/60 27.11.11, ERJ, 100 cm : 07/60 01.12.11, ERJ, 110 cm : 07/60 02.12.11, ERJ, 100 cm : 06/60 05.12.11, ERJ, 100 cm : 07/60 06.12.11, ERJ, 110 cm : 03/60 07.12.11, ERJ, 110 cm : 06/50 08.12.11, ERJ, 110 cm : 02/50 04.12.11, ERJ, 100 cm : 04/40 30.11.11, ERJ, 100 cm : 06/50 21.12.11, ERJ, 100 cm : 05/40 15.12.11, ERJ, 100 cm : 06/50 17.12.11, ERJ, 100 cm : 06/50 18.12.11, ERJ, 110 cm : 06/50 20.12.11, ERJ, 110 cm : 03/50 29.10.11, KERJ, helppo (heB/100/95) : 04/40 08.11.11, KERJ, helppo (heB/100/95) : 04/30 |