otsikko
Etusivu      Talli ja tilat      Oriit      Tammat      Toiminta      Muuta

 

    Nemglan VH11-026-0065

     

  Virallinen nimi   Nemglan   Säkäkorkeus   152 cm
  Lempinimi   Nemglan   Syntynyt   01.12.2009, VHKR
  Rotu   Welsh cob (sektio D)   Sukupuoli   Ori
  Väri   Rautias   Kasvattaja   Raek Welsh Cobs
  Omistaja   dani VRL-03561   Painotus   Koulupainotus

Koulutustaso: vaB, 70 cm
Käyttö: Kisaponi

Saavutukset: ---

    Taustaa

Nemglan kuuluu myös muutamien (..) muiden hevosten kanssa allekirjoittaneen itse itselleen hommaamiin joululahjoihin - welsh cobien tilanne on tallissani melkoisella on-off -tyylillä joko hyvä tai huono, joten ehkä nyt päästäisiin pitempiaikaisesti sinne hyvän puolelle uuden tulevaisuuden siitosoriin avulla ;) Nemglanilla on ainakin toistaiseksi melkoisen vähän suvuissa näkyneet vanhemmat sekä huikea kapasiteetti kouluratsastuksen puolella, joten odotukset ovat yllättäen kovat - noita vanhempia cobejani kun olen saanut kilpailueläkkeelle, on tälle uutukaiselle hyvin tilaa kilpailutrailerissa! Kilpauran jälkeen se saa lunastaa paikkansa, itseäni vielä toistaen, tallissa vaikuttavana siitosoriinsa, sillä arvaatteko mitä - Nemglan on tallin ainoa yksipolvinen cob-ori, ja noita tammoja on kuitenkin useampi. Sitä odotellessa..

    Luonnekuvaus

Nemglan on järkähtämätön ja viisas herrasmies, joka tahtoisi aina käyttää päätään ongelmatilanteita sun muita ratkaistessa - mutta valitettavasti ukko on perinyt omalta isältään aimo annoksen hermostuneisuutta ja paranoidia käytöstä, että joutuu usein kummallisissa tilanteissa hermostumisen valtaan, eikä pääse toteuttamaan itseään tai omaa uteliaisuuttaan. Se tekee Nemglanin luonteesta kaksipiippuisen, ja se vaatii siksi varsinkin hermostuneiden hevosten kanssa rauhallisesti toimivan hoitajan - kuka muka tahtoisi coboriin painoisen kasan heppaa niskaansa?

Mutta miten hermostunut hevonen voi olla järkähtämätön ja viisas? Nemglan kuitenkin on tutuissa olosuhteissa todellinen gentlemanni ja mikäli sen käsittelijä saa kannustettua sitä tarpeeksi, on ori aina valmis voittamaan pelkonsa ja tutustumaan innolla uusiin asioihin. Sillä on pirun hyvä muisti, eikä se varmasti unohda koskaan mitään - jos se kerran käveli keltaisen postilaatikon ohi hyvillä mielin suurten taputusten kera, ei se arkaile muitakaan postilaatikoita, vaikka ne kiiltelisivät pimeässä. Tallitavoiltaan ori on ollut täysi kymppi niin kauan, kun se on saanut asua tallinovesta katsoen ensimmäisessä karsinassa tarkkailemassa silmä kovana ihmisten ja muiden hevosten touhuja myös tallipihalla.

Hoitaessa Nemglan ottaa varsin lunkisti, vaikka se uusia ihmistuttavuuksia kohtaan voikin olla aluksi hyvin epäileväinen - siinä missä vanha hoitaja saa rapsutella sitä korvien takaa ja leuan alta, saa mukaan tullut uusi kaveri vain katsoa oriin leukaa alapuolelta sen nostaessa päänsä katonrajaan, kun ihminen on muka liian lähellä. Ori tarvitsee paljon tilaa karsinassaan, eikä luottamussuhde siihen synny yhdessä yössä - aikaa se vaatii, mutta on ehdottomasti sen arvoista. Kukapa ei haluaisi hoitaa kiltisti tilanteessa kuin tilanteessa paikoillaan seisovaa komeaa oria, joka ei ole, eikä ole sitten nuoruusvuosiensa jälkeen ollut kosketusarka mistään, vaikka hoitaja vähän säheltäisikin liian kovakouraisesti. Nemglan katsoo pienet virheet kavioidensa läpi.

Siinä missä päänharjaus sujuu hyvin, myös Nemglanin kaviot on kiva nostaa ja putsata - se ei ole mikään ajatuksia lukeva ihmemasiina, mutta reilusta jalan yläosaan suuntautuvasta pyynnöstä se nostaa kyllä koipensa. Takajalkojen kanssa saa tosin olla tarkkana, ukko vetää ne aivan uskomattoman ylös ja jää sitten silmät lautasina ihmettelemään, kun hoitaja ei nappaa siitä kiinni - ja niin ori vetää kintaansa takaisin maahan. Kengittäjän luona oriilla oli aikaisemmin tapana hypätä ulos nahoistaan, mutta enää sillä ei ole tarvetta moiseen - sen mielestä kengittäjän tilpehöörit ovat itse asiassa todella mielenkiintoisia, ja jos se vain saisi, olisi se varmasti innolla sovittamassa Kenkä-Erkin essua ja testailemassa uunia. Eläinlääkäriin Nemglan suhtautuu hivenen nihkeämmin, kukapa nyt pitäisi siitä ihmisestä, joka vain piikittelee ja määrää lääkekuureja?

Pesuboksiin menosta Nemglan ei pidä laisinkaan, mutta se suorittaa sinne astelun luottohoitajan perässä järkähtämättömällä tyylillä ja kestäen koko hoidon kuin miehen kuuluukin. Ukko tosin tykkää tylsyyttään ilmeillä ja irvistellä sen niskaan suihkuavalle vedelle, eikä kovin moni voikaan kävellä boksin ohi naama peruslukemilla oriin väännellessä naamaansa, venyttäessä kieltään ja lerputtamalla korviaan aivan ihmeellisesti. Silloin tällöin se tömistelee ja steppaa kieltään pyöritellen, mutta turhat hötkyilyt se lopettaa hoitajan komennuksesta.
Nemglanin varustaminen sujuu rutiinilla, mikään kiva toimenpide se ei tietenkään ole, mutta sujuu aikailematta toimittaessa hyvin. Suunsa se avaa nätisti tunkemalla sormet ensiksi hammaslomaan, ja vyötäkin saa aikalailla kiristellä, ennen kuin ori oikeasti antaa sen kiinni. Nuorempana otuksella oli tapana syödä suitsiaan, mutta enää se ei sitä tee - tajusikohan se näyttävänsä todella typerältä ohjakset suussaan, kuin itseään taluttaen.

Jos Nemglan sitten on vielä jotain, niin ehdottoman hyvä ratsu. Se vaatii isänsä tapaan ratsastajaltaan täydellisyyttä toimiakseen, mutta sitten se tosiaan toimiikin kuin satukirjasta varastettu Mansikkamaan taikaponi. Emänsä kaltainen junttura se ei ole koskaan ollut, vaan se osoittaa osaavaa ratsastajaa kohtaan syvää nöyryyttä ja miellyttämisen halua - kouluratsastus on ehdottomasti sen laji. Alkutunnista lähtien ukko on hyvin herkkänä ja täpinöissään koko touhusta, joskin se on usein aavistuksen kankeana ja tykkää liikkua huonosti lämmiteltynä myös huonosti lämmitellyn hevosen tavalla - suurien ympyröiden ja taivuttelun avulla sutviutuu hevosesta esiin aivan toinen puoli, jossa se liikkuu kouluhevosen tapaan hyvässä työskentelymuodossa takapäätään hyvin käyttäen.

Nemglan on aina valmis ylittämään itsensä, mutta siihen tarvitaan ratsastajankin panostusta. Pienet ja huomaamattomat, mutta tarkat avut pitävät oriin hyvässä työskentelymoodissa. Myös rauhallinen ja hiljainen istunta on tällä ukolla ratsastamisen perusta, se heittäytyy aivan mahdottomaksi, mikäli kuski ei tunnu osaavan hommaansa - miksi orikaan siis laittaisi tikkuaan ristiin? Oikean istunnan löytäminen Nemglanin megasuuriin ja irtonaisiin liikkeisiin voi olla hankalaa, muttei kuitenkaan mahdotonta - kyllä sitä oria voi pyytää myös hidastamaan ;)

Kotona treenatessa Nemglan on hyvä kelle tahansa sopivanlaisen istunnan ja apujenkäytön omaavan ratsastajan ratsuksi, mutta kilpailuissa vaaditaan peruskallion kaltaista rauhallisuutta ja järkähtämättömyyttä selässä istuvalta kuskilta. Jo lastaus virittää ukon todelliseen kisatunnelmaan, ja kisapaikalla se on yleensä valmiina loikkaamaan nahoistaan ulos pienimmästäkin rasahduksesta tai hoitajan ylimääräisestä liikkeestä. Oriin paikkoihin tutustumisessa kestää yleensä niin kauan, että itse verryttely tulee suorittaa todella kovalla kiireellä, mutta silti pitäisi ehtiä tehdä kaikki ja olemaan rauhallinen - siihen ei kuka tahansa pystykään. Radalla Nemglan on aivan ekstaasissa, se mulkoilee kaikkea radan ulkopuolellakin, mutta keskittyy silti koko ajan myös kuskiinsa - jos kaikki sujuu hyvin, toimii ori kuin unelma, mutta ratsastajan edes hieman puuttuessa oriin kyttäilyyn voi koko rata mennä totaalisesti penkin alle.

    Suku

 isä Ch Poltergeist
    YLA2, VWY-II, wD
 ii. Iorwerth
    wD, evm
 iii. Llewellyn
    wD, evm
 iie. Dwynwyn
    wD, evm
 ie. Rhonwen
    wD, evm
 iei. Rolant
    wD, evm
 iee. Riannon
    wD, evm
 emä Rhagair
     wD
 ei. Adra Adlewyrchu
      wD, evm
 eii. Adra Candryll
    wD, evm
 eie. Adra Eosaidd
    wD, evm
 ee. Goddaith
    wD, evm
 eei. Gogoneddu
    wD, evm
 eee. Serennog Rhodd
    wD, evm

Käytännönläheinen uusia sukulinjoja edustava suku. Allekirjoittanut pitää varsinkin oripoikansa kovapäisyydessään sympaattisesta emätammasta.

    Jälkeläiset

Nemglan on tarjolla welshponijalostukseen!

07.01.2012 o. Llygedyn Treiglwr (e. Llygedyn Treisiad) omistaja: Meow

    Valmennukset ja päiväkirjan poikanen

Ei Nemglan ole missään käynyt...

    Kilpailut

Nemglanilla kilpaillaan pääpainoisesti kouluratsastuskilpailuissa. Huomaathan, että kalenteriin merkitään vain sijoitukset ja voitot?

Sijoituksia: 44 kpl

20.12.10, villit koulukilpailut, vaB : 01/06
18.12.10, villit koulukilpailut, vaB : 01/06
13.12.10, villit koulukilpailut, vaB : 01/06
01.12.10, villit koulukilpailut, vaB : 04/18
04.07.10, villit koulukilpailut, vaB : 01/16
18.06.10, villit koulukilpailut, vaB : 02/06
16.06.10, villit koulukilpailut, vaB : 01/06
15.06.10, villit koulukilpailut, vaB : 02/06
11.06.10, villit koulukilpailut, vaB : 01/06
09.06.10, villit koulukilpailut, vaB : 02/06
21.05.10, villit koulukilpailut, vaB : 02/10
19.05.10, villit koulukilpailut, vaB : 01/10
18.05.10, villit koulukilpailut, vaB : 03/10
16.05.10, villit koulukilpailut, vaB : 03/10
15.05.10, villit koulukilpailut, vaB : 02/10
14.05.10, villit koulukilpailut, vaB : 03/10
12.05.10, villit koulukilpailut, vaB : 02/10
16.07.10, villit koulukilpailut, vaB : 01/16
16.10.10, villit koulukilpailut, vaB : 02/24
20.07.10, villit koulukilpailut, vaB : 04/16
19.07.10, villit koulukilpailut, vaB : 03/16
12.06.10, villit koulukilpailut, heA : 06/58
22.06.10, villit koulukilpailut, vaB : 05/40
17.02.11, villit koulukilpailut, vaB : 02/07
18.02.11, villit koulukilpailut, vaB : 01/07
19.02.11, villit koulukilpailut, vaB : 01/07
20.02.11, villit koulukilpailut, vaB : 02/07
22.02.11, villit koulukilpailut, vaB : 01/07
23.02.11, villit koulukilpailut, vaB : 02/07
25.02.11, villit koulukilpailut, vaB : 02/07

04.03.11, KRJ, vaB : 03/30
05.03.11, KRJ, vaB : 04/30
08.03.11, KRJ, vaB : 03/40
09.03.11, KRJ, vaB : 06/50
02.03.11, KRJ, vaB : 02/100
18.03.11, KRJ, vaB : 06/50
01.05.11, KRJ, vaB : 04/30
04.05.11, KRJ, vaB : 01/30
01.05.11, KRJ, vaB : 05/40
04.05.11, KRJ, vaB : 01/40
05.05.11, KRJ, vaB : 05/40
27.04.11, KRJ, vaB : 06/50
02.05.11, KRJ, vaB : 03/46
03.05.11, KRJ, vaB : 02/46

 

Nemglan on virtuaalihevonen.
Kaiken materiaalin © dani 2012, ellei toisin ole mainittu. Kopiointi kielletty!