otsikko
Etusivu      Talli ja tilat      Oriit      Tammat      Toiminta      Muuta

 

    Halima ox VH06-003-4451

Tälle sivulle on koottu Haliman päiväkirja. Uusin merkintä on ylhäältä päin ensimmäisenä!
Takaisin tamman sivuille tästä.

15.11.2011, päiväkirjamerkintä
Tänään sain taas kuningasajatuksen - Halimanhan voisi, piru vie, ilmoittaa yleislaatuarvosteluun arvosteltavaksi! Se on tällä hetkellä hyvässä kunnossa ja vaikka sen Habiba-kakaran varmaan joutuukin ottamaan arvostelupaikalle mukaan, ei varsa ole niin pieni, etteikö kestäisi emänsä esiintymisaikaa yksin aitojen ulkopuolella. Sehän toisi mammalleen sopivaa kunniaa ja osoittaisi samalla elävänä esimerkkinä olevansa mitä mainioin jälkeläisnäyttö. ;) Ei siis muuta kuin tuumasta toimeen, tamma viime hetken treeniin, puunaukseen, hevoshierojalle ja solariumiin, uudet öljyt ja rasvat kavioihin ja turvalle tilaukseen sekä ihanan eksoottisia, itämaisia esitysvermeitä riimuista satulaloimiin etsimään! Tuskin Halimalla on vaaraa jäädä tilaisuuden häntäpäähän, mutta pelataan nyt varman päälle ja saavutaan paikalla vähintäänkin tyylikkäimpänä ilmestyksenä. Allekirjoittaneen egolle ja Haliman majesteettiselle arvolle kun ei muu sovi.

31.10.2011, päiväkirjamerkintä
Allekirjoittanut ei oikein osaa päättää, mihin Halimaansa painottaisi - tamma on varsonut jälleen, kun astutin sen upealla, hienolla ja kaikenlisäksi omalla oriillani Tobiaksella, jonka hankin kesän aikana, kun Halima oli Dakotassa. Nuori poika sai kasvaa rauhassa, kiertää kilpailukenttiä ja totesin, että siinä on piru vie ainesta Halimalle. Mätsääviä asioita olivat kaikki - ei vain suku, vaan myös ulkonäkö ja ominaisuudet. Ryhdyin tuumasta toimeen ja tamma antoi tulosta tänään. Hedelmällistä arabivarsaheinää täällä niitetään.

Jostain syystä koko tiineyden ajan minulla oli sellainen tunne, että ori sieltä tulee - isälle komea, suurikokoinen seuraaja, Haliman kolmas pikkuprinssi ja olin totutellut jo ajatukseen, että jättäisin tammasta kaksi varsaa itselleni, tämän Tobiaksen pojan sekä tulevaisuudessa joskus syntyvän, haaveideni tammavarsan. Halima-mamma päätti kuitenkin yllättää - iki-ihana, rukoiltu ja todella toivottu tammavarsa syntyi lopulta, vaikka sen tiineysajan nuutuneisuus, laiskuus, mukavuudenhalu ja valtava vatsa muuhun viittasivatkin! Tämä prinsessa tulee todellakin jäämään tallille vanhempiensa seuraksi ja niiden jalanjälkiä kulkemaan, sen verran tärkeästä ja upeasta yksilöstä on kyse.

Varsominen sujui jo rutiinilla ja sekä tamma että toistaiseksi vielä nimetön vauva voivat hyvin. Viileydestä huolimatta ne pääsivät heti aamulla ulos, kunhan varsa oli saatu käärittyä sopivaan pakettiin - en yleensä loimita varsojakaan, ne kun harvemmin syntyvät lokakuun viimeisenä päivänä, joten sopivankokoisen takin etsiminen oli työn ja tuskan takana. Halima hörähteli tyynesti vieressä ja lompsi esimerkillisesti edeltä tarhaan - on se vaan upea tamma, sen allekirjoittaneelle suomien onnenhetkien arvokkuutta ei voi mitata millään!

19.9.2011, estevalmennus
Muutaman päivän takainen nuutuneisuus ei onneksi vaivannut tänään tapahtuneessa estevalmennuksessa. Halima oli oma pirtsakka itsensä ja tuntui liikkuvan kuin jousilla - meno suuntautui enemmänkin ylös kuin eteenpäin, mikä ainakin alkuverryttelyssä tuntui vielä hyvältä. Kun päästiin sitten itse hyppäämiseen tamma tasoitti hieman kulkemistaan, eivätkä hypyt onneksi olleet kummallisia liikaa ylöspäin ponnahtavia, vaan tasaisia ja siistejä. Valmentaja oli kehitellyt päidemme menoksi muutaman tiukan käännöksen ja omituisesti koristeltuja esteitä pelon aiheuttajiksi, mutta vähällä kannustuksella Halima kyllä suoritti nätisti tehtävänsä ja hyppäsi hienosti. Loppuverryttelyksi lähdettiin kävelemään maastoon, jossa tamma sai vielä juosta enimpiä höyryjä pois laukassa ylämäkeen. Mikäs sen parempi päätös leppoisalle estetreenille.

15.9.2011, kouluvalmennus
Tämänpäiväisessä kouluvalmennuksessa huomasin, että koko kesän kestänyt löhöloma, jatkuva syöminen vehreällä laitumella ja varsominen eivät olleet paras mahdollinen yhdistelmä tamman herkkyyden takaamiseksi näin syksyn koulutreeneissä. Halima oli ihan hyvällä tuulella, mutta jotenkin todella hidas ja reagoi itselleen jopa hieman epätyypillisellä viiveellä apuihin - aivan kuin se olisi ollut puoliunessa. Alkuun sen keskittyminenkin oli puutteellista, kas kun valmennus pidettiin syrjäisemmällä ratsastuskentällämme, jonka vieressä tarhailevat nuoret oriit. Niiden huutelu häiritsi ilmeisesti liiaksi Halimaa, vaikka normaalisti se ei moiseen paljoa huomiota kiinnitä.
Sain ratsastaa tammaa hyvin tomerasti ja jämäkästi, jotta se taipui lopulta tahtooni ja hakeutui kuulolle vähän parempaan työskentelymuotoon. Ei se ihan parastaan missään vaiheessa antanut, jotenkin terävin kärki tuntui sen liikkeestä ja reagoinnista puuttuvan, mutta eipä valmennus aivan harakoille mennyt. Keskityimme lähinnä rauhallisempaan piperrykseen muutenkin, eli pohkeenväistöihin, avoihin ja sulkuihin sekä sen sellaiseen, että mitään superravilisäyksiä ei kuulunut päivän tavoitelistalle. No, ensi kerralla paremmin.

 

Halima viettää 2.6.-30.8.2011 aikaansa poikkeuksellisesti Dakotan kesälaitumella. Päiväkirjaan kerätään tamman kuulumisia kyseisen laidunloman ajalta!

Ensimmäinen merkintä 4.6.2011, ensihetkiä Dakotan laitumilla.
Maailma on pieni ja varsinkin hevosten ystäville sen ympyrät ovat kaikkea muuta kuin väljät. Ah, niin ahtaat ajat koittavat varsinkin kesäaikaan, kun hevosihmiset herättelevät silmäteränsä kivitallien synkistä uumenista voidakseen tuupata ne armottoman auringon alle, selviämään pariksi kuukaudeksi keskenään muiden hevosten kanssa polvenkorkuiseen villiheinäviidakkoon.
Minäkin alistuin siihen. Tämä on Haliman ensimmäinen kesä meidän yhteisessä elämässämme jossain muualla kuin kotitallin suojissa. Vieraat ovat laidunta kiertävät valkoiset aidat niiden takana nousevasta tallirakennuksesta, kolkoista korvista ja neitseellisistä niityistä puhumattakaan.

Mutta eiköhän Halima selviä, sen ruohonleikkurikollegat ovat sen verran tuttuja ainakin allekirjoittaneelle. Sydäntä lämmitti sen tapa hieroa tuttavuutta heti ensimmäisenä päivänä - se ei ole uhoaja, mutta utelias, joskin hieman ujo, ja lähestyi rauhallisesti muuta laumaa takavasemmalta ikään kuin näkymättömänä, vaikka sitä ei ole vaikea huomata, varsinkaan nyt orastavan varsamahansa kanssa. Paras kaveri löytyi heti lauman laitamille jättäytyneestä, nuoremmasta ja itse asiassa meikäläisen kasvattamasta Assi-tammasta.

Pieni ja iso, pyöreä ja hiomattoman kulmikas, siro ja suurpiirteinen, ruunikko ja kimo, tanssahdellen ja uneliaasti hiihdellen, mustat ja valkeat jouhensa hiljaa kesätuulessa liehuen, lipuivat nuo kaksi aukean laitumen lippulaivaa, Halima ja Assi, keskikesän auringonlaskuun eli laitumen läntiselle nurkkaukselle nyhjäämään keskenään. Päivä oli sujunut verkkaisesti kuumaa kesäpäivää viettäen, mutustellen jopa allekirjoittaneen mielestä hyvän näköistä ruohoa. Ensi kerralla uskaltaudumme ehkä tutkimaan paikan tarjontaa kivien ja männynkäpyjen suhteen puuaitojen ulkopuolelle.

Toinen merkintä 10.6.2011, maastoihin tutustumista
Muutamassa päivässä ovat Dakotan laidunmaat tulleet Halimalle tutuksi. Assi-kaverinsa kanssa se on kierrellyt ja kaarrellut ympäri vehreimpiä ruohospotteja, mikä on syömisen lisäksi aiheuttanut myös paljon kävelyä ja jopa muutaman laukkapyrähdyksen ja ravipätkän, kun Halima koetti hieroa tuttavuutta muun lauman kanssa ja tilanteet ajautuivat melko vauhdikkaiksi puolin ja toisin. Alun pahaenteisestä jalkojen polkemisesta, luimistelusta ja uhittelusta huolimatta on tammaparka otettu porukkaan mukaan - Assi silti on ilmeisesti pysynyt sen parhaana kaverina.

Nyt, kun kaikki sujuu laumassa hyvin, on aika suunnata nokka kohti uusia haasteita ja meidän valitsemamme polku johtaa suoraan maastoon. Kesäkuinen aurinko lämmittää mukavasti pilvettömältä taivaalta, joten raskaat nahkatamineet jätettiin siirtokaappimme uumeniin. Narusuitset päähän, allekirjoittanut vaivalloisen kiipeämisen jälkeen selkään ja mars kohti metsää!
Ihmettely alkoi saman tien, kun heti tallipihalta lähtevän hiekkatien syrjään oli isketty mieletön määrä erilaisia tienviittoja ja suuntamerkintöjä. Öö, en minä tiedä, haluanko Heinosen peltotielle, vai maastoesteradalle, vai Ruskajärvelle, minä haluan vain korpeen! Reittimme vei siis hieman mutkitellen vaiston varassa suoraan eteenpäin ja ainakin Halima näytti nauttivan rauhallisesta menosta - tutkiskellen se liikkui uteliaana eteenpäin, samalla kun allekirjoittanut huolehti selässä siitä, näyttikö kännykän kompassisovellus varmasti oikein ilmansuunnat.

Verkkainen maasto koostui lähinnä käyntiköpöttelystä ja paljon jäi vielä nähtäväksi. Ehkä ensi kerralla uskalletaan jo vähän ravata ja laukatakin ilman, että komentosillalla selässä pelätään jatkuvasti yhtäkkisiä rotkoja tai kuoppia tiessä. Näyttää siltä, että Dakotassa meininki on paljon huolitellumpaa ja suunnitelmallisempaa kuin meillä.. Ilmeisesti me ei ollakaan ensimmäisiä vieraita täällä.

Kolmas merkintä 13.7.2011, kuka pelkää maastoesteitä?
Haliman varsamaha alkaa olla jo melkoinen, mutta vauhtia ja vireyttä siinä riittää edelleen, joten mitä sitä turhia pysähtyä laakereille lepäämään. Tänään oli suunnitelmissa Dakotan huimien, kuulemma juuri täksi kesäksi uusittujen maastoesteiden kokeilua - eikä intoa siihen hommaan vähentänyt lainkaan se, ettei tammalle meinannut edes satula selkään sopia. Mennään sitten ilman, ja varotaan kaikista suurimpia ja kiinteimpiä esteitä!

Vaan olihan se pitänyt tietää, että rata oli tarkoitettu joillekin aivan muille, kuin tiineille arabitammoille, joiden kuski pysyttelee selässä ilman satulaa vain harjasta kiinni pitäen. Vaikka olinkin koettanut verrytellä tammaa jo menomatkalla ottaen ravia ja kevyttä laukkaa, tuli lisälämmittelyä siitä, kun tepastelimme rataa edes takas etsien helpoimpia ja vaarattomimpia, pieniä esteitä ja ylityksiä. Suurimmasta osasta esteitä pitäisi kyllä vain karauttaa ohi.. Pulma oli sellainen, että Chaoa piti pommittaa hätäpuheluilla niin kauan, että hän myöntyi ajelemaan tsykkelillä paikalle ja madaltamaan hieman esteitä repimällä niistä ylimmät risut pois. Nyt Haliman tulisi vain loikkia hieman pidempiä pomppuja, kun korkeudesta otettiin pois - no, se tuskin on ongelma tai mikään ja niin luottavaisin mielin lähdimme radalle.

Halima hyppäsi hienosti, joskin meno oli melko holtitonta ilman satulaa ja meikäläinen rehellisesti sanoen lähinnä pysytteli messissä tamman harjassa roikkuen - olisihan se pitänyt tietää, että tiineyden edetessä kapeaselkäinen tamma pyöristyy sellaiseksi liukkaaksi palloksi, jonka päällä ei pysy edes Erikeeperillä! Laukkapätkiä tuli paljon useampia kuin olin kaavaillut ja ne pyrittiin ottamaan rennosti - whoaa, kun ensin pompitaan jotain puskista tehtyjä kiinteitä esteitä vauva mahassa hölskyen, ei ainakaan välejä laukata henkihieverissä! Jälkeenpäin Halimakin vaikutti kuitenkin tyytyväiseltä eikä lainkaan vahingoittuneelta tai ylirasittuneelta, joten tuskin hyppäämisestä haittaa oli. Nyt tosin voisi hieman antaa armoa sen koiville ja ottaa kevyemmin varsan syntymään asti.

Neljäs merkintä 25.7.2011, varsahässäkkä
Juuri kun olen viettämässä laatuaikaa Dakotan syrjäseutujen kämäisellä huoltsikalla, soi puhelimeni. Aa, Chao soittelee.
- ”Toi ruunikko varsoo!!”
- ”Mikä ruunikko?!”
- ”No se sun ruunikko!”
- ”Ai Halima?! Mitvit?! Onkse ulkona?! ”
- ”Joo, tuollahan se on rampannu ja makoillu koko aamupäivän pers alamäkeen.”
- ”Mitvit, mä sanoin, et ota se sisään heti ku näkyy jotain varsomisen merkkejä!”
- ”Joojoo, mut piti keittää täs kahvit ja käydä kaupas ja kuorii perunoit.. Mut voidaan sopii, et sun ei tarvii maksaa sit varsomiskarsinan vuokraa tält päivält.”
- ”Voi jeesus.. Mä oon siel toivottavasti kohta!”

Niin ainakin luulin. Miltei unohdin tankata ennen superstarttiani ja tietenkin koko matkan edessä piti ajaa joku maailman hitain paku, jota oli mahdotonta kapealla tiellä ohittaa ja jonka puikoissa heilui ilmeisen töötille kuuro mummeli. Tallipihassa ajoin sitten miltei suoraan laitumen aidalle, koska parkkipaikalta olisi ollut yksinkertaisesti liian hidasta juosta, ja loikkasin ulos autosta - siellähän se Halima seisoskeli ja tuuppi pystyyn pientä myttyä jalkojensa juuressa. Tilanne olisi ollut ihana ja luonnollisen kaunis, ellei minun olisi tarvinnut huolehtia ilmeisen tilannetajuttomasta Assista, joka pörräsi alituiseen Haliman vierellä ja meinasi talloa varsan romuluisiin koipiinsa. Eikä aikaakaan, kun muukin lauma oli kiinnostunut tapauksesta. Ja varsa on vain pieni poni!

Hysteerisesti lähdin sitten Chaon, jonka sain pakotettua avukseni perunoiden kuorimisen (?!?!) lomasta kanssa ajamaan liian uteliaita tammoja pois. Halima jäi varsansa kanssa pyörittelemään silmiään ja Assi livahti heti jostain reunasta tueksi paheksumaan meitä liian kiihtyneitä ihmisiä. Varsa kompuroi ylös ja inisi. Vooi, kun se on söpis!

Lähempää tuttavuutta pääsin tähän Haliman lahjaan maailmalle tekemään vasta myöhemmin, kun ajattelimme ottaa mamman ja kakaran yöksi sisälle - jos kaikki sujuisi ongelmattomasti, pääsisivät ne huomenna laiduntamaan muiden varsallisten tammojen kanssa mahdollisesti ympärivuorokautisesti, mutta näin alkuun voisi olla hieman tarkempi. Halima antoi nätisti kiinni ja aivan ymmällään oleva varsa seurasi hölmistyneenä perässä - se on vielä liian pieni rääpäle hyppelemään joka suuntaan. Hyvin pienikokoinen varsa osoittautui oriiksi, eikä sen tulevaisuudelle ole mitään suunnitelmia. Ehkä sen voisi myydä ja toivoa ensi varsasta tammaa, jonka voisin pitää itselläni.

Viides merkintä 15.8.2011, uimaan!
Mammaloma on sujunut rauhallisesti ja Halima on lyhyessä ajassa lihonut oikeaksi palloksi! Nimetön vauveli on kasvanut kohisten, rääpäle se on kyllä vieläkin, mutta hyvin reippaan ja energisen oloinen - allekirjoittanut kehitteli täksi päiväksi siis hulluja suunnitelmia, sitähän voisi lähteä uittamaan hevosia! Varsa pääsisi kuluttamaan energiaa oikein kunnolla ja Halimakin saisi jonkinlaista liikuntaa nyt, kun se on täysin jumiutunut syömään ja liikkumaan mahdollisimman vähän. Chao esitti tietenkin kysymyksen, miten ihmeessä meinaan saada varsan pysymään mukana kävelytahdissa niinkin pitkälle matkalle. No, jos arvon täti tulisi mukaan pitämään kakaraa narussa.. Verkkaiseen tahtiin, niin eiköhän se suju.. Chao mulkaisi minua todella murhaavasti. Mutta suostui lopulta silti!

Chao rämpi varsan kanssa pusikoissa ja ojissa ja kirosi kovaan ääneen meikäläisen nauraessa Haliman selässä. Onkohan mitään hauskempaa, kuin se, että varsa kulkee ensiksi oikein nätisti emänsä vierellä ja Chao antaa sille hieman vapaampaa liinaa, ja sitten yhtäkkiä se pomppaa jonnekin nokkospuskaan ja Chao lentää messissä. Tai no, ei nyt aivan lennä, varsa ei ole niin kovin voimakas vielä, mutta kuitenkin. Täytyy myöntää, että meikäläistäkin vituttaisi roikkua varsan perässä ja itse asiassa odotin sitä kauhulla. Olin lupautunut vaihtamaan rooleja takaisintulomatkalla.

Järvellä meininki oli yhtä häslinkiä, Halima seisoskeli polviaan myöten vedessä ja hörisi kiivaasti varsalleen, joka empi veteen tuloa ja pyöritteli silmiään ja kurkotteli kaulallaan hömelösti mammansa suuntaan. Yhtäkkiä se sitten polkaisi suurella loikalla veteen ja rämpi emänsä luokse - vähän ajan päästä se ei halunnut sitten tulla lainkaan järvestä pois! Pieni paniikki sille sitten iski, kun Chao pisti Haliman kulkemaan julmasti poispäin rannasta ja varsasta takaisin metsään, ja me sitten pompimme epämääräisillä loikilla ratsukon kiinni. Ja voi jeesus, loppumatka oli yhtä kuolemaa, kunnes poitsu lopulta hyytyi ja tyytyi kulkemaan turpa tiiviisti mammansa kupeen kohdalla. Reipas poika se on!

Kuudes merkintä 30.8.2011, ponit pakettiin ja kotiin
Koti kutsuu Halimaa, vauvaa ja kumppaneita. Kesä Dakotassa alkaa olla takanapäin ja tänään matkattiin takaisin Paraatiponien maille - emälle kaikki onkin tuttua, mutta pikkupoitsu joutuu tutustumaan kaikkeen uusiksi, onneksi se saa myös itsensä kokoisia leikkikavereita welsheistä, ei tarvitse enää pelätä parivuotiaiden puoliveristen iskuja.. Aamupäivä meni kamoja pakkaillessa (mistä tätä kaikkea uutta romua ehti kertyä kesän aikana? Ai oho, Dakotan tallikauppa..) ja puolenpäivän aikoihin seurasi hevosten lastaaminen. Ja siitäkös syntyi taas aivan oma rumbansa.

Vauva ei millään halunnut tulla koppiin. Se venkoili rampin reunalla pelokkaana, vaikka urhea Halima oli jo sisällä ja kutsui villillä hirnunnalla poikaansa. Siinä sitten rampattiin ramppia ylös ja alas koettaen saada varsaa kulkemaan emän perässä, kunnes aurinko vetäytyi pilveen ja ilma meni viileämmäksi, ja kuin protestiksi sille myös Halima heittäytyi hankalaksi. Se ei ole lainkaan tamman tapaista, joten allekirjoittanutkin meni täysin tolaltaan - mikäs nyt avuksi? Lopulta Chao suostui antamaan ilmaiseksi vielä yhden porkkanapussin, jonka avulla Halima ja vauva pistettiin samaan aikaan kiipeämään reippaassa vauhdissa ramppi. Ja vihdoin sitten kotimatkalle, hei hei vaan Dakotalle hevosineen!

 

20.5.2011, estevalmennus
Viime aikoina Halima on saanut liikkua paljon maastossa mäissä ja maastoesteradoilla hyppien, ja se on palautunut hienosti samaan herkkään kisakuntoon, missä se oli ennen varsomistaan. Oli aika kutsua siis sama valmentaja kuin viime paikalle katsomaan, miten tamma toimii parhaassa terässään.
Alkutunnista lähtien tamma oli hyvin herkkänä ja pehmeänä - se liikkui oikein nätisti moottoristaan, tuntui venyttelevän omatoimisesti jo niskaansa ja heti tuntumalle päästyään lupsahti se leppoisaan muotoon. Verryttelyyn ei siis tarvinnut tuhlata tuntikausia, vaan rankempaan työskentelyyn päästiin käsiksi miltei heti - ja Halimahan hyrräsi kuin innostunein jaguaari ensimmäisillä hypyillä, ettei pahemmasta väliä! Tamma hyppäsi hyvin kissamaisen pehmeästi ja taipui kurveihinkin todella notkeana, ollen koko ajan tarkasti kuulolla. Oijoi, tänään oli tamma herkkänä! Lopputunnista valmentaja intoutui vähän testailemaan ratsukon rajoja, ja määräsi meidät hyvin kinkkiselle ja pelkäksi harjoitukseksi yllättävän korkealle radalle. Hämmennys ei kuitenkaan tarttunut kuskista Halimaan, joka innoissaan vain paineli menemään. Virheettömästi, tietenkin.

17.4.2011, estevalmennus
Tamman varalle ei nyt kesäksi ole sen kummempia kisasuunnitelmia, mutta taitojen ylläpitämiseksi on hyvä käydä välillä valmentautumassa, ettei hyvä touchi touhusta katoa. Halima oli hyvin vireällä tuulella, joskin myös hivenen jännittynyt - jännite oli toisaalta ymmärrettävää, tamma oli ensimmäistä kertaa keväänä ulkona hyppäämässä ja ilma oli hyvin tuulinen, mutta vaikkei taustalla ollutkaan mikään vakava ongelma, tuotti se aavistuksen lisätyötä alkuverryttelyyn. Koska Halima tuntui keskittyvän enemmän hännällään veuhtomiseen ja päänsä heilutteluun, tehtiin alkuverkka hyvin jumppamaisessa ja rennossa muodossa, mikä sai tamman rentoutumaan ja hieman pehmeämmäksi. Ylimääräinen tuijottelu ja säpsähtely unohtuivat, kun se pääsi kavaleteille ja puomeille ravailemaan ja venyttämään itseään pitkiin askelväleihin. Kun hyvä rytmi oli löytynyt, siirryttiin itse hyppäämiseen. Homma pidettiin rentona varsomisten ja muiden treenaamista viime aikoina vähentäneiden sattumien takia, mutta Halima silti suoraan sanottuna nautti päästessään radalle. Pientä ruostumista oli havaittavissa muun muassa tiukoissa kurveissa, mutta kyllä ne siitä ajallaan paremmiksi vielä muotoutuvat. Valmennus sujui kaikin puolin hyvin, eikä ollut mikään turha aktiviteetti.

1.3.2011, päiväkirjamerkintä
Haliman toinen varsa otti ja syntyi tänään - isoveljeään vastoin tämä penska ei aikaillutkaan yhtään ylimääräistä syntymisen kanssa, vaan tomera tammavarsa tahtoi maailmaan heti kun vain oli mahdollista. Varsa oli muutenkin viime aikoina ollut melko levoton vatsassa ja olin ottanut Haliman joka yöksi sisälle viimeisen viikon ajan, ihan vain varmuuden vuoksi ja toisaalta ilmakin oli melko viileä. Ruunikko tamma syntyi vauhdilla, mutta onneksi Halima pysyi tilanteen tasalla eikä sen tarvinnut enää ihmetellä tapahtumia, toisin kuin ensimmäisellä kerralla - siinä vaiheessa, kun meikäläinen joskus aamuyöstä huomasi varsakamerassa tapahtuvan ylimääräistä liikettä ja kerkesin talliin, mutusteli Halima jo tyytyväisen rauhallisena heiniään ja pikkuelukka pötkötteli lunkisti sen jaloissa. Nimi ja uusi koti tammalle ovat jo valmiina, vaikka viimeksi vannoinkin pitäväni Haliman tammavarsan itselläni - noh, ensi kerralla sitten.. Sitä ennen Haliman kisauran voisi kuitenkin koettaa saada loppuun.

21.02.2011, päiväkirjamerkintä
Halimalle kuuluu tätä nykyä oikein hyvää. Sen esikoinen Hayyan on muuttanut uuteen kotiin ja tamma on startannut muutamissa kilpailuissakin tässä kevättalven mittaan. Tänään sille oli sovittu treffit Windsorin oriasemalle komean ruunikon oriin San Sheikhin kanssa - esikoisesta kasvoi niin upea ja Halima oli omimmillaan höseltävänä mammana, että äitiyden ilon suon sille mielelläni nyt uudelleen.

Lähdimme ajelemaan jo aamulla kohti Windsoria, traileriin oli pakattu Haliman matkaseuralaiseksi myös naapurustosta lainassa oleva lämminveritamma sekä allekirjoittaneen oma saksanpaimenkoira Rimpula. Matka oli melko pitkä ja jaloittelupysähdyksiä tehtiin jopa muutamia per suunta, ja olin alkuun melko huolestunut siitä, miten moinen ylirasittava reissaaminen mahtaisi vaikuttaa Haliman tiinehtymiseen - siitä ei kuitenkaan tarvinnut enää kantaa huolta, kun pääsimme perille ja koko päivän tallilla Sheikhin kanssa vietettyään todettiin Halima muutaman viikon päästä tiineeksi! Varsaa odotellaan innolla, mutta toistaiseksi Halima saa tyytyä vielä normaaliin liikutukseen ja kilpailuun ennen lomailun ylellisyyksiä.

27.8.2010, päiväkirjamerkintä
Viime aikoina allekirjoittanut on palvonut Halima-tammaansa aivan uudenlaisella tavalla - se on kantanut meikäläisen ensimmäistä arabikasvattia ja esikoistaan mahassaan ja sekunteja varsan syntymään on laskettu neuroottisesti jo ties kuinka kauan. Vekara viihtyi ilmeisen hyvin leppoisan mammansa masussa ja suostui syntymään vasta tänään - loppukesän varjoisalle laitumelle onkin mukava syntyä varsinkin silloin, kun Dani on valmistellut varsomiskarsinaa viikkokausia ja tehnyt siitä aina kerta kerralla mukavamman.. No, ainakin ensimmäisen yönsä varsa saa olla sitten luksusoloissa, kunhan se antaa laitumelta kiinni.

Itse varsominen sujui kuitenkin melko hyvin, Halimalla ensikertalaisena oli alkuun pieniä ongelmia itsensä saamisessa mukavaan asentoon ja oikeinpäin, mutta alkukankeuden jälkeen kaikki sujui näpsäkästi ja vaikka ulkona oltiinkin, ei turhia kärhämiä lauman kanssa syntynyt. Halima onkin koko kesän itse asiassa laiduntanut ponien kanssa, jotta sillä on turvaa kokeneemmista tammoista sitten h-hetkellä.
Varsa on reipas, hieno tumma ori, joka syntyi melko suurikokoisena. Se saa nyt laiduntaa mammansa kanssa ja myöhemmin se varmaan myydään pois - olen jo päättänyt, että Halimasta pidän yhden tamman itselläni, joten turha oria on itsellä hautoa. Kunhan vain raaskisi..

20.3.2010, estevalmennus
Tänään Haliman kanssa osallistuttiin estevalmennukseen, joka tapahtui ihan kotitallilla tutun valmentajan kriittisten silmien alla. Ongelmana ovat tamman kanssa olleet liian vauhdikas ratsastus esteiden välissä sekä holtittomat lähestymiset ja ylityksen, joten niihin paneuduttiin sitten kunnolla. Tunti alkoi huolellisella alkuverryttelyllä, jossa korostettiin nopeaa apuihin reagoimista sekä jarruja - Halima oli melko virkeällä tuulella, joten varsinkin nopeasti reagoiminen sujui, lämpiämisen jälkeen myös jarrut löytyivät nopeasti. Sitten haettiin pehmeää työskentelymuotoa, jossa tamman olisi helppo pysyä rentona, mutta vastata myös apuihin mahdollisimman nopeasti jännittämättä esimerkiksi eteenpäin ajoa. Esteet olivat melko pienikokoisia koko tunnin aikana, mutta se oli lähinnä hyvä asia - ainakaan kierroksia ei tullut liikaa ja oli helpompi keskittyä nimenomaan ratsastamiseen. Kyllä tästä Halimasta vielä hieno tulee, kunhan se hioutuu hieman!

5.12.2009, kouluvalmennus
Paraatiponeihin oli jälleen saapunut ulkopuolinen valmentaja, joten pakkohan häntä oli pyytää tsekkaamaan myös Haliman ja meikäläisen työskentelyä. Koulutunnillamme keskityimme ihan perusasioihin, hyvin hyrräävään kemiaan sekä suoritusten tarkkuuteen. Halima on saanut viime aikoina kerättyä hyvin lihaksia, joten varsinkin aktiiviseen takapäähän kiinnitettiin huomiota - nyt tamman on helpompi työntää itseään eteenpäin ja kantaa kroppansa paremmin, joten liikkeisiin saatiin sopivasti vaadittuna parempaa raamia ja tyylikkyyttä. Hyvän muodon löydyttyä tamma väänsi näppärästi pari sivua avoa ja sulkutaivutusta, mitä seurasivat sitten pohkeenväistö sekä siirtymiset, joissa tamman tasapaino pysyi hienosti ja meno oli kaikin puolin huolellista. Lopputuntia kohden tamma hieman hyytyi eikä olisi välittänyt enää tuupata samaa kuviota, mutta hyvin sujunut alkutunti korvasi kyllä pienen väsähdyksen.

20.11.2009, estevalmennus
Tällä kertaa estevalmennuksessa keskityttiin erikoisesteisiin. Halima hyppää nykyään jo hyvin varmasti ja pysyy oikein ratsastettuna kuulolla myös esteiden välissä, joten on korkea aika laajentaa esteskaalaa ainaisista oksereista, ristikoista ja pystyistä vesimattoihin ja erilaisiin kukkahärpäkkeisiin. Jo alkuverryttelyssä Halima pääsi ravailemaan vesimaton yli ja voi miten sen silmät pyörivät - alkuun se stoppasi ja jumitti, mutta pari kertaa yli käveltyään suhtautui se asiaan paljon rennommin. Ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen uteliaisuus voitti tammasta ja se helpohkolla radalla ylitti nätisti vaikka minkälaisia esteitä ilman epäröintiä. Tiukemmaltakin uralta se kääntyi pehmeästi pienelle muurille ja ylitti varovasti, mutta varmasti. Kaikin puolin valmennus sujui mainiosti, kun painopiste ei ollut teknillisesti niin vaativissa jutuissa, vaan perusasioissa hieman uudenlaisin varustein.

5.9.2009, estevalmennus
Eilisen kouluvalmennuksen jäljiltä Halima oli ilmeisesti vielä hieman väsynyt, eikä tämänpäiväisestä estevalmennuksesta meinannut tulla alkuun mitään. Tamma vaappui keskittymättömästi puolelta toiselle ja alkuun sitä sai lämmitellä melko kauan, jotta se hiffaisi taas jutun juonen. Se kulki alkuun hieman epätasaisesti ja reagoi varsinkin eteenpäin ajaviin apuihin liian voimakkaasti - meno oli vähän sellaista holtitonta pyrähtelyä ja hissuttelua. Kun meno oli tasaisempaa, lähdettiin rytmiä hakemaan puomeilla ja kaveleteilla, joilta jatkettiin pienille esteille. Hypyt pidettiin matalina, jotta tamma pystyisi keskittymään paremmin ratsastajaan esteiden välissä, tiet kun olivat melko tiukkoja ja vaativat paljon asetusta ja taivuttelua - valmentaja teki kierosti ja asetteli esteitä muun muassa loivalle kolmikaariselle kiemurauralle. Halima suoriutui ikäänsä nähden tehtävistä hyvin, opittavaa on vielä, mutta suunta on oikea!

4.9.2009, kouluvalmennus
Tänään Halima osallistui ensimmäiseen valmennukseensa - kyseessä oli nuorelle ponille sopiva kouluvalmennus, ja huomenna se pääsisi sitä vastoin sitten hyppäämään. Tamma oli hyvin herkässä ja vastaanottavaisella tuulella, mikä oli toisaalta hyvä, mutta toisaalta huono asia - se tuppasi vähän kyttäämään varsinkin ääniapuja ja valmentajan mikrofonin rahina oli sille alkuun varma merkki kiitolaukasta. Sen keskittyminen myös ajelehti ulkopuolisiin asioihin ja se kyttäsi itseään esimerkiksi maneesin peilistä. Huolellisen verryttelyn jälkeen sain sen paremmalle tuntumalle ja se rentoutui hieman - nyt se keskittyi siihen, mihin pitikin ja meno parantui. Se liikkui pehmeästi ja notkeasti ja suoritti parhaansa mukaan, vaikka varmuutta ja tasaisuutta siltä vaadittaisiinkin vielä hieman enemmän.

 

Halima ox on virtuaalihevonen.
Kaiken materiaalin © dani 2013, ellei toisin ole mainittu. Kopiointi kielletty!