| Virallinen nimi | William Dawn | Säkäkorkeus | 116 cm |
| Lempinimi | William | Syntynyt | 20.12.2011, VHKR |
| Rotu | Welsh mountainponi | Sukupuoli | Ori |
| Väri | Rautias | Kasvattaja | Paraatiponit |
| Omistaja | dani VRL-03561 | Painotus | Koulupainotus |
|
Koulutustaso: heA, 80 cm Käyttö: Kisaponi Saavutukset: VWY-II, 6,5 + 4,5 + 8 + 20 + 3 = 42p. 30.09.2016 3-vuotias 20.03.2012 |
Tarhasta William ei juokse hoitajansa syliin, vaan se on aina haettava sieltä kauimmaisesta nurkasta, jonne se on paennut tallipihan sivistystä ja ihmisten meuhkaamista. Nöyrästi se antaa ottaa itsensä kiinni, mutta muistaa aina katsella kaihoisasti ruohotupsujen perään ja huokaista kovaan ääneen tallia kohti tallustellessa - ”just another day at the office!” Wiltsu seuraa kuitenkin kiltisti taluttajaansa, eikä vaadi mitään keskiaikaisia kidutusmenetelmiä pysyäkseen aisoissa. Tammoille se hörisee herrasmiesmäiset tervehdykset, mutta ei vaivaa päätään muille oreille tai nuorikoille mahtailuun. Ori tietää, ettei ihmisten käsissä pullikoida, joten se jättää kahnaukset suosiolla ponien omalle ajalle laitumelle.
Wiltsu on yksi niitä meidän harvoja oreja, joita voi huoletta käsitellä karsinassa ilman kiinnisitomista. Ori nököttää paikallaan sievästi kuin pieni sieni männyn juurella, eikä juuri korvaansa lotkauta, vaikka hoitaja vääntäisi sen korvia solmuun. Nuorempana William saattoi vielä hieman säpsähtää oudompia asioita, mutta vanhemmiten se on tottunut ihmisten osalta ties millaisiin hullutuksiin - ja tuntuu suhtautuvan niihin säälivän ymmärtävästi. Minkäs ihmiset luonnolleen voivat, kun eivät ymmärrä korkeampien ilojen, kuten ruohotupsujen ja kiitolaukkaspurttien päälle? Harjaus, kavioiden putsaus kuten kengityskin sujuvat rutiinilla. Varustaminen ei ole ymmärrettävästi oriin mielipuuhaa, mutta se kestää sen kuten miehen kuuluukin.
Traileriinkin ori seuraa taluttajaansa varsin kivuttomasti - yleensä se kauempaa hieman pyörittelee silmiään, että taasko tätä ihmisten käsittämätöntä tarvetta huristella sardiinipurkissa ympäriinsä, mutta kaiken nähneenä ja järkevänä ponia ei näe mörköjä pimeydessä. Ukkeli on rauhallinen ja vähään tyytyvä matkustaja, ja oiva oppimestari nuorille, kiihkoileville ja ahtaanpaikankammoisille höyrypääponeille.
Satulan alla Williamin äärettömän hyvästä työmoraalista on lyömätön etu. Ei ori itsestään avotaivutuksia esitä, mutta siitä saa parhaat puolet esiin pienellä vaivalla ja se on ehdottomasti helposti motivoitavissa ja työstettävissä. Se selvästi syttyy päästessään tekemään jotain, esittelemään taitojaan pelkän tallissa harjattavana seisomisen sijaan, muttei kuitenkaan juokse kuskinsa alta pois. William on perinytkin roppakaupalla hyvän kouluponin piirteitä vanhemmiltaan, ja sen kouluttaminen oli helppoa - ori kypsyi suhteellisen nopeasti, joten sillä oli jo nuorena hyvä ja tasapainoinen figuuri, jonka päälle rakentaa lisää lihasta ja liikkuvuutta. Se on erittäin näppärä ja notkea peli, joka pieneksi poniksi yllättäen liikkuu luonnostaan takaa ja lämmiteltynä jopa hieman ylämäkeen!
Eikä Williamin lämmittely tosiaan ole mitään rakettitiedettä, kun se muutenkin jo liikkuu hyvin ja oikeinpäin. Vähän sitä saa irrotella alkuun eteen ja alas, mutta ori tulee mielellään ryhdikkäämpään muotoon hieman ylemmäs, kun ohjastuntumaa hieman kiristetään. Selässä ei tosin saa heilua yhtään ylimääräistä ja avut on pidettävä selkeinä, tai ori tuntee olonsa hyväksikäytetyksi työsuhteessa ja lyö itsekin hanskat tiskiin - mitäs peliä se sellainen on, missä toinen tekee osansa ja toinen vaan matkustaa siivellä? Wiltsua saa myös kiittää paljon, esimerkiksi pitämällä kevyttä sisäohjaa ja löysäämällä sitä välillä rapsuttaen oria kaulalta. Kaikkensa antava poni tarvitsee myös pitkät loppuvenytykset ja -kävelyt, pari kierrosta ei riitä mihinkään.
Kilpailuissa William on oma tyyni itsensä. Toki uusi ympäristö aiheuttaa aina omat uudet virikkeensä ja mahdolliset häiriötekijänsä, mutta ori tietää, ettei ihmisten seurasta sovi kuikuilla omille teille, mikäli ei mieli saada uhkausta lähtöpasseista makkaratehtaalle. Ori ottaa radalla tyynesti, ei se näitä kummallisia massatapahtumia juuri ymmärrä, muttei vaivaa sillä päätänsäkään. Verryttelyissä se on myös hyvää pataa muiden kanssa, vaikka joskus onkin ahdasta - kyllä sen pienen tungoksen kestää, kun kotona odottaa hehtaarikaupalla omaa laidunta ja vapautta!
|
isä Cedion Wynfor VWY-II, rt, 116 cm, wm |
ii. VIR MVA Ch Moonbeam Yates VWY-III, VWY-AB, prt, 120 cm, wm |
iii. Rockfield Cameroon km, 118 cm, wm, evm |
|
iie. Moonbeam Beatrice 117 cm, wm, evm |
||
|
ie. Ch A.V. Cinderella km, 117 cm, wm |
iei. No Plan To Save 116 cm, wm, evm | |
|
iee. White Beatyful 117 cm, wm, evm |
||
|
emä Greenwich's Aderyn VWY-II,YLA2, VWY-C, rtkm, 118 cm, wm |
ei. Ch Brenin Llwyd KTK-III, VWY-II, YLA2, VWY-C, KRJ-II, km, 119 cm, wm |
eii. Gwalchgwyn km, wm, evm |
|
eie. Mairwen Dyrr wm, evm |
||
|
ee. Gwenhwyvar YLA2, VWY-III, km, 118 cm, wm |
eei. Cydig Gethen km, wm, evm |
|
|
eee. Aeronwen rt, wm, evm |
|
William on tarjolla welshponijalostukseen!
20.09.2013 o. Arianrhod Llew Dawn (e. Arnemetia Dawn), omistaja: Naomi L>, N Sportponies 20.06.2014 o. Hamlinn Dawn (e. Harmony Dawn), omistaja: Dimma |
10.04.2012, päiväkirjamerkintä
Wiltsu on päässyt ajamisesta ratsastuksen makuun ja tästä poitsu tuntuukin tykkäävän hieman enemmän! Lienivätkö ohjasajojutut sen korkealle ÄO:lle liian vaatimattomia ja siksi se oli niin haluton? Jos raukka tajusi kupletin juonen minuutissa ja kyllästyi, kun allekirjoittanut itse vielä ihmetteli pitikö tässä vaiheessa tehdä ympyrä vai siksakkikuvio. Ei se mikään täydellinen ratsu vielä ole, mutta ikäisekseen ja kokoisekseen porhaltaa kyllä hyvää vauhtia eteenpäin urallaan kouluratojen mestariksi! Tällaisista kasvateista saa aina olla iloinen ja ylpeä. Mahtavaa!
20.03.2012, päiväkirjamerkintä
Wiltsu täytti tänään kolme vuotta. Nuoruuden uho alkaa jo väistyä ja tilalle on tullut varsin vähäeleinen, jämpti nuoriherra. Monia tulevaisuuden juttuja on jo ahkerasti harjoiteltu, kuten trailerissa oloa, matkustamista, sekä varusteita että ohjasajoa. Tyhmä ei tämä ori ole, vaan hyvin nopea oppimaan, muttei se aina vaan vitsi tehdä, mitä pyydetään.. Hieman kovapäisyyttä ilmassa siis. Motivaatio ei aina ole aivan kohdillaan, mutta mitäpä muuta voi edelleen melkein teini-ikäiseltä ponipojalta olettaa. Ei lannistuta tästä vaan uudella draivilla eteenpäin.
15.01.2012, päiväkirjamerkintä
Tämä nuori raudikko sai tänään virallisesti nimen ja rekisteritunnuksen. Nuori herra sai nimekseen isänsä mukaan Williamin - tällä kertaa nimessä ei ole sen kummempaa kikkailua. Wiltsu on kasvanut viime aikoina hyvin ja on päässyt painiskelemaan jo muidenkin varsojen kanssa. Yhdeksi sen lempi leikkikaveriksi on muodostunut sitä vain pari päivää nuorempi ori Seamus. Ne sopivatkin hyvin telmimään keskenään, ovathan molemmat mountainponeja. Nyt vain odotellaan Wiltsun kasvamista ennen sen suurempia suunnitelmia.
20.12.2011, päiväkirjamerkintä
Iik, Aderyn varsoi tänään ihanan pirteän, rautiaan ja varsin suurimerkkisen orivarsan! Merkkien rajat eivät ole vielä aivan selkeät, niin vaaleaa ja hentoista on pikkupoitsun varsakarva, joten kimoutuminenkin emän tapaan lienee vielä mahdollista. Varsominen sujui hyvin, eihän Aderynkään ole enää ensikertalainen. Varsa oli äkkiä ylhäällä ja aamupäivällä tepasteli jo innoissaan karsinassaan, vaikkei ikää ollut montaa tuntia. Tästä varsasta on nyt todella hyvät vibat ja toivottavasti ne säilyvät pitkään!
12.12.2011, päiväkirjamerkintä
Mikä voisi olla ihanampi tapa viettää joulua kuin odotella jännityksellä ihanien mountainpalleroiden syntymää! <3 Siksi suunnittelinkin näin loppuvuoteen monta yhdistelmää, joista nyt odotellaan varsoja syntyväksi. Yksi näistä yhdistelmistä on monitoimiponi Wynforin ja greenwichläisen kouluponin Aderynin varsa. Odotan innolla, millainen pieni koulukiitäjä sieltä saadaan - vaikka toki isän puolelta voi odottaa jonkinlaisia hyppylahjojakin. Tiineyttä on kuitenkin vielä jonkin verran jäljellä ja nyt keskityn vain tekemään Aderynin olosta mukavan - jotta saataisiin jouluksi terve varsa talliin!
|
07.04.12, KRJ, heB : 01/30 16.04.12, KRJ, heA : 02/30 19.04.12, KRJ, heA : 06/60 13.04.12, KRJ, heB : 03/40 14.04.12, KRJ, heB : 05/40 06.04.12, KRJ, heA : 01/70 17.04.12, KRJ, heB : 01/60 18.07.12, KRJ, heA : 06/60 13.07.12, KRJ, heA : 05/50 19.07.12, KRJ, heA : 01/60 23.07.12, KRJ, heA : 01/60 18.07.12, KRJ, heC : 06/50 21.07.12, KRJ, heC : 05/50 18.07.12, KRJ, heA : 03/30 22.07.12, KRJ, heA : 01/30 19.07.12, KRJ, heB : 04/40 19.07.12, KRJ, heB : 03/40 21.07.12, KRJ, heB : 04/40 09.08.12, KRJ, heB : 04/40 04.08.12, KRJ, heA : 01/60 04.08.12, KRJ, heB : 06/40 06.08.12, KRJ, heB : 03/40 07.08.12, KRJ, heA : 03/50 25.08.12, KRJ, heC : 02/40 26.08.12, KRJ, heC : 06/40 27.08.12, KRJ, heC : 05/40 28.08.12, KRJ, heC : 05/40 26.08.12, KRJ, heA : 05/30 27.08.12, KRJ, heA : 05/30 30.08.12, KRJ, heA : 01/30 20.10.12, KRJ, heC : 01/30 22.10.12, KRJ, heC : 04/30 |
14.10.12, KRJ, heB : 02/40 30.10.12, KRJ, heB : 04/40 01.11.12, KRJ, heB : 02/30 01.11.12, KRJ, heB : 04/30 04.11.12, KRJ, heB : 02/30 30.10.12, KRJ, heC : 01/40 31.10.12, KRJ, heC : 02/40 21.11.12, KRJ, heA : 03/50 14.10.12, KRJ, heA : 01/40 16.10.12, KRJ, heA : 03/40 29.10.12, KRJ, heB : 05/40 30.10.12, KRJ, heC : 03/40 04.11.12, KRJ, heB : 03/40 05.05.12, villit koulukilpailut, heB : 04/35 07.05.12, villit koulukilpailut, heA : 04/34 09.05.12, villit koulukilpailut, heC : 01/30 10.05.12, villit koulukilpailut, heC : 05/30 11.05.12, villit koulukilpailut, heC : 04/30 10.05.12, villit koulukilpailut, heB : 04/23 11.05.12, villit koulukilpailut, heB : 02/23 11.05.12, villit koulukilpailut, heA : 01/24 12.05.12, villit koulukilpailut, heB : 01/23 12.05.12, villit koulukilpailut, heA : 01/24 15.05.12, villit koulukilpailut, heB : 01/23 11.10.12, villit koulukilpailut, heB : 01/25 11.10.12, villit koulukilpailut, heA : 03/23 12.10.12, villit koulukilpailut, heA : 02/23 03.07.12, villit koulukilpailut, heA : 02/50 10.07.12, villit koulukilpailut, heA : 06/50 04.10.12, villit koulukilpailut, heC : 05/34 05.10.12, villit koulukilpailut, heC : 04/34 |