| Virallinen nimi | Proudfoot Bow | Säkäkorkeus | 167 cm |
| Lempinimi | Perry | Syntynyt | 09.07.2009, VHKR |
| Rotu | Hannover | Sukupuoli | Ori |
| Väri | Kimo | Kasvattaja | Harbowton |
| Omistaja | dani | Painotus | Koulupainotus |
|
Koulutustaso: GP, 70 cm Käyttö: Kisaponi Saavutukset: -- |
Hieman vanhempana ja jo kilpauraansa aloitellut Perry on kotiutunut uskomattoman helposti ja nopeasti - se saa toimia aisaparina suurelle Rambolle, vaikka pojat toisista lähes yön ja päivän tapaan eroavatkin. Allekirjoittanut on hirmuisen rakastunut kimoon pienisuureen oriinsa ja siitä tullaan varmasti vielä myöhemmin kuulemaan!
Siinä suhteessa Perry on vähän mahdoton. Sen mielipiteet vaihtelevat lähes neitimäisen usein, eikä se käsiteltäessä ole kovin tasainen - varsinkin uusia tuttavuuksia kohtaan se voi olla aluksi kylmä, sitten yltiöystävällinen alkaen seuraavana päivänä taas venyttämään pinnaa ihan testaamisen iloksi. Tämän huomaa sivustakatsojakin helposti esimerkiksi oriin toimeen tulemisesta muiden hevosten kanssa - kun ei ole mahdollisuutta päästä laitumelle, valtaa ori kiukkuisena rohmuna suurimman tarhan ja näyttää kieltä ja rumia irvistyksiä lähitarhoissa käyskenteleville nuorikoille. Perry on kuitenkin luonut viha-rakkaussuhteen järkälemäiseen Ramboon, ja varsinkin kesäisin suurella laitumella voi se suhtautua tilan jakamiseen toisen ukkelin kanssa ihan suopeasti - niin kauan, kuin kumpikin syö. Piskuisempi Perry tuntuu olevan hieman mustasukkainen komeammalle kaverilleen ja häviämiensä rymyleikkien jälkeen näyttää se hapanta nokkaa pitkään ja viihtyisi parhaiten yksin.
Narunvarressa hoitajan rinnalla kulkeminen on Perrylle jonkinlainen ikuinen näytönpaikka - juhuu, leidit! Se tanssahtelee kepeästi ja lähes liioitellut keijukaismaisesti ja huutelee hilpeänä tammoille - kuulostaa ehkä helpolta nakilta, kun ukko ei sentään koeta taluttajan päälle loikkia, mutta 600-kiloisen Perryn piteleminen ei ole erityisen helppoa sen seuratessa edestakaisin seilaten ja steppaillen perässä. Ylimääräistä ketjua suuhunsa saadessaan ukkeli alkaa saman tien näyttää nyrpeää nokkaa, pelleillä kielellään ja pysähdellä viskomaan päätään, ja talutusmatka tarhasta talliin voi venyä aivan uskomattoman pitkäksi..
Tallissa miekkonen käyttäytyy yleensä vähän paremmin, sillä sen ollessa tekemisissä ihmisten kanssa se useimmiten seisoskelee kummaltakin puolelta kiinnitettynä tallikäytävällä. Perry on aina mieltänyt pimeän boksinsa omaksi, tosin hyvin pieneksi valtakunnakseen, josta sen ego pirskahtelee kaltereiden läpi lattialle - varokoot hän, joka luvatta eksyy Kuningas Proudfootin hoviin, huiskiva häntä ja kovaa tökkivä turpa tekevät tunkeilijasta pian vaarattoman!
Itse harjaamiseen Perryllä on varmasti paljonkin sanottavaa, mutta nykyisin se suurimmaksi osaksi vain seisoskelee takamus kenossa, pysyen silti valmiina ja valppaana kiljumaan kommentteja tallin tapahtumiin. Varsinaisesti kosketusarka ori ei ole, mutta epämukavasta harjauksesta se viestii kyllä polkaisemalla jalallaan oikein kipeästi hoitajansa varpaiden päältä. Kainaloiden harjaaminen saa sen usein mulkoilemaan epäilevästi ja huitomaan häntäänsä, mutta pahemmilta kohtauksilta on vältytty - kerran allekirjoittanut meinasi kuolla sydänkohtaukseen Perryn tunkiessa suuren ruman turpansa etujalkojensa välistä oikein rumasti vasten meikäläisen naamaa hampaat paljaina irvistäen. Mielikuvitusta ei Perryn tempauksista kyllä puutu.
Silloin tällöin Perry ei jaksaisi seistä ollenkaan harjattavana, mutta yleensä ongelma on ajankohtainen vain kavioita puhdistaessa - ori venkoilee, riuhtoo ja seilaa painonsa kanssa puolelta toiselle ketjujen vain natistessa pahaenteisesti liitoksissaan seinään. Se ei jaksaisi seistä lainkaan kolmella jalalla ja yleensä kavioiden puhdistus onkin melkoinen operaatio - nuorempana Perry tykkäsi tökkiä hoitajansa kumoon takapuolesta, mutta kiinnitys onneksi estää sen nykyään.
Kengittäjän luona ongelmat usein kaksinkertaistuvat Perryn kiitäessä omiin fantasiamaailmoihinsa kaiken melun ja hajun keskellä, eikä paikoillaan seisomisesta meinaa oikeasti tulla mitään. Ehkä oriin ollessa vanha papparainen se pärjää laitumella ilman kenkiä.. Lekurin luona Perry ei yllättäen jaksaisi seistä lainkaan aloillaan, ja se voi matkustuksen jälkeen olla hyvinkin kireänä vain karjuen kuin leijona ja peruutellen päin seiniä.
Kuningas Proudfoot ei ole koskaan suostunut tulemaan ongelmitta pesuboksiin. Se seisoskelee silmät pyörien ja korvat niskassa pesuboksin reunalla häntäänsä huiskien ja epäuskoisesti mulkoillen - tällöin ei kannata kulkea juuri sen takamuksen takaa, vahinkoja on sattunut! Joskus ori suostuu pomppaamaan lähes tasajalkaa kummallisella tiikeriloikalla peremmälle vain pyörähtääkseen ympäri ja sohiessaan lähes leukaansa asti ulottuvilla liikkeillä itsensä takaisin ulos. Oriin peseminen kaiken kaikkiaan tapahtuu usein tallipihalla tai perinteisesti ämpärin kanssa..
Varustaessa Perry osaa olla erittäin ruma irvistellessään satulalle ja sille kirotulle satulavyölle! Usein se alkaa oikein ravistella itseään koko vartalonsa pituudelta kuin märkä koira hoitajan astuessa sen vierelle satula sylissään. Kaikki remmit ja vyöt saadaan usein kiristää kentällä vielä kertaalleen, sillä Perry on oikea velmu remmien kiristämisen estämisessä leukojaan jauhaen ja kielellään pelleillen.
Ratsuna Proudfoot onkin sitten aivan eri luokkaa, se on erittäin korkeatasoinen kouluratsu ja aina valmis yrittämään ja ylittämään itsensä. Se on hyvin herkkä avuille, vaikka voikin alkutunnista vaikuttaa hieman astetta kovapäisemmältä testaillessaan ja tutkiskellessaan ratsastajaansa - toimiessaan oikein nöyrä ori on tottunut alituisesti vaihteleviin kuskeihin, joten kai se lienee sen luontainen tapa reagoida tilanteeseen. Oriille tulee näyttää kunnolla, ehkä hieman reippaammilla avuilla ratsastaen, että mistä kuuluu ja kuka käskee, ennen kuin se heittäytyy kaikkein parhaimmaksi itsekseen. Ratsukon yhteisen sävelen sitten löytyessä on Perry aivan voittamaton peli aivan mainion liikkuvuutensa, elastisuutensa, notkeutensa ja nöyryytensä takia. Kun se saa tallissa riehua, on sillä hyvä sauma keskittyä tarkasti ratsastajansa apujen kuuntelemiseen ja jokaisen liikkeen virheettömään ja sataprosenttisesti panostettuun suorittamiseen - Perryllä on aivan uskomaton työmoraali, ja se on tehtävissä erittäin tarkka. Se ei tee, mitä ei pyydetä, joskaan ei lue ajatuksiakaan - se on hyvin realistinen ratsu, ja sellaisena se toimii paremmin kuin hyvin.
Kilpailuissa Perry tykkää ennen kaikkea esiintyä - usein alkutoimet, kaikki lastaamisesta trailerista ulos peruuttamiseen ja varustamiseen sujuvat oriin äksyillessä kisapaikan kireälle tunnelmalle, mutta lämmettyään kunnolla se ei tahdo muuta kuin voittaa ja esitellä upeaa itseään. Kuningas Proudfoot näkyvissä, kaikki tammat kannelle!
|
isä Bitter Fuel N hann |
ii. Garibaldi COS KRJ-I, YLA1, hann |
iii. Charleston KRJ-II, YLA2, hann |
|
iie. Cocaine Con YLA3, hann |
||
|
ie. Nancy Chapie hann |
iei. VIR MVA Ch Necromancer PB KRJ-I, YLA2, hann | |
|
iee. Oceania 99 KRJ-I, hann |
||
|
emä Weybridge's Solingen hann |
ei. Remscheid KTK-III, hann |
eii. Raubein KRJ-II, YLA3, hann |
|
eie. Eritrea hann |
||
|
ee. Bye Whipping Waltz hann |
eei. Waltzing Mephisto KRJ-II, YLA2, hann |
|
|
eee. Without Love hann |
|
Perry ei ole tarjolla welshponijalostukseen!
00.00.00 Varsa (e. -) omistaja: ? |
|
28.07.2009 - Draculan Linna - KRJ kouluratsastus - va A - 3/17 29.07.2009 - Draculan Linna - KRJ kouluratsastus - va A - 3/17 28.07.2009 - Think Twice - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 3/42 28.07.2009 - Think Twice - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 4/42 29.07.2009 - Think Twice - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 2/42 07.08.2009 - Kisatalli Safir - KRJ kouluratsastus - he C - 2/100 09.08.2009 - Harbowton - KRJ kouluratsastus - grand prix - 3/16 09.08.2009 - Harbowton - KRJ kouluratsastus - grand prix - 4/91 09.08.2009 - Kisatalli Safir - KRJ kouluratsastus - he B - 7/100 09.08.2009 - Kisatalli Safir - KRJ kouluratsastus - va B - 8/100 01.03.11, KRJ, GP : 03/50 21.02.11, KRJ, GP : 05/40 22.02.11, KRJ, GP : 05/40 23.02.11, KRJ, GP : 01/40 26.02.11, KRJ, GP : 05/40 27.02.11, KRJ, GP : 06/50 06.03.11, KRJ, GP : 03/40 04.03.11, KRJ, GP : 05/30 05.03.11, KRJ, GP : 02/30 06.03.11, KRJ, GP : 03/30 08.03.11, KRJ, GP : 05/30 08.03.11, KRJ, GP : 03/40 10.03.11, KRJ, GP : 02/40 11.03.11, KRJ, GP : 01/40 04.03.11, KRJ, GP : 02/30 25.02.11, KRJ, GP : 06/100 |
27.02.11, KRJ, int I : 06/50 18.03.11, KRJ, int I : 05/40 21.09.10, KRJ, vaA : 04/40 20.09.10, KRJ, vaA : 04/40 05.11.10, KRJ, GP : 06/60 06.11.10, KRJ, GP : 03/60 10.11.10, KRJ, GP : 01/60 12.11.10, KRJ, GP : 03/60 13.11.10, KRJ, GP : 07/60 16.11.10, KRJ, GP : 07/60 20.11.10, KRJ, GP : 03/60 26.11.10, KRJ, GP : 02/50 30.11.10, KRJ, GP : 06/50 16.11.10, KRJ, GP : 03/35 12.12.10, KRJ, GP : 05/50 17.12.10, KRJ, GP : 07/50 19.12.10, KRJ, GP : 04/50 10.12.10, KRJ, GP : 03/40 13.12.10, KRJ, GP : 05/40 17.12.10, KRJ, GP : 05/30 18.12.10, KRJ, GP : 05/30 27.11.10, KRJ, GP : 03/60 30.12.10, KRJ, vaB : 05/50 28.12.10, KRJ, int II : 02/50 29.12.10, KRJ, int II : 05/50 15.02.11, KRJ, int I : 05/40 17.02.11, KRJ, int I : 03/40 |