
|
Inside The Fire LAC VH-49300
TaustaaInto on aikalailla hetken mielijohteesta tehty ostos - En todellakaan ollut hankkimassa shetlanninponia talliin, mutta satuin sitten kuitenkin selaamaan Huttiksen myyntitopikkia, ja silmiini pomppasi heti aivan upea varsa, joka minun oli pakko saada talliini! Ensinnäkin Intossa hurmasi sen suku, mutta myös isän kaunis kimoväritys joka oli periytynyt myös pojalle. Vieläpä varsalle suunniteltu nimi, Inside The Fire, kalskahti Danin korvaan varsin mukavalta - Se toi heti mieleen metalliorkesteri Keep Of Kalessinin biisin Into The Fire (kannattaa kuunnella). Kun varsa osoittautui vanhempien perusteella selväpäiseksi poniksi, huomasi Dani näkevänsä ponissa vain hyviä puolia ja niin poloinen allekirjoittanut sortui taas ostamaan yhden laatuponin lisää talliin.Tästäkö minun kahdelle pitkäsukuiselle shettistytölle (okei, toinen on jo mummo-iässä mutta..) hiukan kilpailtuaan oma miekkonen? Toivottavasti!
LuonnekuvausInto on nimensäkin mukaan melko innokas ja ehdottoman reipas kaveri. Se on hyväluontoinen oriiksi, vaikka silloin tällöin sen aivot käskevät sitä tekemään jotain pientä jäynää hoitajalleen, mihinkäs tiikeri-shetlanninponi sitä muka raidoistaan pääsisi? Ratsuna Into on lyömätön ja potentiaalinen kaveri, joka tulee varmasti yltämään pitkälle.Hoitaessa Into on mukava ja utelias. Aluksi se varmasti mittaa hoitajansa pinnaa pyörimällä itsepäisesti ympäri karsinaansa, mutta heti riimun ilmestyessä näköpiiriin se lopettaa - Hyväuskoinen ja hölmö ori luulee tietenkin pääsevänsä ulos, ja alkaa mielistellä riimun pitelijää koko syntisestä sielustaan. Kun Into sitten huomaa joutuvansa kiinnisidotuksi, se mieluummin seisoo uljaana ja ryhdikkäänä vapaana kuin riimussa ja vetää pienen päänsä moshausta muistuttavalla liikkeellä mahdollisimman kauas riimusta. Samalla ori voi kostoksi tuupata suurella mahallaan hoitajan seinään, aijai paha, paha poni! Inton koiranpentusilmät kostuvat surusta, kun se lopulta kiinnitetään seinään riimunarulla. Harjauksen alkaminen saa sen kuitenkin takaisin hyvälle tuulelle, varsinkin kumisualla kovaa lian raastaminen. Kosketusherkkä Into ei ole, mutta kohtelias on kuitenkin syytä olla - Takajalkojen sisäpuolia ei ehkä sillä lehmäkarstalla harjata, eikä häntää revitä haravalla. Ori ilmaisee positiivisia tunteitaan hoitamista kohtaan antaumuksella venyttämällä huuliaan ja kääntelemällä ja vääntelemällä kaulaansa. Mitä kauemmin hoitaja jaksaa ponia harjata, sen parempi! Kaviot Into nostaa hiukan vaihtelevalla mielihalulla, ja se voi ensiksi koettaa potkaista jalan maahan hoitajan kädestä. Napakka toru ja jalka uudelleen ylös, niin Into huomaa hoitajan olevan tosissaan. Varustaessa oriin suuri maha voi paisua yhtäkkiä satulavyön kiristyksen ajankohtaistuttua vielä suuremmaksi, mutta kutittelu saa sen kyllä lopettamaan moisen touhun. Ratsastaessa Into on osaava ja maskuliinisen rakenteensa ja suuren tukkansa takia näyttävä pikku ratsu. Moni shetlanninponeille liian suuri ratsastaja on usein haikaillut aidan vierellä oriin selkään, kun pienempi ratsastaja on viilettänyt pieneksi poniksi suuret ja näyttävät liikkeet omaavalla kimolla. Intosta huokuu kouluponin olemus, kapasiteetti ja nöyrä tahto miellyttää ratsastajaansa - Se askeltaa alkutunnista asti sulavasti ja eteenpäinpyrkivästi, ja diivailee takapuoli keinuen kuin mikäkin korkean tason ratsu. Mikään maailman herkin avuille se ei kuitenkaan ole, varsinkaan nyt kun miekkosen maha on päässyt vähän kasvamaan mittaa, vaan pohkeita saa antaa rohkeasti. Mutta varansa ratsastaja saa pitää, välistä liiankin innokas ori voi singahtaa melko yllättäen täyteen kiitoraviin. Shettiksille tyypillinen ompelukoneravi ei varmastikaan ole mukavinta istua, ja ratsastaja saa pidättää ja pyytää parempaa tahtia tiiviillä istunnalla, jotta oriin lennokkaat liikkeet pääsevät oikeuksiinsa. Myös laukka sujuu Intolta hienosti, vaikka varsinkin aluksi se voi kiihtyä, mikäli ratsastaja jättää sen yksin eikä istu kunnolla satulassa. Vastalaukka voi aluksi olla vaikea nostaa Intolla, joka pyrkii aina nostamaan myötälaukan - Ori tulee asettaa kunnolla ja selkeät avut tuntiessaan se kyllä nostaa pyydetyn laukan. Asetukset ja taivuttelut eivät ole Intolle ongelma, ja se taitaa hienosti myös pohkeenväistön ravissa pysyen mielellään hyvin suorana pohkeiden ja ohjien välissä osaavan ratsastajan alla - myös keskiaskellajit sujuvat siltä melko mukavasti, kunhan ratsastajan käsi on vakaana ja se pääse kunnolla kuolaintuntumalle.
Suku
Intolla on allekirjoittaneen mielestä todella mukava (sieltä löytyy esim Kaviopolun Musafiilis) pitkä shetlanninponisuku, vaikka siellä pientä kertautumista joidenkin nimien kohdalla on havaittavissa - Tämä ei kuitenkaan ole mikään este, ja Inton ja muutaman muun allekirjoittaneen shetlanninponitamman varalle on jo suunniteltu yhteisiä jälkeläisiä... Inton kaunis kimoväritys on peritty isältä, rotevampi ulkomuoto taas emältä.
Jälkeläiset
ValmennuksetKouluvalmennus 20.09.08 Tropica, valmentajana heidiKommentit: "Joukossa pienillä askeleillaan (ne olivat kyllä ihan hienot :D) eteenpäin tikittänyt Into vaikutti itsenäisessä alkuverryttelyssänne keskittyvän lähinnä ympäröivien hevosten sielunelämän tutkimiseen ja sait tehdä paljon töitä, jotta ponin huomio kiinnittyi sinuun. Teit kuitenkin monipuolisen ja hyvän verryttelyn, jonka jälkeen Into oli ratsastettu hyvin avuille ja ensimmäinen harjoitus, askeleen pidennys ravissa pitkillä sivuilla sekä lävistäjillä oli teidän alaanne. Ole kuitenkin hetkittäin hieman varovaisempi apujesi kanssa, Into muuttui vähän turhan kiireiseksi ja nosti muutaman kerran laukankin, jota emme vielä tässä vaiheessa toivoneet. ;) Laukkaympyröillä Into meni todellakin liian kovaa ja kaikki muu unohtui, se nojasi sisäpohkeeseesi kuin saastaiseen tukkiin ja oikaisi aika taidokkaasti - ratsasta ne avut uudelleen läpi, mikäli vastaavia tilanteita tulee eteen. Olette pirteä pari, joka saa vielä keskittyä apujen kuuntelemiseen silloin kun vauhti nousee - muuten oikein kiva, istut hyvin." Kouluvalmennus 13.10.08 Palapeli, valmentajana Miia L. Kommentit: "Alusta lähtien Into oli vetreä ja reipas. Siirryttäessä harjoitusraviin otti Into hieman liikaakin vauhtia ja tuloksena oli kiitoravi. Sait kuitenkin istunnallasi ja pidätteilläsi herran hidastamaan kuuliaisesti. Into loisti temmonlisäyksissä edukseen, kun herra kuunteli tarkkaavaisesti jokaisen apusi. Peruutukset tapahtuivat suhteellisen hyvin, mutta tiet olivat hieman mutkikkaat. Sinulla oli kokotunnin ajan hyvä istunta, sitten vain pyrit käyttämää käsiäsikin yhtä mahtavasti!" Kouluvalmennus 20.10.08 Lascaux'n, valmentajana Katja P Kommentit: "Into olikin mielenkiintoinen tapaus! Pieni ori hirnui sekä hörisi maneesissa ja aluksi vaikutti jopa siltä, ettei sitä kiinnosta työnteko pätkänvertaa. Käyntikokoamisissa Into hieman "sipsutti", mutta kun maltoit aloittaa kokoamisen huolellisemmin, niin Into alkoi hyvin kantamaan itseään ja astumaan kunnolla takaosalla rungon alle. Ravikokoamiset olivat hieman vaikeita, sillä näytti siltä, että kun aloit kokoamaan, niin liikkeiden voima katosi. Teille kotitehtäväksi kokoamistreenejä, niin käynnissä kuin ravissakin."
KilpailutIntolla kilpaillaan vain KRJn alaisissa kouluratsastuskilpailuissa sekä silloin tällöin myös VVJ:n alaisissa valjakkokisoissa, joskus harvoin myös esteillä. Huomaathan, että kalenteriin merkitään vain sijoitukset ja voitot?Sijoituksia: 63 kpl (14 erj-sij, 49 krj-sij)
Inside The Fire LAC on virtuaalihevonenKaiken sivuilla esiintyvän materiaalin © dani 2008 (PAITSI kuvat kiitos Huttis!), kopiointi kielletty! |