
|
Hunllef Tywysoges VH-00000
TaustaaOikeastaan minun ei koskaan pitänyt ostaa Tyttiä, mutta kuten nykyisellään voi huomata, on tamma jo tovin ehtinyt tallipihassa ja tämän tallin rutiineita tallin mailla kuluttaa. Kävin tamman kasvattajan Agantha Thimmerin luona kokeilemassa erästä nuorta oritta, jollaisen ostoa talliin olin kaavaillut jo melko kauan. Kokeilemani hevonen osoittautui kuitenkin kamalaksi jästipääksi, ja heitin toivoni sen suhteen saman tien - Sen kaltaista oria en tulisi koskaan hankkimaan ja sanoin asiasta melko suoraan kasvattajalle, joka tuli asiasta kovin turhautuneeksi ja tarjosi minulle liudan muita nuoria poneja kokeiltavaksi - Hänellä kun seisoi tallissa usean vuoden nuorukaisia, jotka eivät olleet tehneet kauppaansa.Monen koeratsastuksen jälkeen kipusin pienen Tytin selkään, ja hämmästyin todenteolla - Vähäpätöisestä ulkomuodostaan huolimatta se tuntui todella mukavalta ratsulta, ja lupasin Aganthalle harkita tamman ostoa. Lykkäsin viimeiseen asti päätöstä tamman ottamisesta, sillä toisaalta halusin sen, mutta toisaalta en: Olin aina halunnut talliin näyttäviä C-poneja, jotka olivat D-poneja pienoiskoossa, eikä Tytti oikein pienellä koollaan tai vähäpätöisellä ulkonäöllään saanut minua vakuuttuneeksi. Toisaalta tamma oli tuntunut todella kivalta ratsulta ja se yltäisi varmasti vielä pitkälle. Kun Agantha lopulta leikkasi pari tonnia pois ponin lopullisesta hinnasta, päätin tarjota sille kotia meiltä - Ja tuolla pihamaalla se on siitä päivästä lähtien päiviään viettänyt.
LuonnekuvausTytti on tallin pyöreä ja huumorintajuton täti, jolle jokainen asia on treeniä, joko henkistä tai psyykkistä sellaista, tuleviin elämän koitoksiin sen kilpaponin uralla. Pienestä koostaan huolimatta se on todella suorituskykyinen kouluponi, jolta ei kapasiteettia todellakaan puutu - Toisin kuin ehkä ponimaisuutta, tamma katselee silmiään pyöritellen leikkiratsastusta, uimista ja porkkanoiden ylensyöntiä - Moisen hömpötyksen edestähän voisi hioa kouluohjelmaa huippuunsa! Ikänsä kurinalaisena luontokappaleena viettänyt Tytti ei aluksi meinaa ymmärtää huvittelusta mitään, mutta muiden ponien seurassa siitäkin tosin saa aikaan hyvän sänkipeltoirrottelu-ratsun: Ja pari pukkiakin voi vahingossa tulla heitettyä!Hoitaessa Tytti käyttäytyy useimmiten mainiosti, kuten hyvin koulutetulta ponilta sopii odottaakin. Karsinaansa astujaa tamma kääntyy yleensä vilkaisemaan korviaan höristellen ja sieraimet väristen, mutta luokse se ei näe vaivaa tulla - Mitä vielä, varsinkin mikäli kyseessä on pieni tulija, joka voi alkaa yllättäen hihittää hysteerisesti ja herkkiä tärykalvoja halkovasti! Kun Tytti on tunnistanut tulijan vaarattomaksi, se alkaa yleensä etsiä heinänkorsia alusien seasta tai seisoo jähmettyneenä mutta ystävällisesti paikoillaan. Itse harjaus sujuu yleensä ongelmitta Tytin antaessa hoitajalleen täyden työrauhan. Harjojen suhteen tamma on kaikkiruokainen (harvinaista tässä tallissa!) ja sekä raaka kumisualla rapsuttaminen että pehmeillä harjoilla viimeistely tuovat sille saman ilon - Se nauttii syvässä eleettömyydessään, ja ihmettelee välillä hoitajan suurta riemua. Tytti ei mitenkään voi ymmärtää, kuinka jonkun mielestä ponin harjaaminen voi olla niin suuri hauskuus. Kosketusherkkä poni tamma ei ole, mutta pää on syytä harjata syvässä ponin herkän tuntoaistin kunnioituksessa - Liian ronskista otsan pyörittelystä kumisualla (kyllä!) tamma voi kertoa nyrpistämällä turpaansa ja vetämällä päänsä harjan ulottumattomista. Kaviot se nostaa yhteisymmärryksessä hoitajansa kanssa hienosti, mutta jos pyyntö nostaa jalka ei kantaudu ponin korviin tarpeeksi selvästi, se voi alkaa painaa nostettavaa jalkaa vasten. Satulointi sujuu useimmiten hyvin - Liikunta, treenaaminen ja ratsuna toimiminen on Tytin suurin intohimo eikä sen mielessä kävisi koskaan ajatus moisen vastustamisesta. Se suorastaan vetää vatsaansa sisään ja avaa suun ja painaa kielen alas kuolaimille. Ainoastaan loimitus on Tytistä vastenmielistä - Kiiltävä karva, jolla sen tulisi hurmata seuraavalla ratsastuskerralla yleisö, ei voi päästä oikeuksiinsa, mikäli se lytätään jonkin varsin turhan takin alle, sillä Tyttihän on sitkeä poni joka ei takkeja kaipaa! Ratsun homma on Tytin ominta alaa! Alkutunnista lähtien se kulkee täydessä pienessä olemuksessaan täysillä ja tuntuu jopa kulkevan nätisti kulmatkin, vaikka ohjat roikkuisivat löysinä! Heti kun ohjat kootaan lyhyimmiksi ja tamman suuhun saadaan tasainen kuolaintuki, se alkaa omatoimisesti hakea parempaa työskentelymuotoa, ja mikäli ratsastaja saa pidettyä moottorin etujalkojen tahdissa, löytää Tytillä helposti rehellisen peräänannon myös kokemattomampi ratsastaja. Ravi on tammalla tasaista ja pontevaa, muttei mitenkään näyttävää saatikka lennokasta - Kaiken hyvän keskellä ponin osaavuus ja innokkuus tuntuu tyssäävään pienen ponin pieniin liikkeisiin! Ratsastajan sopii kuitenkin pyytää Tytiltä hieman reippaampaa ravia ja hieman ryhdikkäämpää muotoa, jolloin raviaskeleeseen löytyy tarvittava mitta ja tahti myös hiukan vaativampiinkin koululuokkiin. Laukkatyöskentely sujuu hyvin reipaslaukkaisella Tytillä, jota ei paljoa tarvitse eteenpäin patistella - Asetukset ja taivutukset sujuvat moitteetta myös laukassa siinä missä ravissa ja käynnissäkin, vaikka usein ratsastaja saakin varsinkin ympyröillä olla ulkopohkeen kanssa tarkkana, etteivät kuviot leviä liian suuriksi. Kouluradan kiemuroista Tytti taitaa vaatimattomuuteensa verraten vallan mainiosti pohkeenväistön sekä avotaivutuksen, eivätkä sen kootut askellajit jätä ketään kylmiksi! Pieneksi poniksi siihen on survottu aivan suunnattomasti osaavuutta, ja myös lisätyt askellajit ovat oikein miellyttävää katseltavaa ja istuttavaa myös ratsastajan mielestä, sikälimikäli vauhti lähtee nimenomaan moottorista.
Suku
kiva suku
Jälkeläiset
Valmennukset--
KilpailutTytillä kilpaillaan vain KRJ:n sekä VVJ:n alaisissa kilpailuissa. Huomaathan, että kalenteriin merkitään vain sijoitukset ja voitot?Sijoituksia: 0 kpl
Hunllef Tywysoges on virtuaalihevonenKaiken sivuilla esiintyvän materiaalin © dani 2008 (PAITSI KUVAT Kaydence Stud), kopiointi kielletty! |