Virallinen nimi | YAN Saturate | Säkäkorkeus | 153 cm |
Lempinimi | Suvi | Syntynyt | 12.08.2007, VHKR |
Rotu | Welsh cob (sektio D) | Sukupuoli | Tamma |
Väri | Rautias | Kasvattaja | Yavin Cobs |
Omistaja | dani | Painotus | Koulupainotus |
Koulutustaso: heA, 80 cm Käyttö: Kisaponi Saavutukset: -- |
Hoitaessa Suvi on varsinainen riivaaja, ja hyvin usein allekirjoittanut toivoo voivansa kirota ponipoloisen pimeimpään Helvettiin. Karsinaa avatessa tamma jo pyörittelee silmiään ylimielisesti, ja ihmisen lähestyminen saa sen korvat painautumaan tiukasti niskaan: mikäli saat äkkiä sujautettua tamman päähän riimun rumasta irvistelystä huolimatta, onnittelen! Mikäli et saa, yritä sitkeämmin uudelleen - supersuloinen Suvi on aina saanut kaikenlaisen röyhkeilyn anteeksi luomalla syviä katseita suklaanruskeilla silmillään, mutta pahojen tapojen käydessä yhä sietämättömämmiksi, on allekirjoittanut havahtunut siihen tosiasiaan, että enkelisielusta on muuttunut kuin kukkaa kämmenellä pidellessä itse pääpiru.
Siksi Suvi hoidetaankin aina käytävällä molemmilta puolilta kiinnisidottuna - silloin ei auta tamman huitoa kavioillaan, koska hoitaja ei ole lähdössä sen luota kavionmuotoisen mustelman pelossa. Reipas harjaus Suvin kommervenkeistä välittämättä (saat olla varma, että jokainen kohdalle sattuva ämpäri, kuin myös mahdollisesti varpaasi, tulevat tuhoutumaan tätä tammaa hoitaessasi, mikäli et pidä varaasi) paljastaa ponista aivan uuden puolen, joka itse asiassa pitääkin harjauksesta. Ronski kumisualla pyörittely saa tamman pikkuhiljaa rentoutumaan, vaikka harjan lähestyminen kohti kainaloita tai mahanalusta saakin ponin neitimäisesti irvistelemään.
Hoitajan koettaessa harjata Suvin päätä saa hän nopeasti huomata, kuinka tamma nostaa päänsä itsepäisesti kattoon harjan ulottumattomiin. Allekirjoittanut suosittelee vain ronskisti roikkumaan vaikka jakkaran avulla tamman riimussa ja harjaamaan pään. Kavioiden putsaaminen on aina ollut melko mielenkiintoinen operaatio Suvin steppaillessa hoitajastaan vastakkaiseen suuntaan - oikein hermostuessaan kolistelee poni sitten kavioitaan lattiaan, mutta napakasti kieltämällä saa hoitaja homman haltuunsa.
Pesuboksiin meneminen on Suvin mielestä inhottavaa, ja siksi sitä saakin houkutella suihkuun puolenvuoden kaura-annoksien kera ja työntämällä puskurilla takaapäin. Varsinaisesti tamma ei pelkää mitään, mutta lämmöltään epäsopiva vesi saa sen liikkumaan hermostuneesti - allekirjoittanut on ajan säästöä miettien vain tottunut kittaamaan Suvin eteen kottikärryllisen heinää pesuboksin reunalle toimenpiteiden ajaksi pitääkseen mokoman tyytyväisenä.
Varustaminen on jännittävä operaatio, sillä Suvi ei pidä lainkaan satulavyöstä, joka kierretään sen herkkien kainaloiden ympärille, ei kylmistä kuolaimista, joita kolistellaan vasten sen hampaita, eikä myöskään kamalista remmeistä joita solmitaan sen naaman ympärille. Tamman suuta saa houkutella auki ikuisuudelta tuntuvan ajan, mutta remmien kiristystä vastaan ponilla ei sitten olekaan yhtäkään kepulikonstia. Satulan selkään nostaminen sekä vyön kiristys sujuvat melko rutiinilla tamman seistessä kiltisti käytävällä, mutta en todellakaan suosittele sen pään vieressä seisomista, Suvi on nääs melko kova puremaan kuviteltuja ihmisiä satulanpainon tuntuessa selässä..
Kumma kyllä, ratsun toimesta Suvi pitää! Se vain ei esittele mielellään taitojaan kenen tahansa kanssa - luonnostaankin kulkiessaan tamma näyttää todelliselta kouluratsulta, aivan kuin se myötäisi niskastaan juostessaan tarhassa korvat luimussa suuremmalle heinäkasalle, mutta mikäli ratsastaja tekee selässä yhdenkin väärän liikkeen, ottaa Suvi lopputilin koko roskasta heittäytymällä suorastaan ilkeäksi otukseksi.
Tämä tamma on hyvin herkkä ratsu, ja se toimii pienimmästäkin avusta, ns. ajatuksenvoimalla. Se vastaa apuihin nopeasti ja halukkaasti miellyttämään ratsastajaansa, ja kun ihmisellä on nämä tietyt asiat kohdallaan, saa hän Suvista hyvin pienellä vaivalla näyttävän kouluponin: tamma on luonnostaan notkea, joten se ei tarvitse tuntien mittaista alkuverryttelyä, se kulkee myös reippaasti eteen, voisi sanoa, että sitä pitää ennemmin pidätellä kuin patistaa eteen. Suvi rentoutuu nopeasti, hakee itsestään parempaan työskentelymuotoon, on aktiivinen takaa ja kevyt kädelle ja omaa hirveästi kapasiteettia.. Hyvien asioiden listaa voi jatkaa loputtomiin, en vai osaa keksiä tammasta muita huonoja puolia kuin lähes sietämättömältä tuntuvan herkkyyden, jos ratsastaja ei kykene myötäämään sen jokaista liikettä, tamma lukee saman tien tämän jarrutukseksi ja menee lukkoon. Suvilla ratsastamiseen on rajattomat mahdollisuudet oikean ratsastajan alla, kun se vielä ymmärtää kilpailutilanteessa pistää kaiken peliin ;)
isä Gardien de Nuit wD |
ii. Cette Nuit wD, evm |
iii. Trou Noir wD, evm |
iie. Brebis wD, evm |
||
ie. Nocturne wD, evm |
iei. Jalousien wD, evm | |
iee. Attristant wD, evm |
||
emä YAN Shayla wD |
ei. Ch Taur e-Ndaedelos's Loomin KTK-II, wD |
eii. Zibbwr Fawr Psycho wD |
eie. Renessa wD |
||
ee. Kenrick Seirian wD |
eei. Aelward Dio wD |
|
eee. Ch Dwynarth Seren wD |
Suvi on tarjolla welshponijalostukseen!
01.04.2010 t. Sadwrn Dawn (i. Terrwyn Dawn), omistaja: Christa W. |
26.01.09, KRJ, heA : 02/100 93.192% 26.01.09, KRJ, heA Kür : 08/100 89.732% 30.01.09, KRJ, heA : 06/100 89.015% 10.02.09, KRJ, KNS : 02/42 93.094% 01.02.09, KRJ, heB : 02/50 96.606% 10.02.09, KRJ, heA : 07/60 09.02.09, KRJ, heB : 04/80 83.994% 10.02.09, KRJ, heB : 04/80 84.802% 14.02.09, KRJ, heB : 08/80 84.119% 27.07.09, KRJ, heB : 09/100 77.589% 12.08.09, KRJ, heA : 07/50 31.08.09, KRJ, heB : 06/84 21.08.09, KRJ, heC : 05/100 24.08.09, KRJ, heC : 02/100 05.10.09, KRJ, heB : 05/60 25.10.09, KRJ, heA : 03/100 26.10.09, KRJ, heA : 01/100 26.10.09, KRJ, heA : 10/100 27.11.09, KRJ, heA : 01/40 29.11.09, KRJ, heA : 06/40 |
29.05.10, villit koulukilpailut, heB : 03/18 30.05.10, villit koulukilpailut, heB : 04/18 01.06.10, villit koulukilpailut, heB : 04/18 09.06.10, villit koulukilpailut, heC : 01/08 09.06.10, villit koulukilpailut, heB : 01/06 10.06.10, villit koulukilpailut, heB : 02/06 12.06.10, villit koulukilpailut, heC : 01/08 13.06.10, villit koulukilpailut, heB : 02/06 16.06.10, villit koulukilpailut, heC : 02/08 16.06.10, villit koulukilpailut, heB : 01/06 18.06.10, villit koulukilpailut, heB : 01/06 28.06.10, villit koulukilpailut, heA : 05/52 27.06.10, villit koulukilpailut, heB : 06/48 26.06.10, villit koulukilpailut, heC : 03/45 01.07.10, villit koulukilpailut, heC : 04/22 15.07.10, villit koulukilpailut, heC : 04/30 06.07.10, villit koulukilpailut, heC : 02/06 19.06.10, villit koulukilpailut, KNS : 02/25 29.08.10, villit koulukilpailut, heC : 04/26 29.08.10, villit koulukilpailut, heB : 03/29 |