Piippa        sydän        Kilpailut        sydän        Päiväkirja

 sydän sydän sydän  01.02.2015

Piipan varsa on jo kasvanut niin isoksi, että meikäläinen pääsee vihdoin hakemaan pikkutermiitin kotiin. Lainahevosenikin on lähtenyt jo aikoja sitten tallista, ja ex-ravuriruunanrupsukat kaipaavat selvästi jotain piristettä päiväänsä - joten nekin varmasti toivottavasti Piippiksen innolla takaisin kotiin. Lähdettiin taas kaksin hakemaan ponia, kun mulla ei ole trailerin vetämiseen oikeuttavaa ajokorttia, kun taas tallinpitäjä-kaverilla on. Ja kaverihan meinasi ajaa päin Zanneshofin päätallirakennusta, kun nähtiin jo ilmeisesti meitä kauan odottanut Cynoria tallipihalla. Siinä oli kyllä naisen ilme näkemisen arvoinen! Ilmeisesti äiti-poni ja vauva-poni ovat ottaneet koville, niin oli tuskaisen, mutta toisaalta meidät nähdessään suorastaan helpottuneen näköinen! Kuin olisi messias saapunut tallipihaan, kun meidän viimeisiään vetelevä romu ja maalia hilseilevä leppäkerttutraikku kaarsivat pihaan. Vaan toivottavasti nyt on saatu maailmaan kaiken tämän arvoinen, hyväsukuinen varsa! Sainkin kuulla, että Piippa oli kuulemma nakertanut systemaattisesti itseään jostain tarhan aidasta läpi ja viimein eilen lankku oli napsahtanut poikki.. Ja poni juoksennellut iloisena ympäri pihamaata! Eikä tyttärestä kuulemma ole juuri polvi parantunut! No, ehkä se vanhemmiten rauhoittuu, kun bad influence poistuu näköpiiristä.

Ei siinä muuta kuin Piippa vanhaan tuttuun nuhjutraikkuun ja kotia kohti! Kotona se pääsi sitten saman tien vanhojen poikien viiksekkäiden kanssa tarhaan juoksentelemaan ja jopa siinä saivat vanhat äijät vauhtia taas! Täytyy varmaan hieroa nuo harput illalla läpi, Piippa pisti kaverit juoksemaan niin, että viime aikoina niin rauhallisesti eläneinä ne varmaan saavat kunnon lihasjumit tuosta höykytyksestä. Mutta hei, the bitch is back! Ja iso käsi täytyy vielä antaa Cynorialle, tämä koko projekti sujui minun osalta erittäin hyvin, sainhan käytännössä poimia kirsikat kakusta, ja ponistakin selvästi pidettiin hyvä huoli - kaikki raajat tallella ja kuulemma välillä oli jotain treenailtukin! Ihanaa!

 sydän sydän sydän  21.01.2015

Piipalla on varsa! Cynoria laittoi tänään aamulla viestiä Piippiksen syntyneestä tammavauvelista, jota minä tietysti lähdin heti katsomaan! Ja on kyllä todettava, että kyseessä oli pirun suloinen pallero, ja aivan Piipan näköinen sellainen! Aijai, muistan vielä kun Piipertäjäkin oli tuollainen taskukokoinen hellyyttävä pieni karvapallo, kun kävin sitä ensi kerran Miia Marian luona katsomassa.. Vaan muistan kyllä myös, millainen se oli nuorena varsana ja olen iloinen siitä, ettei kahden minimonsterin, Piipan ja mini-Piipan, hoitaminen ja käsitteleminen ole vastuullani! Piippa ei kyllä vaikuttanut olevan kovin äidinvaistollinen, mutta Cynorian mukaan ensikertalaisilla se on ihan normaalia, eikä hän ollut lainkaan huolissaan asiasta. Itse kyllä käärisin varsan varmaan kuplamuoviin, ennen kuin mamma jyrää sen päältä.. Piippa kun meinasi sen jo kertaalleen tehdä, kun tajusi arkkivihollisensa alias meikäläisen tulleen morjenstamaan sitä. Pikku puhveli kipitti silmät pyörien karsinan ovelle ja varsa sai poukkoilla perässä omaan tahtiinsa. On se liikuttava pieni pullero, kun ei ole minuakaan vielä unohtanut <3 Kovin kyllä huomio herpaantui omistajasta, kun siinä jonkin aikaa hengailtuani alkoi tallin toisessa päässä iltapäiväheinien jako. Mutta ponit nyt on poneja. Piipalle sanoin moikat ja Cynorialle toivottelin onnea. Ensi kerralla mä kai sitten haen Piipan takaisin kotiin!


 sydän sydän sydän  22.12.2014

Tänään se oli sitten moi moi Piippalaiselle! Cynoria kurvasi aamulla hakemaan ponin mukaansa. Lastaus kävi melko nopeasti, koska Piippa on ilmeisesti kasvattanut itselleen vieraskorean puolen eikä se kiukutellut kovin pahasti. Hieman hangoitteli vastaan, mutta hieman kun kaurasanko helähti pimeän trailerin nurkassa, tuli ponin töppösiin vauhtia. Ei kai siinä muuta, kuin ovi kiinni ja matkaan. Ja minä jäin seisomaan hölmönä tallipihaan takavaloihin tuijottaen. No, kai tämä tästä..


 sydän sydän sydän  15.12.2014

Muutoksen tuulet puhaltavat niin että heikompaa hirvittää! Piippa nimittäin lähtee pois luotani! Mitä? Miksi?! Siksi, että Zanneshof-siittolan omistaja Cynoria tarjoutui ottamaan Piipan liisinkiin. Ei sentään omaksi, enhän minä tätä pirulaista raaskisi edes myydä, vaan pidän Pipsukan itselläni kunnes aika siitä jättää ja teen sen taljasta itselleni maton tai karvalakin.. Siis. Cynoria oli kuulemma saanut Piipan kasvattajalta Miia Marialta kuulla ponista ja oli kiinnostunut sen verran, että oli sumplinut sukutauluja ja metsästänyt Piipan (surkeita) kilpailutuloksiakin jostain. Hehe, kuulemma tällä on niin hyvä suku, että kelpaisi varsa omaan talliin. Tietäisipä vaan, mikä vatipää tämä on.. Eikä kun! Hieno ja laadukas peli, totta kai! Vaihdossa Cynoria lupasi hommata minulle tuttunsa kautta isomman epelin, oikein puoliverisen, jolla pääsisin pitkästä pitkästä aikaa ratsastamaan! Se onkin viime aikoina jäänyt, sillä vaikken varsinaisesti olekaan mikään goljatti, en ole myöskään miniatyyrimäinen umppalumppa, joka sopisi Piipan selkään, puhumattakaan siitä, ettei ponia ole edes ratsukoulutettu! Eihän olemassa varmaan ole edes sille sopivia satuloita. Ei niin pieniä, muttei myöskään sellaisia, jotka pysyisivät tuollaisen rungoltaan täydellisen puikulan päällä.

Tänään kävin Zanneshofissa allekirjoittamassa sopimuspaperit ja Piippa muuttaa parin viikon päästä! Vielä ei kauhistuta eikä ikävä paina. Luulen, että Piipalle tekee oikein hyvää päästä kaltaistensa seuraan. Zanneshofissa nimittäin näitä miniatyyrivipeltäjiä riitti! Laskeskelimme myös, että parin viikon päästä Piipan pitäisi olla pahimmissa hormonihöyryissä eli kiimassa, jolloin sille voisi esitellä deittiehdokkaita ja liisaaja saisi saman tien haluamansa varsansa tulille. Tuo jos mikä on minusta vielä absurdimpi ajatus kuin se, että Piippis halutaan liisata. Siitä halutaan oikein varsakin! Mutta samapa minulle, tämä on win-win-situation - molemmat saavat, mitä haluavat. Minä hieman hermolomaa ja ison hevosen, Cynoria tasmaniantuholaisen!


 sydän sydän sydän 19.09.2014

Ohhoh, Piipan elämä muuttuu jälleen kerran yhdeksi myllerrykseksi! Eipä me ehditty kauaa Järviksessä olla, kun Meela ilmoitti, että pistää pillit pussiin yksityistoiminnan osalta ja lokakuun ensimmäiseen päivään mennessä pitäisi olla talli tyhjänä vieraista poneista! Ei keretty tässä ajassa käydä edes siellä Huttusilla kisaamassa, kun ollaan niin hitaita näiden juttujen toteuttamisessa! Kiva loppukesä saatiin kyllä viettää ja voi pojat, millaisissa puitteissa! Ei kyllä tästä paljoa yksityistalli parane, aivan mielettömän hyvä hoito poneilla, osaava henkilökunta, hyvin hoidetut tilukset ja huolehtivainen tallinpitäjä. Vähän liian hyväähän se olikin ollakseen totta. Toisaalta, tallipaikan hinta oli myös verrattain alhainen, joten en ihmettele Meelan päätöstä panostaa pelkkään kasvatustoimintaan. Tuskinpa hän tällä karsinoiden vuokrauksella mitään voittoa teki, kun paikka on näin hieno, mutta kustannukset vieraille niin alhaisia. Tallihenkilökuntakin on sen verran osaavaa, että vaatinevat ihan kunnon palkkaa, eivätkä suostu orjatyövoimaan toisin kuin ystäväni ravitallilla ”työskennelleet” tallitytöt.

No, niin tai näin, oli syy mikä tahansa, on Piippa jälleen koditon. Pari viikkoahan on tässä aikaa löytää uusi majapaikka, kiireiseksi menee, muttei toivottavasti mahdottomaksi. Onneksi me ei olla kovin vaativia. Järviluoto oli hieno paikka, mutta vaatimattomista oloistahan me tultiin ja voidaan niihin palatakin. Ei hevosmaailmassa kermaprseet pärjää. Eikä Piippakaan sellaisista tykkää!
Eli ei muuta kuin selaamaan tallipaikkailmoituksia ja jättämään oma..


 sydän sydän sydän  25.08.2014

Tänään kävimme Piipan kanssa tutustumassa vähän tarkemmin Järviluodon maastoihin. Minä tollohan en jaksanut muuton yhteydessä ottaa meidän kärryjä mukaan, ja sitten niiden hakeminen vähän niin kuin jäi.. Ja unohtui.. Ja olemme Piipan kanssa lähinnä kiertäneet ympyrää kentällä niin, että tamma on liinoissa ja itse tallustan perässä, tai käppäilleet vastaavalla tyylillä lähimaastoissa. Enhän minä nyt niin kauas jaksa kävellä.. Tuossa viime viikolla sain vihdoin aikaiseksi noutaa ne kärryt vanhalta kotitalliltamme, eli vihdoin ja viimein pääsimme myös kunnon kärrylenkille maastoon, kun kärryttelyä oli ensin taas muisteltu mieleen hetki ihan pihapiirissä. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Järviksessähän on ihan mahtavat maastot, tiet ovat todella hyväkuntoisia varsinkin näin kesällä ja nyt puhutaan todellakin teistä, eikä mistään kinttupoluista, joissa saa koko ajan pelätä, että mennäänkö seuraavan kannon kohdalla nurin. Käpsyttelimme metsätietä ja Piippakin tuntui olevan retkestä mielissään. Hain sitä vähän paremmalle tuntumalle ja tamma nurisematta tukeutui kuolaimeen ja käveli reippaasti eteenpäin. Muutaman kilometrin jälkeen löysimme tiemme Huttusen ravitallille, jonka olemassaolosta en ollut lainkaan tiennyt ennen tätä. Siellä oli ihan hiittiradat ja kaikki! Itse äijä sattui olemaan juuri pihapiirissä tulohetkellämme ja kävimme vaihtamassa pari sanaa. Kuulemma oltaisiin tervetulleita ajelemaan heidän radallaan ja ehkäpä kokeilemassa jopa pieniä ravispurtteja! Aivan mahtavaa. Jos Piippa floppaa valjakkourallaan, niin ruvetaan sitten ajamaan kilpaa! Selvä homma!

Huttusilta jatkoimme vielä jonkin matkaa eteenpäin, kunnes käännyimme takaisin. Piippa tuntui sen verran energiseltä, että otimme vähän ravia ja päättömäksi kiihdyttelyksihän se meinasi mennä. Onneksi sain tamman ruotuun juuri ennen Huttusten tallipihan ohi menemistä, olisi siinä ollut raviukolla ihmettelemistä, kun vastikään itseään suvereeniksi valjakoksi kutsunut kaksikko kaahaakin ohi hullun kiilto silmissä.. Loppumatka sujui ihan vaan rauhallisesti kävellen ja tallilla päästin Piiperöisen takaisin laitumelle. Että se lihoisi mahdollisimman muodottomaksi ja saisin ostaa syksyllä leveämmät kärryt. Joo.


 sydän sydän sydän  16.07.2014

Meelan sana piti ja tänään päästimme Piipan tutustumaan muuhun hevoslaumaan laitumelle. Kuulemma tamma oli ottanut varsin lunkisti loppupäivän ajan ja tallityöntekijä oli saanut hoidettua sen ongelmitta talliin ja aamulla takaisin tarhaan. Omat pöperötkin olivat löytyneet ja ruokinta oli sujunut, vaikka tamma vetääkin nyt alkuun eri safkoja kuin muu tallin poppoo.. Ei olla vielä ehditty suunnitella sitä asiaa loppuun asti. Eipä sillä, että Pipsukka ihmeitä söisikään, vähän kivennäistä lähinnä ja soijarouhetta välillä vaan näin kesäisin. Vaikka ruokinnan pitäisi olla kondiksessa, hirnui typykkä kyllä varsin nälkäisenä minut nähdessään ja voi, kun luulin, että se innokkaana ryntäsi minua vastaan tarhanportille, oli sen aikeena sittenkin vain syöksyä ohitseni portista ulos vehreämmille ruohotupsuille.. Ei tammalle hiekkatarha kelpaa näin kesäkuumilla! Ahne sika!

Onneksi olen jo tottunut tällaiseen sekoiluun ja parilla riuskalla otteella Piippa oli taas hallinnassa riimussa. Lähdettiin sitä sitten viemään laitumille ja nyt tamma vaikutti ensimmäisen kerran tajuavan olevansa uudessa ympäristössä. Se tepsutti innokkaana ja itse asiassa ennemmin ravasi kuin käveli. Laitumella se päästettiin aluksi valkoisella liinalla rajatulle alueelle, josta sen oli tarkoitus ensin haistella ja tutustua muihin hevosiin ennen varsinaista muiden sekaan päästöä. Vaan mitä vielä, Piippahan taiteili itsensä sieltä narun ali alta aikayksikön.. Meela pyöritteli kauhistuneena silmiään, että voi minkä pirun hän on tänne riesakseen ottanut. Piippa siinä sitten reteesti liittyi muuhun laumaan ja vähän aikaa kävi aikamoinen kuhina, ponit juoksuttivat toisiaan joka suuntaan, kaviotkin viuhuivat ja hampaat välähtelivät, mutta tilanne rauhoittui nopeasti. Laitumella oli tilaa väistää muita ja syötävääkin riitti, joten hepat eivät kauaa jaksaneet muukalaisesta stressata. Miksi riehua, kun voi syödä? Piippa joutui aluksi jäämään hieman kauemmas muusta porukasta, sillä joku kävi aina sinnikkäästi ajamassa sen pois, kun se koetti lähestyä. Vaan jos Piippa päättää jotain, ei se hevillä luovuta. Monotukset se väisti taidokkaasti, isot torinhevoset kun eivät oikein tajunneet, kuinka alas niiden olisi pitänyt tähdätä osuakseen tällaiseen taskurakettiin.

Piippa onnistui kuitenkin luikerrella lopulta osaksi laumaa ja muutaman tunnin päästä koko kööri safkasi yhdessä aivan kuin eivät olisi koskaan muussa seurassa olleetkaan. Kyllä se Pipsukka tänne sopeutuu ja hyvin! Ei siitä huolta!


 sydän sydän sydän  15.07.2014

Tänään koitti se suuri päivä, kauhun ja pelonsekaisella innostuksella odotettu muutto! Viime päivät ovatkin menneet kamppeita pakkaillessa ja onneksi raviystäväni pystyi lupaamaan kopin käyttööni useammaksi päiväksi. Meinaan, en olisi mitenkään saanut ahdettua sinne kaikkia kamoja yhdessä päivässä, vaan olen tasaiseen tahtiin käynyt täyttämässä sitä.. Traileri kun on iso, sinne sopii vierekkäin kaksi leveääkin suomenhevosravuria, niin Piipan kaikki krääsä sopii sinne myös hyvin ponin seuraksi. Tammahan saa itse matkustaa vapaana, talutan sen toiselta puolelta sisään, käännä kopissa ympäri niin, että ponilla on naama ovea kohti ja sitten seinä väliin ja toiselle puolelle varusteet. Nice and easy!

Aamupäivällä sain jo kopin lastattua varusteilla ja Piipan safkoilla, joten enää puuttui itse tamman puunaus ja paketointi matkaa varten. Löysin sille jokin aika sitten aivan ihanat oranssit kuljetussuojat, jotka pääsivät tietenkin neitsysmatkalle tähän kuljetukseen. Muuten Piippa sai mennä nakuna, näillä säillä se vain hikoaisi tuolla saunassa kuin pieni porsas. Sitten ei muuta kuin poni kyytiin ja menoksi! Matka sujui yllättävän rauhallisesti, Piippa töpsytti koppiin kuin vanha tekijä ja keskittyi eväiden tuhoamiseen koko ajon ajan. Navigaattorilla löydettiin myös yllättävän hyvin perille Lokkijärvelle Kuopioon, jossa Piippandeeroksen uusi koti Järvilehto sijaitsee. Pihalla vuokranantajamme Meela oli heti vastassa (no, kyllä minäkin olisin heti vastassa, jos omaan pihaani kaartaisi tuntematon traileri) kättelemässä ja toivottamassa tervetulleeksi! Ihanaa!

Yhteisvoimin päästimme Piipan pois kopista ja läheiseen tarhaan jaloittelemaan. Tamma tuntui viis veisaavan maisemanvaihdoksesta, tosin luultavasti se vain esitti vaikeasti tavoiteltavaa kylmäpäätä uudessa ympäristössä. Eiköhän se jo kohta pörisisi jo innokkaana, kunhan ensin tajuaisi, että täällähän on ihan uudet ruohotupsut ja pensaat, joissa myllertää! Meela näytteli vielä uudestaan paikkoja, vaikka toki olin käynyt aiemmin jo haistelemassa uuden kotimme tuulia. Sain roudattua kamat varustehuoneeseen ja Piipallekin löydettiin viereiseen tarhaan seuralainen. Huomenna se luultavasti pääsisi jo laitumelle muiden kanssa! Sitä ennen meikäläisen tulisi kuitenkin palauttaa koppi ja keksiä, millä ihmeellä kuljetan itseni tästä lähtien joka päivä tänne jumalan selän taakse..


 sydän sydän sydän  11.07.2014

Now it’s official! Pipsukka muuttaa Järviluotoon! En olisi parempaa kotipaikkaa voinut tammalle toivoa! Silmän kantamattomiin jatkuvat maastot, lämmitetty maneesi, kunnon kenttä, jättilaitumet, miljoona tarhaa, tsiljoona kaveria (tai vihamiestä..) joiden kanssa temmeltää (= taistella), ystävällinen omistajapariskunta, paljon säilytystilaa tavaroille.. Nyt ei muuta kuin pikaiset jäähyväispusut Piipan nykyisille kamuille, koinsyömille ruunanrupsukoille ja pystyyn lahonneille tammamammoille, ja kohti idyllistä yhteisöllisyyttä ja freesiä, nykyaikaista hevosenpitoa kohti! Pitääkö tässä itsekin käydä uusimassa vaateparsi, jotta kehtaa näyttäytyä oikeiden ihmisten ilmoilla..? Lämppäreiden keskuudessa kun ei oo niin justiinsa, onko kledjut 90- vai 80-luvulta. Mut ratsupiireissä homma taitaa olla snadisti erilaista..


 sydän sydän sydän  09.07.2014

No johan Piipan elämässä tapahtuu mullistuksia! Löysin sille nyt myös kotitallin! Nykyinen ravitallihan oli alun perinkin vain väliaikainen ratkaisu, vaikka melko pysyväksi se nyt ilmeisesti jäi.. Täällä Piippa on monet vuodet saanut kasvaa hyvässä seurassa ja oivallisissa olosuhteissa, mutta kaikki hyvä päättyy aikanaan. Vain vaihtuakseen entistä parempaan! Kyseessä on huomattavasti tätä nykyistä isompi talli, monta kymmentä hevosta ja siitostoimintaa. Vähän itseäni hirvittää, miten sopeudun tällaisena sisäänpäin kääntyneenä erakkorapuna suuren tallin meininkiin, monien yksityisten omistajien ja hoitajien ja ratsastajien keskelle. Piipan sopeutumisesta taas ei ole epäilystäkään. Reipas tytsy kun on, niin luultavasti muut joko tottelevat sen tahtoa tai itkevät ja tottelevat. Yes I know, my pony is one hell of a badass. Tallipaikka-anomuksen jätin tänään, nyt ei odotella muuta, kuin sen hyväksymistä ja virallista muuttopäivää! Ja apua, joudun alkaa taas maksaa säännöllisiä vuokria!


 sydän sydän sydän  08.07.2014

Sellaiset harjoitukset ovat parhaita, joissa ei tarvitse itse tehdä mitään, mutta poni joutuu kuitenkin työskentelemään! Ystäväni vinkkasi suhteellisen hapottavasta ylämäestä tässä lähellä ja sinnehän me suuntasimme Piipan kanssa. Poni kärryjä vetäen, mä lähinnä maisemista nauttien. Piippa selvästi aisti, että nyt joku porukassa sluibaa ja meinasi itsekin tehdä tenän, kun mäen juurelle päästiin. Ei kiipeäminen ilmeisesti huvittanut. Melkein piti käydä hanurista työntämässä ja ensimmäisen kerran jouduin ihan oikeasti taluttamaan sen mäen ylös. Seuraavalla kerralla pääsin takaisin kärryihin takataskuja kuluttamaan ja Pipsukka joutui raahautumaan lisäpainon kanssa mäkeä ylös. Alkuun se pungersi tyhmänä pää taivaissa ja selkä notkolla niin, että homma oli taatusti todella epäergonomista ja kuluttavaa ja raskasta ja kaikin puolin kurjaa. Olisi pitänyt sen päähän ripustaa viisi kiloa kiviä tai alasin, että se olisi hieman nopeammin tajunnut madaltaa muotoaan (tällä kertaa en sitten taatusti roikkunut suussa vaan tasan annoin vaan sopivasti tukea) ja käyttää takajalkojaan kiipeämiseen. Lopulta se lopetti vänkäämisen ja tyytyi kohtaloonsa, nöyränä kiiveten mäkeä pää alhaalla. Ja menipä jo parin kerran jälkeen poni hikeen! Talliin hilpaistiin takaisin kevyellä hölkällä, niin ei jääneet maitohapot kummittelemaan Piipan kankkuun tämän todellisen urheilusuorituksen jäljiltä!


 sydän sydän sydän  05.07.2014

Vaikka elämäni miniponin omistajana onkin ollut ihan mukavaa, on totuuden nimissä sanottava, että kyllä se silti on ollut aika kaukana kaikenlaisesta glamourista. Kun seuraa Instagramissa eurooppalaisia kouluratsastajalupauksia, joiden alla auringossa säkenöivät, lihaksikkaat puoliveriratsut tanssahtelevat ja ratsukon varusteet on viimeistä huutoa, sävy sävyyn ja valmistettu harvinaisen alppien myskihärän vuosikertanahasta ja joka päivä on professional photoshootit, niin alkaahan se oma elämä sen rinnalla vaikuttaa vähän.. No.. Vaatimattomalta? Vaan siihen saatiin muutos tänään! Treenasin jälleen Sissin ja Pipsukan kanssa parina, ja voi herranjumala, kaksikkohan meni oikein päin ja vieläpä haluamaani suuntaan ilman kiukuttelua! Tässä taitavat vihdoin alkaa palaset loksahtaa kohdilleen! Harjoittelimme kiemurauraa ja tasaisia siirtymisiä, niin askellajien välillä kuin pysähtymisiäkin. Lopussa uskalsin ohjastaa vain yhdellä kädelläkin, kun kaksikko asteli niinkin harmonisesti rinnakkain, enkä tuntenut tarvetta puristaa ohjista rystyset valkoisina.

Yhdellä kädellä huomaan selvän tarpeen myödätä enemmän liikkeelle lähdössä, kahdella kädellä se tulee niin automaattisesti, kun siihen on tottunut ratsastaessakin. Yhdellä kädellä asiaa pitää ajatella ja tehdä teatraalinen myötäys eteen, sillä Piippa vetää herneet nenään jos suussa roikkuu sekuntiakaan. Ei makkara taatusti lähde liikkeelle, jos on pientäkään painetta, vaan peruuttaa ja punkeaa Sissin päälle. Koska Sissillehän se tyhmä kuski on kostettava. Täytyy varmaan kisakauden päätteeksi ostaa Sissille kymppikortti hierontaan ja hevossolariumiin korvaukseksi näistä kärsimyksistä, mihin se Piipan vuoksi joutuu. Jos sen mielenterveys edes kestää kauden loppuun..


 sydän sydän sydän  01.07.2014

Tänään treenasimme jälleen parina Sisun kanssa. Meowilla oli muuta puuhaa, joten yksin oli pärjättävä. Tallista löytyi Piipalle laput, tosin aivan törkeän kokoiset sellaiset, olivathan ne suunniteltu lämminveriravurille, mutta kuitenkin asiansa hyvin ajavat. Kun Sisu ei koko aikaa ollut Piipan silmäkulmassa pyörimässä, oli se hieman rauhallisempi ja työskentely helpompaa. Vieläkin se tykkäsi pungertaa toista ponia vasten ja kaarteissa ja käännöksissä punkea lapa edellä sisään niin, että toinen poni meinaa jäädä alle. Tähän saikin puuttua heti alusta lähtien ja omaksi yllätyksekseni jotain pientä edistymistä tapahtui. Lopputunnista Piippa oli kepeämpi ja ketterämmän oloinen ja pysyi selvästi itsenäisesti omalla puolellaan, eikä jyrännyt Sisun päälle. Haasteellista on myös löytää parille sopiva tahti, kas kun Piippa haluaa joko mennä täysillä eteen tai sitten maleksia hitaasti, kun taas Sisu on selvästi tasaisempi ja liikkeissään muutenkin rauhallisempi. Eli pidätä siinä toista ja kannusta toista eteen.. Kyllä tästä vielä hyvä tulee!


 sydän sydän sydän  29.06.2014

Tänään testattiin sitten ensi kertaa parivaljakkoa Piipan ja Sisun kanssa. Meikäläinen istui kärryillä ja Meow talutti omaa poniaan. Se olikin kuin vanha tekijä ja vähät välitti Piipan säätämisestä. Jep, omaa poniani sain taas hävetä. Se piippaili (heh) aivan omiaan, puhisi, sähisi Sisulle, venkoili, puski paripuomia vasten ja painoi kuolaimelle kuin nääntyvä pieni eläin. Meow tuli taluttajana todellakin tarpeeseen, jotta sain annettua Piipalle tarpeellista kurinpalautusta.. Kumma, miten se halusi Sisulle riehua, kaksikko on kuitenkin tutustunut toisiinsa aivan rauhassa laitumella ja ovat päässeet seuraamaan sieltä käsin toisen treenejä. Piipan pitäisi tietää, että Sisu on jopa parempi ajettava kuin se itse.. Ehkä tässä olikin kyse kateudesta? Heh.

Näin ensimmäisellä treenikerralla emme kuitenkaan tehneet muuta, kuin kävelimme kentällä, kokeiltiin ohjausta, tehtiin suunnanvaihtoja ja pysähdyksiä. Allekirjoittanut oli aluksi kujalla, mutta kyllä nyt kaksi miniponia loppujen lopuksi handlaa siinä missä yhden isommankin hevosen. Suurin kehityksen kohde on siis ehdottomasti kuski ja toisaalta myös Piipan egon hillitseminen. Se haluaisi selvästikin olla yksin paras, kostoksi nojailee paripuomiin, koettaa turvallaan tökkiä Sisua ja lopulta luovuttaa ja jää himmailemaan niin, että Sisu vetää koko kärryä yksinään.. Työsarkaa riittää!


 sydän sydän sydän  26.06.2014

Miniponinomistajan elämä on oikeasti välillä aika tuskallista. Siksi tarvitsisin jonkun, jonka kanssa jakaa tuntemuksiani. Tukiverkoston. Lohduttajan, joka ymmärtäisi. Olisi käynyt läpi saman kuin minä. Lisäksi Piipan olisi korkea aika saada joku kokoisensa kaveri. Voisi sen Napoleon-syndrooma hieman hellittää.
Siispä onnistuin pakottamaan ystäväni Meown hommaamaan itselleen miniponin. Bongasin hänen puolestaan Briteistä oikein valioyksilön, joka saapui welshponien seurana tänne meidän maahan. Ja niin tuli Meowstakin miniponin omistaja! Kuningasideani eivät kuitenkaan päättyneet tähän. Piipan kasvattaja mua jo varoittelikin, että yksi miniponi johtaa toiseen, eikä valjakkoajoon riitä vain yksi poni. No ei näytä riittävän niin, kun hetken päähänpistosta tarjouduin ottamaan Meowin Sweet Dreamsin Piipan kisakaveriksi. Eli nyt voidaan mennä minikaksikolla ja kovaa sittenkin! En malta odottaa, että leidit pääsevät tutustumaan toisiinsa ja voimme aloittaa tuplatreenit! Siihen touhuun tarvitsisi tietenkin löytää myös vielä pätevä valmentaja, tai muuten mennään Piipan kotitallin omistajan raviopeilla.. Hiitille vaan ja täysillä!


 sydän sydän sydän  01.06.2014

Piippa pääsikin tänään oikein kunnon juoksutusrääkkiin. Tarpeeksi pitkää liinaa vaan, niin kyllä poni pysyy hyvin hetken aikaa tuossa paljon parjatussa juoksutusympyrässä. Ensi kerralla täytyy varmaan pukea Piipalle sen vaaleanpunaiset töppöset jalkaan, jotta vihaajat lakkaisivat kritisoimasta meidän juoksutustreenejä..
Kuitenkin, ohjelmassa oli saada tammaa työskentelemään paremmin selästään ja se onnistui niin, että Piippa sai ensiksi riehua mielensä mukaan pukitellen ja päättömästi laukaten, josta keräsin sen hiljalleen hallitumpaan pakettiin. Piippaa on mahdotonta treenata siten, että se pidetään ensin paketissa, josta sitä sitten epätoivoisesti yritetään muka venyttää eteen alas.. Ei, ei, ei, ei.

Ensiksi ponin pitää olla pitkänä lötkönä, josta sitä voi sitten kuroa takaisin. Piiskaa sai pitää takapään lähellä melko tiiviisti, jotta Piippa viitsi sitä moottoriaan käyttää. Jos ei ole pakko, se ei tee mitään. Vauhti oli selvästi alkuirrottelusta päällä ja poni lähtikin oikein reippaaseen ja tarmokkaaseen, orimaiseen ylämäkiraviin! Vähän se kyllä huitoi alkuun päällään eikä jäänyt riittävän alas, mutta lopulta sen pääkin laski. Olin tyytyväinen siihen ja lopetimme toiselta puolelta. Toiseen suuntaan tuota saikin sitten taas kaivaa jonkun aikaa, kun Piippa oli juoksutuspuolta vaihtaessani luullut, että valmistelin sitä menemään takaisin talliin.. Hölmö otus! Ei ne treenit nyt niin lyhyitä kuitenkaan ole!


 sydän sydän sydän  15.05.2014

Nyt, kun olen alkanut treenata Piippaa tavoitteellisemmin ja kilpailukausikin alkaa näyttäytyä realistisena tulevaisuuden kuvana, on korkea aika hommata ponille sopivat popot kovaan harjoitteluun. Ihan vaan varmuuden vuoksi, vaikka koko ikänsä tuo onkin ollut paljain jaloin. Piipallahan on luonnostaan hyvin jämerää tekoa olevat kaviot, nivelet ja jalat, joita kengittäjä muistaa joka käynnillä kehua. Kenkää en sille ole halunnut, ei tällaisen otuksen jalalle löytyisi sopivaa stiflaa enkä muutenkaan näe sitä tämän kokoiselle minille tarpeellisena. Joo, kavio kuluu ja alustat ovat ajoittain kovia, mutta kun hevosen oma elopaino ei ole varmaan edes sataa, niin ei se paine nyt niin kova voi olla.

Tänäänpä saapui sitten kengittäjä jälleen vuolemaan Piiperöistä ja takomaan rautaa isompien kavereiden jalkoihin ja pyysin häntä ottamaan mukaansa pikkuisia bootseja. Niistä voitaisiin sovitella Piipalle joku hyvä! Ja aikamoinen rumbahan siitä sitten syntyi.. Kengittäjä kertoi käyttötarkoituksista, mä keskityin enimmäkseen värivalikoimaan ja Piippa venkoili minkä kerkesi. Sitä ei olisi lainkaan huvittanut seistä sekuntiakaan ylimääräistä aloillaan eikä enää nostella jalkojaan. Mutta voi poni, elämä on uhrautumista! Lopulta koko pakun täyttäneestä valikoimasta löytyi sitten täydelliset pari paria, otin yhtä merkkiä sekä vaaleanpunaisena että neonkeltaisena! Myyjä pyöritteli kyllä silmiään värivalinnoilleni.. Duh, olen maksava asiakas ja ostan mitä haluan! Nyt on Piipalle popot pahan päivän varalle ja omistajan shoppailuhimo tyydytetty vähäksi aikaa!


 sydän sydän sydän  20.01.2014

Vaikka Piippa onkin miniponi, pitää senkin tehdä isojen heppojen juttuja! Liian helpolla ei tämäkään tytsy saa päästä, vaikka onkin kovin pehmeä ja pörröinen. Viime aikoina olen treenannut sen kanssa paljon ohjasajossa ja erityisesti väistöjä. Väistäminen saa Piipankin kaltaisen pökkelön elastiseksi ja notkeaksi, eikä valjakkoajossa pehmeää liikkeiden saumattomuutta voi liiaksi korostaa.

Tänäänkin treeneissä tamma oli aluksi tietenkin tapansa mukaan aivan liian innokas, eikä hommasta meinannut tulla mitään. Laukkahepuli päälle vaan ja ohjastaja tekee mitä pystyy.. Kun jarrut vihdoin löytyivät, oli Piipassa sitten todella paljon laukkaamisen keräämää ylimääräistä virtaa ja ohjauksessa sai olla todella tomera, jotta poni teki oikeasti, mitä pyydettiin eikä vain säheltänyt jotain sinne päin. Väistätin Piippaa alkuun käynnissä sisäuralta seinää kohti ja jutun juoni paljastuikin sille varsin nopeasti. Tästä siirryimme myös väistöihin kulmissa ja volteilla, mikä todella pisti Piipan keskittymään. Ravissa kerkesimme tehdä vain suoran linjan väistöä seinää kohti, ennen kuin tamma selvästikin kyllästyi koko touhuun ja heittäytyi niin levottomaksi, että homma oli jätettävä tältä päivältä sikseen. Edistystä kuitenkin tapahtuu hiljalleen!


 sydän sydän sydän  05.12.2013

Yksivuotias Piippa on kasvanut hurjasti viime aikoina, mutta edelleen se on silti naurettava miniatyyri. Jos olisin kahta metriä hätyyttelevä hemaiseva amatsoni, kantaisin pörröistä palleroa käsilaukussani kaupungin illoissa.. Vaan kun en ole, täytyy tyytyä pyllistelemään persjalat kumisaappaissa Piipan kuraisessa pihatossa. En voi lakata ihmettelemästä tamman pientä kokoa! Miten se on niin mini?! Olen ikäni käsitellyt poneja, mutta pieninä piiperöinä syntyvät welshvarsatkin ovat korkeampia kuin Piippa. Joka sentään on kasvanut viime aikoina kovasti siitä, mitä se oli..

Piippa ei ole saanut vain kokoa, vaan myös luonnetta. Kipakka pieni neiti on kyseessä ja kun pitäisi uusiakin asioita opetella, niin eipä näytä kiinnostavan. Peruskäsittely sujuu kyllä jo hienosti, mutta esimerkiksi vuolemistilanteesta se haluaisi vieläkin karata pujahtamalla kengittäjän kainalon ali.. Kasvattaja oli vähän sitä mieltä, että poni pitäisi kohta tutustuttaa kuolaimiin ja ajovarusteisiin tulevaisuutta ajatellen, mutta en ole onnistunut toistaiseksi löytämään mistään sopivan pieniä kuolaimia tai muitakaan remeleitä.. Piipan ainoat varusteet ovat tälläkin hetkellä harjojen lisäksi riimu, naru ja vaaleanpunainen villaloimi. Hyvin on pärjätty, mutta täytyy kyllä alkaa säästellä palkoista.. Josko joskus Piippa saisi jotain omaakin, eikä lainailtaisi muilta.


 sydän sydän sydän  30.11.2013

Kieltämättä tänään hieman jännitti, kun aamulla kurvasin Miia Marian tallin pihaan. Paljastui, että sopimassamme ajankohdassa oli käynyt pieni väärinymmärrys ja olin paikalla pari tuntia liian aikaisin.. Huuups. Hyvä alku päivälle.. Hätää ei kuulemma kuitenkaan ollut ja saisin hakea Piipan ihan omassa rauhassa talliin huollettavaksi ennen reissua. Sisälle hakeminen oli ensimmäinen haaste, kas kun Piiperö tarhaa nykyään muiden piiperöiden kanssa ja miten voit ottaa vain yhden shetlanninponivarsan tarhasta? Jos otat yhden, otat kaikki. Niin ainakin varsat tuntuivat ajattelevan ja siinä sai juosta ympyrää jonkin aikaa, ennen kuin muu hämääntyivät ja pääsimme luikahtamaan portista ulos. Tallissa huolsin Piipan nopeasti, enimmät ravat pois, jalat ylös ja ihana vaaleanpunainen villaloimi päälle. Koska kuljettaessa nyt vaan on pakko käyttää vaaleanpunaista loimea!

Tähän mennessä Miia Mariakin oli saanut heräteltyä itsensä elävien kirjoihin ja Piippaa ruvettiin lastaamaan. Ja kyllä voi pieni poni olla itsepäinen! Se ei halunnut mitenkään päin mennä traileriin. Istua kökötteli siinä oven suulla. Päätin sitten nostaa tamman kyytiin, ja siitäkös se sai sätkyt ja pomppasikin ihan omin avuin suurella loikalla sisään. Ovi kiinni vaan perässä, Piippa saisi matkustaa irrallaan, koska riittävän matalia puomeja ei löytynyt mistään. Matka itsessään sujui sangen rauhallisesti ja Piippa tajusi keskittyä syömiseen. Kyllä se siellä aluksi piipitti kimakasti ja selvästi hyöri ja pyöri tasapainoa hakien, mutta rauhoittui lopulta heinäkasan ääreen.

Ja ystäväni ravitallilla selvisi, että kaikki ennenaikainen huolehtimiseni oli turhaa. Kun päästimme Piipan tarhaan, se teki pojille heti selväksi tiukasti niskaan liimatuilla luimukorvilla ja julmalla irvistyksellä, että tätä tytsyä ei pompotella. Menivät siinä ruunat aivan hämilleen, että mistä tällainen demoni on niiden kimppuun löydetty. Piiperö pitäisi kyllä puoliaan, eikä jäisi isompien jalkoihin. Kun koko kööri sai yhteiset heinät, syntyi sopu nopeasti ja Piippakin vähän löysäsi puolustustaan. Illan suussa tamma ja nuorempi poitsu jo leikkivät varovaisesti. Reipas poni! <3 Nyt ei muuta kuin totuttelemaan miniponin omistajan auvoiseen (?) arkeen..


 sydän sydän sydän  29.11.2013

Huomenna pääsen vihdoin hakemaan seitsenkuisen Piipan kotiin! Tai kotiin ja kotiin, viime aikoina olen potenut täydellistä burn outia ja kriisiä, kun olen paniikissa etsinyt pikkuprinsessalleni tallipaikkaa. Tuloksetta. Kaikki tallit tuntuvat olevan joko täynnä tai vaatimani kriteerit eivät täyty: ponin on saatava ulkoilla mahdollisimman paljon, ehdottomasti porukassa, matka ei saa olla mahdoton ja tallin pitää muutekin olla järkevä. Ei mulla ole varaa maksaa tuhansien eurojen vuokria, koska tallilla on solarium ja kävelytyskone, joita en kuitenkaan käytä. Ja sitten ponikin vain seisoo tallissa, ettei se hajota itseään postimerkin kokoisessa aneemisessa hiekkatarhassa. Etsin ihan tavallista tallia, jossa hevosen pito on simppeliä ja korutonta hevosten pitoa, eikä vaikeaksi tehtyä glamourin tavoittelua.

No, väliaikaisesti Piippalainen pääsekin nyt sitten majoittumaan ystäväni ravitallille kahden nuoren lämminveriruunan kaveriksi. Jos pojat eivät osaa leikkiä Piipan kanssa nätisti, löytyy sille seuraksi myös kaksi vanhaa siitosleidiä. Pelkään vain, että ne ovat liian flegmaattista seuraa Piipalle.. Katsotaan mitä tapahtuu. Ensi alkuun voisi tietenkin käydä hakemassa sen lainakärryn ja pistää valmiiksi huomista varten. Ei aavistustakaan, miten Piipan kuljetus tapahtuu tarkemmin. Kai se on pidettävä vapaana..


 sydän sydän sydän  06.11.2013

Omatunto soimasi, en voinut valehdella seuraavana aamuna pomolle. Onneksi meillä on vähän ylimiehitystä duunissa harjoittelijoiden takia, ja pomo ymmärsi hyvin, että nyt oli lähdettävä todella lyhyellä varoitusajalla katsomaan omaa ponivauvaa! Onhan hänellä itselläänkin monesti yllättäviä tilanteita aiheuttanut dramaattinen koira. Ja varmaan elämäkin, toisin kuin meillä hevosihmisillä..

Kaasu pohjaan ja tallille! Ja jos ensimmäisellä kerralla aikuiset, muodottomiksi varsamahojensa kanssa turvonneet minishetlanninponit olivat mun mielestä pieniä, niin mikään ei voita pienuudessa yhden päivän ikäistä minishettisvarsaa! Hyvä, jos siitä karvapallerosta jonkun koiven erotti, niin pieni ja pörröinen, mutta nopeasti liikkuva mytty se on! Siellä se pörräsi iloisesti karsinassa mammansa kanssa, maailman pienin ja suloisin ilmestys - veti rallia milloin seiniä pitkin ja milloin Eloisen mahan alta. Miia Maria oli sitä mieltä, että parivaljakko olisi vietävä ulos koleasta ja viimaisesta marraskuun säästä huolimatta, kun emä tuntui kaipaavan lisätilaa jaloitteluun ja keräävän snadisti stressiä ylivilkkaasta varsastaan. Ja varsan paketoimisessa söpöön babypinkkiin toppaloimeen turhautui ihan mieletön aika, vaikka meitä oli kaksi naista nappaamassa sitä taskurakettia!

Ja ulkona nuo vasta pääsivätkin oikeuksiinsa, Eloise ravaili iloisesti hirnuen ympäriinsä varsan kiitäessä intopinkeänä rinnalla - vetäen sellaisia ilopukkeja ja pomppuja, ettei uskoisi sen ensikertaa olevan karsinansa ulkopuolella! Aamupäivän kirkkaudessa erottui myös, että varsa oli osittain, vaan ei kokonaan, lunastanut kasvattajansa ennustamat huikeat värilupaukset. Kirjava se ei ollut, Miia Marian suurista puheista huolimatta, vaan emänsä kaltainen likaisen, hieman kuivuneen mudan värinen, mutta kuitenkin. Ei sentään mikään tappavan tylsä perusrautias vaan ihan niinkin eksoottinen kuin ruunihallakko! Vietävä viikari tuo mun ponini, luonne todellinen ADHD ja valitsi itselleen väärän (yksivärisen) värinkin, vaikka mahdollisuudet olisi ollut vaikka mihin! Täytyy katsoa, tuleeko meidän yhteiselosta mitään tamman tikkukaramelliakin makeammasta söpöydestä huolimatta. Olen viettänyt ehkä liian kauan aikaa oikeiden hevosten kanssa.. Ja unohtanut, miltä planeetalta ne ponit oikein tulivatkaan.


 sydän sydän sydän  05.11.2013

Kamalinta, mitä voi ihminen joutua tekemään, on odottaminen! Sanotaan, että koko viikko odotetaan viikonloppua, koko vuosi kesää ja koko elämä onnea, mutta onneksi minun ei tarvitse enää odotella omaa onneani - tänään aiemmin päivällä puhelin pärähti ja Miia Maria onnitteli perheenlisäyksestä!
Se on nyt sitten syntynyt! Minä olen virallisesti ponin omistaja! Mulla on oma poni!
Ja vieläpä kuulemma pirteä pieni tammavarsa, eikä mikä tahansa mullikka! Sukupuoleltaan juuri sitä, mitä salaa toivoinkin - olisi poitsun kanssa tullut myöhemmin kuitenkin ongelmia tallipaikan ja tarhausjärjestelyiden kanssa! Kasvattaja laittoi vielä kuvaakin, hyvin pientä, pimeää ja suttuista sellaista, tuosta uudenkarheasta karvapallosta, mutta eihän siitä mitään selvää saanut! Ei auta, kuin köhiä itsensä huomenna saikulle ja kurvata ponia katsomaan!


 sydän sydän sydän  27.10.2013

En ikimaailmassa ole nähnyt yhtä pieniä poneja, kuin millaisia Miia Marialla oli piha täynnä. Enkä yhtä karvaisia. Tokihan kohta on jo marraskuu, villat talvea varten olivat siis hyvällä mallilla. Ei kylmä yllätä noita poneja, toisin kuin se yllätti allekirjoittaneen - en aina ymmärrä, miksi minun on pysähdyttävä jokaiselle vastaantulevalle tallipahaselle ja poistuttava lämpimästä autostani, varsinkin silloin, kun en ole varustautunut kunnon talvitakkiin vaan johonkin junttimalliseen tuulitakkiin. Mutta näiden palleroiden näkeminen oli viimassa värjöttelyn arvoista. Miia Maria tuli onneksi toivottamaan lämpimästi tervetulleeksi ja kutsui kahvillekin taloonsa. Kertoili siellä mielellään poneistaan. Eivät kuulemma olekaan mitä tahansa turrikoita, vaan minishetlanninponeja! Ja kohta pitäisi yhdelle niistä syntyä varsakin.

Siitä alamäki sitten alkoikin. Miia Maria on pirullinen myyjä, joka osaa vetää oikeista naruista - kyllä näin pienelle ponille aina tilaa löytyy, sehän mahtuu jopa auton takapenkille, ei syö juuri mitään, ei tarvitse loimittaa, klipata, kääriä folioon, varusteet ovat halpoja, kun materiaalia ei tarvita paljoa, näitähän voi melkein pitää kaulapannassa, ylläpito on siis lähes ilmaista! Kyllä, kyllä. Houkutus oli aivan liian suuri. Nimi paperiin ja varausmaksu tililtä toiselle. Ja sitten katsomaan, mihin sitä taas tulikaan ryhdyttyä..

Ilmapalloksi varsamahansa kanssa paisunut Eloise oli mukava, kiltti ja rauhallinen tamma. Isä Razzberry oli mukavan eloisa - leikkisän oloinen, vilkas vipeltäjä, juuri sellainen, millaiseksi minishetlanninponin kuvittelee! Hyvä varsa sieltä olisi tulossa, Miia Maria vakuutteli. Taatusti terve ja ehkä upean värinenkin - jopa mahdollisesti hiirakonkirjava! Innostukseni kasvoi entisestään. Tästähän voisi saada todellisen sirkusponin, leikkisä miniraketti ja vieläpä harvinaisella värityksellä! Ei auta muu, kuin jäädä malttamattomana odottelemaan varsan syntymistä. Ettei olisi paras kauppa tähänastisessa elämässä!


  

Wyat Diva By Blood on virtuaalihevonen.
Kaiken materiaalin © dani (damndandelions@gmail.com), ellei toisin ole mainittu.
2017